Liikunta

Askel kerrallaan! Kolme naista kertoo, miksi kävely on parasta liikuntaa

Kävely on helppoa, halpaa, terveellistä ja turvallista, mutta joskus se tuntuu turhankin tutulta. Oikeasti kävely on melkoisen monipuolinen laji.
8.6.2019 Teksti: Virve Järvinen Kuvat: Virve Järvinen

Harrastan kehonhallintaa pystyasennossa

Kuka? Tiina Arrankoski, 61

Asfalttitassut pois ja metsään! Tiina Arrankoskelle sauvakävely on kokonaisvaltaista luontoliikuntaa ja oiva keino parantaa kehonhallintaa.

Pidän itseni kunnossa sauvakävelemällä. Lenkkeilen päivittäin luonnossa vauhtia, joka hengästyttää sopivasti. Keskivartaloni ja selkäni ovat hyvässä kunnossa, eikä vanha polvivammakaan hyvän kävelytekniikan ansiosta kiusaa. Olen aika notkea, sillä sauvat huolehtivat kokonaisvaltaisesti nivelteni liikkuvuudesta.

Minusta tuli sauvakävelijä Italiassa parikymmentä vuotta sitten, kun paikalliset pyysivät minua liikunnan ammattilaisena opettamaan heille lajia. Sikäläinen meno muistutti enemmän jäykkää marssia kuin luonnollista, sujuvaa kävelyä. Sauvakävely ei ole kivaa, jos siitä puuttuu rentous. Rennosta kävelijästä ei välttämättä edes huomaa, onko hänellä sauvat vai ei.

Suomessa sauvakävely kaipaisi vähän uudistusta. Urheilullinen ja monipuolinen tapa käyttää sauvoja on unohtunut. Lajissa tärkeintä on hallita hyvä ryhti ja kävelytekniikka, joita sauvojen käyttö tukee. Kun tekniikka on kunnossa, sauvakävely työllistää koko kehon ja hitaampikin vauhti lisää energian kulutusta. Tällöin sauvakävely muuttuu pelkästä kestävyyslajista pystyasentoa tukevaksi kehonhallintalajiksi.

Lue myös: Bungypump-kävelysauvat eli vastussauvat – näin saat tehot irti sauvakävelystä

Sauvakävelen kahden koirani kanssa. Kytken toisen koiran vyötärölleni juoksuvyöhön. Toinen hölköttelee nätisti takanani, sauvojen välissä. En käytä aktiivisuusranneketta enkä askelmittaria vaan etenen fiiliksen mukaan – yleensä tunnin puolitoista kerralla.

Kehoni on niin tottunut sauvakävelyyn, ettei sauvojen käyttäminen juuri näy sykkeessäni. Jos haluan kohottaa sykettä, lähden mäkiseen maastoon. Olen sauvakävellyt merenrannoilla, oliivipuulehdoissa, viinitarhoissa ja lumihuippuisilla vuorilla, sillä olen opettanut sauvakävelyä ympäri maailmaa, Japania ja Singaporea myöten. Kauneimmat ja sauvakävelyyn sopivimmat lenkkipolut ja maisemat ovat kuitenkin Suomen luonnossa.”

Tuunaa kymppitonnin tavoitetta

Kun askelmittarissa on 10 000 askelta, päivän terveysteko on tehty – tai niin voisi luulla. Kymppitonnin tavoite kaipaa päivitystä.

– Suositus on peräisin 1960- luvun Japanista. Tulevaisuudessa sitä voidaan tarkentaa niin, että otetaan kantaa askelten tehokkuuteen: maleksiminen ei riitä, liikuntasuunnittelija Katriina Ojala UKK-instituutista kertoo.

Meillä terveysliikuntasuosituksia päivitetään parhaillaan entistä joustavammiksi. Syksyllä julkaistaviin suosituksiin otetaan mukaan alle 10 minuutin liikuntatuokiot.

– Liikkumattomuuden riskejä voidaan vähentää jo naposteluliikunnalla eli 5–15 minuutin pätkillä, joita kannattaa mahduttaa päivään ainakin kolme.

Lenkkeilen luontoa puhtaammaksi

Kuka? Johanna Kohvakka, 42

Tästä se taas lähtee! Johanna Kohvakka toi Suomeen ploggingin eli roskalenkkeilyn.

Pidin Ruotsissa ploggingiksi brändättyä roskajuoksua mahtavana ideana ja halusin tuoda sen Suomeen. Päätimme Siivouspäivässä järjestää joka kesäkuukausi roskajuoksun – lenkin, jolla voi juosta tai kävellä ja kerätä samalla reitiltä löytyvät roskat.

Ryhmälenkit ovat juoksijoille tuttuja. Porukka tsemppaa liikkeelle ja rohkaisee ihmisen tekemään jotain, mitä hän ei välttämättä yksin tekisi. Sama juttu on roskalenkeillä: tyhjiä pulloja maastosta keräävää ihmistä ei kummeksuta, mutta muiden roskien kerääminen luonnosta koetaan herkästi nolona.

Roskalenkillä on aarteenetsintäfiilis, josta aikuisetkin innostuvat. Askelia kertyy huomaamatta, sillä roskien keruuseen jää koukkuun. Olemme löytäneet muun muassa lastenrattaat ja varastetun matkalaukun, jonka poliisi tuli hakemaan.

Roskalenkkeily sopii hyvin ihmiselle, joka tarvitsee syyn lenkille lähtöön. Toisaalta on surullista, että syitä eli roskia luonnossa riittää. Ja niitä riittää niin kauan, kunnes kaikkiin pakkauksiin liitetään jonkinlainen panttijärjestelmä. Sitä odotellessa roskien keruu on yksi tapa muuttaa maailmaa nykyistä paremmaksi, ja siitä saa hyvän mielen. Kroppaankin tulee hyvä olo. Näillä lenkeillä kyykistellään ja kurotellaan – ketteryys ja tasapaino kehittyvät.

Tapa kerätä näkyvät roskat on selkäytimessäni. Jaan lenkkini usein niin, että alussa ja lopussa keskityn kymmenisen minuuttia siivoamiseen, mutta muun ajan pistän tossua toisen eteen. Kaupungissa roskien keruu on tehty helpoksi, sillä roskiksia on hyvin. Mietinkin, miksi roskien pitää siirtyä niihin maan kautta.”

Kävelen mielenrauhaa

Kuka? Reija Koivu, 41

Reija Koivu liittää kävelylenkkeihinsä Metsämieli-harjoitukset. Se on menetelmä, joka yhdistää metsän elvyttävät vaikutukset mielentaitoihin.

Kävelen metsässä, sillä metsä tyynnyttää minut. Kuuntelen, haistelen ja havainnoin ympäristöäni. Luonto on ihan erilainen eri vuodenaikoina, enkä väsy sen tutkimiseen koskaan. Mutta jos kävelisin aina samaa rakennettua reittiä, kyllästyisin varmasti. Valmis kuntopolku vie kävelijää eteenpäin, mutta metsä antaa luvan pysähtyä.

Haen kävelylenkiltä rauhaa ja pysähtymistä. Voin heittäytyä kesken lenkin makoilemaan mättäälle hengittelemään tavallista syvempään ja tuijottamaan taivasta. Joskus suljen silmät ja keskityn kuuntelemaan: hiljaisimmassakaan metsässä ei ole koskaan äänetöntä. Saatan pysähtyä tutkimaan kasveja ja ihmettelemään eläinten jälkiä. Toisinaan yhdistän kävelylenkkiini joogaa ja risujumppaa, metsäisen version keppijumpasta.

En koskaan juokse metsässä. Juoksemisesta tulee kiireen tunne, ja kiire tuntuu ikävällä tavalla kehossa. Kun malttaa liikkua rauhallisemmin, havaitsee enemmän niin ympäristöstä, itsestä kuin lenkkikaveristakin. Pidämme välillä työpaikan kävelykokouksia metsässä. Siellä on helpompi kuulla toista ja tulla kuulluksi kuin sisällä, pöydän ympärillä. Moni pitkään vaivannut asia selkiää metsässä kävelemällä.

Metsäkävelyni eivät ehkä ole tehokkain tapa kehittää kuntoa, mutta mielen ja palautumisen kannalta tapani liikkua on hyvä. Askelia kertyy, vaikken tavoittele niitä. Osaan arvostaa jokaista askelta, sillä olen kuntoutunut pyörätuolilla liikkujasta kävelijäksi. Sairastuin harvinaiseen Ehlers-Danlosin oireyhtymään, mikä vei minulta kävelykyvyn kahdeksi vuodeksi – ja voi tehdä sen uudelleen.

Minulle kävely metsässä on nautinto. Jotta ihminen liikkuisi, liikunnasta pitää saada elämyksiä. Uskon, että moni löytäisi liikuntakipinän metsästä. Mutta jos metsästä on pitkään poissa, se voi pelottaa. Tällöin kannattaa kysyä kaveriksi tottunutta metsänkävijää.

Kysyn usein itseltäni ennen lenkille lähtöä, mitä minulle kuuluu ja miltä kehossani tuntuu. Käytän tuntemusteni mittarina sormiani. Kun palaan lenkiltä, mittarissa on aina enemmän sormia pystyssä kuin lähtiessä.”

Lue myös

Suosittelemme