Sinkkuuden kanssa kipuileva tutkija Hanna Wass: ”Parisuhteessa pärjäämistä pidetään todisteena hyvästä luonteesta”
Nuorena politiikan tutkija Hanna Wass, 43, ajatteli, että on tavoiteltavaa olla yksin elävä, itsellinen nainen. Nyt hän kaipaa parisuhteen tuomaa hyväksyntää. Mitä välillä oikein tapahtui?
Nuorena politiikan tutkija Hanna Wass, 43, ajatteli, että on tavoiteltavaa olla yksin elävä, itsellinen nainen. Nyt hän kaipaa parisuhteen tuomaa hyväksyntää. Mitä välillä oikein tapahtui?
Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin dosentti Hanna Wass tuo tuliaisia. Hän vetää laukustaan tuoreen raportin, jonka kannessa lukee Sotupuntari, suuntia sosiaaliturvauudistukseen.
Hanna on yksi sen kolmesta kirjoittajasta, ja nyt häntä hymyilyttää, sillä meidän ei ole tarkoitus puhua sosiaaliturvasta.
Aiomme puhua parisuhteen kaipuusta.
Tosin jollakin tasolla parisuhdekin voi merkitä sosiaaliturvaa. Ainakin Hannaa on alkanut viime aikoina huolestuttaa, että yksin eläväksi naiseksi hän on panostanut heikosti taloutensa turvaamiseen tulevaisuudessa.
Hanna kommentoikin jokin aika sitten Facebookissa: ”Olisinpa ollut nuorena parisuhdeorientoituneempi ja alkanut harkita perheasiaa vähän nuorempana kuin vasta lähemmäs nelikymppisenä. Lasten saamisen osalta on todella rankkaa hyväksyä, että se oli nyt siinä, game over.”
Vastaavan kaltaisia avauksia näkee nykyisin harvoin, varsinkin kun kirjoittaja on tohtoriksi väitellyt uraihminen. Menestyjien ei ole tapana rikkoa ympärilleen noussutta onnellisuusmuuria. Kommentti on kiinnostava myös siksi, että juuri samaan aikaan käytiin somessa kiivasta keskustelua siitä, voiko neljän lapsen tyytyväinen isä esitellä julkisuudessa ydinperhettään. Helsingin Sanomat oli juuri julkaissut kirjailija Juha Itkosen haastattelun, ja osa somen keskustelijoista koki jutun tyrkyttävän Itkosen valintoja.
Hannalla ei olisi nyt keski-ikäisenä mitään sitä vastaan, että hänellä olisi puoliso ja lapsia.
– Kyllä tässä on yritetty, hän vahvistaa.
Hanna kertoo herkuttelevansa ajatuksella kutsua kaikki hänet lempanneet miehet totuuskomissioon kertomaan hänelle, mitä hän tekee väärin, mikä hänessä on vikana, kun hän on jäänyt yksin.
– Voisin sitten skarpata jatkossa, hän naurahtaa.
17-vuotiaana Hanna Wass päätti, ettei halua lapsia
Hanna oli 17-vuotias, kun hän teki ratkaisun, ettei halua lapsia.
– Sen jälkeen en kyseenalaistanut päätöstäni kertaakaan yli 20 vuoteen, hän sanoo.
Sitten hän ihastui mieheen, joka kertoi mahdollisesti haluavansa lapsia. Hanna tajusi, ettei hän voisi jatkaa suhdetta, ellei miettisi uudelleen päätöstään lapsettomuudesta.
– Huomasin, että minusta oli valtavan ihanaa olla parisuhteessa. Käänsin kelkkani ja yhtäkkiä innostuin myös ajatuksesta, että voisin tulla äidiksi. Tunsin, että minulle oli avautumassa elämässä jotakin aivan uutta.
– Valitettavasti suhde kariutui. Eron jälkeen roikuin sen rippeissä absurdin pitkään. Kun visio perheestä romuttui, olin hajalla. Tilanne muistutti pilaa, jossa joku löytää kadulta lompakon, joka onkin naruun sidottu. Lompakko nykäistään pois juuri, kun löytäjä tarttuu siihen.
Siitä lähtien Hannan on ollut vaikea käsittää, mitä hän oikein ajatteli elämästään ennen tuota suhdetta.
– Minulla ei ollut nuorena vakiintumisen tarvetta. Heittelin kavereilleni hauskana vitsinä Juha Vainion laulun sanoja Nestori Miikkulaisesta, jonka häitä ei koskaan tanssittu. Takaraivossani oli kyllä ajatus, että niin voi käydä minullekin. En vain ajatellut, että jos niin käy, siitä on vitsi kaukana.
Hanna uskoo, ettei mikään olisi muuttunut, vaikka hän tuolloin olisi nähnyt nykyiseen elämäänsä.
– Olisin vain ajatellut, että mikäs tuossa on ollessa, sillä minulla ei vielä silloin ollut kokemusta tunteesta, että en kelpaa kenellekään ja että olen yksin, koska kukaan ei halua minua. Ympärilläni oli useitakin mukavia miehiä, jotka eivät kuitenkaan kiinnostaneet minua tarpeeksi. Tein silloin mielestäni hyvin harkittuja ratkaisuja, Hanna sanoo.
Hän katsoi elämää nuoren ihmisen tulevaisuusperspektiivistä. Hän uskoi siihen, että horisontissa siintää aina uusia mahdollisuuksia.
”Ihailin uraa luovaa yksinhuoltajaäitiä”
Teini-iässä tekemäänsä päätöstä lapsettomuudesta Hanna Wass ei enää näe samassa valossa kuin nuorena, vaikka ymmärtääkin sen silloiset perusteet. Hänelle muodostui jo varhain vahva mielikuva siitä, millainen nainen hän halusi olla. Hän loi sen lapsettomuuden perustalle.
– En koskaan ajatellut, etten halua parisuhdetta. En vain halunnut lapsia. Nyt ymmärrän, miten paljon se ohjasi elämääni siitä eteenpäin.
Hanna imi vaikutteita 1990-luvun ihanteista.
– Silloin puhuttiin vielä omia polkujaan kulkevasta Marlboro-miehestä. Halusin olla Camel-bootseissa ratsastava, itsenäinen seikkailija. Minuun tekivät vaikutuksen tuohon aikaan Gloria-lehdessä haastatellut uranaiset. Heistä kirjoitetuissa jutuissa ei koskaan kerrottu lapsista ja perhe-elämästä vaan naisten menestymisestä työssään. Muistan erityisesti jutun erään ison yrityksen markkinointijohtajasta, joka sanoi haastattelussa, että suurinta uhkapeliä elämässä on olla ottamatta riskejä.
Hannan tosielämän idoli oli parhaan ystävän äiti, joka oli eronnut, asui kahden tyttärensä kanssa ja teki uraa kirjankustantamossa. Hän oli opiskellut valtiotieteitä yliopistossa.
– Hassua, miten vasta vanhempana näkee, mistä omat vaikutteet ovat tulleet. Aloitin opiskelun Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa 19-vuotiaana, Hanna kertoo.
Hanna Wass: ”Elinpiirini antoi aikaa olla pariutumatta”
Yliopistossa Hanna opiskeli nopeasti. Gradun tehtyään hän jäi tutkimusavustajaksi yleisen valtio-opin laitokselle. Pian hän alkoi tehdä väitöskirjaa. Jo lukiossa hän oli ollut itselleen ankara hikari.
Hannalla oli silloin tällöin jokunen romanssi, mutta niistä ei tullut mitään kovin vakavaa. Vakiintumiseen ei myöskään ollut ulkoista painetta.
– Vietin hauskaa elämää. Bileitä oli koko ajan. Elinpiirini antoi aikaa olla pariutumatta, sillä kaveritkin perustivat perheitä myöhään. En tuntenut itseäni poikkeavaksi. Kun joku perusti perheen, oli helppo ajatella, ettei tuo ole minun mallini.
Hanna ei myöskään halunnut antaa kenellekään turhaa toivoa. Alle kolmikymppisenä hän ohitti monta mukavaa miestä, koska piti varmana, että nämä tahtoisivat vielä joskus lapsia.
– Nyt en tajua, miksen ajatellut, että olisin voinut löytää miehen, joka ei myöskään halua lasta, Hanna parahtaa.
Seitsemän vuotta ilman romantiikkaa
Sitten tuli elämänvaihe, jota Hanna ei ymmärrä enää ollenkaan. Seitsemäksi vuodeksi hän sulki elämästään kaiken romantiikan.
– Olin juuri alle 30-vuotias, ja väitöskirjani rahoitus oli päättymässä. Se oli pakko tehdä nopeasti valmiiksi. Väiteltyäni aloin rakentaa uraa turbovaihteella. Ajattelin enää vain sitä, miten hankkisin tutkimusrahoitusta, kirjoittaisin julkaisuja ja saisin vakituisen tehtävän yliopistolla. Eristäydyin ja mummouduin kokonaan juuri niiksi vuosiksi, jolloin parisuhteita aktiivisimmin solmitaan.
– Tuona aikana lihoin kymmenen kiloa ja tunsin olevani kelpaamaton parisuhdemarkkinoille. Koska en pitänyt itseäni viehättävänä, en uskonut voivani viehättää ketään muutakaan.
Hanna muistaa kuitenkin olleensa tuolloin varsin onnellinen.
– Väitöskirjan valmistumisen jälkeiset vuodet ovat usein naisille vaikeita. Moni jää silloin juuri perheen perustamisen takia vaille rahoitusta ja tutkimusprojekteja. Itse ajattelin, että yksinäisyys on pieni hinta siitä, että pysyn yliopistolla. Työyhteisö edusti minulle perhettä, ja työ täytti kaikki tarpeeni. Muu elämä oli naftaliinissa.
Vuonna 2013 Hanna sai viisivuotisen akatemiatutkijan tehtävän. Se toi puurtamiseen helpotusta. Hannalla oli mahdollisuus palkata personal trainer, joka auttoi tiputtamaan ylimääräiset kilot. Seuraelämä virkistyi, ja Hanna huomasi yhtäkkiä ihmettelevänsä, miten hän oli kuvitellut voivansa elää ilman romantiikkaa.
– Elämääni palasi joie de vivre.
Seuraavana vuonna hän kohtasi jo mainitun miehen, joka sai hänet pyörtämään päätöksen lapsettomuudesta.
– On upeaa, että elämässä on rakkautta, mutta omalla kohdallani rakkaus on tuonut mukanaan myös murhetta.
Hanna Wass kritisoi vahvasti tapaa puhua elämänkumppanin löytämisestä valintana. Se viiltää heitä, jotka elävät yksin vasten omaa tahtoaan.
– Olen hyväksynyt, että en tule äidiksi, mutta parisuhdehaaveesta en ole luopunut. Olen kohdannut viime vuosina muutamankin ihanan miehen, jotka olisin mielelläni valinnut elämänkumppaniksi, mutta he eivät ole valinneet minua tai olleet muuten saatavilla. Sitä on ollut vaikea toistuvasti selittää itselleen myötäkarvaan. Tilanne on ollut vain pakko niellä, Hanna sanoo.
Parisuhteessa pärjääminen on todistus hyvästä luonteesta
Jokainen kaipaa kokemusta hyväksytyksi tulemisesta. Hanna miettii, huomaavatko parisuhteessa elävät, miten vahva hyväksymisen sertifikaatti heillä on, kun rinnalla kulkee joka päivä ihminen, joka haluaa olla juuri siinä. Hän vertaa parisuhdemarkkinoita vanhaan seuraleikkiin, jossa kilpaillaan viimeisestä vapaasta tuolista, tai liikuntatuntiin, jolla valitaan pesäpallojoukkue. Kummassakin viimeinen jää kuin kiusalliseksi jakojäännökseksi.
– Yksin jääneelle muodostuvaa kelpaamattomuuden tunnetta ei osata huomata yhteiskunnassa. Sitä on helppo vähätellä kättä heilauttaen, että sinähän pärjäät mainiosti. Todellisuudessa kavahdamme helposti heitä, jotka menestyvät huonosti parisuhdemarkkinoilla, Hanna sanoo.
Hänestä parisuhteessa pärjäämiseen suhtaudutaan samalla tavoin kuin matemaattiseen lahjakkuuteen.
– Molempien ajatellaan kulkevan käsi kädessä muun kyvykkyyden kanssa. Hyvät parisuhdereferenssit ovat kuin todistus hyvästä luonteesta. Jos taas referenssit ovat heikot, on helposti epäilyttävä. Huomaan itsekin määrittäväni itseni parisuhteen puutteen kautta, vaikka tiedän sen olevan hassua, hän kuvailee.
Valtiotieteilijänä Hanna vertaa yksilön huonoa parisuhdehistoriaa pitkäaikaistyöttömyyteen. Jos ihminen ei työllisty riittävän nopeasti, hänen vetovoimansa työmarkkinoilla heikkenee. Samoin käy yksineläjälle parisuhdemarkkinoilla.
– Tämän huomaa myös siitä, miten sinkut puhuvat itsestään. Harva sanoo suoraan, ettei ole aikoihin seurustellut. Pitkään yksin elänyt kertoo mieluummin olevansa eronnut kuin asuvansa yksin, jotta kukaan ei kuvittelisi hänen olevan kykenemätön yhteisölliseen elämään, tai ettei häntä olisi koskaan kelpuutettu.
Pelko huonommuudesta ja tarve peitellä todellisia tunteita vaikeuttavat myös ihmisten tutustumista toisiinsa. Kanssakäymisestä tulee falskia, kun yritetään pitää pystyssä onnellisuusmuuria.
– Kun pitäisi voida olla rehellinen ja kertoa toiselle, että tunnen yksinäisyyttä, kaipaan rakkautta enkä ole oikein koskaan onnistunut parisuhteessa, tuleekin pelko siitä, että vaikuttaa ressukalta. Sen jälkeen laukeaa puolustusmekanismi. Omalla kohdallani se merkitsee, että alan esittää hyvin pärjäävää, itsenäistä naista, joka on onnellinen itsekseenkin, vaikka oikeasti kaipaan nykyisin todella usein elämänkumppania, Hanna sanoo.
”Suurin haaveeni on löytää mies, jolla on jo lapsia”
Miten kirkkaasti oman henkilöhistoriansa voi muistaa jälkeenpäin? Kuka tietää, mikä on oikea tulkinta menneestä?
– Vaikka ymmärrän nuorta itseäni, toivon, että olisin puntaroinut tuolloin perusteellisemmin tekemiäni ratkaisuja, Hanna Wass miettii.
Nykyisin hänelle on tärkeää olla rehellinen itselleen ja kertoa myös muille avoimesti, mitä todella ajattelee. Toiset ihmiset ovat meille aina peili.
Välillä jo sadan vuoden yksinäisyydeltä tuntunut korona-aika on Hannan mielestä korostanut sitä, miten kipeästi ihmiset tarvitsevat toistensa läheisyyttä.
– Suurin haaveeni on löytää mies, jolla on jo lapsia. Sitä kautta saisin kokea palasen perhe-elämästä. Toisaalta yksin eläminen on opettanut minulle sen, että olemme kaikki vain lainassa toisillamme. Parisuhteen kaltainen onni ja sen tuoma hyväksytyksi tuleminen ovat kokemuksia, joita voi poimia myös pieninä paloina silloin, kun kohtaa itselleen tärkeitä ihmisiä.
Kommentit
Kokemuksen syvällä rintaäänellä en voi suositella ”lapsellista” miestä parisuhteen toiseksi osapuoleksi. Vaikkakin ajatuksena ihana, käytännössä usein ei-biologinen aikuinen jää väistämättä ulkopuolelle. Varsinkin jos ei miehen kanssa ole yhteisiä lapsia. Joten vahva suositus lapsettomalle kumppanille.
Kommentit
Voi valita myös olla ilman lapsia. (Mikä ihana rauha ja hiljaisuus kotona, sekä menemisen vapaus kodin ulkopuolella!) Eihän perhe välttämättä tarkoita omia lapsia? Veljen/siskontytöt ovat aivan ihania – ja parisuhteen kautta voi saada bonuslapsia elämään. Ihan riittävästi suvujatkamista, ajattelen. Mielestäni lapsikysymys ei ole ollenkaan niin mustavalkoinen kuin se usein esitetään! Kyllä (onnellisia) lapsia maailmassa riittää! Mistä kumpuaa niin suuri kaipuu saada sellainen oman katon alle?
Nyt oli hyvä kirjoitus. Kiitos tästä.
Hanna, tämän päivän nainen ei tarvitse miestä tehdäkseen lapsen. Tiedän monta valtavan ihanaa tarinaa tästä. Miehiä tulee ja menee, oli sinulla lapsi tai ei.
Toki olet viisaana naisena tämänkin vaihtoehdon varmasti käynyt mielessäsi läpi <3
”– Suurin haaveeni on löytää mies, jolla on jo lapsia. Sitä kautta saisin kokea palasen perhe-elämästä. ”
Nousi eroäitinä niskakarvat pystyyn tuon luettuani. Ex-puolisolleni toki suon uuden suhteen ja vaikka lapsiakin siihen suhteeseen kunhan omamme ovat kasvaneet isommiksi mutta en missään nimessä suo että ex-puolisoni uuden puolisonsa kanssa aloittaa perheleikit meidän lapsillamme. Haluan edelleen säilyttää vanhemmuuden meillä lasten biologisilla vanhemmilla.
Älä ota heti itseesi. Maailmassa on paljon lapsia, joiden elämässä äiti ei ole läsnä, joko hylkäämisen tai kuoleman kautta. Heille uusi äitihahmo voi olla vastaus toiveisiin.
Ei ne kulissit eli täydelliset parisuhdekuviot tee ihmisestä onnellista. Onnellisuus löytyy omasta itsestään, ei kumppanista, ei ulkoisesta. Pitää olla itsensä kansssa tasapainossa ylipäätään ollakseen rakastava kumppani toiselle. Jos ripustautuu toiseen tai hakee täydellisyyttä elämäänsä parisuhteen muodossa, tällainen idealismi kuolee lopulta. Eroon se päättyy ennen pitkää. Ihmisten aito kohtaaminen on vaatinut parisuhteen molemmilta osapuolilta työskentelyä itsensä ja omien taipumustensa kanssa. If you love him, you set him free. Näin se sanotaan iskelmän kielellä.
Harvinaisen rehellistä ja analysoitua tekstiä aiheesta. Toivon todella että Hanna löytää vielä rakkauden. Toisen ihmisen rakkaus ja läheisyys on kuitenkin jotain mitä mikään ei voi korvata ( mielestäni) . Joustoa avioliitto kuitenkin vaatii. Tsemppiä Hannalle. Kyllä se rakkaus vielä voi tulla eteen. Ei kannata kuitenkaan piiloutua siltä.
Ihana Hanna, olet uskollinen itsellesi ja omille ajatuksillesi. Rohkea nainen! Toivon todella että kohtaat kaipaamasi parisuhteen ja kaikkea hyvää elämääsi 🙂
Kiinnostava teksti, mutta kirjoittaja kuulostaa hieman naiivilta ollakseen kuitenkin yli nelikymppinen nainen. Olen itse melko samaa ikäluokkaa, ollut pitkään sinkku, mutta myös pitkään nuoruuden parisuhteessa. Erottiin siinä vaiheessa, kun päätin, että en halua lapsia. Sen jälkeen luultavasti tein samanlaisen virheen, kuin kirjoittaja, eli ohitin kivoja miehiä, joiden oletin haluavan lapsia. Myöhemmin kaduin sitä. Mutta: Lasten olemassaolo, olivatpa omia tai toisten, vaikuttaa todella paljon parisuhteen dynamiikkaan. Siinä alkaa muodostua erilaisia rooleja, joista itse en pidä, ja jotka täällä Suomessa ovat valitettavasti edelleen hyvin sukupuolittuneita. Olen oikeastaan tiennyt tämän aina, mutta nuoria naisia painostetaan lapsentekoon niin kovin, että ihan nuorena luulin, että se biologinen kello ehkä tulee minullekin. Ei tullut koskaan. Toivon onnea kaikille lapsiperheille, mutta itse en näe, että sinkku- ja lapseton elämä on ollenkaan huonoa. Myös parisuhteessaan voi olla yksinäinen .Täydellinen mies olisi mukava kohdata, mutta onko sellaista. Aika muuttaa jokaista. Keski-ikäiset kunnolliset eronneet miehet, joilla niitä lapsia on, yleensä puhuvat ainoastaan niistä lapsistaan, ja itse haluaisin puhua jostain muusta. Ihastumisen tunne on ihanaa, siihen voi koukuttua, mutta se on eri asia, kuin pitkä parisuhde. Pelkkä parisuhdekupla ei ennen pitkää riitä, vaan kyllä ne miehetkin ennen pitkää alkavat toivoa uhrauksia naiselta. nimim. monenlaista nähnyt
Ihan oma valinta on noudattaa ulkoapäin annettuja roolimalleja. Turha syyttää yhteiskuntaa, jos itsellä ei ole rohkeutta elää omannäköistä elämää.
Hienosti kirjoitettu ja tärkeä juttu, kiitos. Rohkea ja fiksu nainen tuo Hanna, jolla on rehellistä, raadollista ja painavaa asiaa. Toivottavasti monet nuoret vertaiset ottavat tästä ns. onkeensa ja ajattelevat asioita perusteellisemmin. Nuorena ei tosin vain pysty yhtä laaja-alaisesti näkemään asioita ja muutenkin elämäntapahtumia kykenee paremmin ymmärtäämään vasta jälkikäteen. Elettävä silti on, miten parhaansa taitaa. Toki uskon, että yli nelikymppisetkin voivat löytää hyvän parisuhteen, mutta hankalampaa se on. Toivon kaikkea hyvää Hannalle!
Toivottavasti Hannan toive toteutuu, kokemuksesta tiedän että se kumppanin löytäminen muuttuu koko ajan vaikeammaksi mitä kauemmin on yksin yli nelikymppisenä.
Todella rohkea avaus! Yksinäisyys ja siihen liittyvä huonommuudentunne satuttaa meitä monia! Kiitos Hanna Wass!
Tunnen menestyneitä naisia, jotka ovat saaneet biologisen lapsen yksin. Uralla eteneminen ei ole kaatunut siihen, että on yksinhuoltaja. Itse kadun, että en katsonut tätä mahdollisuutta tarkemmin, vaan säntäsin 37-vuotiaana parisuhteeseen ja hankin muutaman vuoden sisällä 2 lasta ja lopulta erosin, koska entinen puolisoni osoittautui täysin vääräksi ihmiseksi sekä parisuhteeseen että lasten kasvattamiseen. Onpahan ne lapset nyt kuitenkin ja ihanat ovatkin, mutta kaipaan parisuhdettakin, ja ihan samalla tavalla mietin, että nuorempana kohtasin useita mahdollisia puolisoita, mutta he jäivät kaveruustasolle, koska tavallaan juuri haki aina sitä parempaa mahdollisuutta. Sitten lopulta tyytyi siihen, joka sattui biologisen kellon kilkuttaessa sattumaan kohdalle. Minut oli myös kasvatettu ajatteluun koulutus ja työssä menestyminen ennen parisuhdetta ja perheen perustamista. Henkisesti olin kyllä valmis lapsien saantiin jo 25-vuotiaana, mutta kasvatustausta vaikutti alitajuisesti niin, että koki, että vielä ei tarvitse sitoutua keneenkään.
Samoin kuin toisella eroäidillä särähti myös hieman korvaan bonuslapsien kaipaaminen. Ei pitäisi olla lähtökohtana etsiä miestä, jolla on jo lapsia, koska ne lapset ovat toisen naisen lapsia. Suon entiselle puolisolle parisuhteen ja vaikka uusia lapsiakin, mutta uuden ihmisen täytyy olla ennen kaikkea turvallinen aikuinen lapsilleni, eikä hakeutua suhteeseen niiden lasten takia tai niin, että ne ovat osa viehätystä. En usko, että Wass tätä näin mustavalkoisesti ajattelikaan, mutta on hyvä tiedostaa myös toisen osapuolen tunteet ja näkökulma näissä tilanteissa.
Olen aivan järkyttynyt, miten Hanna Weiss tuomitsee yksin elävät ihmiset: ”Parisuhteessa pärjääminen on todistus hyvästä luonteesta”. Hanna Weiss saa tietenkin olla pettynyt omiin valintoihinsa, mutta tuommoinen yleistävä väite, että parisuhteen puute kertoisi hyvän luonteen puutteesta, on todella julma ja loukkaava monille ihmisille. Siitä ei myöskään löydy mitään näyttöä.
Parisuhteessa on myös esimerkiksi puolisoaan toistuvasti fyysisesti ja/tai henkisesti pahoinpiteleviä ihmisiä. Onko heillä hyvä luonne?
Parisuhde tai sen puute ei yksittäisenä tekijänä kerro ihmisen kokonaisesta luonteesta yhtään mitään.
Lisäksi tämä teksti vahvistaa käsitystäni, että tietyissä uskonnoissa tuomitaan ihmisiä, joiden elämäntyyli poikkeaa valtanormeista, hyvin raskaalla kädellä.
On totta, että kovin pitkään sinkkuna elellyt ei ole mitenkään ykkönen vakituista kumppania etsiville. Sen verran ihmisillä on yleensä arviointikykyä ja varoitusmerkit sekä syyt sinkkuuteen paljastuvat nopeasti. Se on ihan luonnollista oli yhteiskunta sitten mikä hyvänsä.
Kyllä 43-vuotias voi vielä ehtiä tehdä lapsia.
KUOLEMA FEMINISTEILLE!
Olen Hanna Wassin kanssa täysin samaa mieltä: lapset kannattaisi tehdä nuorena. Toki joskus se ei ole mahdollista, mutta se ei tietenkään haittaa. Esim, kun 13- vuotiaan äiti on yli 60- vuotias, se on melko lailla haastava tilanne. Monilla on jo terveydellisiä ongelmia tuossa vaiheessa elämäänsä. Mutta lapsi on lahja, ja tärkeintä, että sen saa iästä huolimatta.
Kokemuksen syvällä rintaäänellä en voi suositella ”lapsellista” miestä parisuhteen toiseksi osapuoleksi. Vaikkakin ajatuksena ihana, käytännössä usein ei-biologinen aikuinen jää väistämättä ulkopuolelle. Varsinkin jos ei miehen kanssa ole yhteisiä lapsia. Joten vahva suositus lapsettomalle kumppanille.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous