Pippa ja Markku Laukan arjessa tulee eniten eripuraa siivousasioista.
Julkkikset

Pippa ja Markku Laukka 20-vuotisesta suhteestaan: ”Välillämme on yhä kipinää”

Pippa ja Markku Laukka tapasivat 20 vuotta sitten helsinkiläisessä yökerhossa. Parin suurimmat haasteet ovat liittyneet ruuhkavuosiin ja lasten kasvatukseen. – Tavatessamme olin paljon impulsiivisempi, äkkipikaisempi ja nopeammin kiihtyvä kuin nyt, Pippa sanoo.
Teksti: Anneli Juutilainen  Kuvat: Liisa Valonen ja Laukkojen kotialbumi

Markku Laukka: ”Luottamus on kasvanut vuosien varrella”

Markku Laukka: ”Talvella 2001 asuin Helsingin Kalliossa. Olin aiemmin seurustellut pitkään ja ehtinyt elellä yksin vasta puolen vuoden ajan. Psykologin opintoni olivat juuri loppusuoralla.

Yhtenä iltana lähdin kavereideni kanssa Tiger-yökerhoon. Tanssilattialla silmäni osuivat vaaleaan neitokaiseen. Hakeuduimme toistemme luokse ja ryhdyimme juttelemaan. Siitä hetkestä alkoi yhteinen elämämme.

Pippa kertoi jo ensimmäisen illan aikana, että hänellä on kaksivuotias tytär edellisestä suhteestaan. En muista järkyttyneeni tai ihmetelleeni sitä, vaikka omilla ystävilläni ei vielä ollut lapsia.

Molemmille oli alusta asti selvää, että olimme tosissamme. Pelailuun ei ollut varaa, koska mukana kuviossa oli pieni lapsi. Kallion-yksiöni oli aina tyhjillään, joten muutin Pipan ja Iinan kanssa asumaan puolen vuoden seurustelun jälkeen.

Solahdin mukavasti lapsiperheen elämään. En silti yrittänyt ottaa isäpuolen roolia. Olen ollut aina Iinalle Markku – aikuinen, joka ottaa vastuuta ja tukee mutta ei ole hänen isänsä.

Yhteisen elämämme alkumetreillä valmistuin psykologiksi, mutta en ole tehnyt sitä työtä päivääkään. Päädyin tekemään tutkimusta silloiseen Teknilliseen korkeakouluun eli nykyiseen Aalto-yliopistoon. Sain sitä kautta työpaikan käytettävyysasiantuntijana IT-alan yrityksessä. Työskentelen yhä samassa firmassa johtajana.

Viime vuosina vaimostani ja hänen työstään on tullut julkista. Voi kuulostaa hassulta, mutta se ei tunnu minusta miltään. Minun silmissäni hän on ihan sama Pippa.

En aina edes huomaa ruokakaupassa, tuijottaako joku häntä. Joskus sen tietysti havaitsee väkisinkin, ainakin jos lapset tai nuoret mainitsevat hänen nimensä ääneen. Se ei silti ärsytä minua lainkaan.”

Markku Laukka: ”Tietty määrä riitoja pitää käydä läpi”

”Menimme naimisiin vuonna 2003, ja tyttäremme Tuuli syntyi seuraavana vuonna. Perheemme täydentyi kolmannella tyttärellä, kun Aava syntyi vuonna 2007.

Kun lapset olivat vauvoja, hoidin heitä enemmän kuin monet muut isät. Pippa palasi työelämään lyhyiden äitiyslomien jälkeen. Meille oli itsestään selvää, että olemme hyvin tasa-arvoisia. Molempien urat ovat aina olleet yhtä tärkeitä. Meillä oli myös pitkään lastenhoitajia helpottamassa arkeamme.

Pippa ja Markku avioituivat 2.8.2003 Porvoon Tuomiokirkossa.

Suhtaudumme molemmat työhön samanlaisella intohimolla. Pyrimme pääsemään eteenpäin ja nautimme uusista haasteista.

Luottamus on kasvanut ja jalostunut välillämme vuosien varrella. Tietty määrä riitoja pitää käydä läpi, jotta voi tietää aidosti, mitä niistä seuraa.

”Olin hämilläni, kun Pippa kertoi parin vuoden seurustelumme jälkeen bulimiastaan.”

Liittoomme on mahtunut myös hankalia aikoja. Olin hämilläni, kun Pippa kertoi parin vuoden seurustelumme jälkeen bulimiastaan. En ollut huomannut sitä, vaikka tiesin hänen sairastuneen nuoruudessaan anoreksiaan.

Pippa oli puhunut aiemmin syömishäiriöistään menneessä aikamuodossa. Hän ei näyttänyt sairaalta tai riutunut. Siksi tieto tuli puun takaa.

Hetken ihmettelin, miten välillemme mahtui noinkin suuri salaisuus. Mutta Pippa halusi toipua ja parantua aidosti. Sen jälkeen asiassa vallitsi avoimuus välillämme.”

Markku Laukka: ”Hankaluuksia ei koskaan tarvitse kantaa yksin”

”Suurimmat kipupisteemme ovat liittyneet lasten kasvatukseen ja ruuhkavuosiin. Tavatessamme Pippa kantoi vastuun Iinan kasvatuksesta, enkä puuttunut siihen. Kun saimme yhteiset lapset, minullakin oli sanottavaa.

Päämme kolisivat yhteen, kun haimme toimintamalleja. Piti pohtia uudelleen, kuka tekee päätökset ja millä tavalla ja kumpi kantaa vastuun mistäkin asiasta.

Hankausta tuli esimerkiksi iltojen aikatauluttamisesta. Olin itse pääasiassa päivätöissä ja nautin rennoista iltapäivistä lasten kanssa. Kun Pippa olikin järjestänyt illat täyteen ohjelmaa minulta kysymättä, tuntui, että happi pakenee keuhkoistani. Pippa taas oli pettynyt, kun otin monet kivatkin asiat vastaan lähinnä synkästi.

En ole kovaääninen riitelijä, mutta melkoinen jääräpää, jos minun puolestani yritetään tehdä päätöksiä minulta kysymättä. Aina kun jollekin lapsista tuli eteen uusi kehitysvaihe, piti pohtia, miten meidän perheessä toimitaan. Jos mielipiteet olivat eriävät, tuli riitaa.

”Olen saanut Pipasta tukea vanhemmuudessa hyvin usein.”

Pippa on meistä se, joka pitää lapsille ankarampaa kuria. Hän sanoo tiukasti ja suoraan, missä minkäkin asian raja menee. Kun lapset olivat pieniä, nämä olivat yksinkertaisia asioita, kuten ruoka-ajat tai lelujen korjaaminen. Nyt kun lapset ovat teinejä ja melkein aikuisia, on rajan vetäminen paljon vaikeampaa.

En silti näe huonona asiana, että olemme hakeneet yhteistä toimintamallia pitkään ja ajattelemme yhä joistakin asioista eri tavalla. Tuskin kenelläkään on kahta samanlaista vanhempaa, jotka olisivat kaikesta samaa mieltä.

Samaan aikaan olen saanut Pipasta tukea vanhemmuudessa hyvin usein. Hankaluuksia ei koskaan tarvitse kantaa yksin. Yhdessä me olemme hyvä tiimi.”

Markku Laukka: ”Pipalla on tapana järjestää ihania arjen pilkahduksia”

”Pippa tekee kaiken täysillä. Kun hän innostui korona-aikana neulomaan tyynynpäällisiä, hän tilasi kellarin täyteen tyynyjä ja älyttömät kasat lankoja – vaikka ensimmäinen versio ei ollut vielä edes valmis.

Jos jotain pitää paistaa tai keittää liedellä, levy hehkuu niin ikään maksimissa. Se kuvaa hyvin Pipan temperamenttia. Hän on jämpti ja toimelias.

Yritän joskus vihjailla, että voisimme yrittää rentoutua vähän useammin. Usein Pippa toteaa siihen, että rentoudutaan vaan, mutta vasta sitten, kun ollaan ensin hoidettu kaikki tekemättömät asiat.

Erilaiset luonteemme ovat asettuneet mukavasti lomittain. Kumpikin tietää toisen toimintatavat ja tyylin. On tärkeää voida antaa toiselle tilaa tehdä asioita tavalla, joka on hänelle ominainen.

Pipalla on tapana järjestää ihania arjen pilkahduksia. Hän saattaa laittaa viikonloppuna koko perheelle runsaan brunssiaamupalan yllätykseksi. Osoitamme toisillemme rakkautta pussailemalla. Minä teen Pipalle voileipiä, joskus pyytämättäkin.”

Markku Laukka: ”Avioliittomme vain paranee”

”Harrastamme yhdessä ja erikseen triathlonia, ja hiljattain olemme opetelleet yhdessä potkunyrkkeilyä. Pyöräilemme ja lenkkeilemme paljon.

Muutaman vuoden päästä varmaan elelemme kaksin. Ehkä eteen tulee jonkinlainen kriisi, kun lapset lentävät pesästä ja äkkiä meillä on aikaa tehdä mitä itse ha­luamme. En usko, että se pistää parisuhdettamme koville. Ennemminkin varaudun myllerrykseen omassa mielessäni.

Minulla on tapana olettaa, että olen aina elämäni parhaassa iässä. Samalla tavalla ajattelen myös parisuhteestamme. Elämämme on ollut hyvää, mutta avioliittomme vain paranee. Odotan innolla, mitä tulevat vuodet tuovat mukanaan. Se on varmaa, että Pipan kanssa ei tule tylsää.”

Pippa Laukka, Markku Laukka ja Tassu-koira

Pipan ja Markun perheeseen kuuluu myös Serbiasta pentuna adoptoitu 11-vuotias Tassu-koira.

Pippa Laukka: ”Kuin sydämeni olisi kävellyt toisen luokse”

Pippa Laukka: ”Aloin uskoa rakkauteen ensisilmäyksellä sinä iltana, kun tapasin Markun. Jäin kiinni hänen silmiinsä. Totta kai huomasin hänen olevan myös pitkä ja komea, salskea nuori mies. Mutta jokin hänessä veti puoleensa – tuntui kuin olisin tullut kotiin. Ihan kuin sydämeni olisi kävellyt toisen luokse.

Olin ehtinyt asua Helsingissä vain kaksi viikkoa. Erosimme Iinan isän kanssa hieman aiemmin, ja hän jäi Jyväskylään.

Suunnittelin nauttivani rauhassa sinkkuäidin elämästä usean vuoden ajan. Se ajatus karisi heti, kun kohtasin Markun.

Tietenkin minua jännitti, kelpaisinko hänelle. Minulla oli jo lapsi – olinko pelannut itseni ulos markkinoilta? Tämän ihanan miehen piti hyväksyä koko paketti tai ei mitään. Suureksi onnekseni Markku suhtautui tilanteeseen mutkattomasti.

Muistan yhä sen pakahduttavan tunteen, kun katselin ensimmäisiä kertoja Markkua ja Iinaa leikkimässä yhdessä olohuoneen lattialla. Ajattelin mielessäni, että siinä suuri rakkauteni leikkii toisen rakkauteni kanssa.

Myös Markun perheenjäsenet hyväksyivät minut ja Iinan osaksi elämäänsä alusta asti. Markun vanhemmat suhtautuivat Iinaan kuin ensimmäiseen lapsenlapseen.

Iinan esikouluiässä oli pakko tehdä valinta hänen asuinpaikastaan. Hän asui 10-vuotiaaksi asti meidän luonamme, mutta muutti sitten isänsä luokse Jyväskylään, missä kävi lukionsakin. Hän tuli luoksemme joka toinen viikonloppu ja loma-aikoina. Nyt Iina asuu jo omillaan.”

Pippa Laukka: ”Minulle luottamus on sitä, että uskaltaa riidellä”

”Olemme Markun kanssa kasvaneet erilaisissa perheissä. Markun perheessä on aina ratkottu riitoja tasaisemmin, minun perheessäni on räiskytty ja sanoitettu tunteita ääneen. Minulle luottamus on sitä, että uskaltaa riidellä ja tietää, ettei siitä seuraa katastrofia. Tätä kokeilimme aika monta kertaa, kun lapset olivat pieniä.

”Terapeutista tuli hetkellisesti läheisin suhteeni, ja Markku jäi ikään kuin kolmanneksi pyöräksi.”

Ruuhkavuodet olivat raskaat. Tein paljon töitä, äitini sairastui rintasyöpään ja menehtyi. Markulle jäi paljon vastuuta myös kodista, ja meidän piti luoda yhteisiä pelisääntöjä lastenkasvatuksessa.

Joskus yritin turhan kiivaasti kertoa Markulle, miten ja millainen isä hänen pitäisi olla. Totta kai hän asettui takajaloilleen. Kipuilimme paljon erilaisia näkemyksiämme.

Kävin useamman vuoden terapiassa käsittelemässä paitsi syömishäiriötäni myös äitini kuolemaa. Terapeutista tuli hetkellisesti läheisin suhteeni, ja Markku jäi ikään kuin kolmanneksi pyöräksi. Minulla ei ollut tarvetta jakaa hänelle asioita, koska olin käsitellyt niitä terapeutin kanssa.

Jossain vaiheessa havahduimme molemmat siihen, että minun piti opetella ottamaan hänet taas tiiviimmin osaksi omia ajatuksiani. Avoimilla keskusteluilla ja tunteiden avaamisella pääsimme takaisin lähemmäs toisiamme.

Nyt osaamme katsoa riitaisampia elämänvaiheita jo etäämmältä. Haasteemme on ollut ajatusmallien erilaisuus – ei se, että jommankumman tapa olisi oikea tai väärä.”

Pippa Laukka: ”Ilman Markkua olisin fyysisesti ja henkisesti amputoitu”

”Olemme puhuneet joskus siitäkin, millaista elämä olisi ilman toista. Ilman Markkua olisin fyysisesti ja henkisesti amputoitu. Luottamus ja rakkaus ovat aina olleet vahvempia kuin ajatus erosta. Sitä emme ole ikinä vakavasti harkinneet.

Lapset ovat olleet parisuhteemme liima, vaikka suurimmat suhteemme haasteet ovat muodostuneet heidän kauttaan. Kumpikaan ei ole koskaan halunnut hajottaa perhettämme.

Pippa, Markku sekä nykyiset teinit Tuuli ja Aava, tuolloin vielä aika pieniä.

Olemme aina voineet luottaa toisiimme, eikä se ole liiaksi järkkynyt. Se on poikinut avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja toisen arvostusta. Jos tekisin vastoin toisen tahtoa, pettäisin meitä enkä vain häntä.

Kun suhteemme alkuvuosina kerroin Markulle sairastavani bulimiaa, tunsin oloni helpottuneeksi. Hän oli ihminen, jolle pystyin avaamaan niin kipeän asian. Olin valmis luopumaan syömishäiriöstäni ja halusin apua. Sairauteni jakaminen hänen kanssaan oli askel eteenpäin.”

Pippa Laukka: ”Arvostan edelleen Markkua valtavasti”

”Meitä yhdistää intohimoinen suhtautuminen töihimme. Olemme rakentaneet uriam­me ja kannustaneet toisiamme.

Työstäni on viime vuosina tullut julkista. Joskus huomaan Markun olevan mietteliäs, kun päivitän someen mielipiteitäni esimerkiksi naisten kohtaamiin ulkonäköpaineisiin liittyen. Jos herätän keskustelua, hän saattaa olla huolissaan reaktioista ja niiden vaikutuksesta minuun.

Ja toki Markku on se, joka saa kuulla miten rumasti minuakin voidaan anonyymisti kommentoida tai nimitellä – paha mieleni näkyy kotona eikä missään muual­la. Yritän kestää asiattomatkin kommentit urhoollisesti, mutta silti ne loukkaavat. Markku saa aina mieleni paremmaksi ja muistuttaa asioiden oikeista mittasuhteista.

Tavatessamme olin paljon impulsiivisempi, äkkipikaisempi ja nopeammin kiihtyvä kuin nyt. Halusin pitää langat kädessä ja kontrolloida arkea – hallita sitä enemmän. Nykyään minulle on ihan sama, mitä syödään ja milloin.

Arvostan Markkua edelleen valtavasti. Janoan hänen läsnäoloaan ja haluan pitää siitä tunteesta kiinni. Toisaalta suhteemme toimii, koska osaamme olla myös erillämme.

”Asuntoni on minulle tukikohta ja henkireikä.”

Markku on meistä introvertimpi, mutta minäkin olen ruvennut kaipaamaan omia hetkiä. Ostin hiljattain pienen asunnon itselleni Nummelasta, josta minulla on lyhyt matka työpaikalleni Nummelan terveysasemalle. Toimin siellä Vihdin ja Karkkilan johtavana ylilääkärinä.

Asuntoni on minulle tukikohta ja henkireikä. Pääsen sinne, jos teen päivystysvuoroja, haluan olla yksin tai tarvitsen rauhaa voidakseni valmistella esiintymisiä. Se ei ole uhka suhteellemme eikä tarkoita, että olisin lähtökuopissa – päinvastoin.”

Pippa Laukka: ”Olemme pysyneet lähellä toisiamme”

”Kun lapset olivat pieniä, halusin järjestää meille kahdenkeskisiä viikonloppumatkoja Lontooseen tai Pariisiin. Mutta ylelliset hotellit ja kaupunkilomat eivät ole Markun unelmaa.

Nykyisin en raahaa enää väkisin Markkua mukaani vaan reissaan hyvän ystäväni kanssa. Tämän linjauksen tekeminen pari vuotta sitten tuntui luopumiselta. Tietysti pohdin myös, voiko suhteemme ihan hyvin, jos emme voi matkustella yhdessä. Asiaa punnittuamme päädyimme kuitenkin siihen, ettei yhteisissä matkoissa ole mitään järkeä, jos toinen ei iloitse niistä.

Eräretkellä melomassa ennen yhteisiä lapsia.

Sen sijaan nautimme yhteisestä ajasta tavoilla, jotka ovat molemmille mieluisia. Ne ovat arkisia juttuja, mutta ihan yhtä tärkeitä. On ihanaa lähteä lenkille tai uimaan yhdessä. Sen jälkeen minulle jää moneksi päiväksi hyvä mieli.

”Välillämme on yhä kipinää, mutta se ei pysy yllä itsestään.”

Olemme pysyneet lähellä toisiamme. Halailen ja osoitan hellyyttä Markulle avoimesti. Järjestän myös mielelläni hänelle pieniä yllätyksiä.

Aiemmin saatoin ostaa kivan paidan, mutta enää en yritä ilahduttaa materialla. Ennemmin teen herkulliset eväät ulkoiluretkelle. Niistä Markulle tulee hyvä mieli.

Välillämme on yhä kipinää, mutta se ei pysy yllä itsestään. Minä olen ehkä ollut aktiivisempi ja ideoinut keinoja sen vaalimiseksi.

Sytykkeet ovat tosin erilaisia kuin nuorempana. Hotelliviikonloput ovat vaihtuneet tekstiviesteihin, joilla ehdottelen yhteistä mökkireissua ja uimaan menoa.

Kahdenkeskisissä arkisissa irtiotoissa välillämme vahvistuu voimakas yhteenkuuluvuuden tunne. Silloin olemme läsnä vain toisillemme ilman, että kukaan muu tarvitsee meiltä mitään.

Niissä hetkissä näen Markun silmissä yhä sen saman katseen, joka vei sydämeni 20 vuotta sitten tanssilattialla.”

X