Julkkikset

Juontaja Susanna Laineella on välillä tapana erakoitua, mutta yksinäisin hän on ollut huonossa parisuhteessa: ”Jotkut asuvat yhdessä vain siksi, etteivät osaa ja uskalla olla yksin”

Juontaja Susanna Laineen lähes kaikki aika menee töissä, yksityiselämää ei juuri ole. Vapaalla hän viihtyy itsekseen. Monet Susannan lapsuuden haaveista ovat toteutuneet. Nyt hän etsii uusia unelmia.

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Mirva Kakko

– Juhlapyhinä minulle tulee joskus orpo olo. Perheellisillä ystävillä on valtavasti suunnitelmia ja tekemistä, silloin tunnen joskus oloni ulkopuoliseksi, Susanna Laine sanoo.

Juontaja Susanna Laineen lähes kaikki aika menee töissä, yksityiselämää ei juuri ole. Vapaalla hän viihtyy itsekseen. Monet Susannan lapsuuden haaveista ovat toteutuneet. Nyt hän etsii uusia unelmia.

”Olin juuri viikon syyslomalla ja vietin sen yksin kotona. Työni on hyvin sosiaalista, mutta sen ulkopuolella minulla on välillä taipumus erakoitua. Vapaa-ajalla inhoan suunnitelmien ja aikataulujen laatimista. Kun ystävät ehdottavat yhteistä tekemistä sanon aina, että katsotaan.

Kun allakassa ei ole sovittuja menoja, voi tapahtua mitä vaan. Usein ei tapahdu mitään, ja se onkin ehkä parasta. Olen tottunut viihtymään itsekseni.

Kasvoin tavallaan ainokaisena. Syntyessäni siskoni Tiina oli jo muuttanut pois kotoa ja veli Timokin oli teini-ikäinen. Minua ei laitettu tarhaan, vaan vietin päivät kotona isäni kanssa. Usein leikin yksin omassa huoneessani, piirtelin tai touhusin mielikuvitusystävieni kanssa.

En kuulunut koulussa suosituimpiin oppilaisiin. Olin ujo ja arka sivustakatsoja. Minua jännitti jopa viitata, ja luokan edessä puhuminen oli kamalinta, mitä tiesin. Samalla tunsin viehtymystä esiintymiseen. Kaipa esille pyrkimiseen liittyy jonkinlainen haavan puhdistaminen. Minulla on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, saada huomiota ja hyväksyntää, jota olen jäänyt vaille.

Yksi syy hakeutua teininä Seinäjoen kaupunginteatteriin oli päästä osaksi porukkaa. Sieltä löytyi ihmisiä, jotka olivat valmiita leikkimään kanssani. Tunsin olevani kaltaisteni joukossa.”

Lue myös: Susanna Laine on sitä mieltä, että ystävyydessä pätee sama kuin parisuhteessa – joidenkin kanssa vain synkkaa: ”Oikeat ystävät pystyvät iloitsemaan toistensa menestyksestä”

”Misseys toi kaivattua kepeyttä”

”Olen aina ollut kova tekemään töitä. 15-vuotiaasta asti työskentelin kesät Helsingissä: vaateliikkeessä, kahvilassa, puhelinmyyjänä. Oli kova hinku päästä Seinäjoelta isolle kirkolle. Sain asua itsekseni siskoni yksiössä Lauttasaaressa.

Suuri unelmani oli tulla näyttelijäksi ja ylioppilaaksi tultuani hain Teatterikorkeakouluun. Ovet eivät auenneet, mutta pääsin opiskelemaan tradenomiksi. Ensimmäisen koulupäivän jälkeen soitin itkien kotiin, että en pysty olemaan täällä. Se ei vain ollut yhtään minua. Lopetin saman tien.

Seuraavat vuodet tein sekalaisia töitä ja mallinhommia ja suoritin teatteriopintoja kansanopistossa. Siihen nähden, kuinka ujo ja arka olin, olen aika pontevasti hakeutunut töihin, joissa olen joutunut laittamaan itseni likoon.

15-vuotiaana menin laulutunneille parantaakseni mahdollisuuksiani esiintyä teatterissa. Näin lehdessä ilmoituksen, jossa haettiin Savonlinnan Oopperajuhlien kuoroon laulajia. Matkustin salaa Helsinkiin ja marssin koelauluun farkuissani ja hupparissani. Muut kokelaat olivat ammattilaulajia. En päässyt jatkoon, mutta tapaus kertoo heittäytymiskyvystäni.

Tiina-siskoni oli valittu vuonna 1984 Miss Suomen ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Minua missitouhut eivät kiinnostaneet, mutta Marjo Sjöroos sai taivuteltua minut mukaan. Muistan, miten seison takahuoneessa numerolappu ranteessa aika ihmeissäni.

Sijoituin finaalissa kolmanneksi ja heti kruunauksen jälkeen kaduin syvästi osallistumistani. Ajattelin, että nyt kukaan ei ota minua vakavasti ja voin haudata haaveet teatterista. Yllättävää kyllä, en ole ikinä havainnut missitaustasta johtuvaa ylenkatsetta. Pikemminkin minuun on suhtauduttu niin, että ”kappas, missi ja silti noin sanavalmis”. Olen vähän nauttinutkin stereotypioiden rikkomisesta.

Misseys toi elämääni kaivattua kepeyttä. Olin nuori ja vailla suuntaa. Tuskailin, kuka olen ja mitä haluan tehdä. Huomion kiinnittäminen ulkoisiin asioihin tavallaan pelasti minut. Se buustasi itsetuntoani ja nosti minut vellomasta syvistä vesistä.

Vaikka en lukuisista yrityksistä huolimatta päässyt Teatterikorkeaan, löysin oman väyläni päästä esiintymään. Juonsin yöchatia ja työskentelin radiotoimittajana ennen nykyistä pestiäni.”

– Ajatus jaetusta ihmisyydestä on lohdullinen. Surullisena ja masentuneena tulee itsesääli. Silloin muistutan itseäni, että maailmassa on miljardeja ihmisiä, jotka ovat koneneet saman, Susanna Laine toteaa.
– Ajatus jaetusta ihmisyydestä on lohdullinen. Surullisena ja masentuneena tulee itsesääli. Silloin muistutan itseäni, että maailmassa on miljardeja ihmisiä, jotka ovat koneneet saman, Susanna Laine toteaa.

”Makasin lattialla sikiöasennossa toipumassa”

”Uskon, että ihmisellä on ominaissävellaji. Onnistumiset ja vastoinkäymiset tuovat hetkellistä vaihtelua, mutta lopulta se palautuu entiselleen.

Oma sävellajini on duurivoittoinen, mutta matkan varrelle on mahtunut tietysti myös mollisointuja. Nuorena aikuisena podin ahdistusta, joka vaikutti niin, etten pystynyt kunnolla nukkumaan ja syömään. Hakeuduin terapiaan, jossa kävin säännöllisesti vuosia. Se on auttanut minua ymmärtämään oman arvoni ja vetämään rajani: mitä minulle saa tehdä ja mitä ei.

Ystävien kanssa harrastamme keittiöpsykologiaa. Käyn edelleen myös silloin tällöin terapeutilla juttelemassa, vaikka akuuttia ahdistusta ei nyt olekaan.

Aloitettuani Puoli seitsemän -ohjelmassa syksyllä 2014 jännitin ensimmäisen vuoden niin, että viikonloput makasin lattialla sikiöasennossa toipumassa. Se oli superraskasta. Tajusin, etten voi tehdä tätä työtä, ellen saa jännitystä aisoihin. Päätin ottaa tilanteen haltuun. Nykyään suoran lähetyksen tekeminen on jopa kotoisaa.

Lapsuuden suuri haave toteutui, kun pääsin Uuteen Iloiseen Teatteriin kaksi vuotta sitten. Jännitys oli pilata ensi-iltani. Pidättelin oksennusta aamusta asti ja pelkäsin mokaavani koko esityksen. Meditaatioharjoitus pelasti tilanteen. Pääsin sen avulla johonkin ihan omaan tilaan, ja horkka katosi. Esityksen jälkeen taika raukesi.

Mokaamisen pelko on ihmisessä syvällä. Oivalsin, että jos kirurgi tekee virheen, se voi olla fataalia. Mutta jos tv-juontaja tai näyttelijä joskus sekoilee sanoissaan, maailma ei kaadu siihen.”

Lue myös: Susanna Laine saavutti unelmansa ja uupui – kertoo asiasta Seurassa

”Kaikkien ei tarvitse saada vauvoja”

”Viisi kesää olen viettänyt kesäteatterissa. Kun tv-ohjelma on jäänyt kesätauolle, olen aloittanut näytelmäharjoitukset. Parin viikon mittaisen loman aikana olen palautunut ja valmistautunut seuraaviin duuneihin. Käytännössä minulla ei ole juuri ollut vapaa-aikaa. Ehkä vähän jopa pakenen sitä. Koska minulla ei ole perhettä, olen täyttänyt elämääni työllä.

Juhlapyhinä minulle tulee joskus orpo olo. Perheellisillä ystävillä on valtavasti suunnitelmia ja tekemistä, silloin tunnen joskus oloni ulkopuoliseksi.

Kolmekymppisenä, kun kaverit alkoivat saada lapsia, minulle tuli huoli: pitäisikö minunkin? Sitten rauhoituin ja tuumin, että ehtiihän tässä vielä. Nyt olen 38 ja käsillä alkavat olla viime hetket perheen perustamiseen. Mutta ei sellaista asiaa voi lähteä suorittamaan kuin jotakin projektia. Sen pitäisi tapahtua luonnollisesti, omalla painollaan.

Olen jotenkin hyväksynyt sen, ettei kaikkien naisten tarvitse saada vauvoja. Tietysti mietin, jäänkö jostain paitsi, jos en koe äitiyttä. Varmaan jään. Mutta olen saanut jo niin paljon, että olen onnellinen näinkin.”

– Nyt olen 38 ja käsillä alkavat olla viime hetket perheen perustamiseen. Mutta ei sellaista asiaa voi lähteä suorittamaan kuin jotakin projektia, Susanna Laine sanoo.
– Nyt olen 38 ja käsillä alkavat olla viime hetket perheen perustamiseen. Mutta ei sellaista asiaa voi lähteä suorittamaan kuin jotakin projektia, Susanna Laine sanoo.

”Honey, you have to lose five kilos”

”Televisiossa työskentelevänä naisena minulta kysytään usein, kärsinkö ulkonäköpaineista. Vastaan aina, että en enää.

Malliaikoina olin jatkuvalla dieetillä. Tuolloin oli muodissa androgyyni kroppa ja mallien piti mahtua kokoon 32 tai 34. Olen luonnostani hoikka, mutta usein kuulin asiakkaan sanovan: ”Honey, you have to lose five kilos.” Millä ihmeellä!

Söin niin vähän kuin mahdollista, lähinnä vihanneksia ja hedelmiä. En edes juuri urheillut, koska se olisi vaatinut energiaa ja kaloreita. Hormonitoiminta takkuili ja hiuksia irtosi.

Castingissa mitattiin aina lantion ympärys. Tiesin, että jos onnistun mahtumaan ahtaaseen mallimuottiin, saatan tienata sievoisen summan rahaa. Suhde ruokaan kieroutui. Pääsin tavoitteeseen hetkellisesti, mutta paino jojoili. Aika pian ymmärsin, että en taida haluta tätä tarpeeksi. Mallin työ ei antanut sisällöllisesti niin paljon, että olisin ollut valmis uhraamaan sille kaikkeni.

Kalorien laskeminen jäi päälle. Radiojuontajan työssä havahduin: hyvänen aika, ei minun enää tarvitse laihduttaa. Saan syödä mitä haluan. Ruokavalioni on nyt terveellinen, mutta siihen mahtuu myös pizzaa, pullaa, jätskiä ja karkkia, jos niitä sattuu tekemään mieli.”

”Yksinäisin olen ollut huonossa parisuhteessa”

”Olen luonteeltani aika kiltti ja mukautuva. Olen joutunut opettelemaan näyttämään myös vihan tunteet. Muuten ne kääntyvät suruksi itseä kohtaan tai passiivisaggressiivisiksi teoiksi. Viha pitää uskaltaa kohdistaa oikeaan paikkaan.

Niitä ihmisiä, joita kohtaan tuntee rakkautta, tuntee usein myös vihaa. Se on hirvittävän raskas tunne. Olen yrittänyt opetella toimimaan niin, että viha ei kääntyisi itseäni vastaan. Että en aina pyrkisi ymmärtämään loukkaavaa osapuolta: ’Minä olin varmaan tyhmä. Minun olisi pitänyt tajuta.’

Vihan ilmaiseminen ei aina tarkoita karjumista ja kiroilua. Tehokkainta olisi, jos pystyisi sanomaan asiallisesti, mikä mättää.

Lähimmille ihmisille voin ilmaista kiukkuni, mutta ei tulisi mieleenkään raivota työpaikalla. Mieluummin karjun yksin autossa.”

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Anna (@anna_lehti) jakama julkaisu

”Televisiossa työskennellessä joutuu tottumaan siihen, että katsojat antavat palautetta. Minun tapauksessani se on harvoin vihamielistä. Mutta yritän pitää mielessä, että olipa palaute hyvää tai huonoa, en ota sitä henkilökohtaisesti. Julkinen minäni on kuitenkin vain osa persoonaani.

Rakastuneena olen varmaan samanlainen kuin muutkin. Energiaa on niin paljon, että jaksan tehdä viittä työtä päällekkäin kahden tunnin yöunilla. Se on fantastista, mutta myös valtavan kuluttavaa.

Nuorempana minulla oli taipumus ihastua vähän villimpiin miehiin kuin nykyään. Ei ollut vielä elämänkokemusta, jonka perusteella osaisi vähän suodattaa. Mutta niihin, joihin olen rakastanut, olen rakastunut heti. Jos joudun puntaroimaan suhteen plussia ja miinuksia, homma ei johda yleensä mihinkään.

Yhteen muuttaminen ei ole koskaan ollut minulle välttämätöntä. Jotkut asuvat yhdessä vain siksi, etteivät osaa ja uskalla olla yksin. Minusta olisi hyvin raskasta ja pelottavaa olla niin riippuvainen toisesta. Yksinäisin olen ollut huonossa parisuhteessa.

Naimisiin menosta en tiedä. Mutta voihan olla, että jonakin päivänä rakastun silmittömästi ja olen valmis muuttamaan koko elämäni. Se on kiehtova ja pelottava ajatus.”

”Enää en lähde mukaan ihan joka juttuun”

”Saatan arpoa viikon, lähdenkö perjantai-iltana elokuviin. Toisaalta, nykyisen asuntoni ostin siltä seisomalta. Luotan vahvasti intuitioon.

Tunnistan itsessäni eteläpohjalaista vakautta. Kun muutin Helsinkiin ja tutustuin täkäläisiin, muun muassa Vappu Pimiään, ihmettelin heidän eloisuuttaan ja nopeaa puherytmiään. Olin tottunut sellaiseen ’otetahan ny ihan rauhas’ -meininkiin.

Työelämässä olen toiminut hyvinkin spontaanisti. Enää en lähde mukaan ihan joka juttuun. Nyt, kun minulla on mahdollisuus valita, teen mieluiten sisällöllisesti tärkeää ohjelmaa.

Monet lapsuuden haaveeni ovat toteutuneet. Viime vuosina olen metsästänyt uusia unelmia. Yritin jopa askarella unelmakarttaa, mutta ei se oikein hahmottunut. Kun on koko ajan töissä ja on jatkuva kiire, unelmat eivät ehdi muodostua. Seuraavaksi olen ajatellut antaa itselleni luvan pysähtyä hetkeksi.”

– Mokaamisen pelko on ihmisessä syvällä. Oivalsin, että jos kirurgi tekee virheen, se voi olla fataalia. Mutta jos tv-juontaja tai näyttelijä joskus sekoilee sanoissaan, maailma ei kaadu siihen, Susanna Laine sanoo.
– Mokaamisen pelko on ihmisessä syvällä. Oivalsin, että jos kirurgi tekee virheen, se voi olla fataalia. Mutta jos tv-juontaja tai näyttelijä joskus sekoilee sanoissaan, maailma ei kaadu siihen, Susanna Laine sanoo.

Juttu on julkaistu Annassa 44/2019.

Lue myös: Susanna Laine: ”Enää en suostu alistumaan henkiseen väkivaltaan”

X