Sari ja Jukka Jalosen pitkässä avioliitossa on ollut tiukka vaihe: ”Palkka riitti juuri ja juuri ruokaan”

Sari Jalonen lähti jääkiekkovalmentajan uraa aloittelevan Jukan matkaan 32 vuotta sitten. Ura on ollut katkolla useinkin, rakkaus ei.

Sari, 52, ja Jukka, 59, Jalonen istuvat rinnakkain lounaspöydässä. Ruoat on syöty, lopettelemme haastattelua. Tuntuu, että jotain lausumatonta on vielä ilmassa, kunnes Sari katsoo Jukkaan ja sanoo, että kyllä se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

– Jukassa oli heti jotakin erikoista. Hän oli niin varma ja luotettavan oloinen – ja tietysti komea.

Jukka katsoo Sariin.

– Sulla oli poninhäntä. Olit semmoinen tyylikäs ja eteerinen, vähän semmoinen… Loppu sanoista häipyy tyytyväiseltä kuulostavaan hyrinään, ja Sariakin naurattaa.

– Vähän saavuttamaton? hän ehdottaa.

– Olit sellainen rauhallinen, et hössöttänyt mistään. Se oli hyvä. Touhotus ja vouhotus eivät olisi sopineet minulle lainkaan, Jukka jatkaa.

Juhannuksena parin ensitapaamisesta tulee 32 vuotta.

– Päivääkään en antaisi pois, Sari sanoo.

Sari saa etiäisiä Leijonien voitoista

Jukka Jalonen on Suomen ehdottomasti menestynein jääkiekkovalmentaja. Kaksi kertaa, vuosina 2011 ja 2019, hän on johdattanut Suomen jääkiekkomaajoukkueen maailmanmestaruuteen, ja tämän vuoden helmikuussa Pekingin olympialaisissa Jukan valmentama joukkue voitti Suomelle ensimmäisen kerran olympiakultaa.

Sari alusti kotona Riihimäellä pullataikinan samaan aikaan, kun olympiajoukkue aloitti Pekingissä finaalipelinsä Venäjän joukkuetta vastaan. Leipominen oli sopivaa puuhaa, vaikka kello oli vasta kuusi aamulla. Se helpotti jännitystä. Toisaalta Sari oli varma, että pullaa tarvittaisiin pian mitalikahveilla. Kello 6.04 hän kirjoitti Facebookissa luottavansa siihen, että ”Leijonat menevät nyt päätyyn saakka”.

– Tunsin, että he voittavat pelin.

– Lähetit minullekin viestin, että voitamme, Jukka sanoo.

Sari on herkkä aistimaan asioita. Hänellä on ennenkin ollut etiäisiä. Kun Jukka oli lähdössä Pekingiin, Sari pyysi tätä katsomaan, että minne valmentajan palkinto tulevasta kultamitalista laitetaan. Sari raivasi sille paikan valmiiksi palkintokaapista. Niin hän teki myös ennen vuoden 2019 maailmanmestaruutta.

Jukkaa hymyilyttää. Hän ei ihan usko ennustuksiin, mutta vaikea on väittää vastaankaan, kun toinen osuu oikeaan.

– Jotain siinä täytyy olla, hän naurahtaa.

Jukka meni Sarin perässä baariin

Sari on kotoisin Lopelta, Jukka Riihi­mäeltä. Kesällä 1990 Jukka työskenteli Tampereella jääkiekkoseura Ilveksen valmennuspäällikkönä. Pari vuotta aikaisemmin hän oli valmistunut liikunnanopettajaksi Jyväskylän yliopistosta. Sari opiskeli sairaanhoitajaksi Hämeenlinnassa.

Jukka tuli viettämään juhannusta kotikaupunkiinsa tarkoituksenaan tavata tuttavapariskuntaa. Heillä oli mukanaan Sari.

– Vietimme juhannusaattoa porukalla, ja aamulla lainasin Sarille autoni, jotta hän pääsi töihin, Jukka kertoo.

Iltapäivällä Sari palautti auton. Parin viikon kuluttua Jukka näki Riihimäellä, että kadun toisella puolen baariin menee tuttu nainen. Hän meni perässä. Siitä illasta Sari ja Jukka ovat pitäneet yhtä.

Romanssi eteni nopeasti. Sari muutti Jukan luokse Tampereelle ja kävi sieltä koulua Hämeenlinnassa. Vuoden kuluttua he menivät kihloihin. Parin sadan vieraan häitä tanssittiin Lopen maamiesseuran talolla heinäkuun 4. päivänä 1992.

Seurustelun alkaessa Sari ei tiennyt jääkiekosta mitään. Jukalle sen sijaan oli tullut selväksi, että hän haluaa valmentaa.

Valmentajan työssä huipulle ei ole oikopolkua. Sopimukset tehdään usein vain yhdeksi kaudeksi, ja kausi voi katketa, jos tulokset eivät riitä seurajohdolle. Sen Jukka ja Sari hänen rinnallaan kokivat vielä monta kertaa.

Jukka Jalonen ja Sari-vaimo: elämä oli pitkään taloudellisesti niukkaa

Jalosten ensimmäiset avioliittovuodet olivat aika haipakkaa. Esikoispoika Jesper syntyi helmikuussa 1994, ja Jimi kaksi vuotta myöhemmin huhtikuussa. Sari oppi muuttamaan kotia Jukan sopimusten tahdissa, kun he yhdeksän vuoden aikana asuivat Tampereella, Raumalla, Vaasassa, Kuopiossa, Alleghessa Italiassa, Newcastlessa Englannissa ja Riihimäellä.

– Jokaiseen paikkaan rakensimme aina kodin, Sari sanoo.

Taloudellisesti elämä oli pitkään niukkaa. Poikien synnyttyä Sari luopui omasta työstään sairaanhoitajana, eivätkä apuvalmentajan tai pienen italialaiskylän lätkäjoukkueen valmentajan palkat vielä päätä huimanneet.

– Olin juuri aloittanut Kalpassa Kuopiossa, kun seura teki konkurssin. Sen jälkeen sain pari viikkoa rahaa palkkaturvasta. Italiassa palkka riitti juuri ja juuri ruokaan. Newcastlessa pystyimme sentään jo ostamaan jotain muutakin, Jukka Jalonen sanoo.

Kolme kertaa eli Tampereen Ilveksestä, Vaasan Sportista ja Newcastlen joukkuees­ta Jukka sai potkut. Sari olisi kärsinyt tilanteista enemmän, ellei Jukka olisi ollut niin lannistumaton.

– Olihan se kuormittavaa, mutta tiesin, että Jukka on niin vahva ja määrätietoinen, että hän löytää uuden työn. Olisin myös itse ollut valmis menemään töihin minne tahansa, jos olisi ollut pakko, Sari sanoo.

Jukalle potkut olivat aina tiukka paikka, mutta hän ei antanut itsensä masentua.

– En hyväksynyt ajatusta, että olisin huono valmentaja. Halusin entistä kovemmin näyttää, että olen hyvä. Varmasti yksi syy siihen, miksi edelleen valmennan, on se, etten ole luovuttanut vaikeissa paikoissa, hän sanoo.

Ulkomaankeikat olivat Sarille stressaavia

Ulkomailla asumisen kokemusta Sari Jalonen sanoo oppineensa arvostamaan vasta vuosien kuluttua, kun hänen ei enää tarvinnut stressata selviytymisestään.

– Jukka oli jatkuvasti pelimatkoilla, eikä minulla ollut vieraassa maassa tukiverkkoa ympärilläni. Totta kai lasten kanssa sattui haavereita, kun Jukka oli poissa. Jälkeenpäin olen kuitenkin ajatellut, että ulkomaankeikkamme menivät tosi hyvin.

Jaloset palasivat Englannista Suomeen 2001, kun Jesper oli aloittamassa koulun. Paluun hetkellä Jukalla ei ollut vielä uutta työtä.

– En osaa edes ajatella, että suhteemme olisi koskaan ollut vaarassa, mutta tuo aika on jäänyt mieleeni hankalana, hän sanoo.

Jukka toivoi pääsevänsä Hämeenlinnan Pallokerhon liigajoukkueen kakkosvalmentajaksi. Ehkä hieman yllättäen hänet nimitettiin joukkueen päävalmentajaksi. Siitä tuli hänen uransa läpimurto.

– Vaikka enhän sitä aloittaessani tiennyt. Solmin vuoden sopimuksen, ja sitten oli lyötävä näyttöjä tiskiin.

Sari Jalosen oli vaikea saada töitä Suomesta

Jaloset asettuivat Riihimäelle Jukan isän rakentamaan omakotitaloon, joka edelleen on heidän kotinsa. Kuuden vuoden aikana HPK voitti neljä SM-pronssia ja yhden Suomen mestaruuden. Sen jälkeen vuorossa olivat maajoukkuekuviot.

Jesper ja Jimi innostuivat myös jääkiekosta, josta molemmat saavat nyt elantonsa. Jesper valmentaa Suomi-sarjaa pelaavaa Kalajoen Junkkareita. Jimi pelaa Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Västerås IK:ssa.

Suomeen paluun jälkeen myös Sari halusi ansiotöihin. Työmarkkinoilla oli vaikea saada jalka ovenväliin.

– Minua pidettiin todella kummajaisena, kun kerroin olleeni kotona miehen työn takia.

Lopulta Sari sai töitä vakuutusyhtiöstä. Myöhemmin hän teki myyntityötä liikunta-alan yrityksessä ja rekrytointialalla. Kun viimeinen työsuhde päättyi yt-neuvotteluissa, Jukka Jalonen oli lähdössä valmentamaan SKA Pietari -joukkuetta. Sari ei muuttanut mukana, mutta töiden loppuminen salli hänen viettää aikaa Pietarissa. Perheen taloudestakaan ei tarvinnut enää kantaa huolta. Jukka tienasi nyt hyvin.

Jukka Jalonen: ”Sari osaa lukea minua kuin avointa kirjaa”

– On vaativa homma olla jääkiekkoilijan kumppani, Jukka Jalonen sanoo.

Rehdisti hän ihailee Sarin joustavuutta ja tapaa suhtautua muutoksiin tai hankaluuksiin.

– Sari ei tee ongelmista ikinä numeroa. Hän osaa lukea minua kuin avointa kirjaa. Jos minua vaivaa jokin, menee sekunti ja Sari kysyy, mikä on. En pysty peittämään häneltä mitään. Siitä huolimatta Sari on antanut minun käsitellä tarvittavat asiat rauhassa itse, eikä ole painostanut.

Jukka sanoo myös epäröimättä, että Sari on heistä kahdesta se, joka on joutunut tinkimään omista toiveistaan ja kunnianhimostaan. Sari näkee asian kuitenkin vähän toisin.

– En koe uhranneeni mitään. 30 vuotta olemme eläneet jääkiekon ehdoilla, ja Jukan kunnianhimo ja kehittyminen työssään ovat näkyneet vahvasti arjessamme. Elämä on kuitenkin antanut meille samalla tosi paljon. Kaikki on ollut hyvin antoisaa. Jukka on tehnyt valtavasti töitä saavuttaakseen omat unelmansa valmentajana, ja niiden toteutuminen on tehnyt elämästämme aivan erityislaatuista, Sari sanoo.

Sari ja Jukka ovat kumpikin omalla tavallaan introvertteja, sisäänpäin kääntyneitä. Molemmat viihtyvät perheen kesken, ja Jukalla on lisäksi omat porukkansa, joiden kanssa hän muun muassa golfaa. Sari on viihtynyt aina hyvin yksin, ja mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä enemmän hän nauttii, kun saa puuhailla itsekseen. Hän joogaa, harrastaa liikuntaa ja ulkoilee 5-vuotiaan Sulo-koiran kanssa.

– Olen vähän erakko. Yksinäisyys tekee minulle hyvää, hän sanoo.

Sarin erityisherkkyys on opettanut Jukalle paljon

Viime vuosina on puhuttu paljon erityisherkkyydestä. Sari tunnistaa itsessään paljon siihen liittyviä ominaisuuksia. Hänen tuntosarvensa ovat aina pystyssä, ja se on kuormittavaa.

– Olen ollut tällainen aina. Olen hyvin herkkä ja rasitun liiallisista kohtaamisista, stressaavista tilanteista ja ärsykkeistä kuten melusta. Ylikuormittuneena saan erilaisia fyysisiä oireita.

Nuorempana Sari kärsi herkkyydestään, sillä hän ei osannut selittää sitä. Nyt kun erityisherkkyyttä on avattu, hän on kokenut ominaisuutensa myös rikkautena.

– On rikkaus voida kokea ja aistia asioita vahvasti. Uskon, että oppiessaan ymmärtämään minua, Jukka on oppinut näkemään erityisherkkyyden myös pelaajissa ja ymmärtämään heitä, Sari sanoo.

Jukka nyökyttelee.

– Noin 25 prosenttia ihmisistä on erityisherkkiä jossakin asiassa. Jääkiekkojoukkueessa voi olla viisi kuusi erityisherkkää pelaajaa. Jos he eivät itse ymmärrä ominaisuuttaan tai joutuvat peittelemään sitä, he eivät voi saada itsestään parasta irti. Erityisherkkä reagoi esimerkiksi onnistumisiin ja epäonnistumisiin voimakkaasti. Virheen tekeminen voi kipsata hänet koko ottelun loppuajaksi. Palaute erityisherkälle on oltava rakentavaa ja rohkaisevaa, Jukka sanoo.

– Olisi hyvä, jos urheilumaailmassa tieto erityisherkkyydestä lisääntyisi, sillä monet huippu-urheilijat ovat erityisherkkiä.

Sari ja Jukka Jalonen: ”Meidän on tosi helppo olla yhdessä”

Jukasta on olympiakullan jälkeen yritetty jo leipoa tulevaa NHL-valmentajaa. Miten on?

– Tosi vähän NHL:ää ajattelen. Olisihan se maailma kiva nähdä vaikka apuvalmentajan paikalta, mutta loppujen lopuksi ihmiset toimivat samalla tavalla kaikkialla. Katsotaan nyt. Onhan tässä kohtalo kuljettanut. Omasta mielestäni olen näyttöni antanut, en sen enempää aio tehdä.

Sari olisi ylpeä ja onnellinen, jos Jukalle aukeaisi mahdollisuus valmentaa NHL:ssä.

– Tiedän, että se on yksi hänen ammatillisista unelmistaan.

Rauhalliseen tapaansa Sari ei vielä mieti, lähtisikö hän mukaan Pohjois-Amerikkaan.

– Tuskin ainakaan heti suin päin, hän miettii.

Leijoniin Jukka on sitoutunut vielä ainakin vuodeksi.

Pariskuntana Jalosilla ei ole mielessään uusia projekteja. Sari haaveilee välillä muutosta Riihimäkeä isompaan kaupunkiin. Jukka viihtyy edelleen hyvin syntymäpaikkakunnallaan.

Kun kesä tulee, he aikovat viettää yhteistä aikaa mökillä Puumalassa. Unelmista Sari kertoo, että isovanhempina olisi kiva vielä joskus olla.

– Olemme kasvaneet niin kiinni toisiimme, että meidän on tosi helppo olla yhdessä, Jukka sanoo.

– Joskus tietysti kiukutellaan, mutta sitten jo naurattaa, kun huomaa, ettei ole kiva enää murjottaa, hän jatkaa.

Sari sanoo, että mitä kauemmin he ovat olleet yhdessä, sitä enemmän he ovat oppineet puhumaan asioista. Aina se ei ole ollut heillekään yhtä helppoa.

Jukalla on selitys:

– Se on niin kuin valmennuksessakin. Avoimuus ja kommunikointi ovat avainasemassa.

Juttu on ilmestynyt Annassa 12/2022.

Lue myös: Pippa ja Markku Laukka 20-vuotisesta suhteestaan: ”Välillämme on yhä kipinää”