Julkkikset

Matleena Kuusniemi: ”Stressi saa minut olemaan rakkaimmilleni kotona töykeä, vaikka vain heillä on merkitystä”

Näyttelijä Matleena Kuusniemi koki poikiensa synnyttyä ”hormonaalisen herätyksen” siihen, että ulkopuolisten mielipiteillä ei ole merkitystä, koska oma perhe on kaikkein tärkein. Arvojärjestystä ei ole aina helppo toteuttaa käytännössä: stressi ja väsymys saavat hänet käyttäytymään töykeästi rakkaimpiaan kohtaan.
Teksti: Annan toimitus Kuvat: Mirva Kakko

”Olin 30-vuotiaaksi asti hiljainen ja varovainen puheissani. Mutta sitten tapasin mieheni Antin. Yhtäkkiä löytyi ihminen, jolle saattoi puhua mistä tahansa. Meitä yhdistävät samanlaiset arvot. Molemmille työ on tärkeää, mutta se ei mene perheen edelle.

Kun poikani Leo, 11, ja Tyko, 8, olivat pieniä, olin heidän kanssaan viisi vuotta kotona. Silloin parisuhdetta tuli laiminlyötyä, koska energiaa ei riittänyt kaikkeen eikä kahdenkeskistä aikaa ollut. Nyt pojat ovat jo koululaisia ja meillä on aikaa satsata toisimme. Haluan välillä laittaa mieheni etusijalle ja keskittyä huomioimaan häntä. Olemme yleensä reissanneet aina yhdessä perheenä, mutta nyt voisi olla aika aikuisten lomille. Mielestäni on tärkeää näyttää lapsille, että myös vanhem­pien välinen kahdenkeskinen suhde on merkittävä.

Perheeni on vaikuttanut valtavasti siihen, minkälainen olen nyt. Poikien syntymän jälkeen sain lisää itsevarmuutta. Kai se on jokin hormonaalinen kummallinen herätys siihen, että muiden ihmisten mielipiteillä ei ole merkitystä, koska oma perhe on kaikkein tärkein.

”Lapseni häpeävät minua, koska puhun liikaa”

Olen aina sanonut ääneen, mitä ajattelen, mutta nuorempana en ollut samalla tavalla suuna päänä kommentoimassa kaikkea kuten nyt. Ihan pikkutyttönä olin äärimmäisen ujo, mutta nyt saatan puhua röyhkeästi muiden ihmisten päälle ja lörpöttelen aivan turhan paljon. Siitä piirteestä on tullut läheisilleni ehkä riesa ja lapseni häpeävät minua, koska puhun liikaa. Viimeksi tällainen tilanne tuli vastaan, kun taloyhtiömme saunatilassa pidettiin yhtiökokousta. Minun piti päästä sinne suihkuun, koska meillä tehdään kylpyhuoneremonttia. Lapsista oli maailman nolointa, että keskeytin kokouksen peseytymiseni vuoksi.

Pari vuotta sitten otin esille Aku Louhimiehen nöyryyttävät ohjausmetodit esille A-studion lähetyksessä. Samaan aikaan sek­suaalisen häirinnän esille nostanut Me too -kampanja paljasti valtavasti alamme ongelmia ja muidenkin kollegoideni kohtaamia epäkohtia. Minusta asian esiin tuominen oli velvollisuuteni, enkä voinut olla hiljaa. Minulla on aina ollut vahva oikeudentunto, enkä pelkää konflikteja.”

Matleena Kuusniemi, Modernit miehet

– En ole kohdannut mitään niin pahaa tekoa, jota en olisi voinut antaa toiselle ihmiselle anteeksi. Ehkä sellainen tulisi eteen, jos joku tekisi pahaa omalle lapselle, Matleena sanoo.

”Elämässä pärjää pitkälle, jos on muille ihmisille ystävällinen”

”Ystävällisyys ja toisten huomioon ottaminen ovat elämän tärkeimpiä asioita. Aina en muista sitä itse ja olen saanut kotona asiasta joskus palautetta. Minulla on huono tapa purkaa omaa väsymystäni ja stressiä kaatamalla se muiden niskaan kotona. Se on turhaa ja kummallista: miksi olen rakkaimmilleni töykeä, vaikka vain heillä on merkitystä?

Yritän skarpata asiassa ja parantaa tapani. Olen opettanut lapsilleni, että elämässä pärjää aika pitkälle, jos käyttäytyy hyvin ja on muille ihmisille ystävällinen.

Matleena Kuusniemi, 46

Työ: Näyttelijä.

Perhe: Puoliso Antti Mansikkamäki, lapset Leo, 11, ja Tyko, 8.

Koti: Helsingissä.

Ajankohtaista: Matleena nähdään Modernit miehet -draamasarjassa Yle TV2 -kanavalla.

Luit juuri lyhennelmän Annan 11/2020 kansijutusta, jonka on kirjoittanut Anneli Juutilainen. Ikääntymisestä on Matleena Kuusniemen mielestä näyttelijän työssä sekä hyötyä että haittaa – mitä nämä puolet ovat? Miksi Matleena haluaisi olla hieman kepeämpi ihminen ja miten hän selviytyy tilanteista, joissa kokee nolanneensa itsensä julkisesti? Kenen kaltaiseksi Matleena haluaisi tulla vanhempana? Lue koko juttu numerosta 11/2020 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä!

Lue myös

Suosittelemme