Pate Mustajärvi, 61: ”En enää mieti, mitä minusta ajatellaan”

Pate Mustajärvi on huomannut kuusikymppisenä, että elämä on ihan kivaa. Arkea jakaa rakas rouva, ja Pate tekee asioita, jotka tuntuvat oikeasti tärkeiltä.

Muusikko Pate Mustajärvi, 61, kertoo arjestaan Annan Juuri nyt -haastattelussa.

Olen juuri nyt…

innoissani uudesta levystä ja kiertueesta. Ilmoitin jo suunnitteluvaiheessa, etten halua levylle biisejä, joissa ajan ilta-aurinkoon mimmi kainalossa, juon viinaa tai vedän ranteita auki. Olen kuusikymppisenä huomannut, että elämä on ihan kivaa, ja haluan päästä musiikissakin vähän enemmän duurin puolelle.

Asun lapsuuteni kotitalossa…

Tampereen Ikurissa, jonne muutin kuutisen vuotta sitten. En voi väittää pitäväni jatkuvasta remontoinnista, mutta vuonna 1962 rakennettua taloa on pakko koko ajan korjailla. Ikurissa on helppo olla, siellä tunnen, että kuulun kalustoon.

Yritän huomioida…

rouvaani eri tavoin. Ihan tavallisena arkipäivänä voin esimerkiksi kauppareissulta tuoda hänelle kukkakimpun, koska tiedän, että hän siitä ilahtuu. Tai kun rouva nukahtaa sohvalle, en herätä häntä, vaan katson leffan rauhassa yksin loppuun ja käytän sitten koirat ulkona.

Vapaina viikonloppuina…

viihdymme omissa oloissamme tai teemme pikku matkoja. Viimeksi olimme Saimaan rannalla, jäällä kevätauringossa oli hieno kävellä. Kodistamme on lentokentälle 20 minuuttia. Voimme päättää yhtäkkiä, että lähdetäänpäs pitkäksi viikonlopuksi johonkin Euroopan pääkaupunkiin.

Bravuurini keittiössä…

on makkarakeitto. Jos saan itse päättää eikä kaloritaulukoita katsella, mukana on makkaraa joka lähtöön: chorizoa, ryynimakkaraa, nakkeja ja HK:n bleuta, jotka tietysti ensin pyöräytetään pannulla. Mukaan laitetaan paljon sipulia, juureksia ja kyllä siihen perunoitakin mahtuu. Teen kerralla kattilallisen, josta riittää kolmeksi päiväksi.

Luen paljon…

kaikenlaista. Kesälomalla tammikuussa luin Jukka Kekkosen kirjan, jossa vertailtiin Suomen ja Espanjan sisällissotia ja niiden yhteneväisyyksiä. Tosi rankkaa kamaa oli myös Pentti Linkolan elämäkerta. Linkolassa minua kiinnostaa ehdottomuus sekä se, että hän elää niin kuin puhuu.

Olen vähentänyt…

ajamista vuoden 1962 Buickillani. Ehkä olen alkanut ajatella vähän neljä- ja seitsemänvuotiaita lapsenlapsianikin. Sydämessä tuntuu pisto, kun 3 000 kiloa rautaa kuljettaa yhtä ihmistä ja kuluttaa tuhottomasti bensaa. On se Buick kyllä toisaalta aika mahtava old lady.

Pidän huolta…

itsestäni, enkä osaa kävellä peilin ohi katsomatta, näyttääkö hyvältä. Tänäänkin eräs ammattinsa erinomaisesti taitava parturi on leikannut partani veitsellä ja hoitanut hiukseni.

Minua ärsyttää se,…

jos ihmiset eivät osaa käyttäytyä. En ymmärrä miehiä, jotka syövät ravintolassa pipo päässä, enkä naisia, jotka tunkevat minun ja rouvani väliin, kun istumme jossain kahdestaan.

Hemmottelen itseäni…

vetämällä oikein kovan juoksulenkin ja menemällä sen jälkeen salille ja saunaan. Sen jälkeen olo on aika euforinen.

Kun haluan viettää…

omaa aikaa, ajan moottoripyörälläni sukumme kotitalolle Mustajärvelle. Perillä menen ongelle tai laitan saunan lämpiämään. Tila pantiin kylmäksi 1950-luvun alussa, mutta se jäi perikunnan yhteiseksi lomapaikaksi. Vietin siellä lapsuuteni kaikki kesät. Vielä nykyäänkin paikalle saattaa kesällä ilmaantua yhtäaikaa kymmeniä sukulaisia.

Käytän rahaa…

aivan holtittomasti. Kun innostun tekemään jotain, en mieti, mitä se maksaa. Sitä mietitään myöhemmin. Rahankäytössä en järkeväksi varmaan ikinä opikaan. Mutta käärinliinassa ei ole taskuja.

Teen nyt pääasiassa…

sitä, mistä tykkään ja mikä on oikeasti tärkeää. En enää mieti, olenko katu-uskottava tai mitä minusta ajatellaan. Kirjoitin pitkästä aikaa jopa sanat yhteen biisiin, kun sen säveltäjä Ari Kankaanpää sitä ehdotti. Sen nimi on Uskotaan vielä rakkauteen – aiemmin minun olisi ollut vaikeaa kuvitella, että tekisin niin herkän sanoituksen.