Ihmissuhteet

Itseään 15 vuotta vanhemman miehen avioliittoon painostama ja lähisuhdeväkivallan kohteeksi joutunut Anu: ”Minulla ei ollut taitoja eikä elämänkokemusta vastustaa miestäni”

Anu, 42, ajautui 22-vuotiaana avioliittoon, johon määrätietoinen, eronnut ja Anua 15 vuotta vanhempi kolmen lapsen isä hänet painosti. Anu jätti liiton runsaan kolmen vuoden jälkeen, mutta miehen ote Anuun ja heidän yhteisiin lapsiinsa pysyi tiukkana vuosien ajan. Toipuminen vei Anulta 15 vuotta. "Oli suuri virhe, etten koskaan ilmoittanut kokemastani väkivallasta poliisille", Anu sanoo nyt ja kehottaa muita kuuntelemaan vaistoaan ja sen varoituksia.
5.11.2019 Teksti: Iina Alanko Kuvat: Johanna Kare

”Olin 22-vuotias, kun minusta tuli äitipuoli 35-vuotiaan miehen 12-, 9- ja 7-vuotiaille lapsille.

Tapasin mieheni työpaikalla. Kun tajusin, että hän oli ihastunut minuun, minua sekä kiinnosti että ahdisti samaan aikaan.

Mies halusi, että olen hänen kanssaan koko ajan, en esimerkiksi saanut olla omassa kodissani kahta yötä kauempaa. Vaikka se tuntui oudolta ja oman tilani tarve kasvoi, en tajunnut reagoida siihen vaan lähdin miellyttämään miestä.

Mies haluamalla halusi minut, eikä minulla ollut taitoa eikä elämänkokemusta paeta hänen hyvin määrätietoista painostustaan. Kolmen viikon päästä olimme kihloissa ja muutin miehen luo. Kihloihin menin omasta halustani, mutta silti koin painetta toimia hänen tahtonsa mukaan.”

Naimisiinmeno epäilytti

”Jo pari kuukautta myöhemmin itkin tilannetta yksin suihkussa. Asuimme kolmen lapsen kanssa yhdessä ja lapset tykkäsivät minusta ihan hirveästi. Vanhin lapsista oli 12-vuotias – vain kymmenen vuotta minua nuorempi. Muutkin olisivat voineet ikänsä puolesta olla sisaruksiani.

Mies ei sallinut lasten pitää äitiinsä yhteyttä, mutta lapsilleen hän kertoi, että äiti oli jättänyt heidät. Vaikka halusin lähteä, tunsin, että minun on pakko jäädä, en voinut jättää lapsia.”

”Jos minulla itselläni nyt olisi parikymppinen tytär, en ikinä antaisi hänen mennä naimisiin 15 vuotta vanhemman miehen kanssa, jolla on kolme lasta.”

”Alle vuoden sisällä olimme naimisissa. Vielä häitä edeltävänä iltana mietin, pitäisikö minun lähteä vai jäädä. Olin suostunut kaikkeen, mutta pohjatunne oli se, että minut oli painostettu suhteeseen. Minua pyöritettiin siinä kuin litran mittaa, en ollut emotionaalisesti tarpeeksi kypsä tajutakseni mitä tapahtui.

Jos minulla itselläni nyt olisi parikymppinen tytär, en ikinä antaisi hänen mennä naimisiin 15 vuotta vanhemman miehen kanssa, jolla on kolme lasta.”

Riita muuttui fyysiseksi väkivallaksi

”Kaksi kuukautta häiden jälkeen aloin odottaa tytärtämme. Tilanne oli todella paineinen. Mieheni paahtoi töitä ja määräsi despoottisesti kaikesta, lapset jäivät minun hoidettavikseni. He kaipasivat äitiään, ja pidin häneen yhteyttä salaa mieheltäni.

Raskausviikolla 22 meille tuli riita erään lehden laskusta. Suutuin ja heitin lasillisen mehua mieheni kasvoille, jolloin hän raivostui niin, että jouduin pakenemaan häntä saunaan. Kun lopulta uskalsin tulla ulos, mies löi minua pullolla päähän. Lastensa katsellessa hän myös paiskoi minua pitkin seiniä ja pöytää, johon raskausvatsanikin osui.

Tein tapahtuneesta lastensuojeluilmoituksen, mutta siihen ei reagoitu mitenkään. Lähdin myös evakkoon, mutta viikon kestäneen manipuloinnin ja kiristyksen jälkeen palasin. En vieläkään ymmärrä, miksi sen tein. Suurin syy oli varmaan se, että pelkäsin lasten puolesta. Halusin etenkin 7- ja 9-vuotiaat tytöt turvaan – he halusivat muuttaa äitinsä luokse ja olivat siksi vaarassa.”

”Ahdistukseni kasvoi. Olin suostunut kaikkeen, mutta silti tunsin olevani vanki vailla ulospääsyä.”

Pelko toimeentulosta esti lähtemästä

”Ahdistukseni kasvoi. Olin suostunut kaikkeen, mutta silti tunsin olevani vanki vailla ulospääsyä.

Miehelleni oli suuri juttu se, että seksiä oli joka päivä, halusin minä sitä tai en. Hän ei kunnioittanut minua vaan välitti vain omista tarpeistaan. Tajusin nopeasti, että seksi on ainoa keino pitää hänet tyytyväisenä.

Puoli vuotta tyttäreni syntymän jälkeen olin saanut kyllikseni ja valmis lähtemään. Silloin tajusin olevani taas raskaana. Peruin suunnitelmani, koska pelkäsin, etten pärjäisi kahden lapsen kanssa yksin. Tilanne helpottui siksikin, että miehen tyttäret olivat muuttaneet äitinsä luokse.”

Väkivaltaisuus lasta kohtaan oli viimeinen pisara

”Poikamme oli yhdeksänkuinen, kun meille tuli taas riitaa jostakin. Mies kävi minuun kiinni takaapäin ja alkoi kuristaa minua. Silmissäni sumeni, mutta ajattelin vain, että minun on pysyttävä pystyssä, ettei vauva putoa lattialle. Kuin ihmeen kaupalla sain survaistua miestä kyynärpäällä mahaan, ja hän irrotti otteensa.

Laskin pojan lattialle konttaamaan, jolloin mies heitti täyspuisen, painavan keinuhevosen häntä kohti, onneksi osumatta. Se oli viimeinen pisara. Räjähdin ja sanoin, että nyt tämä valtataistelu loppuu.”

Soitto neuvolaan ehkäisi itsemurhayrityksen

”Kahden viikon kuluttua muutin pois. Sitä ennen ehdin kuitenkin harkita itseni tappamista. Podin pahaa synnytyksen jälkeistä masennusta enkä ollut kuukausiin nukkunut kuin pari tuntia yössä.”

”Muistan, kuinka seisoin peilin edessä vauva sylissä miettimässä, vedänkö kädessäni olevan pilleripurkin. Sitten tajusin, että lapseni tarvitsevat äitiänsä.”

”Muistan, kuinka seisoin peilin edessä vauva sylissä miettimässä, vedänkö kädessäni olevan pilleripurkin. Sitten tajusin, että lapseni tarvitsevat äitiänsä. Lisäksi ajattelin mieheni poikaa, joka vielä asui kanssamme; jos ottaisin lääkkeet, hän löytäisi minut koulusta tullessaan.

Laskin purkin kädestäni ja soitin neuvolaan: nyt tarvitsen apua, enää en jaksa. Kerroin, että parivuotias tyttäreni on oven takana ja pelkään vahingoittavani häntä, itse seison purkki kourassa vauva sylissäni ja haluan tappaa itseni. Puhelimeen vastannut nainen kertoi järjestävänsä minulle ihmisen lapsia hoitamaan, ja jo tunnin päästä istuin hänen vastaanotollaan. Hän tunsi mieheni jo hänen edellisen avioliittonsa ajoilta ja ymmärsi täysin millaisessa tilanteessa olin ja miksi.”

Valtapeli lasten kanssa alkoi

”Omassa kodissani tunsin olon taas turvalliseksi. Mieheni ei kuitenkaan halunnut erota vaan piti meitä tiukassa otteessaan vielä pitkään. Avioeron sain vasta, kun asumus­eromme oli kestänyt kaksi vuotta ja sain sen vuoksi eron ilman harkinta-aikaa. Siitä alkoi valtapeli lasten kanssa.

Ajattelin, että lasten täytyy saada säilyttää suhde isäänsä, on hän millainen tahansa. Tavallaan tein oikein, tavallaan hirveän väärin.”

”Ajattelin, että lasten täytyy saada säilyttää suhde isäänsä, on hän millainen tahansa. Tavallaan tein oikein, tavallaan hirveän väärin.”

”Vuosien aikana exäni teki kaikkensa hankaloittaakseen elämäämme. Aluksi hän kieltäytyi maksamasta elatusmaksuja eikä suostunut tapaamaan lapsiaan. Myöhemmin, kun lapset eivät enää hänen luokseen halunneet mennä, hän vaatimalla vaati että he tulevat. Tavatessa hän ei kuitenkaan osoittanut kiinnostusta tai kiintymystä heitä kohtaan.”

Lapset saivat väkivallasta osansa

”Vuonna 2010, viisi vuotta virallisen eromme jälkeen haastoin exäni oikeuteen elatusmaksuista. Sen jälkeen hän alkoi niitä maksaa ja taas ottaa lapsia viikonloppuisin luokseen, mutta usein vain paria päivää aiemmin hän perui suunnitelmat milloin mistäkin syystä.

Oli suuri virhe, etten koskaan ilmoittanut kokemastani väkivallasta poliisille. En tehnyt sitä, koska pelkäsin että sen myötä kaikki muuttuisi vain pahemmaksi. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että lapseni joutuivat isätapaamistensa aikana usein isänsä henkisen ja joskus myös fyysisen väkivallan kohteeksi. Väkivalta on kohdistunut kaikkiin lapsiin, mutta mies ei tänä päivänäkään myönnä sitä. Vika on aina kaikissa muissa.”

”Viime aikoina jotain suurta on lähtenyt liikkeelle. Lapseni ovat alkaneet vaatia isäänsä tilille tekemisistään ja katkaista välejään häneen.”

”Mieheni nuorin tytär ensimmäisestä avioliitosta on kertonut, että hän hoiti lapsiani heidän isävierailuillaan, etteivät pikkuiset olisi saaneet selkäänsä koko ajan. Tätäkin tytärtä hänen isänsä on lyönyt niin, että veri on lentänyt.

Viime aikoina jotain suurta on kuitenkin lähtenyt liikkeelle. Lapseni, jotka ovat ovat nyt 17- ja 18-vuotiaita, ovat alkaneet vaatia isäänsä tilille tekemisistään ja katkaista välejään häneen.”

Toipuminen vie vuosia

”Mieheni aiheuttama, vuosia jatkunut piina oli aivan järkyttävää. Henkinen väkivalta on vielä fyysistäkin pahempaa, sillä se jättää syvemmät arvet. Vasta viimeisten kolmen vuoden aikana olen päässyt siihen, etten anna exäni enää vaikuttaa minuun. Toipumiseni kesti siis 15 vuotta.

Minusta ja mieheni minua edeltäneestä vaimosta tuli vuosien aikana hyvät ystävät. Olemme ymmärtäneet ja tukeneet toisiamme. Kerran hän sanoi, että onneksi minä olen jaksanut taistella. Exälleni hänen kumppaniensa ystävystyminen on tietysti vaarallista. Hän onkin tehnyt selväksi, etten saa olla missään tekemisissä hänen nykyisen naisystävänsä kanssa.

On monia ihmisiä, jotka eivät tiedä perheväkivaltataustaani, koska olen niin hävennyt sitä. Nyt minulla on vihdoin asiaan niin paljon etäisyyttä, että uskallan tuoda sen julki. Sen syystä minusta tuli se, joka olen tänä päivänä. Nyt uskallan panna vastaan pelkäämättä exääni tai hänen kostoaan.”

Jos olet kokenut samaa, lähde

”Nyt arvostan omaa kotiani ja sen tuomaa turvaa. Aika ihmeellisiä täytyisi tapahtua, että muuttaisin enää yhteen kenenkään miehen kanssa.”

”Jos sinua alistetaan ja kohdellaan tarkoituksenmukaisesti kaltoin, alat voida huonosti tai saat masennuksen oireita, herää ja lähde.”

”Naisilla on herkkä vaisto, ja neuvoisin kaikkia kuuntelemaan sitä tarkasti. Jos suhde alkaa tuntua pahalta ja painostavalta, ei kannata jäädä odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Jos sinua alistetaan ja kohdellaan tarkoituksenmukaisesti kaltoin, alat voida huonosti tai saat masennuksen oireita, herää ja lähde.”

Lue myös”Mieheni mielestä olin aina ansainnut kaiken” – neljä naista kertoo kokemastaan lähisuhdeväkivallasta

Lue myös

Suosittelemme