Julkkikset

Big Brother -raikulista isyydestä haaveilevaksi aikuiseksi kasvanut Niko Saarinen on vihdoin onnellinen: ”Olin jo melkein unohtanut, miltä tuntuu olla rakastettu”

Niko Saarinen ei osannut varautua siihen julkisuusmylläkkään, johon hän aikoinaan Big Brother -ohjelman myötä joutui. Pitkään bileet, lööppijulkisuus ja jatkuva rajojen venyttäminen tuntuivat omalta jutulta. Sitten Niko huomasi kaipaavansa jotain, mitä yksikään tv-ohjelma tai lehtijuttu eivät voineet hänelle antaa. Se jokin oli rakkaus.

Teksti:
Janna Nousiainen
Kuvat:
Janna Nousiainen

Niko Saarinen haaveilee isyydestä ja elämästä, jossa julkisuus ei olisi taakkana.

Niko Saarinen ei osannut varautua siihen julkisuusmylläkkään, johon hän aikoinaan Big Brother -ohjelman myötä joutui. Pitkään bileet, lööppijulkisuus ja jatkuva rajojen venyttäminen tuntuivat omalta jutulta. Sitten Niko huomasi kaipaavansa jotain, mitä yksikään tv-ohjelma tai lehtijuttu eivät voineet hänelle antaa. Se jokin oli rakkaus.

Niko Saarinen, 34, on henkilö, jota rakastetaan, mutta jota myös rakastetaan vihata.

Parikymppisenä tosi-tv-julkisuuteen ponnahtaneesta nuoresta on kasvanut aikuinen mies, mutta moni mieltää hänet yhä samanlaiseksi kuin millainen hän oli yli 12 vuotta sitten: villi bilettäjä, jonka elämästä ei käänteitä ja draamaa puutu.

– Sellainenhan minä olin. En voi ikinä kieltää asiaa tai väittää, että joku olisi pakottanut minut käyttäytymään niin. Ne asiat, jotka olivat tärkeitä kaksikymppiselle, eivät kuitenkaan ole sitä enää kolmekymppiselle, Niko pohtii.

Osittain Niko myös kokee olevansa maineensa vanki.

– Tekisi mieli kysyä ihmisiltä, joiden vihakommentit perustuvat siihen, millainen olin kymmenen vuotta sitten, että kai hekin ovat elämässään kasvaneet ja siirtyneet eteenpäin.

Nykyään Niko elättää itsensä muun muassa podcasteilla ja sosiaalisella medialla. Hänellä on somekanavissaan paljon nuoria seuraajia. Välillä Nikoa suorastaan kauhistuttaa kommentit, joita hän näkee nuorten laittavan toisilleen: osa viesteistä on todella ilkeitä.

– Välillä mietin, olenko omalta osaltani ollut synnyttämässä sitä, koska olen puhunut ihmisille hirveällä tavalla esimerkiksi Big Brother -talossa, jossa tapellaan jatkuvasti.

Niko Saarinen ruudun takana – ja edessä

Vuonna 2008 Niko eli vielä varsin tavallista 21-vuotiaan nuoren miehen arkea Keravalla, johon kuului työntekoa ja ystävien kanssa vietettyä aikaa. Unelma pääkaupunkiseudun lähettyvillä asumisesta oli käynyt toteen ja Niko nautti työstään päivittäistavarakaupassa. Hän eli mielestään kaikin puolin hyvää elämää.

Saman vuoden keväällä Niko näki tv-mainoksen, jossa haettiin asukkaita Big Brother -tosi-tv-ohjelmaan. Uusien kokemusten toivossa hän päätti heti hakea mukaan. Sitä Niko ei osannut aavistaa, kuinka paljon päätös tulisi muuttamaan hänen elämäänsä.

– Ohjelmaa oli tullut jo muutaman kauden verran ja moni kilpailijoista oli jäänyt unholaan. En osannut arvata, että juuri minä saisin niin poikkeuksellisen paljon julkisuutta.

Niko Saarinen istuu penkillä ja katsoo kameraan vakavana.
Niko Saarinen ei osannut odottaa sitä, miten paljon hänen elämänsä muuttuisi BB-taloon astumisen jälkeen.

BB-talossa räväkkä ja hauska Niko kiinnosti ihmisiä valtavasti. Myös siitä syystä, että hänet poistettiin talosta kesken kisan väkivaltaisen käytöksen vuoksi: erään illanvieton aikana Niko heitti kanssakilpailijaansa kohden viinilasin.

Erityisen paljon huomiota kiinnitettiin kuitenkin hänen seksuaaliseen suuntautumiseensa, josta hän itsekin puhui avoimesti.

–  Mediassa ei ollut silloin kovinkaan monia julkisesti homoseksuaaleja ihmisiä. Asiaan kiinnitettiin poikkeuksellisen paljon huomiota. En usko, että niin voisi enää käydä, mutta silloin kävi.

Vaikean asiasta teki erityisesti se, että nuorempana Niko oli kipuillut seksuaali-identiteettinsä kanssa. Hän oli vasta hiljattain itse hyväksynyt itsensä, ja yhtäkkiä hän olikin koko Suomen edessä avoimesti homo.

– Muistan, kuinka välillä iltaisin saatoin miettiä, mikä minussa on vikana ja miksi olen tällainen. En ole uskovaisesta perheestä, mutta välillä lapsena saatoin rukoilla ja pyytää, että tämä asia otettaisiin minusta pois, kun ei siitä uskaltanut ääneenkään puhua.

Niko Saarinen uskoo, että on ennemmin sääntö kuin poikkeus, että seksuaalivähemmistöön kuuluva kipuilee oman identiteettinsä kanssa jossain vaiheessa. Vielä reilut 10 vuotta sitten, kun Niko debytoi BB-talon asukkaana, tiedostaminen ja suhtautuminen seksuaalivähemmistöjä kohtaan oli erilaista kuin tänä päivänä: silloin aihe oli vielä tietyllä tavalla tabu.

Toisaalta Niko kokee, että hänen oma avoimuutensa poiki myös paljon hyvää.

– Olen saanut paljon viestejä vanhemmilta, että minun julkisuudessa olemiseni on auttanut heitä ymmärtämään paremmin heidän omaa lastansa, joka on tullut kaapista ulos. Kyllähän se tuntuu hyvältä.

Lue myös: Niko Saarisen superhelppo pikalasagne valmistuu kätevästi paistinpannulla – katso ohjeet hittilasagneen tästä!

Yksinäiset vuodet

Pari vuotta sitten Nikolla oli hyvä työtilanne, rahaa ja mahtava lähipiiri. Sen lisäksi hän oli terve ja hänellä oli oma koti. Kaiken piti siis olla hyvin, mutta Niko koki silti itsensä ajoittain onnettomaksi.

– Periaatteessa minulla oli kaikki palaset, mutta silti tunsin itseni välillä todella yksinäiseksi.

Aina lisätessään kuvan someen, Niko sai tuhansia tykkäyksiä. Tykkääjien joukosta puuttui kuitenkin se kaikista tärkein. Se, jonka kanssa voisi iltaisin purkaa menneen päivän tapahtumia ja vain olla lähekkäin.

– Jotenkin jo luovutin ja ajattelin, etten ikinä löydä kumppania. Totesin, että etsimällä en koskaan löydä miestä ja minun on vain pakko hyväksyä kohtaloni: olen sinkku koko elämäni.

Potretti Niko Saarisesta.
Niko Saarinen myöntää, että pitkä aika sinkkuna vaikutti hänen itsetuntoonsa.

Yksi kumppanin etsimistä vaikeuttava tekijä oli myös julkisuus. Muiden ennakkoluulot ja odotukset turhauttivat Nikoa. Jossain kohtaa hän harkitsi jopa feikkitilin luomista treffailua varten, jotta saisi tutustua ihmisiin tasavertaisena, ilman ennakkoluuloja.

– On vaikea esitellä itsensä uusille ihmisille, koska tuntuu, että se ihminenhän luulee tietävänsä minusta jo kaiken. Välillä on todella vaikeaa katsoa ihmisiä silmiin, koska tulkitsen liikaa, miten toinen katsoo minua takaisin. Katsooko hän jotenkin säälien tai kauhulla?

Pitkä aika sinkkuna vaikutti myös itsetuntoon, eikä sen muisteleminen ole vieläkään helppoa.

– Jossain kohtaa aloin miettiä, että mitä jos se ei olekaan julkisuus, miksi en löydä kumppania. Mitä jos olenkin niin ruma? Piti ravistella itseäni, että kyllä minä jonkun mielestä olen hyvännäköinen, Niko hymyilee vaisusti.

Rakkaus tuli sittenkin

Onneksi Nikon synkimmät ajatukset osoittautuivat vääriksi. Alkuvuodesta deittisovellus Tinderistä löytyi mies, jonka kanssa kemiat osuivat yhteen jo ensikohtaamisella.

– Jotenkin se tapaaminen meni henkilökohtaisemmaksi ja tuntui siltä, että ehkä tämä ei jää vain tähän ensimmäiseen näkemiseen, Niko muistelee.

Sen jälkeen kaikki tapahtui nopeasti. Toiset treffit sovittiin jo seuraavalle päivälle, ja pian he olivat nähneet melkein viikon jokaisena päivänä. Se tuntui oikealta ja ennen kaikkea hyvältä: toisen lähelle päästäminen ei pelottanut.

– Kun löytää samanhenkisen ihmisen, muurit hälvenevät äkkiä. Tuntui siltä, että hän haluaa minut sellaisena kuin olen. Olin jo melkein unohtanut, miltä tuntuu olla rakastettu.

Lue myös: Pitkään sinkkuna ollut Niko Saarinen löysi rakkaan Tinderistä: ”Elämässäni puhaltavat uudet tuulet”

Niko jakaa paljon elämästään seuraajilleen, mutta kumppaninsa hän haluaa pitää vain itsellään.

– Jonkun osa-alueen elämästäni pitää olla vain minun omani. Miksi haluaisin asettaa parisuhteeni alttiiksi kommentoinnille ja spekuloinnille? Kauhistun ajatusta siitä, että kaikkien muidenkin pitäisi olla parisuhteessa mieheni kanssa.

Niko Saarinen haaveilee omasta perheestä

Yksi iso haave Nikon elämässä on isyys. Siitä hän on ollut varma jo pitkään.

– Olen sen verran vanhoillinen, että haluaisin jonkun jatkavan sukuani. Olen itse ainoa lapsi ja haluaisin antaa omille vanhemmilleni mahdollisuuden tulla mummiksi ja papaksi.

Lapselleen Niko haluaisi tarjota ennen kaikkea turvallisen lapsuuden. Isänä hän haluaisi olla sellainen, jolle uskaltaisi puhua kaikesta ja kysellä asioista. Niistä noloistakin.

Kolmekymppinen Niko on alkanut myös arvostaa yhä enemmän rauhaa. Ennen Helsinki edusti hänelle unelmaa ja tuntui ainoalta paikalta, missä hän voisi olla avoimesti oma itsensä. Nyt Niko haluaa ajatella, että voisi olla onnellinen myös muualla päin Suomea.

– Vaikka olen ollut julkkis, haluaisin aloittaa jossain kohtaa erilaisen elämän – sellaisen, jossa julkisuus ei olisi taakkana.

X