Ei, en ole raskaana!

Seurusteluaikana sukulaiset ja tuttavat – varsinkin ne, jotka eivät ole kovin läheisiä – kyselevät, milloin rengastautumista sopii odottaa. Kun kihlat on vaihdettu, sama kööri tiirailee, että milloin se toinen sormus ilmestyy, ja tuoko posti kutsun hääjuhlaan. No, häätkin vietetään, mutta seuraavan luonnollisen vaiheen kohdalta odottavan odotusta ei ihan palkita.

Kuluu vuosi. Morsiamen vatsanseutu ei näytä radikaalisti muuttuvan suuntaan eikä toiseen. Sama havainto seuraavana vuonna. Kun useita vuosia on kulunut, pariskunnalle on kertynyt jo enemmän ikääkin kuin lähisuvussa kellään ennen ensimmäistä lasta. Huolestuneisuus siirtyy ajatuksista puheisiin, ja kantautuu tietenkin itse kohuparin korviin.

Miksi ei lapsille?

Tilanteeseen on ainakin kolme vaihtoehtoista syytä:

1) Pariskunta harkitsee vielä lapsikysymystä.

2) Pariskunta ei halua lapsia.

3) Pariskunta ei voi saada lapsia.

Olipa syy mikä hyvänsä, asian esille tuominen muiden toimesta on kaikessa ymmärrettävyydessäänkin ärsyttävää. Tilannetta tai lapsettomuuspäätöstä on myös kohtuullisen vaikeaa ja arkaluontoista selittää ihmisille, jotka itse ajattelevat naisen jäävän vajaaksi ilman kohdun palkkaa.

Hienovaraista kannustusta

Hyvällä lapsuudenystävälläni oli jo parikymppisenä lapsi. Nyt lapsia on kaksi. He ovat suloisia tyttöjä, hyväkäytöksisiä ja tervejärkisen oloisia pikkuihmisiä. Vaippaikä on takana, kyselyiästäkin ehkä vaativin jakso jaksettuna. Monet muutkin ystäväni ovat hienosti selvinneet oman jälkikasvun varhaislapsuuden haasteista.

En varmasti ole ainoa, johon läheisten esimerkki on tehnyt vaikutuksen, ja jonka kantaa lapsiin on onnistuneesti lievennetty osoittamalla, että kyllä lapsen tarpeista huolehtimiseen pystyy ihan tavallisetkin ihmiset. Kun otan syliin jonkun toisen lapsen, joka alkaa välittömästi huutaa aistittuaan olevansa vaarassa epävarmoilla käsivarsillani, äidit jaksavat selittää, että tilanne on toinen kun lapsi on oma.

Lapsettomat ystäväpariskunnat ymmärtävät hekin. He kertovat omia syitään ja kokemuksiaan siitä, miten muut reagoivat, kun lapsia ei kuulu. Vertaistukipalvelu pelaa, ”ette ole yksin”. Ja kuka sen sanoo, onko itsekkyys parempi syy olla lapseton kuin vaikkapa pelko siitä, että olisi henkisesti epäkelpo vanhempi?

Pling! Pling! Pling!

Yllätyksiäkin tulee – myös tarkkailijoille. Parit, jotka vuosikausia puhuivat lapsettomuuden autuudesta kärräävät perheenlisäystä ja hymyilevät suupielet korvissa (vaikkakin pussit silmien alla). Biologinen kello pärähti päälle.

Sitä odotellessa syksyn muotileikkaus – mekot ja jakut poikki juuri vatsan yläpuolelta – houkuttelee uteliaita kyselemään. Vastausta voi harjoitella peilin edessä: ei ole hyvä vaikuttaa liian itsevarmalta eikä toisaalta liian anteeksipyytävältäkään. Hymyillä voi, mutta ei liian leveästi. Viesti on kuitenkin se mikä on.

Ei, en ole raskaana.

Teksti: Emma Suominen