– Minulle on kehittynyt tutka sen suhteen, mistä asioista on energia loppu ja mistä on aika päästää irti, Manuela sanoo.
Julkkikset

Manuela Boscon taide sai rinnalleen seremoniat, joissa lakritsit ja muut uhrilahjat lepäävät ateljeen alttareilla: ”Selventää sisäistä maailmaani ja ajatuksiani”

Manuela Boscon taide urkeni uraksi samoihin aikoihin kuin esikoinen syntyi. Nyt Manuelan perhe on uuden edessä. Sekä Katajanokan-koti että rakas maaseutuhuvila pantiin myyntiin pitkän harkinnan jälkeen.
Teksti: Piia Sainio Kuvat: Liisa Valonen

Leveät portaat vievät yli satavuotiaan talon kuudenteen kerrokseen. Hissiä ei ole. Harva pystyy näitä rappuja nousemaan hengästymättä. Ei edes Manuela Bosco, 39, entinen kilpaurheilija. Hänen kohdallaan hengästyminen voi toki johtua siitäkin, että hän on raskaana. Kuvataiteilija odottaa neljättä lastaan, ja vatsa on jo pienoisesti pyöristynyt.

Olemme Helsingin Katajanokalla, ylvään kivitalon ylimmässä kerroksessa. Alempana samassa talossa on Manuelan ja hänen perheensä koti, jonka he ovat juuri samalla viikolla myyneet. Muutto on edessä vielä ennen joulua.

Ylätasanteella on vain yksi ovi. Kun Manuela avaa sen, eteen avautuu näkymä, joka on vastakohta marraskuun latistavalle harmaudelle. Tämähän on kuin suoraan Pariisista! Valtavan korkeat ikkunat päästävät sadepäivän kuulaan valon taiteilijan ateljeehen, jossa on myös parvi, pikkuruinen wc ja keittokomero. Melkein jokaiselle pinnalle on roiskahtanut maalia. Lankkulattiaa täplittää sama värikylläisyys kuin telineitä vasten nojaavia taideteoksiakin. Turkoosia, sinistä, laventelia, ruusunpunaista, kullankeltaista…

Tila on ollut Manuelalla vuokralla parisen vuotta, eikä hän aio luopua siitä, vaikka pian muuttaakin pois alakerran asunnosta.

– Edellisen taidemaalarin jäljiltä tällä lattialla oli ehkä muutama pisara vihreää maalia, Manuela naurahtaa katsoessaan alaspäin.

Nyt lattia on jo taidetta itsessään.

– Mutta olen luvannut maalata tämän entisenlaiseksi, jos joskus tästä lähden, hän sanoo huolettomasti.

Manuela pujahtaa keittiöön ja laittaa kattilan liedelle. Teevettä tarvitaan, koska syystalven kylmyys hiiviskelee nurkissa.

Tänä vuonna Manuela on sukeltanut syvälle suomalaiseen mytologiaan. Sieltä hän löysi muinaiset jumalattaret. Taustalla näkyy Käreitär-maalaus, joka on menossa uuteen näyttelyyn.

Tänä vuonna Manuela Boscon taide sukelsi syvälle suomalaiseen mytologiaan. Taustalla näkyy Käreitär-maalaus, joka on menossa uuteen näyttelyyn. Kuva: Liisa Valonen

Manuela Boscon taide: ”Kaipasin hitaampaa elämänrytmiä”

Täällä Manuela maalaa päivät, kun lapset ovat koulussa ja päiväkodissa. Esikoinen on 7-vuotias, keskimmäinen 5-vuotias ja kuopus parivuotias. Kaksi vanhinta ovat osan ajasta isänsä, Kasimir Baltzarin, luona.

Perheeseen kuuluvat myös Manuelan puolison ja kuopuksen isän, muusikko Tuure Kilpeläisen teini-ikäiset tyttäret edellisestä liitosta. Ja ensi kevääksi perheeseen odotetaan siis kuudetta lasta.

Ateljeen rauhan rikkoo nyt vain sateen ropina. Maalaaminen on Manuelalle paitsi työtä myös omaa aikaa. Vielä reilu vuosi sitten hän pujahti tänne aina, kun tuli vapaa hetki. Töitä tulikin sitten tehtyä paljon. Viime syksynä Manuela huomasi olevansa todella väsynyt.

Seitsemän, kahdeksan vuoden ajan työtahti oli ollut tiivis. Myös imetysputki oli jatkunut seitsemän vuotta, mikä painoi kehossa. Ura kuvataiteilijana oli alkanut samoihin aikoihin, kun Manuela oli saanut esikoisensa.

– Päätin uupumisen myötä syksyllä, etten enää työstä niin paljon. Kaipasin hitaampaa elämänrytmiä.

Hän rajoitti työpäiviään. Jos jostain ilmestyi lisäaikaa, hän ei enää kavunnut ateljeeseensa vaan lähti vaikkapa ulos kävelemään.

Töissä Manuela keskittyi kymmeneen maalaukseen, jotka nyt odottavat ateljeessa pakkaamista ja kuljetusta pian alkavaan näyttelyyn. Manuela istuu sohvalla ikkunan alla ja katselee valmiita töitään teekuppi kädessään. Kuin ihmeen kaupalla juuri nämä työt tarvitsivat syntyäkseen sellaisen tekniikan, ettei niitä edes olisi voinut tehdä nopeasti. Oli odoteltava, annettava aikaa niiden kuivua kerrosten välissä.

Manuela odottaa neljättä lastaan ja valmistelee perheen muuttoa uuteen kotiin.

Manuela Bosco odottaa neljättä lastaan ja valmistelee perheen muuttoa uuteen kotiin. Kuva: Liisa Valonen

Rauhoittumista alttarin äärellä

Maalausten aiheet hän löysi tutustuessaan kansanperinteemme naisarkkityyppeihin. Niissä piili yllättävää viisautta ja voimaa. Alkoi intensiivinen opiskelu.

– Minulle aukeni maailma, johon minulla ei ollut aiempaa kosketuspintaa. Meillä on jumalattaria ja tietäjänaisia, jotka ovat olleet vakan alla vuosisatoja, Manuela sanoo.

Suomalaisessa kansantarustossa esiintyvät esimerkiksi kaksoset Päivätär ja Kuutar, joista ensimmäinen edustaa elinvoimaa, jälkimmäinen intuitiota, vaistoja ja naisen sisäistä pimeää puolta. Manuelalle tärkeitä ovat myös muun muassa Käres, joka edustaa muutosta, Ilmatar, joka edustaa kärsivällisyyttä ja luovuutta sekä Loviatar, joka on Kalevalassa esiintyvän Louhen arkkityyppi ja edustaa viisasta naista.

– Veikkaan, että luonnonhenkien, saaliinhaltijoiden ja tietäjänaisten jättämä perintö on nousemassa pintaan. Heillä on valtavasti annettavaa nykyihmiselle.

Vuoden aikana abstrakti, monikerroksinen taide alkoi hahmottua.

– Naistarustoihin perehtyminen on ollut osin itsetutkiskelua. Koen, että nykyään keskustelen näiden tyyppien kanssa.

Vuoropuhelun välineenä on ollut seremoniatyöskentely, jota Manuela on harjoittanut jo pidempään. Eri puolilla ateljeeta on pieniä alttareita. Yksi alttareista on sohvan vieressä. Pienelle pöydälle, pitsiliinan päälle Manuela on asetellut kristalleja, simpukoita, kynttilöitä ja muistoesineitä. Keskellä pöytää kukkakuvioisella lautasella lepäävät uhrilahjat: kahdeksan palaa täytelakritsia, kymmenen satsumalohkoa ja punaisia, tuoreita neilikoita.

– Seremoniatyöskentely selventää sisäistä maailmaani ja ajatuksiani. Rauhoitun alttarin äärelle. Pyhitän sen hetken. Keskustelen, kuuntelen ja meditoin.

Seremonia voi liittyä kiitollisuuteen, tarpeisiin, toiveisiin tai luopumiseen. Yhteys ei-näkyvään auttaa siihen, ettei arjesta tule pelkkää suorittamista.

– Harjoitan henkistä työskentelyä, jotta sielu olisi mukana arjessa.

Manuela Bosco taide

Manuela on naimisissa Tuure Kilpeläisen kanssa. Pari perusti vuonna 2018 yhteisen Boskil-nimisen yrityksen. Kuva: Otavamedia

Maaseutukoti myyntiin pitkän harkinnan jälkeen

Muinaisiin uskomuksiin perehtyminen laittoi liikkeelle luopumisen prosessin.

– Olen hakeutunut kohti luonnollisempaa elämänrytmiä sekä selkeyttä. Konmaritus on ollut käynnissä koko vuoden. Olen karsinut elämästäni asioita, joista on ollut aika päästää irti.

Prosessin etenemisestä kertoo se, että parhaillaan Bosco-Kilpeläisen perheessä on meneillään kaksi muuttoa. Niin Katajanokan-kodissa kuin maaseutukodissa Inkeroisissa, Kouvolassa, pakataan kamppeita. Inkeroisten huvila on ollut Manuelalla ja Tuurella jo useamman vuoden ajan. Kaunis talovanhus ja sitä ympäröivä laaja piha ovat tulleet rakkaiksi, mutta samalla ne ovat vieneet paljon aikaa.

– Luopuminen tuntuu kehossa vahvasti. Viime vuosina olen ollut Inkeroisissa aina, kun olen voinut. Jossain vaiheessa ajattelin, että sinne voisi muuttaa, mutta tässä meidän uusperhetilanteessa se ei ole mahdollista.

Paikka laitettiin myyntiin lähes vuoden kestäneen harkinnan jälkeen. Pois pääkaupungin vilskeestä perhe ei edelleenkään ole muuttamassa, vaikka yhteys luontoon onkin Manuelan hyvinvoinnille tärkeää.

Luopumalla kahdesta paikasta Manuelan ja Tuuren perhe saa uuden alun tilavammassa kodissa Helsingissä.

– Minulle kaupungissa asumisen isoin puute on se, että ikävöin luontoon. Mutta pääseehän täältä merelle tai metsään Nuuksion. Jos en pysty lähtemään kauas, menen kävelylle merenrantaan.

Sinne Manuela meni myös silloin, kun häntä kohtasi suuri suru.

Maalla ja merellä

Viime keväänä Manuela kävi läpi kaksi keskenmenoa. Kun ne tulevat nyt puheeksi, Manuela nousee sohvalta ja lähtee hakemaan keittiöstä lisää teetä. Tullessaan takaisin hän kertoo, että nimenomaan luonnossa oleminen auttoi häntä niinä hetkinä.

– Olin silloin keväällä tosi paljon maalla tai merellä. Merelle menin heti, kun keskenmenot olivat tapahtuneet.

Rannassa Manuela käveli omissa ajatuksissaan ja katseli kaukaisuuteen.

– Horisontin näkeminen antaa perspektiiviä. Se on puhdistavaa ja parantavaa.

Mutta miksi juuri meri on hänelle niin läheinen? Eikö Manuela olekin kotoisin Saimaan rannalta, Mikkelistä?

– A-aa. Enpäs olekaan! Suurimman osan varhaislapsuudestani asuin kirjaimellisesti meren päällä, pienessä kalastajakylässä nimeltä Formia, Napolin ja Rooman välissä.

Manuelan isä Carmelo Bosco oli Sisi­liasta kotoisin, ja perhe asui Italiassa, kun Manuela oli lapsi. Formiassa Manuela kävi kouluakin ensimmäiset kaksi vuotta.

– Asuimme niin lähellä merta, että ikkunasta näki suoraan rannalle, Manuela muistelee kuoriessaan mandariinia.

”Ensimmäinen keskenmeno tuli aivan puun takaa. Se oli fyysisesti rankkaa, ja sen jäljiltä jäi tyhjyys.”

Kun hän oli yhdeksän, perhe asettui äidin kotikonnuille Mikkeliin. Myös metsästä tuli tärkeä paikka Manuelalle. Hän kuvailee itseään ”mummosieluksi”, jolle metsään meneminen oli teininäkin tärkeämpää kuin bilettäminen. Nyt hänellä on lähipiirissään muita mummosieluisia naisia – viisaita ja huumorintajuisia ystäviä. Heihin hän tukeutui silloinkin, kun suri keskenmenoja. Alkuun oli vaikea hyväksyä se, mitä oli tapahtunut.

– Ensimmäinen keskenmeno tuli aivan puun takaa, koska en ollut aiemmin joutunut kokemaan sellaista. Se oli fyysisesti rankkaa, ja sen jäljiltä jäi tyhjyys, Manuela muistelee.

Sen jälkeen mieleen alkoi hiipiä pelkoja. Onko raskaaksi tuleminen enää mahdollista? Miksi raskaus ei jatkunut? Teinkö jotain väärin?

Raskaus maadoittaa

Manuelaa auttoi se, että hän uskoo hyvään. Hän ajattelee, että kaikkeen, mitä tapahtuu, on olemassa jokin hyväntahtoinen, suureen viisauteen pohjaava syy.

– Jos uskoisin, että tämä tapahtui minulle rangaistuksena, kokisin turvattomuutta. Perimmäinen kysymys on, antautuuko valolle vai pimeydelle.

Sitä, mihin kuolema ja elämä pohjaavat, Manuela käsitteli ensi kertaa, kun menetti isänsä vuonna 2003.

– Isän kuolema oli vedenjakaja. Silloin tunsin, että kaikki pohjaa rakkauteen. Kun perspektiivi vain on riittävän laaja, kaiken taustalla on syvä hyväntahtoisuus, viisaus ja rakkaus.

– Voin siis hyväksyä tapahtuneen, vaikken pysty sitä ymmärtämään. Uskon oppineeni näiden keskenmenojen myötä merkittäviä asioita, jotka liittyvät muun muassa luopumiseen vanhoista haavoista.

Nykyisestä raskaudesta Manuela uskaltaa jo iloita, vaikka alkuun hän olikin varovaisempi kuin aiemmissa odotuksissa.

– En hirveästi puhunut kenellekään.

Kolmen ensimmäisen kuukauden hurja pahoinvointijakso on nyt takana päin. Huono olo oli kuitenkin tällä kertaa helpottava asia.

– Huono olo oli merkki siitä, että kaikki on hyvin. Jos sisälläni ei olisi tapahtunut mitään, en olisi voinut niin huonosti.

– Nyt kun raskaus on alkanut näkyä ja vauvan liikkeet tuntua, syvempi rauha on päässyt laskeutumaan minuun.

– Vuodenajat vaikuttavat olotilaani voimakkaasti. Olen aina ollut vahvasti syysihminen, Manuela kertoo.

– Vuodenajat vaikuttavat olotilaani voimakkaasti. Olen aina ollut vahvasti syysihminen, Manuela kertoo. Kuva: Liisa Valonen

Miten raskaus on vaikuttanut siihen energiaan, jolla Manuela tällä hetkellä jaksaa pyörittää suurperheen arkea? Hänellähän on meneillään kaikenlaista – pari muuttoa ja vähän remonttia siihen päälle sekä uusi näyttely alkamassa ja pieni leffarooli tulossa.

– Perinteisesti olen raskauden aikana ollut luovassa vireessä ja tykännyt järjestellä asioita normaalia enemmän. Raskaus maadoittaa aika vahvasti. Se pitää rytmin aisoissa.

Vuosi sitten Manuela uupui, koska ei ollut levännyt tarpeeksi. Nyt hän jo uskoo jaksavansa paremmin. Synnytys on edessä keväällä.

– Onneksi ei ihan vielä kuitenkaan! Uskon, että olen siihen sitten valmis. Tässä on vielä aikaa.

Manuela Bosco, Tuure Kilpeläinen ja riidat italialaiseen tyyliin

Ja onhan vierellä puoliso, Tuure. Pariskunta raivaa kalentereihinsa kahdenkeskistä aikaa säännöllisesti. Syksyllä Manuela ja Tuure tekivät pienen reissun Kolille ihan kahdestaan. Joinakin päivinä kahdenkeskinen aika on sitä, että he käyvät yhdessä lounaalla.

– On tärkeää poistua vanhempien, isän ja äidin, rooleista. Tämä perhe nojaa kuitenkin meidän väliseen rakkauteen.

Entä kuluuko tuota arvokasta aikaa koskaan riitelyyn?

– Kuluu, mutta olemme opetelleet siihen, että jos jotain tulee, käsittelemme sen nopeasti. Ei parisuhdeaikaa kannata käyttää riitelyyn.

Arjessa pari riitelee Manuelan mukaan italialaiseen tyyliin – eli kissat ovat aina pöydällä. Mitään ei jäädä muhittelemaan. Riidoista huolimatta molemmilla on sama suunta.

– Monta kertaa elämässäni olen tehnyt niin, että olen lähtenyt ovesta ja jättänyt asiat taakseni. Niin on ollut helpompaa. Mutta tämän suhteen ytimessä on se, että me haluamme ymmärtää toisiamme. Haluamme oppia tuntemaan, mitä on olla nainen syvällä tasolla, mitä on olla mies. Jos jompikumpi lähtisi, se kaikki jäisi kesken.

Ikkunalasin takana, Helsingin kattojen yllä päivä jo tummuu, vaikka iltaan on vielä aikaa. On väritöntä, maailma on uinahtanut.

– Tällainen harmaa sää tuntuu lohduttavalta, Manuela sanoo.

– Ei lohduttomalta vaan lohduttavalta. Luonto on erittäin vahvasti luopumisen tilassa. Nyt on mahdollisuus luvan kanssa kääntyä sisäänpäin. Koska olemme osa luontoa, emme aina voi olla hehkeimmillämme. Ja se on tosi hyvä asia.

Juttu on ilmestynyt Anna-lehdessä 46/2021.

Lue myös: Tuure Kilpeläinen kipeistä parisuhdekokemuksistaan: ”Tiedän, miltä petos tuntuu”

Manuela Boscon taide Linnan juhlissa – katso kuvat upeasta iltapuvusta!

X