Ihmiset ja suhteet

Vauhti päällä leikkipuistossa – ja ulkona urheillessa!

Teksti: Anna.fi

Leikkipuistoon!Valtaosa pienistä lapsista ulkoilee säännöllisesti leikkipuistoissa tai leikkikentillä. Pihojen leikkipaikoilla tapahtuu hyvin usein myös monenlaisia tapaturmia pienille ja vikkelille liikkujille, joiden leikit saattavat olla välillä varsin rajujakin. Myös tasapainottelu saattaa pikkuväellä olla vielä ajoittain aikamoista taiteilua.

Suuri osa leikkipuistojen pienistä tapaturmista on seurausta siitä, kun lapsi putoaa kiipeilytelineestä tai jostakin muusta leikkipuiston leikkivälineestä. Liikkuvat keinut voivat aiheuttaa päävammoja ja muun muassa kiipeilytelineestä putoamisen seurauksena saattaa tulla raajojen luiden murtumia. Vaikka julkisia leikkipuistoja pidetäänkin silmällä kaupunkien ja kuntien toimesta, on vanhempienkin hyvä pitää silmällä kiipeilytelineiden, keinujen ja muiden leikkipaikan välineiden kuntoa ja jos mahdollisia puutteita havaitaan, niistä tulisi ilmoittaa mitä pikimmin kunnan tai kaupungin puistoasioista huolehtivalle taholle.

Leikkipuistoon!Myös pehmeä hiekka tai hake saattaa levitä puiston alueella paikkoihin, jotka eivät ole enää tarkoitettu leikkialueeksi ja tästä puolestaan saattaa aiheutua liukastumisia ja kaatumisia.

Leikkipuistoissa tapahtuu toisinaan myös paljon vakavempiakin onnettomuuksia. Lapsi saattaa kuristua vaatteen nyöriin tai vaikkapa pyöräilykypärän hihnaan. Vanhempien on syytä valita lapselleen asianmukaiset vaatteet ulkoleikkeihin. Liian väljiä vaatteita on parasta välttää ja anorakeista, huppareista ja muista takeista olisi hyvä poistaa kokonaan niin sanotut kiristysnauhat, jottei niistä ole vaaraa. Ne voivat leikkipaikalla johonkin leikkitelineeseen kiinni jäädessään aiheuttaa pahojakin onnettomuustilanteita.

LeikkipuistoonPuistossa touhuajien leikkejä on syytä valvoa. Pienet kiipeilijät saattavat testata rajojaan ja tehdä varsin riskialttiita temppujakin leikkipaikalla tiedostamatta itse lainkaan temppujensa varallisuutta. Lasten oma koordinaatiokyky ei ole välttämättä vielä kovinkaan hyvä. Vauhdikkaat hypyt kiipeilytelineissä ja villit ponkaisut liukumäissä sekä liialliset vauhdinotot puistokaruselleissa saattavat johtaa tapaturmiin, joita pystytään kuitenkin mainiosti ehkäisemään, kunhan leikit tapahtuvat hyvän silmälläpidon alla.

Hyödyllisiä mutta tapaturmantäyteisiä urheiluharrastuksia ulkoilmassa

UrheilemaanLiikkuminen ulkona on terveellistä ja urheiluharrastukset ovat lapsille hyödyllisiä, koska ne kehittävät koordinaatiokykyä. Ja pitäähän urheilu yleiskuntoa muutenkin yllä. Kaikki taidot ovat lapsuudessa kuitenkin vasta kehitysvaiheessa, ja siten ulkourheilun tiimellyksessä lapsille saattuukin usein väistämättä erilaisia niin suurempia kuin pienempiä vammoja.

Jääkiekko, jalkapallo, koripallo ja muut pallopelit ovat kaikista riskialtteimpia lajeja tapaturmien suhteen. Lasten on hyvä käyttää eri lajeissa tarkoituksenmukaisia suojuksia, jotta pahimmilta urheiluvammoilta säästytään.  Silmät, pää, kasvot ja suu ovat näissä urheilulajeissa usein alttiina eriasteisille vammoille. Rullaluistelun ja –lautailun alueella sattuu myös paljon ranne-, kyynärpää- sekä nilkka- ja polvivammoja, joilta voi yrittää suojautua yhtä lailla asianmukaisia  suojuksia käyttämällä.

Varovaisuutta pulkkamäkessä

Talven tullen pulkat ja kelkat kaivetaan esiin. Mäkeen rynnätään suurella joukolla. Aikuisen on kuitenkin syytä muistaa tarkistaa ensin muutama asia, ennen kuin antaa lapsille luvan juosta pulkkailemaan. Mäessä saattaa olla vaarallisia puita, kiviä tai muuten jyrkkiä tai hyvin epätasaisia kohtia, joiden takia mäki ei sovellu ollenkaan pulkkailuun. Jos mäenrinteen lähellä on autotie tai vesiraja, voi mäenlaskusta tulla erittäin riskialtista puuhaa.

Alle 4-vuotiaan lapsen ei ole sitä paitsi ollenkaan suositeltavaa mennä mäkeen pulkkailemaan ilman aikuista. Jos mäki on kovin jyrkkä, voi aikuisen silmälläpito pulkkamäessä olla tarpeen myös silloin, kun pulkkailijoina ovat isommat lapset. Ruuhkaisissa ja pimeissä rinteissä sattuu yleensä myös enemmän tapaturmia kuin rinteissä, missä olot ovat väljemmät ja valoisat. 

Nina

X