Minna Tervamäki
– Minusta tuli aika kova sissi, sanoo Minna Tervamäki.
Julkkikset

Me too -liike sai Minna Tervamäen huomaamaan, kuinka teini-iän kokemukset vaikuttivat yhä: ”Valmentajasta oli tullut pääni sisäinen tuomari”

Kun Me too -liike alkoi, valmentajana itsekin työskentelevä tanssija Minna Tervamäki alkoi käsittää, kuinka hänen omat teiniaikojen kokemuksensa epäasiallisesta valmennuksesta vaikuttivat häneen yhä. Hitaasti kasvoi ymmärrys: itsensä inhoaminen ei vie mihinkään.
Teksti: Tyyne Pennanen Kuvat: Liisa Valonen

Pienessä yksiössä oppilaan käsi kopsahtaa seinään, ojentuva jalka toiseen seinään. Tällaista arkea ovat Suomen Kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksen ammattioppilaat eläneet koronavuoden aikana, kun he ovat joutuneet välillä harjoittelemaan kodeissaan. Minna Tervamäki, 52, veti heille kurssin ja yritti tihrustella tietokoneensa ruudulta, miten tanssi oppilailta sujuu.

– Ryhmälle tunnin vetäminen on haastavaa. Ruudulla on monta pikkuruutua, ja yritän nähdä, mitä niissä oikein tapahtuu.

Kuluneen vuoden aikana Minna on ihaillut nuorten sisukkuutta: he ovat treenanneet ja tehneet parhaimpansa vaikeissa oloissa. Mielessä on käynyt myös, miten he jaksavat yksin. Miten he kehittyvät, jos he eivät saa läsnäoloon perustuvaa opetusta? Tuleeko heistä väliinputoajia, kun uudet sukupolvet puskevat jo heidän takanaan?

Eikä valmentaminen ole ihan helppoa lähiopetuksessakaan. Opettajan pitää osata sparrata kutakin oppilasta yksilöllisesti, jotta tämä pääsisi tavoitteisiinsa.

Minna tietää omasta kokemuksestaan, miten paljon hallaa huono valmentaminen voi aiheuttaa.

Vaativa intohimolaji

Nuorena Minna varoi unelmoimasta. Tanssiminen oli hänen intohimonsa, mutta tanssijan vaatimuslista oli pitkä: piti olla pitkät raajat, notkeutta, kestävyyttä ja voimaa hyppyjä varten. Oli oltava luontaista tanssillisuutta, musikaalisuutta ja mielellään karismaattisuutta ja teatterin tajua. Lisäksi oli oltava kova motivaatio harjoitteluun, kyky ottaa vastaan opetusta, hyvät ryhmätyötaidot ja onni saada hyvät opettajat.

Hän halusi, että hänen instrumenttinsa eli kehonsa olisi viritetty huippukuntoon, jotta se jonain päivänä soisi kuin Stradivarius-viulu.

Voisiko kaikki mennä nappiin? Sitä hän ei tohtinut oikein ajatella.

– Olin epävarma, koska ajattelin, että vain harva oikeasti pärjää alalla.

– Samanlaisen asenteen olen nähnyt myös monessa balettia harrastavassa nuoressa. On haaveita, mutta samalla kovaa itsekriittisyyttä.

Itsekriittisyys on yleistä niin baletissa kuin muissakin vaikeissa lajeissa. Huipulle pääsee vain, jos vaatii paljon itseltään.

– Toisaalta sen lietsominen voi vain pahentaa nuoren itsekritiikkiä, jopa itseinhoon saakka.

Teini-iässä Minnalla oli monta hyvää valmentajaa. He olivat vaativia taitavalla tavalla. Kerran kohdalle osui kuitenkin valmentaja, joka käyttäytyi Minnan mukaan hyvin epäasiallisesti.

– Hän pelasi psykologisia pelejä. Välillä hän saattoi harjoituksissa olla huomioimatta täysin. Silloin en ollut hänelle edes olemassa. Välillä hän haukkui ja nöyryytti muiden edessä.

– Myöhemmin sain kuulla, että hän piti minua niin lahjakkaana, että minua piti kovettaa. Hän ei tarkoittanut pahaa, mutta hyvälläkin tarkoituksella voi valmennuspuolella tehdä paljon pahaa.

Ajatus nuoren ballerinan kovettamisesta liittyi siihen, että Minna ei murtuisi henkisesti. Itse laji on fyysisesti rankka, ja kilpailua on paljon.

Minna kertoi valmentajastaan vanhemmilleen. He järkyttyivät ja sanoivat, että Minnan pitäisi lopettaa. Hän ei suostunut.

– Uskoin, että se oli ainoa tie päästä eteenpäin tanssijana. Enkä silloin vielä hahmottanut, mitä oikeastaan oli edes tapahtunut.

Tiukkuutta ei saa sekoittaa nöyryyttämiseen

Me too -keskustelu kävi kiivaana kolmisen vuotta sitten, ja laajeni seksuaalisesta häirinnästä käsittelemään myös muuta epäasiallista kohtelua työpaikoilla.

Minna muisti omat kokemuksensa, jotka eivät liittyneet seksuaaliseen häirintään vaan tähän yhden valmentajansa epäasialliseen käytökseen. Hän alkoi miettiä keskustelua seuratessaan, että paljon enemmän pitäisi puhua siitä, mitä lasten ja nuorten harrastustoiminnassa tapahtuu. Myöhemmin näin tehtiinkin, kun muodostelmaluistelijat kertoivat valmentajansa alistavasta ja nöyryyttävästä käytöksestä.

Minna arvelee, että lasten ja nuorten valmentaminen on parantunut hänen nuoruusvuosistaan 1980-luvulla, mutta hän uskoo, että ongelmiakin on edelleen. Olisikin tärkeää, että vanhemmat tietäisivät, millainen koulutus valmentajilla on ja millaisia heidän käyttämänsä metodit ovat. Lapsia pitäisi myös rohkaista puhumaan, jos he ovat kokeneet jotakin ikävää harrastustoiminnassa.

– On väärin, jos lapsi ei uskalla puhua, koska pelkää vaikka menettävänsä peliaikaa, Minna sanoo.

Oli kyse sitten harrastajien tai huipulle tähtäävien nuorten valmentamisesta, on osattava valmentaa reilusti.

– On oltava vaativa ja tiukka, mutta sitä ei saa sekoittaa nöyryyttämiseen, nimittelyyn ja manipulointiin. Pelolla ei saa valmentaa, vaan pitää osata kertoa, että näissä asioissa olet kehittynyt ja nämä asiat menivät hyvin. Ja sitten pitää osata sanoittaa se, millaisissa asioissa pitäisi tsempata ja kehittyä.

Minna Tervamäki tanssii

Tanssi ja kulttuuri ovat yhä Minna Tervamäen intohimoja.

Hyvä valmentaminen on tärkeää, ei vain siksi, että koulittaisiin tulevia huippusuorittajia, vaan siksi, että tuettaisiin nuoren psyykkistä kehitystä.

– Nuorena itsetunto on vasta kehittymässä, ja ympäröivillä ihmisillä on todella suuri vaikutus itsetuntoon ja mieleen.

Jatkuva tyytymättömyys seurasi mukana

Aikuisena Minnasta tuli Kansallisoopperan ja baletin tähtitanssija, joka teki uransa aikana balettimaailman arvostetuimpia rooleja, kuten Joutsenlammen Odette-Odilen kaksoisroolin, Anna Kareninan ja Gisellen.

Vaikka hän sai hyvää palautetta työstään, hän oli jatkuvasti tyytymätön itseensä. Hän olisi halunnut olla vahvempi, notkeampi, laihempi – vaatimusten lista oli loputon.

– Olin sisäistänyt valmentajani äänen, hänestä oli tullut pääni sisäinen tuomari. Olin todella armoton itseäni kohtaan.

Jossain mielen sopukoissa oli myös pelko: jos olen tyytyväinen itseeni, kaikki kehitys loppuu siihen.

Lopulta hän havahtui, että hän ei osannut iloita saavutuksistaan ja olla vain onnellinen. Alkoi vuosia kestänyt prosessi, jonka aikana hän opetteli uutta ajattelutaitoa. Luki kirjoja, keskusteli ihmisten kanssa.

– Piti oppia kyseenalaistamaan itseeni liittyviä uskomuksia. Oliko jokin ajatus lähtöisin minusta vai valmentajastani.

Hitaasti kasvoi ymmärrys: itsensä inhoaminen ei vie mihinkään. Oli vain hyväksyttävä itsensä ja keskityttävä kehittämään niitä ominaisuuksia, joita pystyi kehittämään.

Valmentaja teki hänelle hallaa, mutta toisaalta Minna on miettinyt, millainen hän olisi ilman huonoa kokemustaan.

– Kuka tietää, ehkä myös menestyin hänen ansiostaan. Minusta tuli aika kova sissi, joka ei vähästä hätkähdä.

Maailma ei ole täydellinen. Jokainen joutuu kokemaan hankalia kokemuksia, pettymyksiä, kohtaamaan ikäviä ihmisiä. Joidenkin kohdalle ne vain tulevat liian varhain.

– Herkät nuoret eivät saisi joutua kokemaan valmentajien kyseenalaisia metodeja. Hyvät uutiset ovat kuitenkin siinä, että huonojakin kokemuksia voi myöhemmin työstää ja niistä voi selviytyä.

Halu tanssia auttoi jaksamaan

Sitkeys on ollut sekä siunaus että kirous. Sen takia Minna ei antanut periksi nuorena, eikä myöhemmin aikuisenakaan, kun tanssimisesta tuli vammoja. Toisaalta sitkeys ai­heutti työuupumuksen.

Miten hän jaksoi?

– Minulla oli järjetön halu tanssia. Olen tykännyt siitä hirveästi. Se lapsen rakkaus tanssimiseen on minussa vieläkin.

Minnan kolmihenkinen perhe asui Helsingissä. Isä työskenteli diplomi-insinöörinä ja rakensi harrastuksenaan pienlentokoneita ja lensikin niitä. Äiti oli sihteeri, joka rakasti klassista musiikkia ja kuvataidetta. Vanhemmat kävivät yhdessä lavatansseissa.

– Kulttuuri oli enemmän meidän perheen juttu kuin vaikkapa urheilu.

Suomalaisista sanotaan, että olemme urheilukansaa. Minnan mielestä olemme kulttuurikansaa.

– Ajattele kaikkia kesäfestareita, niitähän on jokaisessa niemennokassa ja niihin riittää kävijöitä. Lisäksi on museot ja muut kulttuuritapahtumat.

Hänen on vaikea kuvitella elämää ilman taidetta.

– Parhaimmillaan taide-elämys on minulle sitä, että koen olevani vahvasti olemassa, olemassaolosta tulee tiheää.

Näin voi käydä vaikkapa silloin, kun hän kuuntelee festivaaleilla kamarimusiikkia.

– Huippumuusikot ovat ehtineet harjoitella yhdessä ehkä liian vähän ja juuri sen takia he ovat niin läsnä ja soittavat kuin veitsenterällä.

”Tulevaisuus on näköalatonta”

Nyt kun taide-esityksiä ei koronarajoitusten takia ole ollut, kaikki on tuntunut Minnasta vähän harmaalta. Koronavuoden aikana hän on alkanut epäillä, että arvostetaanko kulttuuria Suomessa sittenkään. Taideala on ollut rajoitusten takia kovilla yli vuoden, ja muutamia viikkoja sitten tehtiin päätös leikkauksista: ensi vuonna taiteelta leikataan 17,5 miljoonaa euroa, vuonna 2022 23 miljoonaa euroa.

Vaikka rajoitukset alkavat pikkuhiljaa hellittää, esiintyvien freelancer-taiteilijoiden tilanne tulee olemaan vaikea vielä pitkään.

– Esityksiä on lykätty niin monta kertaa, että seuraavat pari vuotta puretaan sumaa ja pyöritetään peruutettuja esityksiä. Vaikka nyt saisi apurahan, on vaikea saada esiintymispaikkaa, koska tilat on varattu niin pitkäksi aikaa eteenpäin.

Kukaan ei tiedä, milloin esityksiä voidaan taas järjestää, ja kun niitä järjestetään, uskaltavatko ihmiset tulla paikalle. Minnakin toivoo, että hän pääsisi esiintymään kesällä, mutta vielä siitä ei ole varmuutta.

– Kulttuurialan ihmiset ovat todella väsyneitä, koska tulevaisuus on tällä hetkellä niin näköalatonta.

Erityisen vaikeaa on ollut freelancereilla, ja varsinkin kahden freelancerin perheissä on oltu kovilla.

– Moni freelancer elää kädestä suuhun. Homma toimii niin ­kauan, kuin on tuloja. Kun on lapset ja asuntolainat, ja kaikki tulot yhtäkkiä katoavat, niin kyllä siinä ollaan tiukoilla.

Minna Tervamäki

Minna Tervamäki on joutunut ajattelemaan omaa itseään uudella tavalla.

Minna toivoo, että yritykset tukisivat freelancer-taiteilijoita tässä vaikeassa tilanteessa esimerkiksi ostamalla kulttuuriesityksiä tai -tuotteita työntekijöilleen.

Koronavuoden aikana Minnankin on pitänyt miettiä uusia konsepteja. Hän ja videokuvaaja Ali Kesanto ovat kehittäneet Taidetauko-konseptin, eli tietokone­ohjelman, jossa ruudulle tulee lyhyt tanssiesitys. Hän on myynyt ohjelman kevään aikana jo ­useammalle yritykselle.

– Se on voimaannuttava tauko Teams-palavereiden tai muiden työkiireiden keskellä.

Valtavasti työtä ilman palkkaa

Koreografi, tanssija, puhuja ja opettaja. Minnan tulot tulevat monesta eri lähteestä.

– Kun korona alkoi, kaikki työt katosivat. Koska olen eläkkeellä Kansallis­baletista, minulla on kuitenkin pysynyt koko ajan jonkinlainen taloudellinen turva.

Minnan ja tanssija Anni Jokimiehen Heaven’s Gate esitys, joka piti alun perin olla Suomen Lasimuseossa tammikuussa, siirrettiin keväälle, mutta esitys peruttiin taas. Koska tila oli kuitenkin heille varattuna, he päättivät kuvata esityksestään promomate­riaalia. Sitä varten Minna pesi puvut, roudasi rekvisiitan, ripusti lavastukseen tarvittavaa verhoa tuntikausia kattoon, lämmitteli kropan ennen esitystä ja esiintyi kuusi tuntia. Keho oli muussina, mutta vielä piti siivota.

– Ei tainnut äiti kertoa, kun pani minut balettikouluun, että jonain päivänä toimin myös roudarina, Minna sanoo ja nauraa.

Katsoja ei aina tiedä, miten paljon työtä pienten produktioiden takana on. Minna on myös esityksen tuottaja, eli hän on hakenut sille apurahan ja hoitanut hallinnolliset työt.

– Lisäksi on tietenkin kyettävä maksamaan palkkaa mukana oleville ihmisille. Sen takia varsinkin pienille freelancereille lipputulot ovat valtavan tärkeitä. Joskus käy kuitenkin niin, että kun on maksanut muiden palkat, itselle ei jää käteen mitään.

Esityksessä Minna ja Anni tanssivat kultaisissa puvuissa, kuin kaksi satuolentoa. Liikkeet näyttävät kevyiltä, mutta he ovat harjoitelleet niitä satoja tunteja. Esitys on siirretty ensi syksyyn. Silloin he harjoittelevat taas.

X