Jaakon isä kuoli viime syksynä yllättäen, mutta muistisairaan äidin jäähyväiset ovat olleet pitkät. – Hän on hoitokodissa, syvällä omassa maailmassaan, oikeastaan jäljellä on vain ihmisen kuori.
Julkkikset

Jaakko Saariluoma menetti syöpää sairastaneen isänsä: ”On traagista, että ei saa tutustua vanhempiinsa silloin, kun he ovat parhaimmillaan”

Jaakko Saariluoman elämässä on tapahtunut paljon viime aikoina. Hän aloitti terapian, menetti isänsä ja toinenkin poika muutti pois kotoa. – On vähän kaihoisaa ajatella, että yksi vaihe elämässä on päättynyt.
Teksti: Sanna Wirtavuori Kuvat: Aleksi Niemelä

Yks työjuttu vaan. Suunnilleen näin Jaakko Saariluoma vastasi tutulle, jonka hän kohtasi Helsingin keskustassa muutama viikko sitten. Kaveri oli kysynyt, että mitäs sinä täällä, mihin mies on matkalla.

Jaakko oli menossa terapeutille ja ihmetteli itsekin, miksi lipsautti valheen. Miksei hän kehdannut sanoa, mihin oli menossa.

– Oli hämmentävää saada itsensä kiinni piilevästä asenteellisuudesta, sillä terapias­sa käymisessä ei todellakaan ole mitään hävettävää, hän sanoo.

Jaakko aloitti terapian pari vuotta sitten. Hän myöntää olleensa etukäteen hieman asenteellinen ja epäilleensä keskustelujen hyötyä.

– En voinut hyvin ja halusin selvitellä asioitani, mutta ajattelin, että olen pärjännyt mainiosti tähänkin asti. Olin kuitenkin sen verran ahdistunut, että päätin hakea ammattiapua. Ajattelin, että ainahan sitä voi kokeilla.

Nyt hän on tyytyväinen päätökseensä. Kannatti mennä.

– Elämänlaatuni on selkeästi parantunut. Olen myös löytänyt diagnoosin, joka ei ole vielä virallinen mutta joka auttaa ymmärtämään, miksi olen toiminut niin kuin olen toiminut.

Istumme Helsingin keskustan ravintolassa, tilaamme blinit ja Jaakko kertoo, että hän on muutaman päivän päästä lähdössä Halti-tunturille hiihtovaellukselle. Irtiotto tulee hyvään saumaan.

– Siellä olemme umpihangessa luonnon armoilla, keskellä ei mitään. Unohdan ulkopuoliset huolet ja keskityn selviytymään eteenpäin. Se tekee päälle hyvää.

Jaakko Saariluoma: ”Olen miettinyt isää paljon”

Iso pysähdys Jaakon elämään tuli viime syyskuun ensimmäisenä päivänä. Hänen isänsä oli sairastanut parikymmentä vuotta syöpää, mutta parantunut välillä useammankin kerran. Isä oli ehtinyt myös olla pitkään Alzheimerin tautiin sairastuneen vaimonsa, Jaakon äidin, omaishoitajana.

– Vaikeasti muistisairasta ei voi jättää lainkaan yksin, mutta toisaalta hänestä ei ole järkevää juttuseuraa, pitää vain jaksaa huolehtia. Se oli isälle raskasta, nuo vuodet vetivät hänet kumaraan. Kun äiti vihdoin siirtyi hoitokotiin, isä oli todella väsynyt.

Omaishoitajuuden jälkeen isä asui jonkin aikaa yksin kotona, mutta viimeisen elinvuotensa hän vietti palvelutalossa.

– Hänen elämänhalunsa säilyi ja pää toimi loppuun saakka. Elokuun viimeisenä perjantaina hän soitti minulle, juttelimme kaikenlaista ja isä pyysi minua ostamaan hänelle tukisukat. Kun maanantaina tapasimme, hänen tilansa oli yllättäen huonontunut. Lääkäri sanoi kuitenkin, että ei hätää, kyllä mies kuntoon saadaan.

Jaakko Saariluomaa on ajatellut paljon äkillisesti kuollutta isäänsä.

Jaakko Saariluoma sanoo, että terapia on auttanut häntä käsittelemään ahdistavia tunteita. – Helpottaa tajuta, että kyse on vain ajatuksista, ne tulevat ja menevät, eikä ikäviin ajatuksiin pidä tarttua.

Tiistaina Jaakolle soitettiin yllättäen, että nyt alkaa saattohoito. Keskiviikkona isä kuoli.

– Vaikka isä sairasti pitkään, en osannut varautua hänen kuolemaansa. Yritän ajatella, että hän oli jo yli kahdeksankymppinen ja sai elää hyvän elämän, mutta silti luopuminen on ollut yllättävän raskasta. Olen miettinyt isää paljon. Tiedän hänestä vähemmän kuin luulinkaan ja toisaalta tunnistan itsessäni samoja piirteitä kuin hänessä. Olen yrittänyt muistella ja kuvitella, millainen hän on ollut nuorena aikuisena tai minun ikäisenäni.

Jaakko sanoo, että on oikeastaan traagista, että ihminen ei saa tutustua omiin vanhempiinsa silloin, kun he ovat elämässä parhaimmillaan.

– Ensin on itse lapsi ja nuori, sitten tulee oma aikuistumiskipuilu, perhe ja ruuhkavuodet. Ja ennen kuin huomaakaan, vanhemmat ovat jo vanhuksia ja matkalla pois.

Läheisen kuolema on aiheuttanut myös paljon käytännön järjestelyjä ja erilaista virastosäätämistä. Vainajalle tulee laskuja ja on suunnaton määrä papereita ja kaavakkeita, jotka pitää täyttää. On myös paljon tavaroita, joille pitää tehdä jotakin.

– Onneksi en ole yksin, vaan minulla on kolme vuotta nuorempi sisko ja kuusi vuotta nuorempi veli. Olemme olleet aina läheisiä, mutta suru sekä hautajais- ja muut järjestelyt ovat yhdistäneet meitä entisestään.

”On vähän kaihoisaa ajatella, että yksi vaihe elämässä on päättynyt.”

Hetkittäin Jaakko sanoo tuntevansa itsensä orvoksi, hän tietää olevansa seuraava jonossa. Ei ole ketään, jolta voisi kysyä vaikkapa varhaisesta lapsuudestaan.

Äiti on toki elossa, mutta muistisairaana hän katoaa koko ajan yhä syvemmälle omaan maailmaansa. Hänelle Jaakko on jättänyt hyvästejä mielessään jo pitkään. Luopuminen on tapahtunut pikkuhiljaa, ja suru on täysin erilaista kuin suru isän lähdöstä.

– Voin toki käydä katsomassa häntä, mutta en ole varma, tunnistaako hän minua. Joskus tunnen syyllisyyttä siitä, etten käy siellä useammin, mutta toisaalta ilo vierailusta on lyhyt, sillä äiti unohtaa minut saman tien. Hetkittäin on vaikea palauttaa mieleen, millainen hän oli terveenä, koska oikeastaan hänestä on jäljellä vain ulkoiset kuoret.

”Olen tyypillinen huolehtiva isä”

Luopumisen opettelua, sellaista elämä on viime vuosina ollut. Jaakon ja Minna-vaimon vanhempi poika opiskelee USA:ssa urheilupainotteisessa yliopistossa.

Jaakko muistaa, kuinka hän saattoi esikoisen lentokentälle seitsemän vuotta sitten. Silloin ei vielä tiedetty, kuinka pitkäksi oleskelu venyisi. Nykyisin poika on kotona vain kesät, hän on aikuistunut Yhdysvalloissa ja hänellä on rapakon takana täysin oma elämänsä.

Nuoremman poikansa kanssa Jaakko kuvailee olevansa tyypillinen huolehtiva isä. Hän on saanut itsensä joskus kiinni myös konservatiivisuudesta.

– Kun poika kertoi, että aikoi vaihtaa opiskelualaa, päällimmäinen ajatukseni oli, että eikös kannattaisi lukea tutkinto loppuun ja valmistua mahdollisimman pian.

Sitten Jaakko muisteli omaa etsintäaikaansa, kuinka hän aikoinaan ennen teatterikouluun pääsyä teki töitä rakennuksilla ja vaikka missä. Hän myönsi, että ei kannata hosua. Pitää luottaa siihen, että nuori löytää paikkansa.

Jaakko Saariluoma ja Q-teatteri

Q-teatteri oli Jaakon ensimmäisiä esiintymispaikkoja. Vuonna 1998 siellä järjestettiin Huumori ja nujakka -klubi, jossa yleisölle luvattiin muun muassa taikuutta, laulua ja soittoa.

Tammikuussa nuorempikin poika muutti omilleen. Siihenkin lähtöön liittyi haikeut­ta, mutta myös tiettyä helpotusta.

– Aikuisen lapsen kanssa asuminen on tyystin erilaista kuin lapsiperhearki, vähän kuin eriparista kimppakämppäelämää. Nuorella on omat aikataulunsa ja menonsa. On tungettelevaa kysyä, mihin aikaan tulet, mutta toisaalta olisi mukavaa tietää, kuka kopistelee eteisessä, kun koirat heräävät keskellä yötä.

Jaakko sanoo, että välit poikaan ovat muuton jälkeen entisestään lähentyneet. Omillaan asuminen on yhteiseloa tasa- arvoisempaa, ja tapaamiset sujuvat itsenäisten aikuisten kesken.

– On vähän kaihoisaa ajatella, että yksi vaihe elämässä on päättynyt. Paljon on ehtinyt tapahtua kahdessakymmenessä vuodessa. Vaimo sanoi, että nyt alkaa meidän loppuelämä.

Jaakko on tuijotellut poikansa tyhjentynyttä huonetta ja päättänyt remontoida sen vierashuoneeksi. Homma on kuitenkin takunnut, sillä ajatuksissa on liian monta projektia samaan aikaan.

Jaakko Saariluoma: ”adhd-epäilys oli helpotus”

Jaakko Saariluoma määrittelee olevansa aikaoptimisti. Se voi olla rasittavaa, varsinkin läheisille.

– Innostun nopeasti, sanon herkästi kyllä ja sitten vasta mietin, missä välissä tämänkin ehdin tehdä. Usein on kahdeksan hommaa kesken, pää toimii korkeilla kierroksilla ja mielenkiinto jakaantuu eri suuntiin. Jos minulla on yksi tosi kiinnostava asia, pystyn kyllä keskittymään siihen hyvin.

Monet asiat ovat tulleet myös valmiiksi. Jaakko on tehnyt paljon erilaisia töitä ja pärjännyt hyvin elämässään. Näyttelemisen lisäksi on ollut stand up -keikkaa, juontotehtäviä, tv-ohjelmia, teatteri- ja sarjaohjauksia…

– Myönteinen asenne auttaa. Kun on selkeä projekti, olen kuin vanha sirkushevonen. Heti valmis näytökseen.

Jaakko Saariluoma sanoo selviytyneensä korona-ajasta ihan hyvin. Tv-töitä riitti, vaikka stand up -keikat loppuivatkin. – Kun kaikki pysähtyi, ensin vain ihmettelin, että tällaistakin elämä voi olla, ­viikonloput ja illat vapaata. <span class="typography__copyright">Kuva: Otava Media sopimus, freelance kuvaajat</span>

Jaakko Saariluoma sanoo selvinneensä korona-ajasta ihan hyvin. Tv-töitä riitti, vaikka stand up -keikat loppuivatkin.

Sitten hän kertoo jotain yllättävää, paljastaa henkilökohtaisen asian:

– Minulla on todennäköisesti adhd. En ole saanut virallista diagnoosia, mutta terapeutin mukaan siitä voi olla kysymys. Ainakin siitä on vahva epäilys.

Adhd:llä tarkoitetaan aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä, jonka oireita ovat keskittymisongelmat sekä impulsiivisuus. Häiriö on yleisempi pojilla kuin tytöillä. Usein se todetaan jo lapsena. Nykyisin voidaan diagnosoida myös aikuisiän adhd.

– Se on ollut helpottava tieto. Tuntuu, että ymmärrän paremmin itseäni ja moni asia elämässäni ja tekemisissäni on loksahtanut paikoilleen. Parhaiten tunnistan impulsiivisuuden.

Hän kertoo esimerkin. He ovat lähdössä vaimon kansa yhdessä jonnekin, ja vaimo menee edeltä autoon, mutta miestä ei kuulu. Hetken kuluttua vaimo palaa tarkistamaan mistä kiikastaa, ja löytääkin Jaakon soittamasta kitaraa. Tämän oli kuulemma pitänyt pikaisesti tarkistaa jokin sointu. Adhd on neurologinen ja jonkin verran perinnöllinen piirre. Miet­tiessään isäänsä viime kuukausina Jaakko on alkanut epäillä, että omena on tipahtanut aika lähelle.

– Minussa on paljon samaa positiivista impulsiivisuutta kuin isässäni, ja tällä tiedolla näen hänetkin entistä paremmin. Samoin osaan selittää omia tuntemuksiani ja kokemuksiani entistä paremmin.

Jaakko sanoo olleensa jo lapsena vilkas, mutta hän ei ollut hankala tai aggressiivinen.

– Olin kiltillä tavalla villi ja osasin olla koulussa paikallaan, vaikka olin kova puhumaan. Harrastin sekä liikuin paljon ja innostuin nopeasti kaikesta uudesta.

Helpointa aikaa hänelle olivat armeijakuukaudet. Oli rauhoittavaa ja selkeää, kun tiesi tarkkaan, mitä piti tehdä, teki vain yhtä asiaa kerrallaan eikä tarvinnut itse päättää mistään.

– Muistan sen ajan yllättävän hyvänä ja merkillisellä tavalla tasapainoisena.

Jaakko on lukenut paljon adhd-oireyhtymästä, ja hän tietää, että kyseinen ’häiriö’ on myös voimavara. Siihen liittyy vahvaa tunteiden kokemista, herkkyyttä ja impulsiivisuutta. Ominaisuuksia, joista on varmasti hyötyä näyttelijän työssä.

Herkkyys selittää myös sen, kuinka Jaakko on impulsiivisuuden lisäksi kokenut välillä myös tosi ahdistavia tunteita. Esimerkiksi viime vuonna Koskelan surmaan liittyneet uutiset vaikuttivat häneen poikkeuksellisen rankasti.

– En tiedä miksi. Ehkä siksi, että minulla on omia poikia ja omat nuoruusmuistonikin ovat helsinkiläisestä lähiöstä. Joka tapauksessa nuo uutiset menivät ­piinaavasti ihon alle ja tulivat mukaan uniin.

Jaakko on saanut terapiasta apua tunteidensa käsittelyyn, ja hän on oppinut ymmärtämään omia tekemisiään paremmin.

– Nykyisin osaan pysähtyä ajoissa, hengittelen rauhassa ja tajuan, että tuskallisissakin tunteissa kyse on vain ajatuksista. Ajatukset tulevat ja menevät, ei niihin pidä takertua.

Terapian isoin oppi on ollut kokonaan uusi perspektiivi katsella itseään hiukan kauempaa. Oman persoonallisuuden tunnistaminen on selkiinnyttänyt arkea.

– Olen nähnyt itseni tavallaan ulkopuolelta, toisin silmin ja realistisemmin, asiat ovat asettuneet oikeisiin mittasuhteisiin. Ymmärrän, miksi toimin milläkin tavalla ja saan toimia niin, koska se on osa persoonaani.

Jaakko sanoo voivansa kaikin puolin paremmin.

– Olen enemmän sinut itseni kanssa, en anna muiden määritellä itseäni enkä tunne tarvetta miellyttää. Näyttelijänä ja juontajana minulla on mukavan jätkän rooli, mutta olen minä vähän pilke silmäkulmassa oikeastikin. Kun tunnen itseni paremmin, tajuan, että ihminen voi olla ihan mukava ja avulias, vaikka joskus sanookin ei. Jos tarvitsen apua, uskallan pyytää sitä.

Jaakon ja Minnan nuorempikin poika on jo muuttanut pois kotoa, ja edessä on vaimon sanojen mukaan ”meidän loppuelämä”. Kuva itsenäisyyspäivän juhlista vuonna 2016. Kuva: Otava Media sopimus, freelance kuvaajat

Jaakon ja Minnan nuorempikin poika on jo muuttanut pois kotoa, ja edessä on vaimon sanojen mukaan ”meidän loppuelämä”.

 

X