Huono parisuhde – Miksi pysyä yhdessä?
Miksi pysyä yhdessä, jos liitto rakoilee liitoksistaan ja paha olo kumppanin sanomisista tai tekemisistä täyttää mielen?
Onko julkisivu ja sukulaisten ajatukset tärkeämpää kuin oma hyvinvointi? Yhä useampi eroaa, mutta on niitä, jotka sinnittelevät löyhässä liitossa, kulissien, kumppaniin rakennetun identiteetin tai pelon tähden.
Teini-iän erehdys
Satu, 57, tuli teini-ikäisenä raskaaksi. Teppo, 58, vei vihille.
”Silloin 1960-luvulla ei ajateltu abortteja.”
Esikoistytär syntyi kuolleena. Parin toinen lapsi syntyi muutamaa vuotta myöhemmin. 1980-luvun hulluina vuosina pari tahkosi rahaa. Menestys oli makeaa, mutta se loppui konkurssiin, josta jäi valtavat velat. Sadun mukaan Teppo ei tuntenut riskejä. Pariskunnan omaisuus pakkohuutokaupattiin.
”Vaikka teemme verenmaku suussa töitä, meillä ei ole koskaan mitään”, Satu sanoo.
Teppo on vaimonsa varjo. Häntä kalvaa riittämättömyyden tunne. Vaimo ei ole koskaan tyytyväinen. Teppo toistelee vaimonsa sanomisia, äänestää vaaleissa tämän valitsemaa ehdokasta ja tottelee tämän oikkuja. Tepolla ei ole ollut vuosiin omaa rahaa eikä tahtoa.
”Se yksi ilta kaduttaa. Paljon jäi elämättä”.
Suhdetta kalvaa tyytymättömyys, katkeruus vaimon piikit ja halveksunta. Eroa 40 vuotta yhdessä ollut pariskunta ei edes harkitse. Yksin he eivät osaa olla.
”Meillä on vielä se velkakin”. Yhdessä ollaan kuolemaan asti, vaikka molempia näivettää paha olo. Velkojat ovat ovella vielä elämän ehtoollakin.
Tasapainottelua henkisellä terveydellä
Johan, 56, on karismaattinen, dynaaminen ja menestyvä. Hän on hauska seuramies, komeakin ja hänellä on useita luottamustehtäviä. Marjatan, 55, ääni ja olemus on hento. Hän pyytelee anteeksi koko olemuksellaan. Pari on pysynyt yhdessä 35 vuotta.
Ulkopuoliselle parin epäsuhta on selvä, Marjatta on heikko raukka, jota Johanin pitää vetää perässään. Parisuhde on kuitenkin ollut alistussuhde. Marjattaa on pilkattu, mollattu ja alistettu. Vuosien pilkan jälkeen Marjatan itsetunto on vääristynyt, tai pikemmin sitä ei ole. Ajoittain Marjatta vaikuttaa harhaiselta. Hän kuulee joskus ääniä.
Marjatta on alkanut pelätä rullarappusia ja vieraita ihmisiä. Kauniin naisen ryhti on valahtanut ja hän on lakannut hoitamasta itseään. Hän on puhunut läheisilleen ja ammattilaisille.
”Minun pitäisi olla onnellinen siitä, että minulla on Johan. Hän on taitava puhumaan ihmisiä ympäri. Ihmisten kanssa hän on hyvä, mutta ei päästä lähelleen. Hän ei voi sietää tilanteita, joissa ei voi loistaa. Hänen empaattisuutensa on pelkkää pintaa”, Marjatta kertoo.
Marjatta on taloudellisesti riippuvainen miehestään, sillä tämä on elättänyt häntä vuosia.
”Työni on vaativaa, mutta se ei näy palkassa.”
Avioero edellyttäisi kauniista talosta arvostetulla alueella luopumista, sillä avioehtoa ei ole. Avioero olisi parasta Marjatan horjuvalle henkiselle terveydelle, mutta hänellä ei ole voimia siihen. Ahdistus purkautuu fyysisinä kipuina.
”En jaksa edes vihata”, Marjatta sanoo.
Vailla omaa identiteettiä
Eeva, 29, kuuntelee tarkkaan itkuhälytintä. Lumi-vauva nukkuu vaunuissa parvekkeella. Kotona on siistiä, siivoja käy kerran viikossa. Eevan mies on siellä missä pikkulasten isät useimmiten, töissä. Siellä hän on myös viikonloput ja arki-illat.
Eeva kertoo sukkelaan miehensä CV-tiedot, koulu oli rivi täysiä kymppejä. Lukiossa molemmat lukivat Kimmon läksyjä. Esikoispoika lunasti kaikki odotukset. Kaveripiirissä Kimmo oli hiljainen, urheili, kertoi rasistisia vitsejä. Yläasteelta yhtä pitänyt pari muutti yhteen vasta vuosi ennen häitä.
”Kimmo halusi opiskelurauhan”, Eeva kertoo.
Kimmo saattoi huomautella kaikesta, Eevan painosta, ystävistä, harrastuksista, perheestä. Häntä ei kiinnostanut Eevan ura tai omat tavoitteet. Eeva näki kuitenkin tulevaisuutensa Kimmon vaimona. Eeva sulautui Kimmoon täysin. Hän lakkasi värjäämästä hiuksiaan, pukeutui ja jakoi Kimmon tavoitteet ja unohti omansa. Eeva erkani vähitellen ystävistään, jotka eivät jakaneet hänen ihailunsa kohdetta, Kimmoa.
Eeva ei halua erota, vaikka toisinaan kateus pistelee ja toivoo, että elämä olisi toisaalla. Kimmoon on ladattu Eevan koko identiteetti. Silloin tällöin baari-illan jälkeen hän on pussaillut muita. Pari kuukautta sitten hän tapasi Artun, joka ei tiedä, että Eeva on naimisissa. Ajatus Artusta kihelmöi kovasti.
Ihailu imartelee, mutta Kimmo antaa olemiselle raamit. Hän sanelee miten pitää olla ja elää. Eeva on yhä useammin miettinyt kuka hän on. Kaikki Kimmolta saadut kehut ovat laitettu päiväkirjan väliin. Sitten teinivuosien niitä ei ole tullut monta. Eevan hillittömiä itkukohtauksia on ollut yhä useampi. Pahat sanat sattuvat, eivätkä appivanhemmat ole niitä helpompia. Eroa pariskunta ei harkitse. ”Meillä on asiat hyvin”, Eeva sanoo. Ääni on hieman kysyvä.
Järjetöntä mustasukkaisuutta
Paula, 24, ihailee miestään. Mies oli hänen opettajansa, älykäs, charmantti, lukenut. Tunnettukin hän on, ainakin omissa ammattipiireissään. Paula on ollut viime aikoina masentunut. Hänen miehensä saa kohtauksia, etsii kuitteja ja miettii piilomerkityksiä.
”Olin lainannut opiskelukaveriltani kirjan. Kare oli sitä mieltä, että flirttailin ja annoin vääriä signaaleja”, Paula sanoo.
Mies viettää aikaa nettipalvelimella.
”Tiesin hänen lähettelevän lemmekkäitä sähköposteja”, Paula kertoo.
Paula on kuullut sattumalta puhelun, joka ei ollut tarkoitettu hänen korvilleen.
”Luulin olevani vapaamielinen, mutta tätä en voi sietää.”
Suhde on tuntunut ahdistavalta erityisesti viime kuukausina.
”Minä en ota häntä huomioon, minä olen pikkusieluinen nainen, minä tuhlaan rahaa”, Paula ihmettelee.
Paula on raskaana, mutta miestä ei voisi vähempää kiinnostaa.
”Kun soitin vauva-uutiset, hän alkoi meuhkata uudesta arvostelustaan.”
Väitösvapaalla oleva mies ei tuo kotiin leipää.
”Mieheni sanoi kerran minulle, että minun pitäisi olla onnellinen, että minulla on hänet”, Paula kertoo.
Paula on ollut itkuinen ja ahdistunut. Kotiin meneminen ahdistaa. Ero ei ole kuitenkaan käynyt mielessä.
”On niitä hyviä hetkiä. Kun nukumme yhdessä ja Kare tuo aamiaisen sänkyyn. Tai kun mökkeilimme. Hän oli kuin toinen ihminen.”
Paula on havahtunut siihen, että mies ei anna tukea ja ihailee hänen nuoruuttaan. ”Hän ei ollenkaan ole innostunut minun jutuistani. Hän on sanonut että nuoruuden voi jakaa kanssani, mutta ei vanhuutta. Parikymppiset ystäväni kelpaavat hänelle kuitenkin seuraksi”, Paula miettii.
”Ikäistensä joukossa Kare ei viihdy”, hän kertoo.
Ero on käynyt mielessään, mutta se pelottaa. ”En tiedä onko minulla tarpeeksi voimavaroja. Ehkä huomenna kaikki on toisin.”
Isä puuttuu perhekuvista
”On surullista kun ihmiset eroavat”, Minna pohtii. Hän alkoi rakentaa pesää tavattuaan Stefanin. Hän alkoi suunnitella uusia verhoja, kun muut miettivät seuraavaa viikonloppua. Kun Minna alkoi puhua naimisiinmenosta, Stefan kysyi, kuka mahtaa olla sulhanen.
Naimisiin pari kuitenkin meni. Minna ehti heiluttaa paria kaapattua morsiuskimppua voitonriemuisesti ystäviensä häissä. Kotona mies ei paljon puhele. Viime aikoina Stefan on tapaillut työkaveriaan. Minna on hoitanut kodin ja yhteiset lapset.
Lastenkutsut, lasten iltapäiväkerhot ja muskarit täyttävät Minnan arjen. Se koostuu kiiltäväkantisista lehdistä ja työpäivistä kotona. Ansiotöitä hän ei enää harkitse. He tulevat hyvin toimeen Stefanin palkalla. Stefan on kuitenkin alkanut haikailla kadotetun nuoruuden perään. Vaihtuvat naisystävät ovat nuoria.
”Minä olen tehnyt työtä kotona palkatta vuosikausia. Onko tämä nyt palkka?” Minna ihmettelee.
Minnan sukulaisille ero olisi kauhistus. Rakkaus on ikuista, eikä eroja ole olemassa. Lasten syntymäpäiväjuhlilla levitetään perhealbumit, mutta kuvista puuttuu jotain, isä. Hän ei enää jaksa leikkiä kotia.
Häkissä despootin kanssa
Maria oli ehtinyt tehdä työuraa useamman vuoden. Samalla hän oli unelmoinut tunnelmallisista häistä ja kumppanista. Häät olivat isot ja näyttävät, ne järjestettiin puolen vuoden säteellä, kun Maria oli tavannut Tatun.
Unelmien mies osoittautui kotioloissa varsinaiseksi despootiksi. Hän sai toistamiseen vaikeita kohtauksia, haukkui, joi ja sätti Mariaa. Tämä vaihtoi hyvän työnsä pienempipalkkaiseen.
”Että jäisi aikaa perheelle ja yhdessäololle.” Sitä päätöstä Maria on katunut.
Töissä päivittäin suuria summia euroja pyöritellyt nainen ei osaa enää valita mitä mehua ostetaan. Maitohyllyillä entisen esimiehen kädet alkoivat täristä.
”En tiedä mitä minulle on tapahtumassa”. Eniten Mariaa jännittää kotiin meneminen. ”Pelkään Tatun kohtauksia.”
Eroa pariskunta ei edes harkinnut.
”Tämä on varmaan se ensimmäisen vuoden kriisi, arkeen astuminen.”
Vuosia meni ja kriisejä tuli monta. ”Häämme olivat upeat. Ei tämä voi päättyä näin.”
Ensin kuitenkin Marian on maksettava häistä jäänyt velka ja taloon otettu laina. Tatun luottotiedoilla ei lainoja edes oteta. Ne eivät ole kunnossa.
Huonosta suhteesta irti repäisy vaatii voimavaroja. Niitä ei välttämättä ole, kun suhde kuluttaa. Kannattaa miettiä, mitkä ovat suhteen hyvät ja huonot puolet. Maaseudulla eronnut nainen mielletään usein epäonnistuneeksi. Ongelmia tulee, jos suhde on aloitettu nuorena ja siihen on ladattu koko identiteetti. Henkinen väkivalta ja toisen vähättely ovat vakavia ongelmia siinä missä fyysinen väkivaltakin. Kulisseja ei kannata pitää kunnossa sukulaiskahvien takia.
Kommentit
Vanhempani pitkässä liitossa olleena sanoivat, että naimisissa täytyy olla suurinpiirtein verissäpäin. Avioliitto ei ole koskaan aina kivaa. Suurimmaksi osaksi rankkaa. Itse olen eronnut ja kauhea ihminen ja häpeäpilkku:).
Kommentit
Olipa huonosti tehty juttu. Tämähän oli kokoelma sinänsä mielenkiintoisia tarinoita, mutta loppukoonti puuttui. Olisi pitänyt ehkä pikkuisen enemmän antaa asiantuntijan äänen puhua. Nythän tätä kaikkea oli lopussa huikeat viisi riviä.
Samaa mieltä, mielenkiintoisia tarinoita, mutta ei mitään kunnollista yhteenvetoa.
Monet miehet narsisteja ja naiset läheisriippuvaisia. Eli ehkä hieman kärjistettyjä esimerkkejä…
Jutuista sai sen kuvan, että pääsääntöisesti vain naiset uhrautuvat ja sinnittelevät älyttömissä suhteissaan. Ihmisten pitäisi oppia antamaan rakkautta, mutta myös vaatimaan sitä. Ehkä marttyyrius on myös alitajuinen keino sysätä vastuu huonosta olosta ja elämän tyhjyydestä jonnekin itsen ulkopuolelle?
eeh…!? What’s the point?
Tuollainen oli ensikommenttini asiasta mitä en sitten viitsinyt julkaista…
-Yhteiskunnan/suvun painostus?
-Miehet pahoja/diktaattoreita?
-Naiset typeriä/pelkureita?
-Nuorten tulisi ajatella ennen kuin ”toimii”?
-Rohkeasti vaan eron tielle, kyl se siitä?!
Vapauttakaa alistetut naiset / miehet ry? perustuskirjaa jokainen väsäämään? Väkisin naapurin parisuhdetta tutkimaan ja kulisseja rikkomaan?
plääh!
Jutussa aika irrallinen kavalkadi naisiaan jyrääviä tai muuten vain kyvyttömyyttään laiminlyöjiksi leimattavia miehiä. Miehet ovat tietenkin määrätietoisia ja naiset empiviä suhdeloukussa kituvia uhreja. Lääkkeenä ”vaivaan” vilautellaan lisäksi rinnakkaissuhteita todellisen kriisityön ja keskustelun sijaan. Vain päähänpotkittu feministikyklooppi voi lukea tällaista kritiikittömästi!
Monesta jutusta jäi sellainen fiilis, että erota ei haluta, koska pelätään muiden reaktioita. Eikö ihmiset sitten osaa olla yksin? Jos parisuhteessa on paha olla, niin eikö parempi vaihtoehto olisi ehdottomasti se, että toipuu suhteesta yksinään ja alkaa sitten itse rakentamaan sellaista elämää, josta nauttii.
Kauhean moni on yhdessä rahasyiden vuoksi tai siksi, että ei halua luopua kauniista talostaan. Onko kauniilla huonekaluilla ja isoilla neliömäärillä mitään merkitystä, jos talossa asuu vain onnettomia ihmisiä, joiden jälkeläisistäkin tulee onnettomia aikuisia?
Jos kaksi aikuista ihmistä haluaa pilata omat elämänsä, niin okei, mutta miksi pilataan lastenkin elämä? Jos parisuhde ei toimi, vaikka kaikkensa on yritetty, niin mykkäkoulu, rakkaudettomuus, jäätävät välit, vähättely, arvostuksen puute jne vaikuttavat kyllä lapsiinkin. Lapset eivät sitä osaa määritellä, jos sellaista on ollut kotona aina. Rakkaudeton parisuhde yleensä muuttuu katkeruudeksi ja pahaksi oloksi. Sellaisenko kuvan parisuhteesta vanhemmat haluavat antaa lapsilleen? Lapsethan yleensä valitsevat sellaisen puolison, joka noudattaa lapsuudenkodin mallia. Sillä tavalla annetaan perinnöksi valtava henkinen taakka.
Mielestäni on vanhanaikainen ja aikansa elänyt käsitys se, että maalla eronnutta naista pidetään epäonnistuneena. Maalla-asuvana tiedän monen paikkakunnallamme eronneen parin taustoista sen verran, että eron pääaiheuttajana on oikeastaan joka kerta ollut mies ja hänen käytöksensä. Että se niistä naisia syyllistävistä maalaistolloista.
Tapausesimerkit olivat toinen toisiaan muistuttavia. Että jos kaupunkilaisnaiset oikeasti ovat tuollaisia, niin hehän tässä itse saavat syyllistyä, kun alistuvat tuollaisiin elämänkohtaloihin.
Loppuyhteenveto jutussa oli todella vaisu. Esimerkkejä oli puuduttavan paljon. Oliko tämän kirjoittanut joku tohvelisankaritar sängy alta?
Taas näitä samoja tarinoita.Ensimmäisestä jutusta paistaa aivan selkeästi että nainen on miehelle katkera kun ei ole rahaa millä mällätä.Muut jutut vastaavia mies juo sun muuta.
Jonkun mielikuvitusta.
Eikös tämä nykypäivän ihmiset tiedä että on vastoinkäymisiä elämässä joka osa alueella myö liitoissa,ja nehän on tehty voitettaviksi.
Ensimmäisenä ollaan valittamassa että ei oo tunteita kun en tykkää ei oo rakkauttaja viimeisenä paljastuu kun ei oo mitää yhteistä kun ei oo rahaa ja on niin tiukkaa.
Just sit on kaikki hyvin kun on rahaa ja voi mennä ja rellestää sitähän se välittäminen ja rakkaus on.
Kyllä tuli taas näitä lueskellessa hyvä olo, kun ei kuulu kirkkoon eikä ole mennyt naimisiin.
Jos olet pidättäytynyt lasten teosta niin olet täydellisen vapaa yksilö. Avioliiton tarkoitus on turvata yhteiskunnan omaisuuden: lasten edut. Tässä tilanteessa on vaikeaa kaikkien elää pari suhteessa, varsinkin kun on lapsia.
Voi hyvät ihmiset sentään. Mikä näitä nykyajan naisia vaivaa? Minusta on alkanut tuntua että nykyajan naiset on täysiä nyhveröitä. Eikö teillä ole minkäänlaista omanarvon tuntoa? Miksi pitää aina miettiä että mitä muut ajattelevat jos otan eron tms. Naiset, ajatelkaa itseänne, mitä elämältä haluatte!! Nimittäin ihmisellä ei ole kuin tämä yksi ainoa elämä, miksi se pitäisi tuhlata johonkin tyranniin joka ei ota omaa naistansa huomioon ja suoraan sanoen jopa käyttää hyväkseen naista maksattamalla kaiken.
Valitettavan tositarinoita. Ero ei ole ratkaisu aina vaan suhteen hoitaminen olosuhteista riippumatta. Loppukoontia lie turha tehdä. Loppukoontia on meidän jokaisen ympärillä. Avioiliittoja on yhtä monenlaista kuin on liittojakin. Ihmisten arvomaailam ja ihmissuhdetaidot ovat heikkoja jos mittarina pidetään nykytilastoja avioeroista. Miksi ihmiset eivät panosta suhteeseensa ja rakastamiseen? Ei se hoitamatta ja itsekseen elossa pysy…
Ihan kuin jotain idiootteja nuo tarinoiden ihmiset, kenenkään ei tarvitse alistua toisen jalkoihin kumartelemaan ellei itse sitä halua ja toisaalta se mikä ulospäin näyttää siltä että toinen on toinen on alistaja ja toinen alistettu ei useinkaan todellisuudessa ole sitä.
Sama nainen joka päättelee tuttava pariskunnan vaimon olevan miehensä alistama todellisuudessa päättää miehensä puolesta mikä elokuva oli hyva ja mitä edes voidaan katsoa.
Kun taas siinä tuttava pariskunnan suhteessa molemmat saavat pitää omat mielipiteensä.
Tällainen ”justiina” on naisen irvikuva sillä hänen mielstään tasa-arvoinenkin suhde on kieroutunut jollei nainen saa yksin päättää kaapin paikkaa tai sohvan väriä ja kun toisessa liitossa mies haluaa olla mukana sen sohvan valitsemisessa hän onkin diktaattori.
Nuo ovat muutenkin naisten ennakkokäsityksillä höystettyja juttuja todellisuudessa kymmenessä alistetussa suhteessa yhdeksässä alistaja on nainen. Silloin kun mies todella alistaa naista kyseessä on jonkinlainen sairas psykopaatti, naisen olessa pomo mies on vaan nahjus. Vittu mulla on PMS ja se oikeuttaa kaiken, jopa mielen muuttamisen sekunnin välein vaan toisen ihmisen hermoja rassatakseni.
Iha paska kirjotelma….huhhuh!!
Mun mielestäni oli mielenkiintoisia juttuja.
Ja minkä takia pitäisi olla asiasta joku päätös ja yhteenveto?
Kuka on se ”asiantuntija” jota kaivattiin ? eiköhän tämä maa ole täynnä ns. asiantuntijoita .
Paras kommentti mielestäni numero 13 nimim. Sitoutunut.
Sulla on pointtia. samaa mieltä.
ihanan
seksiä
kuvia !
onko
sinustakin ?
vastaa heti. sopiiko ?
paska kirjoitelma !!!!!!!!!!
ihanaa !!!!
SEKSIÄ lisää !
Ei liene oikeita pariskuntia tuon kirjoitelman tueksi tai taustaksi. Mutta
jokaisessa tarinassa saattaa olla jonkun avioliiton tarina. Totta ja valitettavaa on, että ihmiset eivät todellakaan ”uskalla” erota sosiaalisen painostuksen ja vielä tänä päivänäkään häpeän vuoksi. On
vaikeaa myöntää edes itselle, että suhde ei toimi ja että jotain pitäisi tehdä. Kuten luettu on, henkirikoksia on tapahtunut viime aikoina mieletön määrä avioliitoissa ja se kertoo, että rakkaus ei kestäkään kaikkea. Kun avioliittoon/parisuhteeseen kertyy liikaa erottavia tekijöitä, ainoa mahdollisuus on olla rehellinen itseä kohtaan.
kommentti 12 Karjalatar-63 ->totta. Naiset suut auki ja sanokaa mitä oikeesti haluutte! miehelle ei alistuta.
Onko ihminen yhteiskuntaa varten vai yhteiskunta ihmistä? Onko AHKERUUS enää se polttavin haaste kun kaikkea on ja yli oman tarpeen. Ehkä joku lurjus tämänkin lystin maksaa.
SIIS…ihmiset joko pysyy luuseriuttaan huonossa avioliitossa tai eroaa, vai?!? Eiköhän melkein joka hiiskatin pitkässä parisuhteessa tule niitä aikoja kun ”paha olo kumppanin sanomisista tai tekemisistä täyttää mielen”. Jossakin oli maininta siitä, että avioliitossa pysyvät törmäilee samoihin ongelmiin kuin eroavat, mutta jotkut eroaa ja jotkut ratkovat tilanteen muuten. Esimerkkitarinat on kyllä pahoja siinä mielessä, että eihän niissä oltu ratkomassa mitään ongelmia vaan palamassa hissuksiin peffasta pohjaan…mutta on niitä muitakin hoitoja ongelmiin kuin avioero, jos tahtoa löytyy.
Mielenkiintoinen, mutta loppu hieman hätiköiden tehty.Tosiaan loppu yhteenveto, kaneetti suppea ja ontuvakin paikoin.Liian yleistävää höttöä. Myös esimerkit olisivat voineet olla hieman laajempia ja useammista näkökulmista ja pohjilta kirjoitettuja. Miksi kaikki esimerkit siitä, kun ollaan oltu jo pidempi aika yhdessä? Miksei esimerkkiä kohtalaisen tuoreesta lapsiperheestä, jolle arki iskenyt nopeasti lapsen yms myötä. Tai yleensä ensimmäisen lapsen ja lasten tuomista ”ongelmista”/muutoksista parisuhteeseen ja sen dynamiikkaan?
Näitä pareja on valtavasti, jotka ihastuvat ja rakastuvat,ja vielä nykypäivänäkin tulevat hyvin pienenkin yhdessä olon jälkeen raskaiksi. Rakkaus kun saa varomattomaksi.Tuleva rakkauden hedelmä sitten saa tulevat vanhemmat liittymään yhteen ja yhteiseen elämään nopeammin, mitä oli aiottu ja huomataankin, ettei ehdi tutustua toiseen arjen ja vauva rumban keskellä. Tämä sama kuviohan toistuu, eli se että parisuhde jää vauvan jalkoihin ja arjen, myös jo pitkään yhdessä olleilla. Siihen selviytymis keinoja ja kunnon artikkeli. Kiitos.
Voi hyvänen aika kun vaikka 30% siitä määrästä mitä panostetaan materian kasaamiseen parisuhteena alussa panostettaisiinkin arjessa yhdessä jaksamiseen niin olisi varmaan paljon vähemmän eroja…muistaako kukaan miten 60-70 luvulla perheet asuivat alkuun vuokralla (tietysti liian ahtasti) ja vasta kun lapset olivat jo kovastikin murkkuiässä alettiin rakentaa sitä hartiapankkitaloa, nyt nuorella parilla oltava alle 30:na 300 neliön talo(1.7 lapselle),mökki, citymaasturi ja niin pir….ti velkaa, ei ihme, että rupee rassaamaan …siihen ei kärsi paljoakaan tulla ylimääräistä harmia niin rupee rakkaus liihottaa ikkunasta pihalle,huh,huh..onneksi oma ipana jo 15v ja vaatimustaso ”järjen rajoissa”…Kai se on´niin kuin vanha vitsi sanoo, että joskus ne hääkellot kannattais tajuta varoituskelloiksi;-))))
aika kärjistettyjä esimerkkejä, ei varmaan oikeita, lähinnä todellisuutta liippaavia.
sen voisin sanoa näille eroa kannattaville, että ei se todellakaan ole niin helppoa.
Ja kun pienet lapset on kyseessä, niin valitettavasti raha orjuuttaa. erityisesti jos nainen ei ole enää työelämässä-se on vaikea sinne enää päästä iän karttuessa, ja sellaisille palkoille että itsensä ja lapset pääosin elättää kunnollisen kokoisessa asunnossa. Liiton täytyy olla todella kestämätön ennen kuin siitä kannattaa lähteä lasten kanssa. Ja äidithän ne useimmiten sen päävastuun lapsista kantaa, kun mies tekee vain töitä.Elatusmaksut ei juuri minkään kokoisia ole.
Ja lapsethan siinä kärsii jos joudutaan jossain vuokrakaksiossa elelemään talon jälkeen.
Jos pariskunta on vain koskaan rakastanut toisiaan(mikä pointti enää nykypäivänä muuten edes mennä yhteen)ja arvostanut toisiaan, niin aina on mahdollisuuksia kovalla työllä ja asennemuutoksella saada suhde toimimaan. Apua kannattaa hakea pariterapiasta ja opetella ystäviksi, jos ei siihen ole vielä suhteessa päästy. Suhteet ovat aina kovaa työtä, sillä ne ovat aina itseensä syvään tutustumista ja peiliin katsomista ns. kasvunpaikka, varsinkin kun on perhettä. = )
Eri teille ei kannata lähteä muutamien riitojen vuoksi, vaan opetella syyttelemättä avaamaan ajoissa sanainen arkkunsa ja puhua tunteistaan, siitä miltä tuntuu.
Aina eivät suhteet toimi, eikä silloin ole looseriutta lopettaa suhdetta. Mutta aina kannattaa yrittää kaikkensa, ettei sitten jälkeenpäin kaduta ja etteivät muut suhteeseen liittyvät lähinnä lapset siis, kärsi hätiköidyistä päätöksistä.
Tuhon edelliseen lisäisin, että psyykkistä ja fyysistä väkivaltaa ei tarvitse koskaan sietää tai kestää. Ne ovat asioita jotka kaiketi harvemmin korjaantuvat.
Parisuhteen hoitaminen vaatii kaksi aiheesta kiinnostunutta osapuolta. Jos yhteisesti todetaan ja havaitaan, että suhde ei toimi ja päätetään tehdä asialle jotain, voi tuloksia myös syntyä. Mutta entä tilanne, jossa puolison elämänarvoissa parisuhde ei ole läheskään päällimmäisenä? Yksin tuskin voi tuloksekkaasti puurtaa parisuhteen parantamiseksi?
Olen samaa mieltä nimimerkkin ”äly hoi” numero 7 kanssa.
miten se menikään…: aloittelija luulee ,että puun on vain puuta ja vesi on vain vettä, pidemmälle edetessään hän oivaltaakin, että puu ja vesi ovat muutakin.
Ja lopulta ,kun hän on riittävän valaistunut hän huomaa taas,että puu on puuta ja vesi on vettä. Ei kuitenkaan ”vain”
Näissäkin melkein kaikissa tarinoissa on nuo vaimot tainneet katsoa parisuhdetta ja avioliittoa niiden kuuluisien ”vaaleanpunaisten prinsessa-lasien” läpi. Luulitteko tosiaan että elämä olisi koko ajan samanlaista ruusuilla tanssimista kuin teidän häänne?? Ihan oikeasti. Reaaliteetit käteen, kyllä niitä huonoja hetkiä tulee itsekullekin silloin tällöin. Mutta jos ei osaa keskustella asiasta silloin kun tuntuu menevän huonosti, voi ihan itseään syyttää ettei tilanne muutu.
Vanhempani pitkässä liitossa olleena sanoivat, että naimisissa täytyy olla suurinpiirtein verissäpäin. Avioliitto ei ole koskaan aina kivaa. Suurimmaksi osaksi rankkaa. Itse olen eronnut ja kauhea ihminen ja häpeäpilkku:).
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous