Havaintoja parisuhteesta

Uhka saapuu omasta ovesta

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Jotain on enemmän kuin pielessä ja asiasta ei voi olla näin hiljaa. Lyhyen ajan sisään jo toinen tapaus, jossa perussuomalaisissa toiminut henkilö tuomitaan järjettömistä suunnitelmista.

Eikä viimeisin tapaus ole enää mikään pieni tekijä. Hän on ollut mukana puolueen ajatuspaja Perustassa ja muun muassa kirjoittanut 25 blogitekstiä puolueen verkkosivuille. Lisäksi hän on ollut puolueen jäsen vielä silloin kun on tehnyt hämärätöitään.

Mies on lähettänyt niin sanottuja valepommeja kolmen puolueen toimistoon. SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat olleet kohteena. Tämän lisäksi hän on suunnitellut rituaalimurhaa ja rakentanut metsän keskelle alttarin.

Tämä kaikki on poikkeuksellista ja pysäyttävää. Vielä poikkeuksellisempaa siitä tekee se, että teot keskittyvät vallassa olevan puolueen ympärille. Ei voi olla niin, että tämän jälkeen vaivumme jälleen hiljaisuuteen. Pakkohan puoluekin on jo haastaa siitä, että jo toinen järjetön tapaus lyhyen ajan sisään kytkeyy heihin.

Puolueen olisi syytä itsekin tulla enemmän esille. Samaan aikaan kun puolue sen puheenjohtajaa myöten paasaa kannanotoissaan haitallisesta maahanmuutosta ja vaarallisista katujengeistä niin heidän sisältään löytyy väkivaltaista ainesta. Asiasta ei voi selvitä vain sillä, että kiittää Suomen poliisia ja sen jälkeen jatkaa taas paasaamistaan ulkoisesta uhasta. Kyllä se väkivallan uhka tulee kerta toisensa jälkeen omasta kodista.

Moni on yrittänyt viime vuosien aikana varoittaa, että puolueen harjoittaman vihapuheen johdannaisena tapahtuu yksittäisten ihmisten radikalisoitumista. Niin on jo käynyt. Yhäkö jatkamme niin, että mikään ei olisi muuttunut?

Jos niin olemme valinneet synkän polun.

X