Kirjailia Joel Haahtela on aina kamppaillut yksinäisyyden kanssa.
Joel Haahtela kuvaa itseään romantikoksi. –Tarkoitan sillä romantiikan ajan mielenmaisemaa, mutta kyllä minä kynttilöitäkin tykkään poltella.
Julkkikset

Introvertti kirjailija Joel Haahtela: ”Ilman vaimoni tukea en selviytyisi”

Kirjailija Joel Haahtela, 44, on aina kamppaillut yksinäisyyden kanssa. Nyt ikä tuo eteen uuden haasteen. – Pystynkö hyväksymään sen, että vanhenen? hän pohtii.
Teksti: Riina-Maria Metso Kuvat: Arto Wiikari/Otavamedia

Eriskummallinen paikka. Niin kirjailija ja psykiatri Joel Haahtela, 44, kuvaa eristäytynyttä kyläyhteisöä Tiuruniemeä, jossa hän vietti lapsuutensa.

Kylän keskellä kohosi kahdeksankerroksinen Tiurun keuhkosairaala, jossa Joelin isä työskenteli lääkärinä. Joel seikkaili yhtä luontevasti läheisessä metsässä kuin ruumishuoneellakin.

Parin kilometrin päässä oli mielisairaala. Siellä ala-asteikäinen Joel kävi viettämässä leffailtoja potilaiden kanssa. Sairaala oli kylän ainoa paikka, jossa elokuvia näytettiin.

– Yleensä potilaat olivat arkoja ja pelokkaita, mutta kylän raitilla saattoi tulla vastaan myös sekavia ja pelottavia ihmisiä. Outo tuntui siinä maailmassa normaalilta. Tämä on varmasti vaikuttanut kirjoihini. Niidenkin maailma on hivenen outo ja irti todellisesta maailmasta.

”Jäin 14-vuotiaana hyvin yksin”

Kolme Joelin isovanhemmista kuoli ennen hänen syntymäänsä.

– He kuolivat traagisesti ja varhain. Elämässäni on aina ollut tietty tyhjä kohta, sillä siitä on puuttunut tärkeitä ihmisiä, joita en koskaan ehtinyt tavata. Poissaolon tuntu on aina ollut taustalla oleva tunne.

Tunne korostui, kun 14-vuotiaan Joelin perhe muutti isän työn perässä Hämeenlinnaan. Joel ei löytänyt uudesta kaupungista ystäviä.

– Se oli kriittinen vaihe elämässäni. Jäin hyvin yksin. Sulkeuduin pariksi vuodeksi huoneeseeni soittamaan kitaraa.

Kokeista alkoi tulla vitosia, ja alamäki häämötti edessä. Joelin pelastukseksi tuli ensin öljyvärimaalaus ja sitten kirjoittaminen.

– Taiteen avulla pääsin eteenpäin. Pystyin olemaan itseni kanssa, vaikka elämä oli yksinäistä.

Lääkäriopintojen loppupuolella iski ammatillinen kriisi

Myöhemmin Joel huomasi, että elämänvaiheesta toiseen siirtyminen tarkoittaa väistämättä luopumista.

– Luopumiseen taas liittyy aina poissaolon tunne. Elämän suunnan määrää paljolti se, millä keinoilla siitä selviytyy. Minulle kirjoittaminen on ollut mahdollisuus tulla toimeen sen seikan kanssa, että asiat katoavat.

Joel Haahtela tilaa kantapaikassaan talon punaviiniä. ”En ole viinihifistelijä, mutta pidän ranskalaisista viineistä.”

Seuraava suunta Joelille olivat lääkäriopinnot. Niiden loppupuolella tuli yllättäen ammatillinen kriisi. Joel oli hakeutunut alalle pohtimatta asiaa sen kummemmin. Halusiko hän edes lääkäriksi?

– Kirjoittaminen ja psykiatria ovat kuitenkin sulautuneet toisiinsa. En usko, että kukaan ryhtyy opiskelemaan psykiatriksi, ellei pohjalla ole omia kokemuksia ja surun tunnetta, jotka vievät ammattiin.

Vapaana kirjailijana paineet kävivät liian suuriksi

Haluan vain kirjoittaa. Ajatus heräsi kolme vuotta sitten. Joel jätti psykiatrin työt ja jäi vapaaksi kirjailijaksi.

– Se ei sopinut minulle yhtään. En saanut kirjoitettua mitään. Paineet kasvoivat liian suuriksi, kun kaikki oli yhden kortin varassa.

Vuoden hän yritti – väkisin. Mitä enemmän aikaa kului, sitä syvemmäksi epätoivo muuttui.

– Olin varma, etten pysty enää milloinkaan kirjoittamaan sanaakaan.

Kun Joel palasi lääkärin töihin, rivejä alkoi syntyä.

– Kirjoittaminen on elämäni punainen lanka. Pelkäsin, että kadotan sen.

”Pystynkö hyväksymään sen, että vanhenen?”

Joel Haahtela kirjoittaa enimmäkseen kotona. Koti sijaitsee Kirkkonummella hyvin samankaltaisessa paikassa kuin kirjailijan lapsuudenkoti. Se ei ole sattuma, vaan Joel on halunnut toistaa lapsuutensa kokemusta valitsemalla samanlaisen ilmapiirin.

Hän toistaa myös isänsä tapaa työskennellä kotona.

– Minulle on tärkeää olla läsnä lapsille. Pienet häiriöt eivät haittaa. Kirjoittaminen on niin yksinäistä, että on pelastus, kun on ihmisiä ympärillä.

Yksinäisyys liittyy Joelin tapauksessa myös luonteeseen. Hän kuvaa itseään introvertiksi, joka haluaa vetäytyä omaan maailmaansa. Ja keski-ikäiseksi. Nyt edessä on jälleen yksi luopuminen.

– Pystynkö hyväksymään sen, että vanhenen?

Yksi asia on selvä:

– Ilman vaimoni tukea en selviytyisi. Ihmissuhteet ovat minulle nykyään tärkeämpiä kuin ennen. Pitää myös antaa itselleen aikaa ja olla armollinen. Vanhetessa olo ei aina ole tasapainoinen, mutta olen toiveikas.

Lue lisää:

Kirjailija Hanna-Riikka Kuisma hermoromahduksen jälkeen: ”Suhteellisen hyvä elämä riittää”

Vaikea äitisuhde sai Taija Tuomisen katkaisemaan välit kokonaan: ”En voi koskaan ymmärtää äitini käytöstä”

Näyttelijät Sari Puumalainen ja Risto Kaskilahti: ”Meidät on tarkoitettu toisillemme”

Pitkään sinkkuna viihtynyt kansanedustaja Ville Niinistö: ”Olen uskaltautunut jo treffeille”

Etsitkö uutuuskirjoista lukuvinkkejä – Kotiliesi listasi kevaan koukuttavimmat romaanit

X