Hyvinvointi

Stevian kasvatus kotona – Makeaa ruukusta

Teksti: Anna.fi

Stevia on stevia rebaudiana -kasvin lehdistä saatavaa luonnon omaa makeutusainetta. Täysin kaloriton stevia voi olla jopa 300 kertaa makeampaa kuin tavallinen sokeri. Katso ohjeet stevian kasvattamiseen!

1. Hanki siemenet ja multa

Stevian taimia tai siemeniä voi tilata kätevästi nettikaupoista. Niitä löytyy esimerkiksi Kodin Kukkien sekä Hyötykasviyhdistyksen valikoimista. Multaa valittaessa suosi hitaasti liukenevia ravinteita sisältävää lannoitetta, sillä mullan laatu vaikuttaa lehtien kitkeröitymiseen.

2. Kylvä siemenet maaliskuussa

Kylvä siemenet kylvömultaan. Siemeniä multaan pantaessa ripottele ne kevyesti mullan pinnalle. Stevian siemenet itävät heikosti, joten kylvä niitä runsas määrä. Kylvä siemenet maaliskuussa eli noin 2 kuukautta ennen kasvukauden alkamista.

3. Kasvata steviaa lämpimässä

Stevia on trooppinen kasvi, eli kasvata sitä lämpimässä ja aurinkoisessa paikassa. Esimerkiksi ikkunalaudan tai parvekkeen aurinkoinen paikka on sille ihanteellinen.

4. Kastele steviaa tasaisesti

Stevia pitää tasaisesta, mutta kevyestä kastelusta.

5. Latvo steviaa

Steviaa voi sen kasvaessa latvoa varovaisesti, kuitenkin enintään 1/3 kerrallaan. Latvomalla saavutettava sadonkorjuun viivästyminen kannattaa, sillä lehdet tulevat silloin makeammiksi.

– Kasvia latvomalla voidaan viivästyttää kukintaa. Stevian talvehtiminen vaatii aikaa ja erikoista huolenpitoa. Kasvattamalla kasvia suotuisissa olosuhteissa pystyy vaikuttamaan sen makeusasteeseen, kertoo steviaa kotonaan useamman vuoden kasvattanut Hyötykasviyhdistyksen toiminnanjohtaja Anu Ranta.

6. Korjaa sato

Sato tulee leikata ennen kukintaa, kun kasviin alkaa puhjeta nuppuja. Jos nuput ehtivät puhjeta kukkaan ennen sadonkorjuuta, kasvin makeus laimenee niin, että kasvia ei voi enää käyttää makeutukseen.

7. Käytä heti tai käsittele

Lehtiä voi käyttää tuoreina, jolloin ne täytyy murskata makeuden vapauttamiseksi.  Jos kuivatat lehtiä, laita ne roikkumaan noin viideksi päiväksi ilmavaan ja lämpimään tilaan. Kuivatut lehdet voi rouhia helposti esimerkiksi kahvimyllyllä. Kuivattuna kasvia voi käyttää makeuttamiseen noin vuoden.

Lue myös:
Stevia – Sokerin luonnollinen vaihtoehto

Teksti: Jasmin Isberg

X