Jukka Immonen Annassa
– Meillä halaillaan ja pussaillaan aika paljon.
Julkkikset

Jukka Immonen ja Anna Puu rakastuivat, kun platonisessa työkaveruudessa alkoi tuntua ”uudenlaisia taajuuksia”

Jukka Immosen ja Anna Puun pitkäaikainen työtoveruus syveni rakkaudeksi syksyllä 2015. – Annan aurinkoisuus tarttuu ihmisiin hänen ympärillään. Anna on älykäs, ihana, kaunis nainen.
Teksti: Annan toimitus Kuvat: Sampo Korhonen

Tänä päivänä palkitun musiikkituottaja Jukka Immosen elämän prioriteetit ovatkin toisenlaiset kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Keskiössä on nyt oma perhe, johon kuuluvat avopuoliso ja kihlattu, muusikko Anna Puu, sekä toukokuussa vuoden täyttänyt poika ja Annan kouluikäinen tytär.

– Lasten kanssa päivät täyttyvät aika nopeasti. Parhaat kiksit saan siitä, kun koko jengi on himassa emmekä tee mitään erikoista. Olemme läsnä toisillemme ja möllöttelemme kotona keskenämme.

Jukan ja Annan pitkäaikainen työtoveruus syveni rakkaudeksi syksyllä 2015. Pari on kihloissa ja suunnittelee naimisiinmenoa tulevaisuudessa.

– Olimme puhtaasti täysin platonisia työkavereita vuosien ajan ja yhtäkkiä löysimme itsemme ihan uudesta ja oudosta tilanteesta.

Aiemmin kummallakaan ei ollut toista kohtaan romanttisia tunteita, mutta seitsemän vuotta sitten tilanne taittui. Jukka arvelee, että kaksi toisensa tuntevaa sinkkuihmistä alkoi nähdä uudenlaisia taajuuksia ja mahdollisuuksia.

”Annan positiivisuus on todella kaunista”

Jukka ihastui erityisesti Annan luonteeseen.

– Annan positiivisuus on todella kaunista. Hän on superaurinkoinen tyyppi, se on suuri osa hänen identiteettiään ja persoonaansa. Annan aurinkoisuus tarttuu ihmisiin hänen ympärillään. Saan hänestä valtavasti energiaa. Anna on älykäs, ihana, kaunis nainen.

Jukka arvostaa Annan kykyä katsoa aina eteenpäin. Ongelmia ei vatvota.

– Meillä murehditaan hyvin harvoin sitä, mitä tapahtui eilen tai toissa päivänä.

Puolisona Jukka sanoo olevansa luotettava – jos kelloa ja allakkaa ei lasketa.

– Eteläeurooppalainen suhtautumiseni aikatauluihin aiheuttaa lähipiirissäni vähän turhaa jännitystä, hän sanoo ja nauraa.

Parille on tärkeää, että rakkautta ja hellyyttä osoitetaan avoimesti.

– Meillä halaillaan ja pussaillaan aika paljon.

Työasioista voidaan jutella mutkattomasti myös kotona, mutta yleensä ne jäävät taka-alalle. Studiossa töitä tekevät yhdessä kuitenkin artisti ja tuottaja, eivät rakastavaiset.

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Anneli Juutilainen. Jutussa Jukka Immonen kertoo muun muassa isyydestään ja sen, miten hänestä tuli yksi Suomen menestyneimmistä tuottajista… Lue koko juttu Annasta 25-26/2022 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X