Turvattomuudesta masennukseen ja masennuksen jälkeen pala palalta ehjäksi”

”Haluan jakaa oman tarinani. Jäin teini-iässä vanhempieni eron myötä vaille rakkautta. Asuin ja opiskelin sisäoppilaitoksessa ja vuorottelin viikonloppuja vanhempieni ja heidän uusien kumppaneidensa luona. Mikään paikka ei tuntunut kodilta ja olin vain heittopussi. Isäni oli katkera ja puhui minulle äidistäni tavalla, mikä ei kuulu lasten korville. ”Niin, katso nyt kun äitisi on nyt vihdoin oikean miehen kanssa ja nyt se on vihdoin onnellinen”. Äitini uusi mies oli väkivaltainen, dominoiva, narsisti ja alkoholisti. Hän määräsi ja päätti kaikesta. Hän kellotti äitini kauppareissut ja alkoi parin vuoden yhdessä olon jälkeen pahoinpitelemään äitiäni. Minun oli pakko aikuistua ja en viettänyt enää viikonloppuja kummankaan luona. Sanoin äidilleni, että jätä se mies. Ei jättänyt. Minä lähdin.

Solmin huonoja, turvattomia suhteita ja eksyin. Olin monta vuotta hunningolla, kunnes muutin uuteen kaupunkiin ja tapasin yhteisen ystävän kautta (kutsutaan häntä nyt Eeroksi) Eeron. Hänestä tuli nopeasti hyvä ystäväni ja pystyin avautumaan hänelle. Tapailimme muita, mutta aina iltaisin mietin häntä ja halusin viettää vain aikani hänen kanssaan. Yksi ilta hän tuli yöksi ja sille tielle hän jäi. Puolen vuoden jälkeen hän irtisanoi oman kämppänsä ja hän muutti luokseni. Olimme onnellisia. Ensimmäistä kertaa olin yhdessä ihmisen kanssa joka oli aikuinen, rakastava ja viisas ihminen. Suhdettamme alkoi kuitenkin varjostaa molempien masennus. Loppui seksi ja alkoi ensimmäiset riidat. Emme riidelleet siitä kenen kahvikuppi oli jäänyt pöydälle, vaan huusimme toisillemme omaa pahaa oloamme. Halusin niin paljon, että ymmärtäisimme toisiamme. Oli myös pitkiä kausia, kun emme riidelleet, koska pelkäsimme. Silti seksiä ei ollut. En ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Miten minä, kuka olen aina vannonut ja hyvän seksin olevan yksi toimivan suhteen peruspilareita, olin seksittömässä suhteessa. Yritimme rakentaa silti tulevaisuutta yhdessä. Suhteemme alkoi kuitenkin hiipua ja konflikteja alkoi tulla myös pienistä asioista. Yksi aamu heräsimme ja totesimme yhdessä, että nyt meidän pitää erota, jos me haluamme pitää toisemme mukana toistemme elämissä. Tunsin helpotusta. Sovimme, että olemme edelleen perhe, vaikka yhteistä parisuhdetta emme saaneet.

Olemme nykyään parhaita ystäviä ja hän on tärkein ihminen elämässäni. En luovu hänestä koskaan.

Miten minä voin nyt?

Todella hyvin. En tarvitse parisuhdetta ollakseni onnellinen. Nautin siitä, että en tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Koen, että saan pala palalta itseäni ehjäksi ja masennus on alkanut helpottaa.”