Julkkikset

Radiojuontaja Hanna Kinnunen suoritti töitä, kuntokuuria ja arkea uupumukseen asti: ”Juoksin itseni piippuun”

Sydän tykytti, jäsenet puutuivat, happi loppui ja huimasi. Oudot oireet pysäyttivät juontaja-näyttelijä Hanna Kinnusen, 37, viime syksynä. Siitä alkoi tutkimusmatka itseen. – Olin juossut itseni piippuun. Tyyne Pennanen, Kuvat Paula Kukkonen/otavamedia
Teksti: Tyyne Pennanen Kuvat: Paula Kukkonen/Otavamedia

Monta palloa ilmassa yhtä aikaa. Sillä tavalla radiojuontaja Hanna Kinnunen, 37, on jonglöörannut läpi elämänsä. Hän on ehtinyt paljon. Hanna on Jyväskylän yliopistoon väitöskirjaansa puheviestinnän alalta valmisteleva filosofian maisteri, joka on muun muassa työskennellyt uutistoimittajana, näytellyt Salatuissa elämissä ja tehnyt R&B-levyn. Kun esikoinen oli 2,5-vuotias ja Hanna viimeisillään raskaana, hän alkoi rakentaa miehensä kanssa taloa Nurmijärvelle.

Nyt Hanna on yhdessä elämänsä suurista käännekohdista.

Kaiken arvoinen

Kriisi alkoi kehkeytyä viime syksynä.

Toukokuussa 2017 hän oli alkanut juontaa Radio Aallon aamu-showta Dynastiaa Kimmo Vehviläisen, Jarkko Valteen ja Jari ”Sohvis” Peltolan kanssa. Ensimmäinen puolivuotinen ohjelmassa oli rankka. Hanna otti kovat paineet mutta ei puhunut niistä kenellekään.

– Halusin olla niin kovasti hyvä ja sen arvoinen, että saan olla mukana ohjelmassa.

Elokuussa ilmestyi hänen ja promootiopäällikkö Aino-Kuutamo Uusitorpan kirja Valtavan ihana, jossa he pohtivat muun ­muassa kehosuhdettaan. He antoivat kirjan tiimoilta paljon haastatteluja, ja vasta syksyllä kirjan kirjoittamiseen mennyt energia purkautui väsymyksenä. Takana oli monta yötä ilman kunnon unia.

Kesäkuussa oli alkanut uusi pesti kunnallispoliitikkona, ja syksyyn pakkautui uutta opittavaa sen tiimoilta. Lapsia piti kuskata harrastuksiin, ja Hanna oli poikansa koripallojoukkueen joukkueenjohtaja.

Pakko saada lisää virtaa, Hanna ajatteli. Niinpä hän hankki personal trainerin ja alkoi treenata neljä kertaa viikossa kuntosalilla. Tuloksia tuli. Hän punnersi jalkaprässissä 180 kiloa ja kyykkäsi 70 kiloa.

– Menin ihan ihme moodiin ja rupesin hakemaan kympin suoritusta. Ajattelin, että näytän PT:lle, että pystyn tähän.

Päivät kiisivät ohi. Herätyskello soi kymmentä vaille viisi, ja kiireisimpinä päivinä hän teki töitä vielä yhdeksältä illalla.

Sitten tuli seinä vastaan.

Outoja fyysisiä oireita

Kaksi viikkoa ennen joulua Hanna ajoi töihin aikaisin aamulla. Yhtäkkiä hänestä tuntui, ettei hän pysty hengittämään. Oli pakko ajaa tien sivuun bussipysäkille, avata ikkuna ja vetää keuhkoihin ilmaa.

Se ei ollut ainoa outo oire. Pitkin syksyä Hanna oli kärsinyt rytmihäiriöistä. Niitä oli ollut aikaisemminkin, ja koska ne oli silloin vaarattomiksi todettu, hän ei välittänyt niistä. Mutta nyt tuli muitakin oireita. Välillä Hannasta tuntui, ettei hän tunne kunnolla raajojaan, ja kun hän heräsi aamulla, toinen puoli kasvoista saattoi tuntua puutuneelta.

Eräänä aamuna häntä alkoi pyörryttää kesken radiolähetyksen. Se oli erikoista, sillä hän ei ollut koskaan kärsinyt huimauksesta eikä paniikkikohtauksista. Kun tuli puhetauko, hän meni makaamaan studion lattialle ja nosti jalat rahille.

– Sen jälkeen keskityin täysillä spiikkaamiseen, mutta minua alkoi pelottaa, että mitä ihmettä minulle on tapahtumassa.

Magneettikuvasta ei ollut löytynyt mitään, mutta lääkäri halusi jutella lisää. Hän sanoi, että ei ollut tekemässä diagnoosia mutta arveli oireiden viittaavan uupumukseen.

Hanna tajusi lopulta, mistä oli kyse.

– Olin syvän uupumuksen tilassa. Kroppani oli lähtenyt käymään kierroksilla, koska olin juossut itseni piippuun.

Hanna Kinnunen, 37

Työ: Toimittaja ja juontaja.

Perhe: Aviomies ja 5- ja 8-vuotiaat lapset.

Harrastukset: Hot jooga, metsässä käveleminen ja meditaatio.

Ajankohtaista: Radio Aallon aamushow Dynastia ja Salatut elämät -tv-sarjasta tehty spin off-sarja Pihlajasatu, joka esitetään kesällä MTV3:lla.

Luit lyhennelmän Annan jutusta, jossa Hanna kertoo uupumuksestaan, suorittamisesta ja elämänmuutoksestaan. Millaista tukea Hanna sai puolisoltaan? Kuinka toipuminen alkoi ja millaisia vaiheita Hanna on siinä kokenut? Entä mitä Hanna on nyt oivaltanut hyvästä elämästä? Lue juttu Annasta 15/2018. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X