Liikunnasta voi oppia nauttimaan, vaikka ei kokisikaan endorfiiniryöppyä.
Palkitsevuus ylläpitää käyttäytymistä. Liikuntaan kannattaa yhdistää myönteisiä kokemuksia.
Terveys

Liikunnasta voi oppia nauttimaan, vaikka endorfiiniryöppyä ei tulisikaan – näin opetat aivoillesi liikunnan ilon

Liikunnan aiheuttamaa hyvää oloa hehkutetaan aina, kun puhutaan treenimotivaatiosta. Mutta miten liikkumisesta voisi oppia nauttimaan, jos endorfiiniryöppyä ei vain tule? Hyvä uutinen on, että aivot voi opettaa yhdistämään myönteiset kokemukset liikuntaan.
Teksti: Virve Järvinen Kuvat: Kuvitus Tinka Lindroth

Voisin halata koko maailmaa. Jalkoja painaa, mutta mikään muu ei sitten painakaan. Ennen juoksulenkkiä yksi jos toinenkin asia harmitti, sen jälkeen ei mikään. Lenkkeilystä tulee mielettömän hyvä olo. Kiitos siitä kuuluu muun muassa liikunnassa verenkiertoon vapautuville endorfiinihormoneille, mielihyvää lisääville elimistön kemiallisille viestinvälittäjille.

– Endorfiinit ovat vähän kuin personal trainereita, jotka kannustavat meitä liikkumaan. Kun vähän aikaa jaksaa ja jaksaa, lopussa tulee hyvä olo, väitöstutkija, liikuntatieteilijä Santtu Seipäjärvi Jyväskylän yliopistosta vertaa.

Hyvä olo on porkkana, joka saa ihmisen liikkumaan säännöllisesti. Sitä ei tarjoilla kaikille, sillä liikunta vapauttaa endorfiineja eri tavoin eri ihmisillä, ja syy eroon saattaa olla perimässä. Kun liikunnasta ei seuraa hyvää oloa, ihminen ei liiku – eikä tästä pidä syyttää yksin endorfiinien puutetta.

– Liikunta voi tuntua epämukavalta muun muassa siksi, että olemme eri tavoin varustettuja kehon kuormituksen kokemukselle, Jyväskylän yliopiston Aivotutkimuskeskuksen johtaja Tiina Parviainen kertoo.

Osa ihmisistä tiedostaa muita herkemmin kehon tilan ja reaktiot. Se voi vaikuttaa siihen, miten nautinnolliseksi tai epämukavaksi liikunta koetaan.

– Jos liikunnasta ei nauti, liikunnan riemun hehkuttaminen on kuin vääntäisi veistä haavassa, Seipäjärvi tietää.

Ihminen tunnistaa liikkumattomuuden riskit ja tuntee samaan aikaan syyllisyyttä ja voimattomuutta, kun ei saa itseään liikkeelle. Peliä ei ole silti menetetty.

– Ihmisestä voi tulla liikkuja ilman valtavaa endorfiiniryöppyä tai poikkeuksellista kuormituksen sietokykyä, sillä ihmiskeho on hyvin sopeutuva, Seipäjärvi lupaa.

Lue myös: Hyvä peruskunto auttaa sietämään stressiä ja suojelee sairauksilta – näin saat peruskuntosi kohoamaan oikealla tavalla

Palkitsevuus ylläpitää käyttäytymistä

Kaikki asiat, joita teemme kehollamme, vaikuttavat myös aivoihin. Verenkierto ja sen välityksellä kulkevat hormonit ovat yksi viestintäkanava kehon ja aivojen välillä, mutta viesti aivoihin kulkee myös hermoratoja pitkin.

– Aivojen välittäjäaineiden ja hermoratojen yhdessä muodostama palkitsemisjärjestelmä vaikuttaa siihen, millaiseksi kokemukseksi tulkitsemme liikunnan, aivotutkija Parviainen kertoo.

Palkitsemisjärjestelmän alkuperäinen merkitys on ollut tuottaa myönteisiä tuntemuksia tilanteissa, jotka ovat olleet tärkeitä lajimme säilymisen kannalta. Se kertoo meille esimerkiksi, että seksi on nautinto ja syöminen juhlaa.

Jos liikuntakokemukset rajoittuvat esimerkiksi vain hikilenkkiin, hiihtoon ja uintiin, eivätkä ne innosta, liikkuminen jää usein kokonaan. Siksi lajivalikoimaa kannattaa laajentaa.

– Palkitsevuus ylläpitää käyttäytymistä. Se rakentuu joukosta eri tekijöitä, kuten henkilökohtaisista kannustimista ja opituista tavoista, Parviainen sanoo.

Liikunta tuottaa yleensä helpommin myönteisiä tuntemuksia ihmiselle, joka on tottunut tapaamaan sen parissa ystäviään tai viettämään lomansa liikuntakohteessa. Se on vähemmän miellyttävää ihmisestä, jolle hiihtolenkki tarkoittaa vilua ja lipsuvia suksia tai joka valittiin koulun liikuntatunnilla aina viimeisenä joukkueeseen.

Lue myös: Kun aloitat säännöllisen treenaamisen, nämä asiat kehossasi tapahtuvat yhden kerran, muutaman viikon ja muutaman kuukauden kuluessa

Pakkoliikkuminen aiheuttaa psyykkisen stressin

Aiemmat kokemukset, arvostuksemme, asenteemme ja ympäristömme ohjaavat valintojamme. Ne voivat innostaa meitä, mutta myös nostaa kynnystä koukuttua liikuntaan. Jos liikuntakokemukset rajoittuvat esimerkiksi vain hikilenkkiin, hiihtoon ja uintiin, eivätkä ne innosta, liikkuminen jää usein kokonaan. Siksi lajivalikoimaa kannattaa laajentaa.

Vaikka liikunta edistää terveyttä, aivotutkija Parviainen ei kehota ketään puskemaan itseään liikkeelle väkisin.

– Pakolla liikkuva aiheuttaa itselleen psyykkisen stressin, joka vain lisää liikuntaan liittyviä kielteisiä mielikuvia.

Aivot yhdistelevät niihin tallentunutta tietoa ja kokemuksia, elimistön sen hetkisiä tuntemuksia ja käytettävissä olevia energiavaroja kokonaisuudeksi.

– Tämä automaattinen laskenta vaikuttaa tuntemukseen, jonka perusteella ihminen päättää, haluaako hän jatkaa toimintaa, Parviainen selittää.

Jotta liikunta muodostuu hyvän olon välineeksi, keho tarvitsee toistoja, mutta toisaalta myös itselle sopivan tavan kehon kuormittamiseen ja koukuttumiseen.

Ihmiset ja aivot ovat yksilöllisiä, ja siksi yhtä kaikille sopivaa liikuntareseptiä ei ole. Yhden ihmisen keho huutaa lepoa pitkällä juoksulenkillä, toisen kuntosalilla. Toiselle hyvää oloa tuottava treeni on toiselle yhtä tuskaa.

– Taito kuunnella kehoa ja löytää itselle sopiva tapa liikkua vaatii aikaa, Seipäjärvi sanoo.

X