Julkkikset

Miss Suomi Shirly Karvinen: ”Eroa seurannut yksinäisyys oli sokki”

Miss Suomi 2016 Shirly Karvinen, 23, elää unelmiensa kesää. Takana ovat vuosien koulukiusaaminen, kaikki viikonloput niellyt baarimikon työ ja keväinen kipeä ero.

Teksti:
Christina Boman
Kuvat:
Niclas Mäkelä/Otavamedia

–Olen käsitellyt eroani paljon myös ex-kumppanini kanssa, Shirly Karvinen kertoo keväisestä avoerostaan.

Miss Suomi 2016 Shirly Karvinen, 23, elää unelmiensa kesää. Takana ovat vuosien koulukiusaaminen, kaikki viikonloput niellyt baarimikon työ ja keväinen kipeä ero.

Rakkain arkirutiinini on aamukahvi maidolla. Olen hitaiden aamujen ihminen.

Juuri nyt nautin siitä, että minulla on vihdoin aikaa kokea uusia asioita. Tein vuosia töitä baarimikkona viikonloppuisin ja jäin siksi paitsi monista illoista ystävien kanssa. Lopetin baarimikon työt, kun minut kruunattiin Miss Suomeksi. Missin työllä elää hyvin nyky-Suomessa. Tänä kesänä olen kokenut niin festarit kuin Jari Sillanpään tähdittämät lavatanssitkin.

”Nykyään viihdyn yksin kotona”

Nykyään viihdyn yksin kotona. Erosin hiljattain, ja heti eron jälkeen kotona vallitseva hiljaisuus ja yksinäisyys olivat suuri sokki, mutta kavereiden tuella olen sopeutunut uuteen elämäntilanteeseen. Olen edelleen läheisissä väleissä ex-kumppanini kanssa. Olemme käsitelleet eroamme paljon myös yhdessä. Nyt nautin vapaudestani: saan vihdoin elää itselleni. Aion pysyä sinkkuna mahdollisimman pitkään.

Käytän rahaa fiiliksen mukaan. Välillä ahdistun ja koen, että on pakko säästää. Olen mukavuudenhaluinen: tilaan usein ruokaa kotiin.

Hoidan ihmissuhteita pienillä arkisilla teoilla. Isoja eleitä tärkeämpää on pitää toisesta huolta ja tehdä tälle vaikka aamupalaa. Yhteistä aikaa ei saa laiminlyödä. Kun tapaan läheisiäni, haluan todella olla läsnä.

”Uskallan viimeinkin olla minä”

Hoidan kauneuttani säännöllisesti mutta rennosti. Kuorin kasvojani ja kosteutan ja heleytän ihoani öljyillä. Käyn sokeroinnissa ja kasvohoidossa. Tärkeintä on kuitenkin, että nukun tarpeeksi ja syön monipuolisesti. Haluan olla luonnollinen esikuva nuorille. Viimeksi tänään olin ilman meikkiä kaupungilla.

Jos haluan rentoutua, suuntaan yleensä kotoani Helsingistä vanhempieni luo Jyväskylään. Ravintolaruoat eivät vedä vertoja vanhempieni laittamille ruoille. Äiti laittaa paljon suomalaisia ruokia kiinalaisella twistillä, kuten lihapullia paistetun kiinankaalin kera.

En ärsyyynny helposti, mutta missifinaalin jälkeen sain osakseni rasistisia kommentteja. Ne tuntuivat ikäviltä, vaikka olin tottunut sellaiseen jo lapsena. Minua kiusattiin koulussa, ja olin yläasteen jälkeen epävarma ja hieman seinäruusu. Mutta olen käsitellyt asian, ymmärtänyt arvoni ja päästänyt epävarmuuksistani irti. Nykyään en häpeä olla esillä, vaan uskallan viimeinkin olla minä.

”Minua luullaan misseyden takia tyhmäksi”

Myös se ärsyttää, että minua luullaan misseyden takia tyhmäksi. Moni toteaa tutustuessaan, että olen fiksumpi kuin hän luuli.

Tarvitsen unta vähintään kahdeksan tuntia yössä. Minulla on toisinaan vaikeuksia nukahtaa illalla. Jos elämässä tapahtuu jotain poikkeavaa, se vaikuttaa heti uneni laatuun. Näen toisinaan unia, joissa käyttäydyn huonosti ja aiheutan jonkin kamalan skandaalin.

Urheilen rankasti 4–5 kertaa viikossa. Juoksen portaita ylös alas ja käyn kuntosalilla.

”Minussa on villi puoli”

Rakastan riskinottoa. Tykkään vauhdista ja nopeista autoista. Minua luullaan rauhalliseksi, mutta minussa on villi puoli. Haluan ottaa riskejä myös elämässä. Lähdin hetken mielijohteesta opiskelijavaihtoon Kiinaan ja harjoitteluun Suomen suurlähetystöön Yhdysvaltoihin, vaikka moni epäili, etten uskalla. Asuin kummassakin maassa puoli vuotta. Rakkaudessa täytyy uskaltaa olla haavoittuvainen.

Hyvät käytöstavat merkitsevät paljon. Ne tulevat kotoa, mutta myös 10 vuoden asiakaspalvelutyö opetti paljon. Baarimikon työn lisäksi olen työskennellyt esimerkiksi puhelinmyyjänä, jona aloitin 14-vuotiaana. Joskus haluan perheen, ja aion opettaa lapsilleni samat arvot.

Seuraavaksi keskityn Miss Universum -kisoihin. Odotan erityisesti puhevalmennusta, jossa harjoitellaan vastaamaan kysymyksiin.Kauneuskilpailussa myös karisma ja hyvät arvot ovat tärkeitä. Niitä on vaikeampi saavuttaa kuin timmiä kroppaa.

Lue myös:

Tästä tiedät, että on aika erota – Parisuhteen hälytysmerkit

Sari Siikander: ”En ole seurustellut eroni jälkeen, vaikka siitä on jo 13 vuotta”

Satu Silvo: ”Minulle on tärkeää, että seksi sujuu parisuhteessani”

Jätetyksi tuleminen on pahempaa kuin petetyksi tuleminen

X