Viikkohoroskoopit

Annan viikkohoroskooppi ajalle 31.12.-14.1.

Teksti:
Anna.fi

Lue Annan viikkohoroskooppi ja selvitä, mitä tähdet ennustavat viikostasi!

Rapu 21.6.–22.7.

Viikkohoroskooppi

Muutama tarmoton päivä saattaa heikentää intoasi. Hakeudu kuitenkin ystävien ja perheen pariin, sillä saat heiltä tärkeää energiaa elämääsi. Suhtaudu kaikkeen uuteen lämmöllä ja innostuneesti. Romanssi voi yllättää missä tahansa, joten ole oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Leijona 23.7.–22.8.

Viikkohoroskooppi

Tammikuun alku voi tuntua välillä ankealta, mutta onneksi puheliaisuutesi pelastaa sinun arkipäiväsi. Muista säilyttää huumorintajusi, sillä tulet tarvitsemaan sitä! Järjestä aikataulusi kuntoon vuoden alkaessa, niin pystyt parhaiten edistämään kauaskantoisia suunnitelmiasi.

Neitsyt 23.8.–22.9.

Viikkohoroskooppi

Erään ihmisen poistuminen kuvioista voi olla rankkaa, mutta joskus sitä ei voi välttää. Ystävät näyttävät kuitenkin tietä eteenpäin. Onneksi tähän vuodenaikaan on helpompi katsoa tulevaan kuin haikailla menneitä. Monenkirjava jakso sekä hämmentää että ilahduttaa sinua.

Vaaka 23.9.–22.10.

Viikkohoroskooppi

Menikö romanttinen mahdollisuus vahingossa ohitsesi? Tiedät kyllä, milloin aika on oikea, joten älä ole huolissasi. Uudenvuodenpäätös antaa vahvat raamit tuleville viikoille. Kiinnitä huomiota hyvinvointiisi, niin energiatasosi ei pääse laskemaan. Älä antaudu laiskottelulle.

Skorpioni 23.10.–21.11.

Viikkohoroskooppi

Jokin uusi asia voi johdattaa sinut romanttisille vesille. Muista, että elämän ei aina tarvitse olla niin vakavaa. Joskus on hyvä mennä virran mukana ja keskittyä pelkästään nauttimiseen. Kevyempi ote elämään voi saada ihmeitä aikaan, ja huomaat pian itsekin muutoksen tuulet.

Jousimies 22.11.–20.12.

Viikkohoroskooppi

Tämän vuoden alku lupaa sinulle jotakin suurta. Olet asioiden keskipisteessä, mikä on erityisen antoisaa. Pystyt edistämään monia asioita, ja samalla voit ilahduttaa läheistesi elämää. Nauti täysin siemauksin kaikista hyvistä asioista, joita ympärilläsi nyt tapahtuu!

Kauris 21.12 –19.1.

Viikkohoroskooppi

Vastapalveluksen tekeminen voi olla antoisaa. Auttoiko joku sinua, kun todella tarvitsit apua? Nuorempi sukulainen ei ehkä ole niin hyväntuulinen kuin voisi olettaa. Voisitko koettaa piristää häntä? Uusi vuosi tuo tullessaan monia muutoksia. Kerää energiaa niitä varten.

Vesimies 20.1.–18.2.

Viikkohoroskooppi

Päästämällä erään lähemmäksi sinua huomaat, kuinka tärkeä sija hänellä on elämässäsi. Käännä uusi lehti alkaneen vuoden kunniaksi. Teetkö tarpeeksi asioita, joista nautit? Kun kohtelet itseäsi hyvin, hyötyvät siitä myös läheisesi. Kiinnitä huomiota omaan hyvinvointiisi.

Kalat 19.2.–19.3.

Viikkohoroskooppi

Pyri elämään nykyhetkessä, sillä sinun voi olla vaikeaa rentoutua, jos ajatuksesi ovat liikaa tulevassa. Elämä tuntuu mielekkäämmältä, jos koetat tehdä yhteistyötä toisten kanssa. Ihmiset näyttävät viihtyvän seurassasi. Edistyt parhaiten, kun keskityt yhteen asiaan kerrallaan.

Oinas 20.3.–19.4.

Viikkohoroskooppi

Saatat törmätä vanhaan ystävään, mikä tuo mieleesi vanhoja muistoja. Koeta nauttia tulevasta tapaamisesta tai kokouksesta jakson keskivaiheilla. Voit tehdä nimittäin virheen, jos oletat sen olevan automaattisesti tylsää! Tartu rohkeasti uuden vuoden tuomiin haasteisiin.

Härkä 20.4.–20.5.

Viikkohoroskooppi

Joskus voi olla vaikeaa löytää sopivia ratkaisuja mieltäsi kalvaviin pulmiin. Tuntuuko sinusta välillä, että kovin monet tekemäsi päätökset ovat valuneet tyhjiin? Seiso päättäväisesti mielipiteittesi takana. Suhtaudu tulevaan kunnianhimoisesti, niin menestyt parhaiten.

Kaksoset 21.5.–20.6.

Viikkohoroskooppi

Yksi elämäsi alue on näyttänyt hallinneen kaikkea muuta. Tee uudenvuodenlupaus, että menet päättäväisesti eteenpäin ilman tekosyitä. Edessäsi on paljon uusia asioita, älä jää niistä paitsi. Kaikki eivät ehkä ole samaa mieltä kanssasi, mutta et voi kuitenkaan miellyttää jokaista!

Teksti: Cassandra Nye

Lue myös:

Kuukausihoroskooppi 12/2015

Viikkohoroskooppi viikolle 52

Horoskooppimerkkien yhteensopivuus

X