Kuninkaalliset

Prinsessa Estelle 10 vuotta! Näin rakkauslapsi kruunasi Victorian ja Danielin liiton – Ruotsi sinetöi hänen kohtalonsa

Estelle on uuden sukupolven valovoimainen prinsessa, josta on kasvamassa Ruotsin seuraava kuninkaallinen supertähti. 10-vuotias Estelle on iloinen ja tasapainoinen pikku prinsessa, joka on sinut asemansa kanssa.

Teksti:
Marja-Terttu Yli-Sirniö

Onnellinen perhe-elämä, lapset prinssi Oscar ja prinsessa Estelle ja ennen kaikkea prinssi Danielin ehtymätön tuki ovat Victorialle äärimmäisen tärkeitä.

Estelle on uuden sukupolven valovoimainen prinsessa, josta on kasvamassa Ruotsin seuraava kuninkaallinen supertähti. 10-vuotias Estelle on iloinen ja tasapainoinen pikku prinsessa, joka on sinut asemansa kanssa.

Torstaiaamu helmikuun 23. päivänä vuonna 2012 valkeni Tukholmassa lumisena ja talvisena. Pian päivä muuttui kansakunnan suureksi juhlaksi, kun saatiin tieto, että kruununprinsessa Victoria oli synnyttänyt varhain aamulla esikoisensa, terveen tyttövauvan.

Jokseenkin päivälleen vuosi ja kahdeksan kuukautta vanhempiensa häiden jälkeen maailmaan tulleen pikku prinsessan syntymä oli historial­linen. Hän on Ruotsin ensimmäinen naispuolinen kuninkaallinen, josta tiedettiin heti syntymän aikaan, että hänestä tulee jonain päivänä maan kruununperijä.

Meitä suomalaisia ilahduttaa se, että prinsessalla on sukuyhteys myös Suomeen. Hänen isänsä, prinssi Danielin esi-isät olivat metsäsuomalaisia, jotka 1500-luvun lopulla muuttivat Savosta Ruotsiin. Prinsessassa virtaa siis pisara suomalaisverta.

Ensimmäiset valokuvat vastasyntyneestä saatiin neljä päivää syntymän jälkeen. Kotona, Hagan linnassa otetuissa kuvissa hän nukkuu syvää unta yllään äitinsä isoäidin, Alice Sommerlathin kutoma valkoinen villatakki.

Estelle? Mistä vanhemmat olivat moisen nimen keksineet, ruotsalaiset ihmettelivät.

Ruotsissa oli kuitenkin ehditty jo kokea kulttuurikohu, kun kuningas perinteiden mukaan ilmoitti lapsen nimen päivä hänen syntymänsä jälkeen: prinsessan kutsumanimi on Estelle, muut nimet Silvia Ewa Mary.

Estelle? Mistä vanhemmat olivat moisen nimen keksineet, ruotsalaiset ihmettelivät. Oliko sillä mitään yhteyttä Ruotsin kuningashuoneeseen?

Estelle on kuvissa luonteva ja näyttää kaikin puolin tyytyväiseltä pikkutytöltä. Kuva on viime vuoden syntymäpäiviltä.
Estelle on kuvissa luonteva ja näyttää kaikin puolin tyytyväiseltä pikkutytöltä. Kuva on viime vuoden syntymäpäiviltä. Kuva: Foto: Kate Gabor, Kungl. Hovstaterna / Kate Gabor, The Royal Court of Sweden.

Ammatinvalinta ja tulevaisuus valmiiksi sinetöityinä

Pian selvisi, että Ruotsin hallitsijasuvussa on elänyt muitakin Estellejä. Kuningas Kaarle Kustaan kummisedän, kreivi Folke Bernadotten amerikkalaissyntyinen, vuonna 1984 kuollut vaimo oli ollut nimeltään Estelle. Suvun toinen Estelle löytyi yllättävän läheltä, sillä Victorian tädin, kuninkaan vanhemman sisaren, prinsessa Désiréen ensimmäinen lapsenlapsi on myös nimeltään Estelle.

Latinan tähteä merkitsevästä sanasta johdetun Estelle-nimen nimipäivää vietetään ruotsalaisen kalenterin mukaan 16. elokuuta.

Silvia ja Ewa -nimet periytyvät Estellen isoäideiltä, Mary-nimi Tanskan kruununprinsessalta, joka on yksi kummeista.

Tukholman Kuninkaanlinnan kirkossa 22. toukokuuta järjestetyssä kastetilaisuudessa Estelle sai kolme kummisetää, Hollannin silloisen kruununprinssin ja nykyisen kuninkaan Willem-Alexanderin, Norjan kruununprinssi Haakonin sekä enon, prinssi Carl Philipin. Kuninkaallisten kummien lisäksi prinssi Danielin sisar, Anna Westling Söderström on toinen kummitädeistä.

Estelle on vauvasta asti ollut valpas pikkutyttö.
Estelle on vauvasta asti ollut valpas pikkutyttö. Kuva: Kungl.Hovstaterna. Foto Kate Gabor / The Royal Court, Sweden. 

Estelle on Ruotsin ainoa pikku tyttö, jonka ammatinvalinta ja tulevaisuus sinetöitiin jo syntymässä. Vuonna 1979 Ruotsin perustuslakia muutettiin niin, että kruunu periytyy hallitsijalinjassa perheen ensimmäiselle lapselle sukupuolesta riippumatta. Niinpä Estelle on jonain päivänä äitinsä jälkeen Ruotsin kuningatar.

Nykytiedon mukaan ei ole mitään syytä epäillä kuningaskunnan jatkuvuutta Ruotsissa, sillä se on tällä hetkellä suositumpi ja arvostetumpi kuin vuosikausiin. Kuningaskunnan ja aivan erityisesti kruununprinsessa Victorian ansioita suitsuttavat niin lehdistö kuin kansa.

Jatkuvuus on kuningaskunnalle tärkeää, ja sitä korosti myös kuningas muutaman vuoden takaisessa syntymäpäivähaastattelussa.

– Tämä on kuin perheyritys, sukukartano tai vastaava, jossa traditiot, historia ja vastuu siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Estelle edustaa vuorollaan tuota jatkuvuutta, ja sen vuoksi hänen kasvatuksensa tulevaan asemaan ja tehtäviin aloitettiin jo varhain.

– Hallitsijan tehtävä on elinikäinen, joten siihen on syytä valmistautua niin hyvin kuin mahdollista, Norjan kuningatar Sonja sanoi taannoin tv-haastattelussa.

Perheen historia luonteva osa elämää

Ensimmäisen virallisen tehtävänsä Estelle suoritti ennen kuin aloitti päiväkodin. Toukokuussa 2014 kaksivuotias Estelle vihki nimeään kantavan satupolun, jonka oli saanut kastelahjaksi Itä-Götanmaan lääniltä. Prinsessa-arvon lisäksi Estelle on Itä-Götanmaan herttuatar.

Vanhemmat ovat jo pitkään ottaneet hänet mukaansa erilaisiin tilaisuuksiin. Karin Lennmor kirjoitti Expressen-lehden kolumnissaan, että äitinsä toiveen mukaisesti Estellelle on myös opetettu kuningashuoneen sekä Ruotsin historiaa. Vierailulla kuninkaallisessa aarrekammiossa Estelle on nähnyt hopeisen kastemaljansa sekä tulevan kuningatarkruununsa, joka periytyy suvussa vuodelta 1844. Tämä kaikki sen vuoksi, että perheen historia olisi luonteva osa pikku prinsessan elämää.

Aftonbladetin siteeraamassa haastattelussa viitisen vuotta sitten Victoria sanoi, että hän yrittää kasvattaa lapsiaan hyvin samalla tavalla kuin häntä itseään kasvatettiin. Se tarkoittaa tasapainottelua leikin ja kuninkaallisen aseman opettelun välillä. Victoria voikin äitinä ja kasvattajana paitsi ottaa oppia omasta kasvatuksestaan myös yrittää välttää virheitä. Hän uskoo, että lapset kasvavat kuninkaalliseen asemaan vähitellen, luontevasti ja keskustellen. Kaikki tehdään lasten ehdoilla, Victoria painotti.

Vanhemmat saattelivat Estellen luontoon ja ulkoilmaelämään keskittyvään Äventyret-päiväkotiin elokuussa 2014.
Vanhemmat saattelivat Estellen luontoon ja ulkoilmaelämään keskittyvään Äventyret-päiväkotiin elokuussa 2014.

Urheiluharrastukset tärkeässä roolissa

Kuninkaallisen kasvatuksen ohessa erityisesti prinssi Daniel pitää tärkeänä, että Estelle oppii, millaista niin sanottu tavallinen elämä on suojatun Hagan linnan ulkopuolella. Niinpä hän on vienyt tyttärensä esimerkiksi metroajelulle.

– On myös tiedettävä, kuinka metro toimii, millaista on matkustaa bussilla ja seistä jonossa, Daniel sanoi Dagens Nyheterin haastattelussa.

Myös lasten urheiluharrastukset ovat tärkeitä isälle, entiselle liikunnan ammattilaiselle ja kuntosaliyrittäjälle. Urheilu ja ulkoilmaelämä ovat myös perinteisesti olleet tärkeä osa kuninkaallisten lasten kasvatuksessa.

Daniel on kertonut, että Estelle rakastaa liikkumista, erityisesti tanssimista. Sen vuoksi isä oli tyytyväinen Estellen ensimmäiseen päiväkotiin, jossa liikuttiin ja ulkoiltiin luonnossa päivät pitkät.

Tanssiharrastuksen Estelle aloitti nelivuotiaana suomalaissyntyisen tähtiballerinan Anneli Alhangon eksklusiivisessa tanssikoulussa. Nykyään­ Estelle pelaa myös koripalloa. Se onkin hänelle varmasti luontainen laji, sillä hän on viime aikoina venähtänyt hurjasti pituutta.

Myös ratsastus on perinteisesti kuulunut kuninkaalliseen lajivalikoimaan. Estelle sai nelivuotiaana ensimmäisen oman hevosen, valkoisen walesinponin Victorin, joka asuu Kuninkaallisessa hovitallissa. Hovitallimestari Ulf Gunnehild on kertonut Svensk Damtidningille, että Estelle rakastaa hevostaan ja käy tallilla auttamassa sen hoidossa.

Estelle ratsastaa Victorilla edelleen, Annalle vahvistetaan hovin tiedotusosastolta. Nykyään sillä ratsastaa myös pikkuveli prinssi Oscar.

Urheillessaan Estelle ei ole välttynyt haavereilta. Kaksi vuotta sitten tammikuussa hän kaatui rinteessä perheen lomaillessa Alpeilla. Sairaalassa todettiin säärimurtuma ja jalka jouduttiin kipsaamaan, hovin tiedotuspäällikkö Margareta Thorgren kertoi Aftonbladetille.

Kaiken kuninkaallisen pöhinän keskellä kannattaa kuitenkin muistaa, että Estelle on kymmenvuotias pikkutyttö, jolle koulupäivät tutussa ja turvallisessa koulussa ovat sitä normaaleinta arkea.

Estelle käy koulua Tukholman Djurgårdenilla toimivassa Campus Manillassa, jossa hän aloitti esikoulun elokuussa 2018. Koulu on uusi, perustettu vuonna 2013, mutta noussut nopeasti Tukholman parhaiden koulujen joukkoon ja eliitin suosioon.

Yksi syy koulun valintaan oli se, että se sijaitsee luonnonläheisessä ympäristössä. Lisäksi tanssi on koulun opetusohjelmassa keskeinen oppiaine, mikä sopii tanssia rakastavalle Estellelle.

Kunnianhimoiseen opetusohjelmaan kuuluvat myös kansainvälinen vaihto ja yhteistyö. Koulussa on ala- ja yläaste sekä lukio, joten siitä tulee todennäköisesti Estellen pitkäaikainen opinahjo.

Lisäksi koulu kertoo kotisivuillaan, että kouluruoan valmistavat omat kokit koulun keittiössä, mikä takaa Ruotsin ehkä parhaan kouluruoan.

Estellen vanhemmat saivat myös kritiikkiä siitä, että laittoivat tyttärensä yksityiskouluun. Kruununprinsessan olisi suonut valitsevan opinhaluiselle ja fiksulle tyttärelleen tavallisen kunnallisen peruskoulun, arveli Karin Lennmor Expressenin kolumnissaan.

– Se olisi ollut ikään kuin signaali, että me uskomme ruotsalaiseen kunnalliseen kouluun. Se olisi ollut Estellelle paras ”kuningatarkoulu”.

Victoria ja Daniel tietävät, että heidän lastensa rooliin kuuluu olla esillä, mutta he haluavat myös suojella lapsiaan liialta julkisuudelta.
Victoria ja Daniel tietävät, että heidän lastensa rooliin kuuluu olla esillä, mutta he haluavat myös suojella lapsiaan liialta julkisuudelta.

Pikkuveli läheinen Estellelle

Estellestä tuli isosisko, kun prinssi Oscar syntyi maaliskuussa 2016. Valokuvista ja perinteisistä, vuosittain joulun alla julkaistuista videotervehdyksistä näkee, kuinka läheisiä sisarukset ovat.

Äiti on Estellen suuri idoli, mutta isän kanssa suhde on aivan erityisen läheinen. Isän ja tyttären nähdään usein kujeilevan keskenään, ja kerran Danielin hihansuissa bongattiin kultaiset kalvosinnapit, joihin oli kaiverrettu tyttären nimi.

Ulkoilu ja luonnossa liikkuminen ovat perheen yhteisiä harrastuksia. Kolmisen vuotta sitten Estelle nähtiin yllättäen Metallican keikalla Göteborgissa vanhempiensa kanssa. Hän tapasi yhtyeen jäsenet ennen konserttia, hovin tiedotuspäällikkö Margareta Thorgren kertoi.

Serkuksista läheisin on prinsessa Madeleinen esikoistytär Leonore.

Oman perheen lisäksi Estellellä on ympärillään laaja ja rakastava suku. Hän on kuningasparin kahdeksasta lapsenlapsesta ensimmäinen. Arvattavasti hän on erityisen tärkeä ja rakas kaikille neljälle isovanhemmalleen, kuningasparin lisäksi myös isän vanhemmille, Ewa ja Olle Westlingille.

Serkuksista läheisin ja Estellen paras ystävä on prinsessa Madeleinen esikoistytär Leonore. Prinsessoja yhdistää muun muassa hevosharrastus. Serkukset asuvat kaukana toisistaan, mutta pitävät yhteyttä muun muassa Facetimen välityksellä.

Tärkeässä osassa Estellen elämässä ovat olleet myös lastenhoitajat, jotka ovat seuranneet perheen mukana jopa kesänviettoon Sollideniin. Muutama heistä on ollut australialaisia, koska vanhemmat pitävät tärkeänä, että lapset oppivat englantia mahdollisimman varhain.

23. helmikuuta Estelle täyttää 10 vuotta. Hänestä on kasvanut iloinen ja tasapainoinen pikku prinsessa, joka on sinut asemansa kanssa ja jolla on hyvä itsetunto. Hän käyttäytyy luontevasti kameroiden edessä, mikä on tärkeä ominaisuus hänen asemassaan. Estelle on epäilemättä Ruotsin seuraava kuninkaallinen supertähti.

Estellen tavannut kolumnisti Karin Lennmor kehui prinsessan suloista luonnetta ja kertoi tämän osaavan keskustella aikuisten kanssa, mikä tekee hänestä hieman pikkuvanhan. Esimerkiksi Cambridgen herttuaparin Williamin ja Catherinen vieraillessa Ruotsissa Estelle oli mukana tapaamisessa. Ensin hän tarjoili vieraille pikkuleipiä hopealautaselta. Sitten hän istahti sohvalle vieraitten seuraksi.

Etäisiä varjoja Estellen elämän ylle saattavat heittää äidinpuoleista sukua vaivaava lukihäiriö ja Victorian kasvosokeus sekä Danielin munuaissairaus, mutta Estellen ei ole kerrottu kärsivän niistä.

Kuninkaallisuuteen kasvatusta. Estelle osallistui isoisänsä ja äitinsä kanssa uuden Slussenin sillan avajaisiin lokakuussa 2020.
Kuninkaallisuuteen kasvatusta. Estelle osallistui isoisänsä ja äitinsä kanssa uuden Slussenin sillan avajaisiin lokakuussa 2020.

Syntymäpäiväjuhlat perheen kesken

Joka vuosi 23. helmikuuta Estellen syntymäpäivänä hovin kotisivuilla on julkaistu uusi, virallinen valokuva päivänsankarista ja niin tapahtuu myös tänä vuonna. Entä onko tällä kertaa, täyden kympin kunniaksi, luvassa jotain ekstraa?

Victoria – jonka syntymäpäiviä vietetään heinäkuussa Sollidenin linnan puistossa ison kansanjuhlan merkeissä – esitti muutama vuosi sitten ajatuksenaan, että Estellen syntymäpäiviä olisi mukavaa viettää perheen ja ystävien kesken. Näin tehdään myös tänä vuonna.

– Prinsessa Estellen kymmenvuotissyntymäpäivä tullaan huomioimaan samalla tavalla kuin hänen aiemmat syntymäpäivänsä. Mitään seremonioita ei järjestetä. Päivää juhlitaan perheen kesken, vastasi hovin tiedotuspäällikkö Svensk Damtidningin tiedustellessa asiaa.

Ehkä kuitenkin kannattaisi. Olisi ihanaa nähdä iloinen ja punaposkinen prinsessa tervehtimässä kaupunkilaisia ja ottamassa vastaan onnitteluita. Se toisi hyväntuulista nostetta ja iloa talviseen Tukholmaan.

Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 7/2022.

Lähteet: Expressen, Kungahuset, Svensk Damtidning, alltomkungligt.se, tatlerasia.com, theroyalforums.com ja Wikipedia.

Lue myös:

Victorian nousua kruununperijäksi vastustivat aikanaan hänen omat vanhempansa – nyt Kaarle Kustaa ja Silvia saavat olla ylpeitä tyttärestään

Prinsessa Victoria elää yltäkylläistä elämää, mutta onnistuu vaikuttamaan tavalliselta perheenäidiltä – näin hän sen tekee

X