Katri Helena on julkaissut Suomi Finland -malliston, joka sisältää mm. sisustus- ja saunatuotteita.
Julkkikset

Katri Helena: ”Huomioin kumppaniani Tommia keittämällä kahvit”

Laulaja Katri Helena saattaa keittää päivässä viidet kahvit. Hän myös kokkaa usein. – Minun on parasta laittaa ruokaa, sillä jos en laita, Tommi tuo kaupasta härkäruukun. Kyllä minä senkin syön, hän sanoo.
Teksti: Laura Koljonen Kuvat: Mirva Kakko/Otavamedia

Rakkain arkirutiinini on joka-aamuinen kaurapuuroannos mustikoiden kera. Pakastimeni on täynnä mustikoita. Hätätilanteessa aamiaiseksi käy myös mysli.

Vapaa-ajallani olen innostunut avantouinnista ja saunasta. Sauna-avanto-yhdistelmä parantaa vastustuskykyä, ja sen jälkeen iho hehkuu. Yleisessä saunassa käyminen on mukava sosiaalinen tapahtuma, eikä koskaan tiedä, mihin keskustelu kääntyy. Saunan lauteilla titteleillä ei ole väliä.

En pidä ärsyyntymisen tunteesta, joten en ole juuri koskaan ärsyyntynyt. Sen sijaan saatan olla huolestunut. Seuraan paljon uutisia, ja nyt minua huolestuttaa maailman tilanne ja presidentti Trump.

”Ystäviä minulla on vähän, ja he ovat vuosikymmenten takaa”

Käytän rahaa harkiten. Ostan vain tarpeeseen. Vähän aikaa sitten käytin paljon rahaa kotiini, kun jouduin tekemään remonttia sekä sisällä että ulkona. Työkuluissa en pihtaile. Esiintymisasuni teetän, mikä on toki kalliimpaa kuin valmisvaatteiden ostaminen.

Ystäviä minulla on vähän, ja he ovat vuosikymmenten takaa. Tapaamme harvoin, mutta soittelemme usein. Harmittaa, kun flunssani siirsi ystäväni kanssa sopimani tapaamisen. Tiedän, että ystävilleni voin aina soittaa ja juttu jatkuu siitä, mihin viimeksi loppui.

”Jos minä en laita ruokaa, Tommi tuo kaupasta härkäruukun”

Huomioin kumppaniani Tommia keittämällä kahvit. Saatan keittää päivän aikana viidet kahvit.

Hemmottelen itseäni kasvohoidolla, jossa makaan lämpöpedillä. Käyn kosmetologilla parin kuukauden välein. Nykyinen kosmetologisuhteeni on jatkunut jo vuosia.

Kokkaan perheelleni usein, esimerkiksi kanapastaa tai caesar-salaattia. Lapsenlapsilleni laitan lihamakaronilaatikkoa. Olen aika hyvä tekemään maustettua lihamureketta. Sen oheen teen bataatti-perunamuussia ja salaattia. Minun on parasta laittaa ruokaa, sillä jos en laita, Tommi tuo kaupasta härkäruukun. Kyllä minä senkin syön.

Katri Helena, 71, harrastaa kalastusta.

Katri Helena on innokas kalastaja. Tällä kertaa söi ahven.

”En ole koskaan mennyt nukkumaan meikit naamassa”

Hoidan kauneuttani saunassa ja avannossa. Kotona minulla on hyvät mömmöt kasvoille. Kosmetologini kauhuksi teen välillä myös suolakuorintoja. Sen jälkeen posket ovat kuin vauvan peppu. Ihoni on pysynyt hyvässä kunnossa siihen nähden, miten paljon joudun lavalle meikkaamaan. Olen aina hoitanut ihoani hyvin. En ole koskaan mennyt nukkumaan meikit naamassa. Minulla on myös hyvät geenit äitini puolelta. Kun katson hänen omenaposkiaan, ajattelen, ettei minulla ole mitään hätää.

Urheilen asumalla omakotitalossa. Minulla on myös kuntosali- ja sauvakävelykausia. Kun on rankka työputki, pitää vain levätä. Vatsalihaksiani jumppaan säännöllisesti, sillä laulajalla niiden pitää olla kunnossa.

”Kauniita ja rohkeita seuraan hoitokodissa olevan äitini kanssa”

Nukun hyvin, ellei edessä ole työ, jota erityisesti jännitän. Kiertueella jännitys loppuu. Eli pahinta on odotus. Nukun mielelläni paljon, minimissään kahdeksan tuntia.

Televisiosta tulee sattuneesta syystä katsottua paljon jääkiekkoa ja pallopelejä. Kauniita ja rohkeita tulee seurattua hoitokodissa olevan äitini kanssa. Välillä ärsyynnyn älyttömistä juonenkäänteistä, mutta pienen paussin jälkeen on taas pakkoa katsoa, mitä käsikirjoittajat ovat nyt keksineet.

”Lomalla olen lastenlasteni ja äitini käytettävissä”

Päivitän somessa varsinkin työprofiiliani.

Haluaisin käydä taas Lapissa. Joskus kymmenen vuotta sitten vietin siellä retriittejä yksinäni. Nyt en ole käynyt Lapissa edes hiihtämässä kahdeksaan vuoteen.

Odotan kuukauden mittaista lomaani. Vietän sen kotona ja olen lastenlasteni ja iäkkään äitini käytettävissä.

Lue lisää:

Katri Helena: Sydämen asioissa olen aina kuunnellut sisintäni

Uupumus vei Jutta Gustafsbergin äärirajoille: ”En ollut enää oma itseni”

Mitä Hymyilevä mies -elokuvan ihanille esikuville kuuluu nyt?

Jonne Aaron: ”Romahdin erossa täysin”

X