![](https://anna.fi/awpo/img/2020/01/juhatapio1260.jpg?s=a142ed45c94b0d0f90555b4c8031a8c1&fit=crop)
Keikkatauolle jäänyt Juha Tapio: ”Rakkaus lajiin syvenee, kunhan sitä ei polta loppuun”
Keikkatauolle jäänyt Juha Tapio aikoo valmentaa The Voice of Finland -kilpailijoista kappaleita tulkitsevia artisteja.
Juha Tapio pitää taukoa keikkailusta.
Keikkatauolle jäänyt Juha Tapio aikoo valmentaa The Voice of Finland -kilpailijoista kappaleita tulkitsevia artisteja.
Juha Tapio pitää taukoa keikkailusta.
Keikkatauolle jäänyt Juha Tapio aikoo valmentaa The Voice of Finland -kilpailijoista kappaleita tulkitsevia artisteja.
Juha Tapiolle uusi vuosi on hengähtämisen aikaa. Viime vuodet reippaasti keikkaillut artisti on päättänyt pitää ainakin tämän vuoden taukoa esiintymisestä.
– En ole kyllästynyt tai väsynyt – eikä vaikuta yleisökään siltä.
Päätös tauosta syntyi, kun Juha Tapio pohti kuluneita vuosia. Laskujensa mukaan hän on parhaimmillaan esiintynyt vuoden aikana viisi kertaa samassa kaupungissa.
– Olen tehnyt 20 vuotta levyjä ja esiintynyt ammattikseni. Haluasin tehdä tätä työtä vielä toiset 20 vuotta. Olo on kuin hevosella, jota pitää pidellä valjaista kiinni.
Laulajan perhe ja bändikaverit ovat suhtautuneet keikkataukoon hyvin. Juha Tapio kertoo, ettei ole yhtyeensä kanssa pitänyt juuri koskaan esimerkiksi kesälomaa. Ensi kesä onkin tervetullut poikkeus, kun kerrankin omia menojaan ei tarvitse sovittaa yhteen festivaalikeikkojen kanssa.
– Rakkaus lajiin syvenee, kunhan sitä ei polta loppuun.
Vaikka Juha Tapio jääkin keikkatauolle, ei aktiivinen artisti malta jäädä silti toimettomaksi. Tammikuun lopussa käynnistyykin The Voice of Finlandin 9. kausi, jossa hän toimii valmentaja.
– Olen tottunut hektiseen elämään. Tajusin, että jos lopetan keikkailun hetkeksi, tarvitsen jotain tekemistä.
Kisaan uusi lauluvalmentaja kertoo lähtevänsä tyhjänä tauluna: hän ei ole asettanut kilpailulle sen kummempia odotuksia.
TVOF-valmentajana hän kertoo valavansa kilpailijoihin itsevarmuutta ja rohkeutta olla oma itsensä. Hän uskoo myös omaavansa työkalut, joiden avulla kilpailijoista kasvaa kappaleita tulkitsevia artisteja.
– Sinä hetkenä, kun valmennettavien pitää loistaa lavalla, he pystyvät tekemään sen.
Lue myös: Vain elämää -tähti Juha Tapio: ”Sydämestään hymyilevää naista on vaikea vastustaa”
Digipalvelut (09) 156 6227
Avoinna ma–pe 8–19
Painettu lehti. (09) 156 665
Avoinna ma–pe 8–19
Sähköposti (digi)digi@otavamedia.fi
Sähköpostiasiakaspalvelu@otavamedia.fi
Otavamedian vaihde(09) 156 61
Uudenmaankatu 10
00015 OTAVAMEDIA
Tietoa evästeiden käytöstäKäyttäytymiseen perustuva mainontaTietoa verkkopalvelun käytöstäEvästeasetukset
Vastaava päätoimittaja:
Saija Hakoniemi
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@otava.fi
Toimitus
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous