Uskomaton tuuri – Arja Hoikka, 62, löysi sukeltamalla historiallisen aarteen Itämerestä
Arja Hoikka meni viisikymppisenä sukelluskurssille. Nyt hän sukeltaa louhoksilla jään alla ja tutkii Itämeren hylkyjä.
Arja Hoikka sukeltaa louhoksilla lähes jokaisena viikonloppuna.
Arja Hoikka meni viisikymppisenä sukelluskurssille. Nyt hän sukeltaa louhoksilla jään alla ja tutkii Itämeren hylkyjä.
Maaliskuu on anestesiahoitaja Arja Hoikalle, 62, mieluisin aika sukeltaa.
”Kevättalvella tunnelma pinnan alla on lumoava. Aurinko on sulattanut jään päällä olleen lumen, ja valonsäteet taittuvat jään läpi maagisesti. Vesikin on vielä kirkasta. Se tekee sukeltamisesta erityisen kiehtovaa.”
Tämä talvi on Naantalissa asuvalle Arjalle kymmenes sukellustalvi. Hän sukeltaa miehensä ja tutun sukellusporukan kanssa läheisillä louhoksilla miltei joka viikonloppu.
”Talvisukeltaminen jään alla on varsin vaativaa, eikä sitä voi vähäisellä kokemuksella tehdä. Eksymisen vaara on aina olemassa, siksi jään alle mennään vain opasnarun kanssa.”
Sukellusporukka sahaa joka kerta suuren, neliönmuotoisen avannon moottorisahalla. Sukellussuunnitelma ja varusteet käydään aina yhdessä läpi.
”Varusteiden pitää muutenkin olla vimpan päälle kunnossa, etteivät ne jäädy.”
Avantoon mennessään Arja pukee ylleen monta kerrosta varusteita: merinovillapaidan ja pitkät alushousut, lämpöliivin ja -haalarit, kuivapuvun ja sähköhansikkaat ja -liivin. Ne lämpiävät mukana kulkevasta kanisterista tulevan sähkövirran avulla.
Silti sukelluksen jälkeen voi olo olla viluinen, erityisesti, jos jokin varuste on vuotanut.
”Sukellamme jään alla yleensä noin tunnin tai vähän yli. Sen jälkeen vaihdamme varusteet kaikessa rauhassa ja ajamme sukellusporukan kanssa jonnekin kahville juttelemaan kokemuksesta ja katselemaan kuvia.”
”Kylmä vesi tulee olemaan pienin ongelmasi tällä kurssilla”
Arja oli haaveillut sukeltamisesta jo kolmikymppisenä, mutta harrastus ei sopinut lapsiperhearkeen. Se vie paljon aikaa eikä ole kovin halpaakaan. Yksitoista vuotta sitten lomamatkalla Arja kokeili sukeltamista ensimmäisen kerran.
”Thaimaassa avopuolison kanssa ajattelimme, että sukeltaminen voisi olla kivaa vaihtelua skootterilla ajamiselle.”
Kotona Suomessa pariskunta meni sukelluskurssille. Arjaa hieman arvelutti se, että vedet ovat täällä suurimman osan vuotta kylmiä.
”Oli marraskuu, ja sanoin kouluttajalle, että kylmä vesi on kynnyskysymys. Inhoan sitä. Kouluttaja katsoi minua silmiin ja totesi, että kylmä vesi tulee olemaan pienin ongelmasi tällä kurssilla.”
Tottahan se oli. Opittavaa oli paljon.
Seuraavalla Thaimaan-matkalla pariskunta teki parikymmentä sukellusta. Veden alla arki unohtui. Syntyi päätös syventää taitoja Suomessa jatkokurssilla.
”Puolitoista vuotta sukelsin tankkiliivillä ja sinkkusäiliöllä ja olin onnellinen, että pysyin pinnan alla ja irti pohjasta. Olin lähes pystyasennossa kuin merihevonen. Se näytti hirveältä, mutta sukeltaminen oli silti kivaa.”
Arja on yksi vanhimmista naisista, jotka ovat läpäisseet kurssin
Pariskunta sukelsi alusta asti paljon. Kun Arja näki harrastuksessa pidemmälle edenneitä sukeltajia, ei merihevosasento enää tyydyttänyt. Hän halusi oppia lisää ja liittyi puolisonsa kanssa Turun NMKY:n sukellusjaostoon. Nyt hänet on valittu jaoston puheenjohtajaksi jo useana vuonna peräkkäin.
Myöhemmin Arja haki oppia kansainvälisen GUE-järjestön (Global Underwater Explorers) kursseilta. Sen tekniikkakurssilla suurin osa on nelikymppisiä miehiä – Arja on yksi vanhimmista naisista, jotka ovat läpäisseet kurssin.
Sukeltajalla on oltava vähintään hyvä fyysisen kunto. Arja pitää omaansa yllä käymällä ahkerasti kuntosalilla.
”Tupakointi on ehdottomasti kielletty. Jos tupakoi, ei pääse kurssille.”
Arja ei koskaan sukella yksin. Aina on riski, että jotain sattuu ja tarvitaan apua. Malttia on oltava koko ajan, kun ollaan pinnan alla. Paniikkiin ei ole varaa, ja ongelmatilanteita pitää harjoitella paljon etukäteen. Väärin toimiminen voi johtaa hengenvaaraan.
Sukellustietokone on välttämätön apuväline. Syvällä on pimeää aina. Luonnonvalon puutteen voi korvata hyvillä sukellusvaloilla.
Arja teki historiallisen löydön Itämerellä
Louhosten lisäksi Arja sukeltaa myös Itämerellä. Merelle lähtemiseen tarvitaan kuitenkin vene, ja reissuun voi mennä useampi päivä.
Louhoksilla vesi on yleensä kirkasta, merellä tilanne vaihtelee vuodenaikojen, säiden ja jopa laivaliikenteen mukaan. Näkyvyyttä voi olla kymmeniä metrejä tai vain puoli metriä.
Järvissä Arja sukeltaa harvemmin. Näkyvyys on usein huono ja veden alla aika vähän katsottavaa.
Itämerellä ja Suomenlahdella on useampi sata tiedossa olevaa hylkyä. Sellaisia, joiden sijaintia ei tiedetä, on arviolta tuhansia. Itämeren murtovesi on niin vähäsuolaista, että puuhylyt säilyvät hyvin.
Monesta tunnetusta hylystä on julkaistu sijaintikoordinaatit, ja niitä voi käydä katsomassa kuka tahansa. Osa hylyistä pidetään salassa lakisääteisesti joko Museoviraston tai Puolustusvoimien pyynnöstä. Luvan kanssa niillekin voi sukeltaa. Arjalla on ollut onni löytää yksi uusi hylky. Toki muut olivat tehneet ison pohjatyön selvittäessään hylyn summittaisen paikan.
”Olin sukellusseura Nautic Clubin aluksen matkassa, kun etsittiin Cherubi-nimistä hylkyä. Sukelsin puolisoni kanssa, ja meillä oli ilo ensimmäisenä nähdä se. Historiankirjoihin tuli merkintä ftf (first to find) ja nimemme.”
Se oli sattumaa.
”Koska näkyvyys on mitä on, kymmenen metrin päästä saattaa mennä ohi näkemättä kerrostalon kokoista hylkyä.”
Juttu on julkaistu Viva-lehden numerossa 3/2024.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous