Julkkikset

Näyttelijä Elina Knihtilä: ”Tein pitkään, mitä käskettiin”

Elina Knihtilä mietti pitkään, pääseekö hän miesten kanssa samalle viivalle. Toisaalta miehet ovat myös osanneet tukea häntä. Yksi heistä on Elinan kumppani Tommi Korpela.

Teksti: Iina Alanko Kuvat: Jorma Marstio

Millaisia ovat ensimmäiset muistosi pojista?

Olin lapsena pienikokoinen, herkkä ja itkuinen tyttö, mutta ennen ala-astetta kaikki kaverini olivat poikia, serkkujani. Vähän he taisivat minua rääkätä.

Teini-iässä minulla oli kova tarve olla hyvä jätkä. Kylällä oli porukka, jossa me muutaman tytön kanssa pyörimme. Porukan pojat opettivat minut ajamaan autoa alaikäisenä.

Luin moottoriurheilulehtiä, V8:aa ja Vauhdin maailmaa, jotta tietäisin mahdollisimman paljon autoista. En ollut mikään raisu ja hurja poikatyttö, mutta hain poikien hyväksyntää, ja minulla oli kova tarve olla osa porukkaa.

Pikkuhiljaa ymmärsin, että kaveruuden lisäksi poikia kohtaan voi tuntea muunkinlaisia tunteita.

Millainen oli ensirakkautesi?

Se tapahtui teini-iässä, 15-vuotiaana, ja kohteena oli tavallinen kymenlaaksolainen sälli. Vatsanpohjaa kouristi ja olo oli samaan aikaan kamalan epätoivoinen ja ihan järkyttävän ihana.

Ensirakkaus ja ihastumiset ovat ruokkineet runosuontani ja luovuuttani. Olin turvallista elämää elänyt, kyläkoulun käynyt teinityttö maalaistalosta, mutta kirjoitin runoja kuten Verenpunainen kuu. Se alkoi sanoilla ’Sinä yönä kun sinä kuolit, nousi taivaalle verenpunainen kuu’. Sellaisia olivat tunnelmat, kun ensi kertaa ihastuin. Miten voi kiltistä maalaistytöstä tulla sellainen synkistelijä!

Enemmän kuin kohteet, minua nolottavat ne runot. Yksi kaverini ehdotti, että lukisimme ääneen senaikaisia runojamme. En ole varma selviäisinkö siitä hengissä.

Millainen oli ensimmäinen seurustelusuhteesi?

Lyhyt ja ytimekäs (naurua), olin kuudentoista. Sitten kun meillä meni poikki – se ei kauaa kestänyt se meidän yhdessäolo – otin sen kamalan raskaasti ja olin niin dramaattinen. Sitä ennen olin ollut perinteinen farkkutyttö, mutta nyt värjäsin tukkani vaaleaksi ja aloin käyttää vain pikimustia vaatteita. Siitä lähtien olen pukeutunut mustaan – niin radikaali vaikutus tuolla erolla oli.

Mitä isäsi opetti sinulle miehistä?

Isä oli maanviljelijä, rauhallinen ja luotettava mies. Hän opetti minulle uteliaisuutta, mutta miehistä hän ei puhunut mitään. Sellaista keskustelua ei käyty. Olisin kokenut sen hyvin kiusalliseksi, jos hän olisi edes yrittänyt. Ihan itse olen opetellut!

Omalla esimerkillään vanhemmat ovat opettaneet hyvän parisuhteen mallia. Nykyään puhumme isäni ja veljeni kanssa politiikkaa, kukaan muu ei siihen keskusteluun jaksa osallistua.

Miten opiskeluaika muutti ajatteluasi miehen ja naisen välisestä suhteesta?

Olin aloittanut teatteriharrastuksen Kouvolan nuorisoteatterissa, jossa melkein kaikki olivat tyttöjä. Kun muutin 18-vuotiaana Helsinkiin, silloisessa 1990-luvun alun teatterimaailmassa olikin vastassa maskuliininen ja jälkiturkkalainen hierarkia, johon liittyi atletismin ihailua, punnerrusta ja kärsimystä.

Opin ja sain paljon, mutta miellyttämisen tarve oli ongelmani. Tein pitkään, mitä käskettiin, olin miesohjaajien koira ja näyttämöllä itkin kaikki roolini läpi. Se oli ajan henkikin.

Olin silloin monista asioista todella vihainen. Tunsin riittämättömyyttä ja turhautumista ajatellessani, etten koskaan pääse samalle viivalle miesten kanssa. Onko tosiaan niin, että sukupuoleni estää sen? Vaikka tekisin mitä, en koskaan pääsisi mukaan äijänäyttelijöiden keskinäisen kehumisen kerhoon.

Mikä on tärkeintä, mitä miehesi on antanut sinulle?

Olen saanut olla oma itseni, ja se on tosi etuoikeutettua. Tommi on antanut minulle tilaa olla oma itseni ja toteuttaa itseäni myös ammatillisesti. En koe, että hän olisi koskaan yrittänyt rajoittaa minua millään tavalla. Uskon että hän tuntee samoin. Se vaatii luottamusta puolin ja toisin.

Mitä yhteistä on rakastamissasi miehissä?

Aikuisiässä rakastamiani miehiä yhdistää se, että he ovat kaikki kauhean rauhallisia, kilttejä ja suurisydämisiä.

Mitkä stereotypiat miehistä pitävät paikkansa?

Miehet ovat hifistelijöitä. Jos he eivät ole kamalan pihejä, heillä pitää olla markkinoiden parhaat vempaimet. Opiskeluaikana asuimme jo Tommin kanssa yhdessä, ja päätimme ostaa stereot. Meillä oli niihin tietty budjetti, johon meillä oli varaa, mutta Tommi palasi kaupasta jumalattoman kalliin hifilaitteiston kanssa. Hän selitti, että myyjä oli kysynyt, haluatsä stereot vai hifit.

Improvisaation määrä ei ole miehillä aina kamalan suuri. Kun Tommi tekee ruokaa, se ei voi korvata mitään ainetta toisella, vaikka minä yritän sanoa, että ihan hyvin voi. Tommin mielestä ei voi, ei mitenkään, koska se ei ole sama kuin reseptissä sanotaan.

Lue koko juttu Annasta 41/2015.

 

X