Julkkikset

Samuli Edelmannin puoliso Laura Tuomarila: ”Anoreksia ja bulimia hallitsivat elämääni vuosia”

Laura Tuomarila, 46, kärsi anoreksiasta ja bulimiasta vuosia. Sitten puoliso Samuli Edelmann kannusti häntä terapiaan. – Pakenin syömishäiriön suojaan, kun en uskaltanut kohdata itseäni.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Mirva Kakko/Otavamedia

Laura Tuomarila, 46, kärsi anoreksiasta ja bulimiasta vuosia. Sitten puoliso Samuli Edelmann kannusti häntä terapiaan. – Pakenin syömishäiriön suojaan, kun en uskaltanut kohdata itseäni.

– Anoreksia ja bulimia hallitsivat elämääni kymmenen vuoden ajan, mutta nyt tunnen kelpaavani tällaisena kuin olen. Olen normaalipainoinen ja tyytyväinen peilikuvaani, Laura Tuomarila, 46, sanoo.

Laura ja hänen aviomiehensä, näyttelijä ja laulaja Samuli Edelmann, sekä perheen lapset Venla, 17, ja Ilmari, 12, palasivat pari vuotta sitten Suomeen kymmenen Maltalla vietetyn vuoden jälkeen.

 Vaikka Laura on toipunut syömishäiriöistään, hän kantaa kehossaan edelleen vaikean ajanjakson jälkiä: hänen luuntiheytensä on hiukan alentunut ja oksentelusta johtuen hampaat ovat tavallista herkemmät reikiintymiselle.

– Eri puolilla kehoani on vielä joitakin arpia, jotka muistuttavat viiltelystä, hän sanoo.

Etäisyyttä sairauteen on jo niin paljon, että Laura kirjoitti kokemuksistaan kirjan. Teos Kaunis minä – Kun laihuudesta tulee pakkomielle ilmestyy tällä viikolla.

Paha olo ajoi Lauran viiltelemään itseään

Painon pudottaminen oli parikymppiselle Lauralle aluksi viatonta laihduttamista, mutta vähitellen mikään ei riittänyt. Kun oma peilikuva näytti Lauran mielestä edelleen liian lihavalta, hän päätti, että syö päivässä enintään tuhat kilokaloria. Vähän ajan päästä 450 kilokaloria sai luvan riittää.

Elämä oli jatkuvaa ruoan ajattelua, kalorien ylöskirjaamista, huimausta, palelemista, päänsärkyä ja vapinaa. Kuukautiset jäivät pois, ja hiukset alkoivat tippua päästä. Laura vahti jokaista suupalaansa, vaikka oli 172 senttiä pitkä ja painoi vain 43 kiloa.

Anorektinen minä yritti taistella bulimian houkutuksia vastaan, mutta lopulta bulimia voitti. Kotona Laura söi yksin kaikkien kuukausien syömättömät herkut ja joi litroittain vettä. Sitten hän oksensi, joi vettä ja oksensi taas, kunnes syömisen synti oli sovitettu.

Kun terä kosketti ihoa, hän tunsi elävänsä ja olevansa läsnä. Kipu helpotti hänen oloaan, hakkaava pulssikin tasoittui. Itsensä satuttaminen antoi hänelle rauhan.

Laura Tuomarila

Aviomies Samuli Edelmann kannusti hakemaan apua

Äidin tukemana 24-vuotias Laura kävi vuoden verran HUS:n syömishäiriöklinikalla avohoidossa. Paino nousi hiukan ja kuukautiset alkoivat uudestaan, mutta hän ei ollut vielä valmis toipumaan.

Laura tapasi tulevan aviomiehensä Samulin, opiskeli ja työskenteli muun muassa television tuotantoyhtiössä. Hän eli näennäisen normaalia elämää mutta kontrolloi yhä syömistään, sortui välillä ahmimiseen ja oksenteluun.

Sitten Laura huomasi olevansa raskaana. Nyt Lauralla oli syy parantua, ja hän päätti itse hakea apua.

Hoidot jatkuivat vain synnytykseen asti. Senkin jälkeen Lauran syöminen oli vielä pitkään pakkomielteistä ja välillä sairaalloisen suunnitelmallista.

Kun Samuli päätti yllättää hänet Espanjassa syntymäpäivänä kuohuviinillä ja mansikoilla, Laura ahdistui ja alkoi itkeä.

– Kuohuviini ei kuulunut suunnitelmiini. Päiväni oli pilalla, sillä aloin miettiä, mitä iltakaloreita pitää jättää pois.

– Samuli kannusti minua hakeutumaan terapiaan, mutta suhtauduin hoitoon ensin vastahakoisesti, sillä uskoin jo selviäväni ilman apua, hän sanoo.

Juttu on katkelma Annan nro 21/2017 kansijutusta, jossa Laura kertoo, miten lopulta tervehtyi syömishäiriöistään. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

Lue myös:

Laura Tuomarila avioliitostaan Samuli Edelmannin kanssa: ”Läheltä piti, etten kävellyt onneni ohi”

Laura Tuomarila: Vyöhyketerapia auttaa unettomuuteen, stressiin ja kipuihin

X