Riitta-Liisa Roponen ei osannut varautua introvertin Selviytyjät-koitokseen: ”En olekaan henkisesti niin vahva kuin kuvittelin”

Koko aikuisikänsä maastohiihtäjä Riitta-Liisa Roponen eli tiukasti huippu-urheilun ehdoilla. Enää kilpailu ei kiinnosta. Selviytyjät-seikkailuun hän lähti testaamaan omia rajojaan.

Viimeisintä syntymäpäiväänsä toukokuussa Riitta-Liisa Roponen juhli pitkästä aikaa hyvillä mielin. Tuntui oikein hyvältä täyttää 45. Aiemmin vuosien kertyminen hieman harmitti, koska ikääntyvältä kilpaurheilijalta udellaan aina, kuinka pitkään hän aikoo vielä jatkaa uraansa. Riitta-Liisa oli jo pitkään ollut naisten maastohiihtomaajoukkueen vanhin. Mutta kun hän nyt vain rakasti hiihtoa ja kilpailemista!

Lähtö kotoa Haukiputaalta harjoitusleireille kävi kuitenkin vuosi vuodelta vaikeammaksi. Pari vuotta sitten tuli tunne, että nyt tämä saa riittää.

Pitkän uran oli määrä huipentua Pekingin talviolympialaisiin 2022. Toisin kävi. Kisojen alla Riitta-Liisa sairastui ensimmäisen kerran elämässään angiinaan. Näytöt jäivät antamatta ja paikka kisakoneeseen saamatta. Pettymyksen käsitteleminen vei aikansa, mutta kääntyi lopulta voitoksi.

– Saavutin kuitenkin urheilussa paljon enemmän kuin ikinä uskalsin edes unelmoida.

Nyt voi viimein ottaa vähän rennommin.

”Juuri nyt on hieman tyhjä olo”

”Koko aikuisikäni urheilu oli minulle ykkösasia. Tulevan vuoden menot suunniteltiin sen ehdoilla. Ei olisi tullut kuuloonkaan, että lähtisin vaikkapa ex tempore pyöräilemään kotoa kylille Haukiputaalle. Treenasin kaksi kertaa päivässä, joten kuormitusta olisi tullut liikaa. Lepopäivät puolestaan piti pyhittää lepäämiseen, ei silloin voinut mennä vaikkapa shoppaamaan.

Hiihdossa ei voi pärjätä aliravittuna, joten syöminen oli tosi tarkkaa. Joka aterialla piti olla oikeassa suhteessa proteiinia, hiilihydraattia ja rasvaa. Nyt saatan vetää päivälliseksi litran jäätelöä, täysin ilman omantunnontuskia.

Kilpailuvietti tuli minulle varmaan verenperintönä. Isäni kilpaili aikoinaan hiihdossa piirikunnallisella tasolla. Häneltä tulevat varmaan myös jääräpäisyys ja periksiantamattomuus. Ujouttani en pikkutyttönä uskaltanut osallistua hiihtokisoihin ilman isää. Hän odotti yleensä jossakin mutkassa lähtöpaikan läheisyydessä ja lähti sivakoimaan perässäni.

Lapsena olin tosi huono häviäjä. Sukset ja sauvat saattoivat lennellä maalissa. Eihän häviäminen koskaan ole kivaa silloin, kun tavoitellaan voittoa, mutta myöhemmin opin hillitsemään pettymyksen tunteita.

Huippu-urheilussa joutuu hyväksymään sen, että menestyminen ei aina ole vain itsestä kiinni. Harjoittelet koko vuoden muutamaa tärkeää kisaa varten ja sitten sairastuminen pilaa kaiken. Minulle kävi niin muuan muassa olympialaisissa Vancouverissa 2010.

Olin tosi kovassa kunnossa, mutta päivää ennen päämatkaani nousi kuume. Aamulla se oli laskenut ja pystyin kilpailemaan. Sijoituin kuitenkin kuudenneksi ja jäin 13 sekuntia mitalista. Harmitti hirveästi: pitikin sairastua juuri silloin! Mutta on turha jossitella asioita, joille ei kerta kaikkiaan voi mitään.

Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut

Annan tilaaja pääsee käsiksi kaikkiin klubietuihin.

Tilaaja: Kirjaudu tai luo tili tästä.

Kirjaudu

Mikäli et ole vielä tilaaja, tilaa Anna tästä.

Tilaa

Pulmatilanteissa ole yhteydessä asiakaspalveluun.

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Julkkikset

   Virpi Sarasvuo muuttuneesta kehosuhteestaan: "Olen tyytyväisempi itseeni nyt kuin urheiluvuosinani"

2. Julkkikset

   Huippuhiihtäjä Mona-Liisa Nousiaisen leski Ville Nousiainen: ”Alan käsittää, ettei Mona-Liisa enää palaa”

3. Julkkikset

   Riitta-Liisa Roponen ei saa mistään muusta samanlaista nautintoa kuin kilpahiihdosta: ”Olisi helpompi lopettaa, jos tuntisin edes pientä kyllästymistä”