Kuvassa Juha Tapio.
Juha Tapio on ollut naimisissa vaimonsa Raijan kanssa 25 vuotta.
Julkkikset

Juha Tapio vaaleassa polkkatukassa – katso umpirakastuneen sulhasen hääkuva 25 vuoden takaa! ”Mitkään sanat eivät kerro tarpeeksi”

Juha Tapio ja Raija-puoliso viettävät tänä vuonna hopeahääpäiväänsä. Juha juhlisti merkkipäivää jakamalla Instagram-tililleen kuvan hääparista 25 vuoden takaa.
Teksti: Roosa Roivainen Kuvat: OM-arkisto

Muusikko Juha Tapion ja toimitusjohtaja Raija Tapion häistä tulee tänä vuonna kuluneeksi 25 vuotta. Hopeahääpäivän kunniaksi Juha jakoi Instagram-päivityksen, jossa muistelee parin 25 vuotta sitten tanssittuja häitä.

”Tänään tulee tasan 25 vuotta siitä, kun sain suudella vastavihittyä vaimoani Ylistaron kirkon alttarilla. Mua on kohdannut aivan käsittämätön onni ja siunaus, kun olen saanut jakaa elämäni ja perustaa perheen tämän uskomattoman hienon, viisaan ja lämminsydämisen ihmisen kanssa. Mitkään sanat eivät kerro tarpeeksi, olen tosi kiitollinen”, Juha kirjoittaa päivityksessä.

Kuvassa vasta-avioituneet Juha ja Raija poseeraavat alttarilla umpirakastuneina. Tunnistaisitko sinä vaaleatukkaista Juhaa nuoruuden kuvasta?

Samaan syssyyn Juha julkaisi Instagram-tarinana videon hääkirkon portailta. Suudelman jälkeen onnellinen sulhanen asteli tuoreena aviomiehenä päivänvaloon, vaalea polkkatukka tuulessa hulmuten ja elämänsä rakkaus käsipuolessa.

Tänä päivänä Raija Tapio on lääkärikeskus Aavan toimitusjohtaja ja Juha Tapio rakastetuimpia suomalaisia hittinikkareita.

Hääkuvalle satelee onnitteluja

Juhan jakama hääkuva on ihastuttanut monia. Julkisuuden henkilöistä laulajaa ovat onnitelleet muun muassa Jenni Vartiainen, Michael Monroe sekä Vappu Pimiä.

”Onnea”, kirjoittaa Jenni Vartiainen sydänemojien kera.

”Paljon onnea rakas ystävä”, toivottaa Michael Monroe.

”No wau! Onnea ja monia armorikkaita vuosia”, kommentoi Vappu Pimiä.

Keikkatauko antoi aikaa perheelle

Tämän vuoden tammikuussa Juha kertoi Annalle olleensa viime vuoden keikkatauolla. Suunniteltu vapaavuosi sattui Juhan mukaan hyvään saumaan muunkin maailman pysähtyessä koronapandemian takia.

Keikkatauolla Juha kertoo nauttineensa kotiviikonlopuista sekä perheen kanssa vietetystä ajasta.

– Vuoteen mahtui myös paljon yhdessäoloa perheen kanssa, oman mielen ja kunnon hoitamista sekä esikoispoikani omilleen muutto. Oli hienoa olla niissä hetkissä läsnä ja antaa läheisille aikaa ilman, että toinen jalka on koko ajan keikkabussissa, Juha kertoo alkuvuoden haastattelussa.

Ilon ohella Juhan vapaavuoteen sisältyi myös surua. Laulajan äiti menehtyi loppukesästä 2020 ALS-tautiin.

– Viime kesää leimasi pitkälti äitini sairastuminen ja saattaminen haudanlepoon. Silloin ajattelin, että jos jonain kesänä en haluaisi kiertää festareita, se on tämä kesä.

X