Tutkija Hanna Wass istuu laiturilla Helsingin Uunisaaressa.
– Kummallista, että lähdin rakentamaan elämääni yhden yksikön, itseni ympärille, Hanna Wass pohtii. Kuva on otettu Helsingin Uunisaaressa.
Ihmissuhteet

Sinkkuuden kanssa kipuileva tutkija Hanna Wass: ”Parisuhteessa pärjäämistä pidetään todisteena hyvästä luonteesta”

Nuorena politiikan tutkija Hanna Wass, 43, ajatteli, että on tavoiteltavaa olla yksin elävä, itsellinen nainen. Nyt hän kaipaa parisuhteen tuomaa hyväksyntää. Mitä välillä oikein tapahtui?
Teksti: Minna Juti  Kuvat: Sampo Korhonen

Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin dosentti Hanna Wass tuo tuliaisia. Hän vetää laukustaan tuoreen raportin, jonka kannessa lukee Sotupuntari, suuntia sosiaaliturvauudistukseen.

Hanna on yksi sen kolmesta kirjoittajasta, ja nyt häntä hymyilyttää, sillä meidän ei ole tarkoitus puhua sosiaaliturvasta.

Aiomme puhua parisuhteen kaipuusta.

Tosin jollakin tasolla parisuhdekin voi merkitä sosiaaliturvaa. Ainakin Hannaa on alkanut viime aikoina huolestuttaa, että yksin eläväksi naiseksi hän on panostanut heikosti taloutensa turvaamiseen tulevaisuudessa.

Hanna kommentoikin jokin aika sitten Facebookissa: ”Olisinpa ollut nuorena parisuhde­orientoituneempi ja alkanut harkita perheasiaa vähän nuorempana kuin vasta lähemmäs nelikymppisenä. Lasten saamisen osalta on todella rankkaa hyväksyä, että se oli nyt siinä, game over.”

Vastaavan kaltaisia avauksia näkee nykyisin harvoin, varsinkin kun kirjoittaja on tohtoriksi väitellyt uraihminen. Menestyjien ei ole tapana rikkoa ympärilleen noussutta onnellisuusmuuria. Kommentti on kiinnostava myös siksi, että juuri samaan aikaan käytiin somessa kiivasta keskustelua siitä, voiko neljän lapsen tyytyväinen isä esitellä julkisuudessa ydinperhettään. Helsingin Sanomat oli juuri julkaissut kirjailija Juha Itkosen haastattelun, ja osa somen keskustelijoista koki jutun tyrkyttävän Itkosen valintoja.

Hannalla ei olisi nyt keski-ikäisenä mitään sitä vastaan, että hänellä olisi puoliso ja lapsia.

– Kyllä tässä on yritetty, hän vahvistaa.

Hanna kertoo herkuttelevansa ajatuksella kutsua kaikki hänet lempanneet miehet totuuskomissioon kertomaan hänelle, mitä hän tekee väärin, mikä hänessä on vikana, kun hän on jäänyt yksin.

– Voisin sitten skarpata jatkossa, hän naurahtaa.

Lue lisää: Ketkä ovat nykyajan vanhojapiikoja? Malin Lindroth, 53, on rakastunut ainakin 15 kertaa, mutta on yhä yksin

17-vuotiaana Hanna Wass päätti, ettei halua lapsia

Hanna oli 17-vuotias, kun hän teki ratkaisun, ettei halua lapsia.

– Sen jälkeen en kyseenalaistanut päätöstäni kertaakaan yli 20 vuoteen, hän sanoo.

Sitten hän ihastui mieheen, joka kertoi mahdollisesti ha­luavansa lapsia. Hanna tajusi, ettei hän voisi jatkaa suhdetta, ellei miettisi uudelleen päätöstään lapsettomuudesta.

– Huomasin, että minusta oli valtavan ihanaa olla parisuhteessa. Käänsin kelkkani ja yhtäkkiä innostuin myös ajatuksesta, että voisin tulla äidiksi. Tunsin, että minulle oli avautumassa elämässä jotakin aivan uutta.

– Valitettavasti suhde kariutui. Eron jälkeen roikuin sen rippeissä absurdin pitkään. Kun visio perheestä romuttui, olin hajalla. Tilanne muistutti pilaa, jossa joku löytää kadulta lompakon, joka onkin naruun sidottu. Lompakko nykäistään pois juuri, kun löytäjä tarttuu siihen.

Siitä lähtien Hannan on ollut vaikea käsittää, mitä hän oikein ajatteli elämästään ennen tuota suhdetta.

– Minulla ei ollut nuorena vakiintumisen tarvetta. Heittelin kavereilleni hauskana vitsinä Juha Vainion laulun sanoja Nestori Miikkulaisesta, jonka häitä ei koskaan tanssittu. Takaraivossani oli kyllä ajatus, että niin voi käydä minullekin. En vain ajatellut, että jos niin käy, siitä on vitsi kaukana.

Hanna uskoo, ettei mikään olisi muuttunut, vaikka hän tuolloin olisi nähnyt nykyiseen elämäänsä.

– Olisin vain ajatellut, että mikäs tuossa on ollessa, sillä minulla ei vielä silloin ollut kokemusta tunteesta, että en kelpaa kenellekään ja että olen yksin, koska kukaan ei halua minua. Ympärilläni oli useitakin mukavia miehiä, jotka eivät kuitenkaan kiinnostaneet minua tarpeeksi. Tein silloin mielestäni hyvin harkittuja ratkaisuja, Hanna sanoo.

Hän katsoi elämää nuoren ihmisen tulevaisuusperspektiivistä. Hän uskoi siihen, että horisontissa siintää aina uusia mahdollisuuksia.

”Ihailin uraa luovaa yksinhuoltajaäitiä”

Tutkija Hanna Wass istuu Uunisaaren laiturilla pyyhe päällään.

– Olisinko nyt tyytyväisempi elämään, jos en olisi löytänyt romantiikkaa uudelleen? Hanna Wass miettii.

Teini-iässä tekemäänsä päätöstä lapsettomuudesta Hanna Wass ei enää näe samassa valossa kuin nuorena, vaikka ymmärtääkin sen silloiset perusteet. Hänelle muodostui jo varhain vahva mielikuva siitä, millainen nainen hän halusi olla. Hän loi sen lapsettomuuden perustalle.

– En koskaan ajatellut, etten halua parisuhdetta. En vain halunnut lapsia. Nyt ymmärrän, miten paljon se ohjasi elämääni siitä eteenpäin.

Hanna imi vaikutteita 1990­-luvun ihanteista.

– Silloin puhuttiin vielä omia polkujaan kulkevasta Marlboro-miehestä. Halusin olla Camel-bootseissa ratsastava, itsenäinen seikkailija. Minuun tekivät vaikutuksen tuohon aikaan Gloria-lehdessä haastatellut uranaiset. Heistä kirjoitetuissa jutuissa ei koskaan kerrottu lapsista ja perhe-elämästä vaan naisten menestymisestä työssään. Muistan erityisesti jutun erään ison yrityksen markkinointijohtajasta, joka sanoi haastattelussa, että suurinta uhkapeliä elämässä on olla ottamatta riskejä.

Hannan tosielämän idoli oli parhaan ystävän äiti, joka oli eronnut, asui kahden tyttärensä kanssa ja teki uraa kirjankustantamossa. Hän oli opiskellut valtiotieteitä yliopistossa.

– Hassua, miten vasta vanhempana näkee, mistä omat vaikutteet ovat tulleet. Aloitin opiskelun Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa 19-vuotiaana, Hanna kertoo.

Lue lisää: Eri-ikäiset naiset kertovat, millaista on elää sinkkuna: ”Rakkaus tulee kohdalleni sitten, kun sen aika on”

Hanna Wass: ”Elinpiirini antoi aikaa olla pariutumatta”

Yliopistossa Hanna opiskeli nopeasti. Gradun tehtyään hän jäi tutkimusavustajaksi yleisen valtio-opin laitokselle. Pian hän alkoi tehdä väitöskirjaa. Jo lu­kiossa hän oli ollut itselleen ankara hikari.

Hannalla oli silloin tällöin jokunen romanssi, mutta niistä ei tullut mitään kovin vakavaa. Vakiintumiseen ei myöskään ollut ulkoista painetta.

– Vietin hauskaa elämää. Bileitä oli koko ajan. Elinpiirini antoi aikaa olla pariutumatta, sillä kaveritkin perustivat perheitä myöhään. En tuntenut itseäni poikkeavaksi. Kun joku perusti perheen, oli helppo ajatella, ettei tuo ole minun mallini.

Hanna ei myöskään halunnut antaa kenellekään turhaa toivoa. Alle kolmikymppisenä hän ohitti monta mukavaa miestä, koska piti varmana, että nämä tahtoisivat vielä joskus lapsia.

– Nyt en tajua, miksen ajatellut, että olisin voinut löytää miehen, joka ei myöskään halua lasta, Hanna parahtaa.

Seitsemän vuotta ilman romantiikkaa

Sitten tuli elämänvaihe, jota Hanna ei ymmärrä enää ollenkaan. Seitsemäksi vuodeksi hän sulki elämästään kaiken romantiikan.

– Olin juuri alle 30-vuotias, ja väitöskirjani rahoitus oli päättymässä. Se oli pakko tehdä no­peasti valmiiksi. Väiteltyäni aloin rakentaa uraa turbovaihteella. Ajattelin enää vain sitä, miten hankkisin tutkimusrahoitusta, kirjoittaisin julkaisuja ja saisin vakituisen tehtävän yliopistolla. Eristäydyin ja mummouduin kokonaan juuri niiksi vuosiksi, jolloin parisuhteita aktiivisimmin solmitaan.

– Tuona aikana lihoin kymmenen kiloa ja tunsin olevani kelpaamaton parisuhdemarkkinoille. Koska en pitänyt itseäni viehättävänä, en uskonut voivani viehättää ketään muutakaan.

Hanna muistaa kuitenkin olleensa tuolloin varsin onnellinen.

– Väitöskirjan valmistumisen jälkeiset vuodet ovat usein naisille vaikeita. Moni jää silloin juuri perheen perustamisen takia vaille rahoitusta ja tutkimusprojekteja. Itse ajattelin, että yksinäisyys on pieni hinta siitä, että pysyn yliopistolla. Työyhteisö edusti minulle perhettä, ja työ täytti kaikki tarpeeni. Muu elämä oli naftaliinissa.

Vuonna 2013 Hanna sai viisivuotisen akatemiatutkijan tehtävän. Se toi puurtamiseen helpotusta. Hannalla oli mahdollisuus palkata personal trainer, joka auttoi tiputtamaan ylimääräiset kilot. Seuraelämä virkistyi, ja Hanna huomasi yhtäkkiä ihmettelevänsä, miten hän oli kuvitellut voivansa elää ilman romantiikkaa.

– Elämääni palasi joie de vivre.

Seuraavana vuonna hän kohtasi jo mainitun miehen, joka sai hänet pyörtämään päätöksen lapsettomuudesta.

– On upeaa, että elämässä on rakkautta, mutta omalla kohdallani rakkaus on tuonut mukanaan myös murhetta.

Hanna Wass kritisoi vahvasti tapaa puhua elämänkumppanin löytämisestä valintana. Se viiltää heitä, jotka elävät yksin vasten omaa tahtoaan.

– Olen hyväksynyt, että en tule äidiksi, mutta parisuhdehaaveesta en ole luopunut. Olen kohdannut viime vuosina muutamankin ihanan miehen, jotka olisin mielelläni valinnut elämänkumppaniksi, mutta he eivät ole valinneet minua tai olleet muuten saatavilla. Sitä on ollut vaikea toistuvasti selittää itselleen myötäkarvaan. Tilanne on ollut vain pakko niellä, Hanna sanoo.

Parisuhteessa pärjääminen on todistus hyvästä luonteesta

Jokainen kaipaa kokemusta hyväksytyksi tulemisesta. Hanna miettii, huomaavatko parisuhteessa elävät, miten vahva hyväksymisen sertifikaatti heillä on, kun rinnalla kulkee joka päivä ihminen, joka haluaa olla juuri siinä. Hän vertaa parisuhdemarkkinoita vanhaan seuraleikkiin, jossa kilpaillaan viimeisestä vapaasta tuolista, tai liikuntatuntiin, jolla valitaan pesäpallojoukkue. Kummassakin viimeinen jää kuin kiusalliseksi jakojäännökseksi.

– Yksin jääneelle muodostuvaa kelpaamattomuuden tunnetta ei osata huomata yhteiskunnassa. Sitä on helppo vähätellä kättä heilauttaen, että sinähän pärjäät mainiosti. Todellisuudessa kavahdamme helposti heitä, jotka menestyvät huonosti parisuhdemarkkinoilla, Hanna sanoo.

Hänestä parisuhteessa pärjäämiseen suhtaudutaan samalla tavoin kuin matemaattiseen lahjakkuuteen.

– Molempien ajatellaan kulkevan käsi kädessä muun kyvykkyyden kanssa. Hyvät parisuhdereferenssit ovat kuin todistus hyvästä luonteesta. Jos taas referenssit ovat heikot, on helposti epäilyttävä. Huomaan itsekin määrittäväni itseni parisuhteen puutteen kautta, vaikka tiedän sen olevan hassua, hän kuvailee.

Valtiotieteilijänä Hanna vertaa yksilön huonoa parisuhdehistoriaa pitkäaikaistyöttömyyteen. Jos ihminen ei työllisty riittävän nopeasti, hänen vetovoimansa työmarkkinoilla heikkenee. Samoin käy yksineläjälle parisuhdemarkkinoilla.

– Tämän huomaa myös siitä, miten sinkut puhuvat itsestään. Harva sanoo suoraan, ettei ole aikoihin seurustellut. Pitkään yksin elänyt kertoo mieluummin olevansa eronnut kuin asuvansa yksin, jotta kukaan ei kuvittelisi hänen olevan kykenemätön yhteisölliseen elämään, tai ettei häntä olisi koskaan kelpuutettu.

Pelko huonommuudesta ja tarve peitellä todellisia tunteita vaikeuttavat myös ihmisten tutustumista toisiinsa. Kanssakäymisestä tulee falskia, kun yritetään pitää pystyssä onnellisuusmuuria.

– Kun pitäisi voida olla rehellinen ja kertoa toiselle, että tunnen yksinäisyyttä, kaipaan rakkautta enkä ole oikein koskaan onnistunut parisuhteessa, tuleekin pelko siitä, että vaikuttaa ressukalta. Sen jälkeen laukeaa puolustusmekanismi. Omalla kohdallani se merkitsee, että alan esittää hyvin pärjäävää, itsenäistä naista, joka on onnellinen itsekseenkin, vaikka oikeasti kaipaan nykyisin todella usein elämänkumppania, Hanna sanoo.

”Suurin haaveeni on löytää mies, jolla on jo lapsia”

Miten kirkkaasti oman henkilöhistoriansa voi muistaa jälkeenpäin? Kuka tietää, mikä on oikea tulkinta menneestä?

– Vaikka ymmärrän nuorta itseäni, toivon, että olisin puntaroinut tuolloin perusteellisemmin tekemiäni ratkaisuja, Hanna Wass miettii.

Nykyisin hänelle on tärkeää olla rehellinen itselleen ja kertoa myös muille avoimesti, mitä todella ajattelee. Toiset ihmiset ovat meille aina peili.

Välillä jo sadan vuoden yksinäisyydeltä tuntunut korona-aika on Hannan mielestä korostanut sitä, miten kipeästi ihmiset tarvitsevat toistensa läheisyyttä.

– Suurin haaveeni on löytää mies, jolla on jo lapsia. Sitä kautta saisin kokea palasen perhe-elämästä. Toisaalta yksin eläminen on opettanut minulle sen, että olemme kaikki vain lainassa toisillamme. Parisuhteen kaltainen onni ja sen tuoma hyväksytyksi tuleminen ovat kokemuksia, joita voi poimia myös pieninä paloina silloin, kun kohtaa itselleen tärkeitä ihmisiä.

X