Julkkikset

Koko kesän töitä paiskinut Riku Nieminen nähdään Syke-elokuvan pääroolissa – paljastaa puhtinsa peruspilarit: ”En jaksaisi, jos nämä kolme asiaa eivät olisi kunnossa”

Syke-elokuva saapuu elokuvateattereihin vuodenvaihteessa. Toista pääosaa jännittävässä trillerissä näyttelevällä Riku Niemisellä on ollut varsin työntäyteinen kesä.
Teksti: Hilppa Alanko Kuvat: OM-arkisto

Huippusuositut Syke-sarjan hahmot nähdään pian valkokankaalla! Kyberhyökkäyksestä sairaalaan kertova Syke-elokuva saapuu elokuvateattereihin vuodenvaihteessa. Jännittävän trillerin kuvaukset on saatu vastikään purkkiin.

Syke-elokuvan pääosissa nähdään Riku Nieminen ja Iina Kuustonen. Iinan roolihahmo on Syke-faneille jo sarjasta tuttu sairaanhoitaja Iiris Ketola. Rikun hahmoa ei sen sijaan ole aiemmin sarjassa nähty. Rikun hahmo on eronneen Iiris Ketolan uusi rakkaus, joka työskentelee kaupan alalla.

– Pääsin näyttelemään sellaista hahmoa, jota en ole ikinä näytellyt, Riku sanoo, mutta ei paljasta hahmosta enempää.

– Oli aika mielenkiintoista näytellä hahmoa, joka tuli mukaan ihan ulkopuolelta. Niin tulin minäkin. En ole itse asiassa katsonut yhtään kokonaista jaksoa Syke-sarjaa, Riku kertoo.

Kuitenkin Syke-elokuvan käsikirjoitus imaisi Rikun heti mukaansa. Elokuvan käsikirjoitus on Petja Peltomaan käsialaa.

– Lukaisin käsikirjoituksen kertaistumalta. Se on hyvä merkki.

Testaa, kuka Syke-sarjan henkilö sinä olet!

Syke-elokuva: päätähdet tuntevat toisensa vuosien takaa

Syke-sarjasta esitetään tällä hetkellä 8. tuotantokautta. Riku huomasikin nopeasti, että elokuvassakin nähtävät sarjan näyttelijät olivat hyvin tottuneita kuvausstudioon, jossa he ovat viettäneet rutkasti aikaa.

Riku ja Iina tuntevat toisensa jo monen vuoden takaa, ja Riku huomasi nopeasti, miten tuttu paikka studio Iinalle oli.

– Iinan fokus ei mennyt mihinkään muuhun kuin näyttelemiseen ja tekemiseen, sillä hän kulki kuvausstudiolla kuin himassa. Itse olin ihan hoomoilasena, että missä on vessa, missä kuvataan ja missä on maski.

Riku on kuitenkin tyytyväinen myös omaan roolisuoritukseensa.

– Mielestäni kaikki kohtaukset, joissa olin, onnistuivat tosi hyvin. Odotan hyvää vauhtia leffalta.

Syke-elokuvan pääroolien esittäjät: Riku Nieminen ja Iina Kuustonen

Riku Nieminen ja Iina Kuustonen tuntevat toisensa vuosien takaa.

Terveydestä huolehtiminen on Syke-elokuvan tähdelle hyvin tärkeä asia

Sairaalamaailma, johon Syke-elokuva sijoittuu, ei ole Rikulle henkilökohtaisesta elämästä kovin tuttu paikka.

– Olen säästynyt pidemmiltä sairaalareissuilta. Pisimmät ajat, jotka olen viettänyt sairaalassa, ovat olleet lasteni syntymät. Lisäksi kerran olen joutunut sairaalaan murtuneen solisluun takia.

Terveydestä huolehtiminen onkin Rikulle hyvin tärkeä asia. Erityisesti liikunta on lähellä miehen sydäntä.

– Painotan myös kasvatuksessani aika paljon sitä, että on tärkeää, että riehuu ja juoksee päivän pölyt pois. Jos joutuu esimerkiksi istumaan penkillä ja opettelemaan vaikkapa matikkaa tai äidinkieltä, niin on tärkeää, että hikoilee aina sellaisen tunnin tai pari pihalla tai muissa hommissa.

Lapsille hän näyttää itse mallia.

– Jos menemme lasten kanssa HopLopiin, en ole se vanhempi, joka selaa sohvalla somea. Vaan minä pistän verkkarit ja t-paidan päälle ja olen märkänä hiestä, kun lähdetään. Menen lasten mukana.

Liikkuminen johtaa väistämättä myös muuhun hyvään, Riku Nieminen uskoo

Liikkuminen, nukkuminen ja hyvin syöminen ovat Rikun jaksamisen kolme tärkeää rakennuspalikkaa.

– En jaksaisi, jos nämä kolme asiaa eivät olisi kunnossa. Monipuolinen liikkuminen tuo väistämättä sen, että väsyttää, tulee nukuttua paremmin ja saa paremmin unen päästä kiinni. Liikkumisen jälkeen on myös nälkä, joten tulee syötyä. Liikkuminen pitää myös pään kasassa.

Ja jaksamista Rikulta onkin viime aikoina vaadittu, sillä vaikka koronakevään aikana töitä siirtyi ja lähti pois, on hän paiskinut koko kesän töitä. Hän juonsi Suurin pudottaja -ohjelmaa kesä-heinäkuun, näytteli Syke-elokuvassa heinä-elokuun ja sitten elokuussa alkoikin jo työt Putouksen Allstars-kautta varten. Työrintamalla on jo tiedossa myös dj-klubikeikkoja, mikäli klubeja vain pidetään auki, siirtynyt Juice Originals -kiertue ja Roba-sarjan viidennen tuotantokauden kuvaukset.

– Pidempää lomaa ei ole nyt siunaantunut. Seuraava pidempi periodi, missä ehkä voisin pitää jonkun loman, on lokakuussa, Riku pohtii.

X