Viikkohoroskooppi viikolle 42
Kovien ja kuluttavien vaiheiden jälkeen on tullut aika pistää pyörät jälleen pyörimään. Menestys kutsuu sinua kädet levällään ottamaan vastaan kosmoksen tarjoamat mahdollisuudet muuttuneessa maailmassa. Nyt on menossa onnistujien kokoontumisajo.
Oinas
12.10.2015
Sinulla saattaa nyt olla polttava tarve saada joku edustamasi asia etenemään haluamallasi tavalla. Ole valmis tekemään isoja ratkaisuja ja kohtaamaan niihin liittyvät alitajuiset pelkosi, niin onnistut paremmin kuin olisit koskaan osannut kuvitella. Ilman rohkeutta ja riskinottokykyä et tule onnistumaan.
13.10.2015
Haet muutenkin omaa paikkaasi melko tarmokkaasti Uranuksen vaikuttaessa merkissäsi, mutta erityisesti tässä lähipäivinä jokaisen elämääsi rajoittamaan pyrkivän kannattaa pysytellä kuuloetäisyyden ulkopuolella. Olet valmis taistelemaan vapautesi puolesta myös sanan säilää kovemmilla aseilla.
14.10.2015
Älä yritä tänään viedä eteenpäin muuta kuin sinua aidosti kiinnostavia asioita, sillä kaikki muu on yllättävän raskasta ja hidassoutuista. Uskalla sitoutua siihen, mikä sinua vetää juuri nyt puoleensa ja jätä tekemäsi suunnitelmat hetkeksi omaan rauhaansa, ne kyllä ehtii hoitaa vähän myöhemminkin.
15.10.2015
Ole tänään tarkkana hetkellisen ahdistuksen yllättäessä, sillä juuri tuohon hetkeen kätkeytyy varoitus jostakin tulossa olevasta ongelmasta. Muuta rutiinejasi heti kun olo alkaa tuntua ahtaalta, niin helpottaa kummasti.
16.10.2015
Merkkiisi kohdistuu pakottavaa energiaa, joka vaatii sinua tekemään jonkin merkittävän päätöksen yllättäen esille tulevassa asiassa, joka juuri nyt tuntuu etenevän täsmälleen toivomaasi suuntaan. Uskalla lähteä mukaan, mutta varaudu yllätyksiin ja ole valmis muuttamaan suunnitelmiasi heti tarvittaessa.
17.10.2015
Kuulet ehkä outoja huhuja tai tunnet muuten jotain epäilyä kumppaniasi kohtaan. Älä jätä asioita hautumaan. Kysy suoraan, jos siltä tuntuu, mutta varo pienintäkin tuomitsevaa sävyä kysymystä esittäessäsi. Toisen teko ei koskaan ole väärin, vaikka sinä sen sellaiseksi kokisit.
18.10.2015
Ahdistava olotila iskee kimppuusi sellaisessa tilanteessa, jossa varmasti tiedät parhaan mahdollisen suunnan elämällesi, mutta et jostain syystä uskalla lähteä seuraamaan innostuksesi viitoittamaa tietä. Usko tällaiseen olotilaan ja repäise itsesi liikkeelle, jos suinkin pystyt.
Härkä
12.10.2015
Kosmiset ja sosiaaliset tekijät osuvat loistavasti kartallesi eikä mikään voi estää sinua tekemästä sitä minkä nyt koet elämällesi tärkeäksi. Jokainen sinusta hyvältä tuntuva juttu etenee myös laajemmassa kentässä ja siksi sinun kannattaa luottaa omiin ideoihisi sataprosenttisesti. Onni seuraa kantapäilläsi.
13.10.2015
Saatat ihmetellä miksi ihmiset ovat vähän sekaisin, sillä ajan hermostunut lataus ei kosketa sinua yhtä voimakkaasti kuin eräitä muita, mutta omasta tilastasi et sinäkään ole valmis tinkimään.
14.10.2015
Ajatus ei luista tänään kirkkaimmillaan, ennen kuin olet hoitanut kuntoon jonkun kovasti mieltäsi painavan asian. Sen jälkeen kaikki sujuu helpommin. Ole valmis luopumaan jostakin rutiinin omaisesta tekemisestä, jotta voit paremmin keskittyä kohtaamasi mahdollisuuden hyödyntämiseen.
15.10.2015
Vaikka monet epäilyt saattavat vaivata sinua niin älä missään nimessä mene tekemään liian hätiköityjä päätöksiä yhdenkään suunnitelman osalta suuntaan tai toiseen. Odota rauhallisesti. Huomenna olet jo paljon viisaampi.
16.10.2015
Keskitä tietoisesti voimasi ja energiasi sellaisiin asioihin, jotka koet tällä hetkellä itsellesi tärkeimmiksi ja menestys seuraa kannoillasi. Marsin ja Pluton kolmio puhaltaa kosmisen tuulen purjeisiisi ja saat luvan kuulua niihin onnekkaisiin, joilla on elämänsä mahdollisuus tarttua menestyksen kahvaan.
17.10.2015
Ehkä useampikin sinut tapaava henkilö osoittaa sinulle tavalla tai toisella ihastumisensa. Älä tyrmää näitä huomion osoituksia. Nauti niistä täysin siemauksin, sillä olet tänään harvinaisen hurmaavalla tuulella täysin omasta ansiostasi ja juuri oikeille ihmisille.
18.10.2015
Menestystä ollaan kantamassa elämääsi ovista ja ikkunoista sikäli kun suostut luukkuja availemaan. Yksikään innostus ei ole nyt aiheeton, sillä vain innostuksen voima saa sinut lopulta luottamaan siihen yltäkylläisyyteen, joka ilon ja mielekkään tekemisen kautta on pyrkimässä elämääsi.
Kaksoset
12.10.2015
Tarkkaile asioita, joihin olet elämässäsi tyytymätön, sillä juuri nyt on sinun suuri tilaisuutesi muuttaa nuo asiat paremmalle tolalle. Muutokset eivät tunnu helpoilta, koska olet sitonut itsesi vanhoihin odotuksiin, joilla ei kuitenkaan ole enää mitään mahdollisuuksia toteutua. Selvitä tilanteesi ja ole valmis toimimaan.
13.10.2015
Päivän yllättävien käänteiden myllerryksessä sinulla säilyy selvä käsitys tapahtumien kulusta. Ole valmis nopeisiin päätöksiin ilman muilta tulevaa tukea, sillä moni muu ei ymmärrä lainkaan missä ollaan menossa. Tekemällä omat ratkaisusi autat tietämättäsi myös muita säilyttämään tasapainonsa.
14.10.2015
Nyt on hyvä hetki väsätä kuntoon joku vireillä ollut suunnitelma tai sopimus. Ajatuksesi virtaavat tänään kirkkaina ja selkeinä, etkä tee helposti virheitä, vaikka pöydässä on samaan aikaan monta viritystä valmiina lähtöön. Anna siis kumin palaa ja tee rohkeita päätöksiä.
15.10.2015
Jos joku henkilö saa sinut tänään hermostumaan, niin kannattaa tiedostaa että hänen ajamansa asia tietää sinulle jonkinasteisia pettymyksiä mahdollisesti jo lähitulevaisuudessa. Älä anna pakottaa itseäsi mihinkään.
16.10.2015
Varo pakottamasta itseäsi mihinkään, sillä energialatauksesi on niin suuri, että väärään kohteeseen suunnattuna se aiheuttaa suurta vahinkoa. Marsin neliö on armoton kaikkea itsensä pakottamista kohtaan, mutta omille jutuille se merkitsee valtavaa työntövoimaa. Nyt kannattaa olla itsekäs.
17.10.2015
Saatat tänään kokea yllättävää tarvetta ilmaista rakkauden tunteesi ehkäpä useampaakin ihmistä kohtaan. Rohkaise mielesi ja osoita tunteesi mahdollisimman avoimesti niille, jotka nyt ovat sydäntäsi lähellä. Älä kuitenkaan jää odottamaan mitään vastausta. Nämä ovat sinun tunteitasi.
18.10.2015
Vääntöä ja voimaa sinusta löytyy vaikka millä mitalla Marsin ja Jupiterin tehdessä dynaamista neliötä merkkiisi, mutta jokainen väkisin tehty liike saa sinut tuntemaan olosi kehnommaksi ja kehnommaksi. Väärä motiivi johtaa näinä päivinä tuhoisiin seurauksiin, joten sellaista touhua ei kannata harrastaa.
Rapu
12.10.2015
Jännitettä ja innostusta luulisi nyt riittävän elämässäsi moneen tarkoitukseen. Uskalla ampaista sinne minne kiinnostuksesi on sinua ohjaamassa, vaikka se varmasti saa muutaman otsanahan rypistymään pelottavalla tavalla. Tiedät kyllä mitä haluat nyt tehdä ja juuri siinä on menestyksesi salaisuus.
13.10.2015
Onko sinulla riittävästi tilaa elää omaa elämääsi selviää näiden päivien aikana. Liian ahtaiksi käyneet raamit saavat melkoista kyytiä, sillä jokainen solusi taistelee omistamista ja hyväksi käyttämistä vastaan. Ahdistus on kehosi keino varoittaa väärästä suunnasta, johon olet ajautumassa.
14.10.2015
Aina ei ajatus kulje niin kuin odottaisit, ja tänään on yksi näistä hiukan takkuisemmista päivistä. Ota siis suosiolla hiukan rauhallisemmin. Älä suotta yritä saada tehtyä kaikkea, mitä tälle päivälle suunnittelit. Tee vain se mikä vaivattomasti toteutuu ja jätä muu odottamaan vuoroaan.
15.10.2015
Onnetar on nyt tarttunut takkiisi päivittäistä menestystä tarjotakseen ja tätä olotilaa kannattaa hyödyntää kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa ja vaikkapa arpoja myyvällä kioskilla.
16.10.2015
Anna sisäisen voimantuntosi johdattaa sinua tämän ajan päivittäisissä valinnoissa. Keskity asioihin joissa tunnet olevasi vahvoilla ja jätä muu jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Hommaan ryhtyessäsi tiedät tarkalleen mitä pitää tehdä ja kaikki onnistuu yli odotusten.
17.10.2015
Jos tänään koet outoa etäisyyttä kumppaniasi kohtaan, niin älä suotta säikähdä. Sumuinen olo vahvistaa todellisia tunteitasi suuntaan tai toiseen. Hyväksy erillisyyden tunne osaksi tätä päivää ja anna sen kestää mahdollisimman pitkään. Yhteys kumppaniisi palaa kyllä, jos suhde on kunnossa.
18.10.2015
Taivaan merkit haluavat sanoa, että kaikki, mistä nautit on lähipäivien aikana mahdollista ja kaikki mitä siihen tarvitset, on välittömässä läheisyydessäsi. Tarvitset vain sopivan annoksen uskallusta toteuttaaksesi omat innostuksen sävyttämät ideasi, jotta menestys pääsisi tunkeutumaan elämääsi.
Leijona
12.10.2015
Ahdistavat tilanteet ja olosuhteet ovat nyt selviä merkkejä asioista, jotka sinun tulee uskaltaa asettaa uuteen järjestykseen seurauksia pelkäämättä. Sinun on pystyttävä katsomaan elämääsi ja kaipaamiasi muutoksia puhtaasti omasta näkökulmastasi. Vain puhtaan itsekkäällä asenteella pysyt oikealla polulla.
13.10.2015
Elämä näyttää tänään arvoituksellisen puolensa. Muiden hermoillessa sinä pystyt analysoimaan tilannetta ja jopa hyötymään muiden ahdingosta. Uskalla olla hiukan itsekäs, sillä sinun selviytymisesi auttaa myös monia muita jaksamaan paremmin näissä uudistuvissa energioissa.
14.10.2015
Sanoissasi on tänään harvinaista voimaa ja voit ihmeeksesi huomata, kuinka saat tahtosi läpi vain suusi avaamalla. kannattaa siis höpötellä kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, sen mukaan mikä milloinkin kiinnostaa. Kaikki muu sujuukin sitten omalla painollaan.
15.10.2015
Jos vaistosi tänään varoittavat sinua jostakin sinulle yllättäen tarjottavasta mahdollisuudesta, niin asia kannattaa tarkistaa huolellisesti. Ellet pääse tarkistamaan tavaraa, niin unohda koko juttu.
16.10.2015
Vaikka muilla tuntuisi olevan nyt kova vauhti päällä niin säilytä sinä harkintakykysi ja luota vaistojesi antamiin selviin varoituksiin. Pluton neliö ei kunnioita kenenkään odotuksia, vaatimuksista puhumattakaan. Vain oma rehellinen näkemyksesi ja sisäinen tunnelmasi ovat kuuntelemisen arvoisia.
17.10.2015
Jos mieleesi nousee joku pelottava epäilys rakastettusi käyttäytymisestä, niin kerro avoimesti ja ystävällisesti miltä sinusta tuntuu. Epäilysi lienee aiheeton juuri nyt, mutta silti mielesi keventäminen on erittäin tärkeätä. Pystyt sillä tavalla vaikuttamaan johonkin tulossa olevaan tilanteeseen.
18.10.2015
Tämä aika on täynnä hyviä mahdollisuuksia, joista sinun on uskallettava valita eniten itseäsi kiinnostava. Välittömästi valinnan jälkeen on sitten ryhdyttävä tuumasta toimeen, sillä vain onnistunut startti antaa mahdollisuudet todelliseen menestykseen.
Neitsyt
12.10.2015
Olet kosmisen onnettaren suuressa suosiossa. Mieti mitä haluat ja lähde sitten määrätietoisesti työskentelemään sen puolesta. Tässä ajassa on selvä sosiaalinen tilaus kaikelle mistä olet juuri nyt kiinnostunut ja jota haluat kehittää elämässäsi pidemmälle. Menestyt kaikessa mihin nyt ryhdyt.
13.10.2015
Sinäkin haet tänään omaa paikkaasi hiukan hermostuneessa yleisessä ilmapiirissä, mutta mitään sen selvempää ei juuri nyt ole luvassa. Itsenäisyys ja täysin omat ratkaisut pitävät sinut sen verran pinnalla, että selviät eteenpäin. Älä vaadi itseltäsi yhtään sen enempää.
14.10.2015
Olet tänään hyvin ratkaisukeskeisellä tuulella ja pystyt tekemään oikeita ratkaisuja aikaisemmin mahdottomalta vaikuttaneessa asiassa. Luota sisäiseen tietoosi ja tee ne päätökset, jotka juuri nyt tuntuvat oikeilta.
15.10.2015
Oivallat tänään loistavasti, millä suunnalla piilevät parhaat mahdollisuudet viedä eteenpäin erästä tällä hetkellä ajankohtaista suunnitelmaasi. Suuntaa askeleesi oikean osoitteeseen ja ammu vaikka lähtölaukaus.
16.10.2015
Mitä tahansa sinulla on suunnitteilla, niin nyt kannattaa viedä asiaa aktiivisesti eteenpäin. Mars tekee merkistäsi kolmiota Plutoon, jolloin sinulla on vahva ja toimiva ote kaikkiin asioihin elämässäsi. Kaikki mihin ryhdyt täydellä ja innokkaalla sydämellä, nousee nyt menestyksen aallon harjalle.
17.10.2015
Tavanomaisesta poikkeava lyhyt kohtaaminen hyvin mielenkiintoisen ihmisen kanssa osoittautuu myöhemmin arvokkaaksi ystävyydeksi. Uskalla siis kohdata voimakkaitakin tunteita itsessäsi viemättä ajatuksiasi yhtään sen pidemmälle.
18.10.2015
Nyt ei saa antaa minkään estää sinua ryntäämästä oman innostuksesi perässä vaikka maailman ääriin, sillä niin suurten mahdollisuuksien edessä olet Marsin tehdessä yhtymää Jupiteriin merkissäsi. Menestys seuraa sinua ja muita merkkisi edustajia vain siinä tapauksessa, että osaatte pitää ehdottomasti puolenne.
Vaaka
12.10.2015
Tunnistat hyvin voimakkaana ahdistuksena elämässäsi muuttumassa olevat asiat ja juuri tällä hetkellä joudut päättämään, mihin suuntaan muutokset etenevät. Varaudu tekemään voimakasta arvostelua herättäviä päätöksiä asioissa, joihin olet tyytymätön, sillä nykyisessä muodossaan ne tuottavat pahoja pettymyksiä.
13.10.2015
Tänään ei mikään ole niin varmaa kuin epävarma. Yllätyksiä riittää moneen lähtöön ja viisainta olisikin ottaa kylmän rauhallinen perusasenne kaikkiin kohtaamiisi ongelmiin. Monikin asia saattaa olla muuttumassa sinun kannaltasi parempaan suuntaan, jos olet valmis etsimään uusia vaihtoehtoja.
14.10.2015
Anna jutun luistaa ja hakeudu tietoisesti puheisiin kokonaan uusien ihmisten kanssa. Olet tänään oppivaisella tuulella ja olet loistava kuuntelija, jonka kanssa on helppo vaihtaa ajatuksia. Saatat löytää nykyisten suunnitelmiesi kannalta merkittäviä yhteyksiä, joten ole tarkkana.
15.10.2015
Ota asiat rauhallisesti vaikka sinulle ehkä tänään väläytellään toinen toistaan loistavampia tulevaisuuden näkymiä. Ole mukana, mutta vältä liian näkyvää innostumista, sillä sinulla on taipumusta tulla huijatuksi..
16.10.2015
Joku saattaa houkutella sinua mukaan johonkin löytämäänsä ideaan. Älä lähde mukaan mikäli tunnet pienintäkään epäilystä idean toimivuudesta. Mikäli tunnet olosi ehdottoman turvalliseksi ja varmaksi tämän mahdollisuuden edessä, niin silloin ei ole syytä jarrutella. Menestys odottaa sinua.
17.10.2015
Joku rakkauselämään kuuluva pettymys ravistelee sinua tänään hereille ruususen unestasi. Totuus vastaa vain harvoin omia unelmia, eikä tässäkään ole kysymys muusta kuin omien odotustesi toteutumatta jäämisestä. Todellinen rakkaus ei aseta odotuksia.
18.10.2015
Et ehkä saa kovin henkilökohtaista otetta tähän menestystä lupailevaan aikaan, mutta silti mahdollisuuksiin on uskallettava tarttua ehdottoman lujalla otteella. Jokainen näinä päivinä liikkeelle laitettu aloitus on päällystetty menestystä lupaavalla energialla silloin kun olet siitä aidosti innostunut.
Skorpioni
12.10.2015
Olet voimakkaiden energioiden keskipisteessä ja kaikki mitä teet innostuksen vallassa etenee uskomattomalla tavalla. Pidä pallo liikkeellä ja luota omiin arvioihisi, sillä kaikella mitä lähdet nyt tekemään, on olemassa sekä kosminen että sosiaalinen tilaus, joka takaa ainutlaatuisen menestyksesi.
13.10.2015
Elämä sykkii tänään tavallista kiihkeämpänä ja monenlaisia kommelluksia on luvassa. Älä suostu syntipukiksi vaikka roolia sinulle tarjottaisiin, sillä sinulla ei ole tänään valtaa, eikä todellista velvoitetta hoitaa muiden kohtaamia ongelmia. Pysy ulkona kaikista sekaannuksista.
14.10.2015
Ymmärrät ihmisten ajatuksia telepaattisella tasolla ja osaat tehdä omia viisaita päätelmiä ja jopa hyvin ratkaisevia konkreettisia ratkaisuja tämän jakson aikana kohtaamissasi uusissa tilanteissa. Luota omiin tuntemuksiisi ja ole tietoisesti valmis tekemään itsekkäitä päätöksiä.
15.10.2015
Kuun sekstiili Jupiterille antaa onnekkaan ja menestystä tarjoavan energian tälle päivälle. Ehtona on ainoastaan se, että uskallat päättää koko päivän asioista ihan vain omasta puolestasi. Mieti mitä tänään haluat ja se on sinun.
16.10.2015
Sinulla on käytössäsi tavallista voimakkaampi lataus ja itseluottamus oikeiksi kokemiasi asioita kohtaan. Nyt kannattaa takoa hiki hatussa sellaista rautaa, joka tarjoaa sinulle sopivalta tuntuvan haasteen. Jotain on nyt päästävä suunnittelemaan tai energiasi purkautuu ärsyttävänä turhautumisena.
17.10.2015
Tapaat yllättäen hyvin puoleensa vetävän ja ihastuttavan ihmisen, johon kannattaa tutustua paremmin. Teistä saattaa tulla oikein hyvät ystävät ja parhaassa tapauksessa jopa paljon enemmän, mutta mitään suunnitelmia ei nyt saisi mennä laatimaan. Se aika tulee sitten myöhemmin jos on tullakseen.
18.10.2015
Mars ja Jupiter tekevät yhdessä sekstiiliä merkkiisi ja siksi olet yksi monesta menestyksensä avaimet löytävästä onnellisesta. Suurin osa valitettavasti hukkaa avaimensa ensi metreillä ja vain harvat pääsevät kunnolla liikkeelle. Älä sinä hukkaa otettasi siihen, mistä nyt olet eniten kiinnostunut. Se on sinun avaimesi.
Jousimies
12.10.2015
Saatat kokea voimakkaita tyytymättömyyden tunteita joitakin asioita kohtaan. Jos huomaat mikä on pielessä, niin nyt on oikea aika korjata tilanne. Tyytymättömyyttä aiheuttavat asiat ovat muuttumassa sosiaalisessa kentässä, etkä pysty millään keinolla pitämään niitä ennallaan.
13.10.2015
Vaikka asiat tänään osaavat mennä monella tavalla solmuun, niin se ei tunnu sinua suuremmin häiritsevän. Sinä näet pahemmatkin vaikeudet oikeasta näkökulmasta ja päädyt tahtoen tai tahtomattasi sovittelijan rooliin ihmisten välisissä erimielisyyksissä.
14.10.2015
Sinulla on mestarillinen kyky saada ajatuksesi toteutumaan materiaalisella tasolla ja siksi tänään kannattaa tehdä totta ainakin yhdestä haaveestasi. Sekin tosin edellyttää rohkeutta tehdä asiat tänään täysin omalla tavallasi ja tietoisesti vaistoihisi luottaen.
15.10.2015
Tiedät että jotain sinulle tärkeää ja menestyksellistä voisi tapahtua juuri tänään, mutta älä edes kuvittele löytäväsi sitä, ellet pysty tekemään tästä päivästä mahdollisimman mukavaa ja innostavaa tapahtumaa itsellesi.
16.10.2015
Sinun kannattaa olla tänään varovainen vaikka hetkellinen innostus houkuttelee juoksemaan. Hosumalla hankit itsellesi pahoja ongelmia. Energinen Mars on neliössä merkkiisi ja tehoja sinulta varmasti löytyy vaikka mihin, mutta ellei motivaatio ole kunnossa, niin sutta syntyy kuin liukuhihnalta.
17.10.2015
Ellet tahdo saada otetta kumppaniisi tai omiin tunteisiisi niin älä huolestu. Tänään kuuluu olla hiukan usvaisessa ja tyhjässä olotilassa. Kumppanisi saattaa olla vielä pahemmassa tilanteessa itsensä kanssa, joten älä tee omista tunteistasi liian suurta numeroa.
18.10.2015
Mahdollisuuksia ja suuria suunnitelmia vilisee pilvin pimein mielessäsi, mutta konkreettiset toimenpiteet ovat tiukkaakin tiukemmassa. Timantit odottavat sinua hankalan taipaleen takana, mutta ne ovat vaivan arvoisia. Uskalla päästää irti raskaaksi käyneistä tavoitteista ja heittäydy nauttimaan tästä päivästä.
Kauris
12.10.2015
Elämässäsi on menossa uskomaton vauhtijakso ja sitä kannattaa hyödyntää kaikissa sinua kiinnostavissa asioissa. Esteet kaatuvat tieltäsi sitä mukaa kun päätät tehdä konkreettisia uudistuksia nykyiseen elämääsi. Itseluottamuksesi kasvaa jokaisella askeleella ja saat toinen toistaan parempia tarjouksia.
13.10.2015
Mikäli elämäsi on ajautunut turhan ahtaaksi, niin nyt kyllä puristaa senkin edestä. Et pysty hyväksymään mitään elämääsi supistavia rajoituksia ilman mellakointia tai muuten provosoivaa käyttäytymistä, ellet päätä heti aamulla elää tätä päivää vain itsellesi.
14.10.2015
Varo hiukan tälle päivälle tyypillistä herkkää innostumistasi sinulle esitettyihin ideoihin. Tulet helposti luvanneeksi enemmän kuin mihin pystyt. Ajatuksen tasolla sinulla on valtavasti potentiaalia, mutta käytännössä sinun on pakko luopua jostakin antamastasi lupauksesta, jotta päivä pysyy puikoissa.
15.10.2015
Joku sinulle tärkeä asia saa tänään uutta tuulta siipiensä alle. Käytä tilaisuus hyväksesi ota vastaan kaikki mahdollinen apu jota tarjotaan. Olet monella tapaa onnettaren suosiossa.
16.10.2015
Tämä on aikaa jolloin voit tuntea voiman kulkevan rinnallasi. Älä epäröi käyttää energiaasi itsellesi tärkeiden asioiden toteuttamiseen. Voima ei kuitenkaan ole suunnitelmissa, vaan itse tekemisessä. Hommaan on siis tosiaan ryhdyttävä tai mahdollisuutesi häviävät sen siliän tien.
17.10.2015
Olet nyt äärimmäisen herkällä päällä tunnistamaan rakastettusi tai läheisesi mahdollisen tunteettomuuden tai etäisyyden. Varo ylireagointia, vaikka tiedätkin olevasi oikeassa, sillä tilanteen luisuminen nykyiselle mallille on pääasiassa omaa syytäsi. Epäselvät asiat kannattaa kuitenkin ottaa esille.
18.10.2015
Sinua voisi melkein onnitella jo etukäteen sinua lähipäivinä kohtaavasta menestyksestä, ellei olisi tiedossa, että myös onnekkaana aikana tarvitaan itsenäisiä ja varmoja päätöksiä oman suunnan toteuttamiseksi. Menestys loistaa kirkkaana ja houkuttelevana tähtenä edessäsi, mutta vain sinä näet sen.
Vesimies
12.10.2015
Joku elämälle asettamasi odotus tai toive aiheuttaa ahdistusta, ellet pysty tyhjäämään odotustesi pöytää ja pelaamaan käsissäsi jo olevilla korteilla. Saatat kohdata hyvinkin vakavalta tuntuvan pettymyksen, joka kuitenkin kuuluu nyt asiaan ja johtaa lopulta suunnittelemaasi parempaan lopputulokseen.
13.10.2015
Monet ihmiset ympärilläsi ovat ihan pihalla päivän sekavassa meiningissä, mutta sinulla ei tunnu olevan mitään ongelmia sopeutua yllättäviin tapahtumiin tai vaikeuksiin. Sinulla onkin tänään erinomainen taito nähdä asiat objektiivisesta näkökulmasta myös silloin kun kolahtaa oikein kunnolla omaan nilkkaan.
14.10.2015
Puheesi ja kirjoituksesi herättävät tänään aiheellista luottamusta esittämiäsi ideoita kohtaan ja saat vietyä niitä mallikkaasti eteenpäin. Aika on mitä suotuisin erilaisten sopimusten tai suunnitelmien lukkoon lyömiselle, sillä sana on nyt sinun hallussasi.
15.10.2015
Vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin, saattaa moodi blues iskeä odottamatta kimppuusi. Älä aja tunnetta pois, sillä se valmistaa sinua johonkin tulossa olevaan takaiskuun tai pettymykseen..
16.10.2015
Olosi saattaa tuntua varautuneelta ja jännittyneeltä, sillä näihin päiviin sisältyy mahdollisuus tehdä joku rohkeutta vaativa ja tärkeä siirto. Eikä vain mahdollisuus, vaan selvä sisäinen paine. Levottomuus yltyy yltymistään, kunnes olet tehnyt päätöksesi ja saat ryhtyä tuumasta toimeen.
17.10.2015
Hetkellinen tyhjyyden ja epävarmuuden tunne kumppaniasi kohtaan nousee jostakin alitajunnasta. Varo kohdistamasta syytöksiä kumppaniisi, sillä tilanteen ainoa ratkaisu on saada selville, mitä sinä häneltä odotat ja sitten kertoa se hänelle.
18.10.2015
Uskallusta kysytään todella paljon, jotta saisit pakotettua itsesi liikkeelle eräässä sinua aivan hirmuisesti kiinnostavassa asiassa. Alitajuinen menettämisen pelko saa sinut kuitenkin epäröimään ja pahimmassa tapauksessa menettämään tämän loistavan mahdollisuuden. Voit toki kuulua myös harvoihin voittajiin.
Kalat
12.10.2015
Elämä näyttää sinulle epäonniset kasvonsa ja olet melkoisessa pulassa, ellet menetyksen hetkellä ole valmis välittömästi etsimään uutta suuntaa. Siinä paikassa kun lähdet tutkimaan uusia vaihtoehtoja, käännät tilanteen itsellesi edulliseksi ja voit olla vain onnellinen kohtaamistasi vaikeuksista.
13.10.2015
Päivä etenee hieman hermostuneessa vireessä, mutta sinulla ei ole suurtakaan mahdollisuutta vaikuttaa tilanteeseen. Pysy sivussa kaikista väittelyistä ja erimielisyyksistä, jos suinkin pystyt ja tee tietoisesti täysin omat ratkaisusi. Muiden odotuksia ei parane ryhtyä täyttämään tai tulee isoja ongelmia.
14.10.2015
Muistat tänään asian, joka on pitkään vaivannut sinua, mutta et ole vielä uskaltanut hoitaa sitä järjestykseen. Nyt kannattaisi rohkaista mielensä ja ottaa juttu selkeästi esille. Se ei välttämättä selviä odottamallasi tavalla, mutta sinä tulet tietämään missä todella mennään ja kenen kanssa.
15.10.2015
Sinun kannattaa tänään huomata hyväntuuliset ja auttavaiset ihmiset ympärilläsi, sillä sinua odottaa joku mukava yllätys heidän taholtaan. Ethän karkaa liiaksi omiin oloihisi.
16.10.2015
Energisyytesi on huipussaan ja siksi sinulla ei ole nyt varaa kohdistaa energiaasi vääriin kohteisiin. Tee vain sitä minkä koet mielekkääksi tai Marsin oppositio purkautuu harmittavina menetyksinä ja epäonnistumisina. Älä jää kiinni sellaiseen, mikä ei sinua kiinnosta. Uudet haasteet kehiin ja heti.
17.10.2015
Tässä päivässä on jotain taianomaista juuri sinulle. Uskalla kohdata yllättävät ihastumisen tunteet avoimesti ja rehellisesti nykyisestä tilanteestasi käsin. Jos olet varattu, niin kerro se sinuun ihastuneelle totuutta muuntelematta. Turhien odotusten luominen on aina rakkaudeton teko.
18.10.2015
Marsin ja Jupiterin oppositio pakottaa sinut näkemään menestyksesi tiellä olevat esteet. Tunnet tällaisia esteitä kohtaan niin suurta tyytymättömyyttä, ettet tahdo pysyä nahoissasi. Jos uskallat vapauttaa itsesi tyytymättömyyttä herättävistä asioista, odottaa parempi elämä välittömässä läheisyydessä.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous