Julkkikset

Sini Sabotage, 34, potee vauvakuumetta mutta ei halua hoputtaa nuorempaa avopuolisoaan: ”Olisin 25-vuotiaana juossut pakoon, jos joku olisi alkanut puhua lapsista”

Sini Sabotage on aina ollut urakeskeinen, mutta nyt hän on alkanut haaveilla perheen perustamisesta. Naimisiinmenokin kutkuttaa.
Teksti: Tyyne Pennanen Kuvat: Sampo Korhonen, Universal Music

Sini Sabotage on eläinrakas, ja hänellä on kotonaan kaksi lemmikkiä: persialaiskissa Mauno ja chihuahua Laila. Laila nautiskelee elämästään Sinin säkkituolissa melkein kellon ympäri. Mauno puolestaan arvostaa sitä, kun Sini harjaa herran tuuheaa turkkia.

Mauno ja Laila ovat korona-ajan voittajia. Sini ja hänen avopuolisonsa Tuisku Hakoniemi eli räppäri Matti8 ovat niiden kanssa paljon kotona. Tosin tänään Tuisku on lähtenyt Lailan kanssa mökille.

– Mauno ja Laila ovat niin kiitollisia, kun joku on niiden kanssa koko ajan. Ja ne tuovat myös minulle iloa korona-aikana, Sini sanoo.

Sini Sabotage kertoo biologisen kellon tikittävän

Sini ja yhdeksän vuotta nuorempi Tuisku tapasivat noin kolme vuotta sitten. He asuvat nykyisin yhdessä. Sini sanoo, ettei hän huomaa heidän ikäeroaan.

– Tuisku on ikäisekseen ajattelevainen ja paljon kypsempi kuin moni ikäiseni. Olen ollut aikaisemmin ikäisteni kanssa, ja Tuisku tuntuu heitä kypsemmältä.

Sini Sabotage kuitenkin sanoo, että jonkin verran ikäeron takia on jonglööraamista parisuhteessa.

– Meillä on tasa-arvoinen parisuhde, mutta en halua vaatia Tuiskua ottamaan vastuuta asioista, joihin hän ei ole vielä valmis. Pitää olla uskollinen itselleen ja pitää huolta siitä, että kummatkin saavat elää sellaista elämää, joka siinä pisteessä on. En halua vaatia, että nyt sinunkin pitää ottaa asuntolaina, en halua laittaa hänelle niitä paineita, joita itsellä on.

Sinin biologinen kello tikittää, mutta hän ei halua painostaa Tuiskua asian suhteen.

– Jos joku olisi alkanut puhua lapsista, kun olin 25-vuotias, olisin juossut pakoon niin kovaa kuin jaloista lähtee! Mutta olemme me puhuneet, että jokin päivä. Hänkin haluaa lapsia, mutta tällä hetkellä hänellä on niin kova draivi musan tekemiseen, hän tekee soololevyä parhaillaan.

Kaveripiirin vauvakato

Myös Sinillä on ollut aina kova tarve tehdä musiikkia. Hän arvelee, että sen takia vauvakuume on iskenyt vasta nyt.

– Nuorempana oli vain intohimo musan tekemiseen. Haaveilin vain festareista ja että teen maailman siisteimmän levyn. Ja bailasin.

Sini Sabotage

Sini Sabotage harmittelee, kun kesän keikat peruuntuivat.

Sini kertoo, että suurin osa hänen kavereistaan ei ole vielä saanut lapsia. Paljon puhuttu vauvakato pitää siis paikkansa Sinin kolmekymppisten kaveripiirissä.

– Aika vähän me puhutaan näistä asioista. Minusta tuntuu, että he ovat vain niin urakeskeisiä. Juuri nyt he ovat edenneet askeleen eteenpäin urillaan, ja monella on tunne, että pitää takoa nyt, kun rauta on kuuma.

Ajatus naimisiinmenosta kutkuttaa

Pitkän tauon jälkeen julkisuuteen palannut Sini Sabotage on tyyväinen uuteen levyynsä, joka ilmestyy elokuussa. Hän teki sitä kaksi vuotta.

Niinpä koronakriisi tuli Sinin kannalta huonoon aikaan. Hän kertoo, että tänä kesänä keikkoja olisi ollut isoilla festareilla.

– Olisin päässyt ensimmäistä kertaa esiintymään Ruisrockiin ja Provinssiin, mikä tuntui niin ihanan ansaitulta. Sitten ne revitäänkin pois. Kyllä se otti koville. Toisaalta olen onnellinen tuosta levystä, tein sen eteen ihan hirveen duunin. Ja olen jo nyt saanut siitä hyvää palautetta.

Työhaaveiden rinnalla hän vaalii perheeseen ja vakiintumiseen liittyviä haaveita. Mielikuvissa on oma talo ja piha.

– Ja nykyisin ajatus siitä, että menisin joskus naimisiin, tuntuu jännittävältä. Nuorempana en osannut edes haaveilla tällaisista asioista.

Juttua muokattu 1.6.2020 klo 15:59. Päivitetty tieto siitä, että Sini Sabotagen uuden albumin julkaisu on siirretty kesäkuulta elokuulle.

Lue myös: Sini Sabotage muutti yhteen räppäripoikaystävänsä kanssa: ”Olen todella onnellinen”

X