Stand up -koomikko Ilari Johansson: ”Huomioin kumppaniani liian vähän”

Stand up -koomikko Ilari Johansson, 49, painaa töitä silloin, kun muut rentoutuvat. Kiireisessä elämäntilanteessa hän hoitaa ystävyyssuhteitaan lähinnä puhelimitse. Huonoa omaatuntoa Ilari potee kumppaninsa liian vähästä huomioinnista.

Arkeni on vaihtelevaa. Työn takia joudun olemaan niin paljon poissa, että kun olen kotona, keskityn perheeseen. Aamulla vien 5- ja 3,5-vuotiaat lapset päiväkotiin ja pötkähdän hetkeksi sohvalle lukemaan. Päivällä teen niin sanottuja toimistohommia ja valmistan ruoan, ennen kuin lapset palaavat.

Minua ärsyttää somepauhaaminen. Kirjoitetulle sanalle jää aina tulkinnan varaa. Somessa painetaan menemään tunne edellä ja viestin alkuperäinen tarkoitus hukkuu mölyyn.

En ole ostanut pitkään aikaan oikeastaan muuta kuin ruokaa perheelle. Poimin koriin kasviksia, kanaa, kauraleipää, luomugoudaa… Kasvoin 1970-luvulla, jolloin lapsia ruokittiin makkarakupeilla ja köyhillä ritareilla eli rasvalla ja jauhoilla. Omalle jälkikasvulleni yritän tarjota vähän monipuolisempaa ruokaa. Lapset sietävät yllättävän hyvin mausteita: pataan saa ripauttaa jopa chiliä ja valkosipulia.

Hoidan ystävyyssuhteita lähinnä puhelimitse. Ajan yksin pitkiäkin keikkamatkoja ja seison yksin myös lavalla. On mukavaa puhua välillä jostakin ihan muusta kuin minusta.

”Tien päällä ikävöin lapsiani”

Huomioin kumppaniani ihan liian vähän ja poden siitä huonoa omaatuntoa. Tässä elämäntilanteessa jo se, että saa syödä rauhassa, on työn takana. Viime kesänä kävin yhtenä iltana terassilla. Seuraavalla viikolla juorupalstalla uutisoitiin, että Ilari Johansson vietti iltaa tummaverikön kanssa. Se unohdettiin kylläkin mainita, että kyseinen tummaverikkö oli vaimoni.

Stand up -koomikon työ painottuu iltoihin ja viikonloppuihin. Pikkujoulusesonki näkyy allakassani. Nykyään juhlitaan maltillisemmin, takavuosina yleisö ei aina edes huomannut minun esiintyvän: seisoin sitten lavalla hiljaa sovitun ajan. Keikan jälkeen liikuttuneessa tilassa ollut toimitusjohtaja kehui: ”Nyt oli kova meininki!”

Ikävöin lapsiani aina tien päällä ollessani. Kun olen vapaalla, vien heitä pyöräilemään, elokuviin ja teatteriin. Minun keikoilleni heillä ei ole asiaa vielä moneen, moneen vuoteen. Kun päiväkodissa oli tiedusteltu isän ammattia, poika vastasi: ”Se puhuu mikrofoniin.”

Olen aina tiennyt olevani mökki-ihminen ja seitsemän vuotta sitten ostimme mökin Heinolasta. Kunnostamista riittää, mutta en halua pyörittää työleiriä. Tosin en ajattele vaikkapa seinän maalaamista työnä – se on hermolepoa.

Nukahdan, jos minua väsyttää, oli paikka mikä hyvänsä. Tarvitsisin unta kahdeksan tuntia, mutta harvoin se onnistuu. Odotan jo aikaa, jolloin aamuisin sänkyyn kömpiville lapsille voi sanoa: ”Menkäähän siitä keittämään itsellenne puuroa.”

”Keskityn sisäiseen kauneuteen”

Kunto on päässyt rapistumaan. Nuorena uin kilpaa. Paras saavutus taisi olla piirinmestaruuspronssi – ja kisoissa oli yli kolme osallistujaa! Kaveriporukassa harrastan frisbeegolfia.

Ulkonäköni on jo menetetty, joten satsaan sisäiseen kauneuteen. Luen ja hengittelen. Uskon kirjallisuudessa monipuolisuuteen: tietokirjoja, elämäkertoja, dekkareitakin. Yuval Noah Hararin Sapiens – Ihmisen lyhyt historia on teos, johon palaan yhä uudestaan. Se pakottaa miettimään, mistä olemme lähtöisin ja miten toteutamme itseämme.

Televisiosta meillä katsotaan lähinnä Pikku Kakkosta. Radiosta seuraan Poppikoulua, Bluesministerin vastaanottoa ja tietysti Herra Äänen eli Jake Nymanin Popradiota. Hyvin toimitettuja ohjelmia on nautinto kuunnella.

Jos olisi aikaa, haluaisin matkustaa perheen kanssa. Kohteella ei niin ole väliä. Kävin Berliinissä viimeksi silloin, kun siellä oli vielä muuri ja Barcelonassa ennen olympialaisia. Kiinnostaisi nähdä, paljonko Sagrada Familian rakentaminen on edistynyt sitten 1980-luvun.