– Olen esteetikko, ja esteetikot tykkäävät uudistaa ympäris­töään jatkuvasti, Kiti Kokkonen kertoo.
– Olen esteetikko, ja esteetikot tykkäävät uudistaa ympäris­töään jatkuvasti, Kiti Kokkonen kertoo.
Julkkikset

Teatterinjohtaja Kiti Kokkonen suhtautuu moniin asioihin kauhean vakavasti – jopa huumoriin: ”Päästän aika harvoja ihmisiä oikeasti lähelleni”

Koomikko Kiti Kokkonen sanoo olevansa avoin ja tuntevansa vain harvoin häpeää. Siitä voi Kitin mukaan saada sellaisen vaikutelman, että hän olisi myös hauska. – Se on kuitenkin vain pin­taa, eräänlainen suojamuuri. Todellisuudessa olen vähän pessimistinen ja neuroottinen.
Teksti: Iina Alanko Kuvat: Sampo Korhonen

Tää on IHANA! Näin huudahtaa Kiti Kokkosen näyttelemä Maija ja halaa miestään Jalmaria ikionnellisena. Pari seisoo sylikkäin ränsistyneen talon pölyisessä huoneessa, jonka huonekalut on peitetty lakanoilla ja johon auringonvalo vain vaivoin siivilöityy verhojen läpi.

Kohtaus on elokuvasta Se mieletön remppa, joka saa pian ensi-iltansa. Pääosissa ovat Kiti ja stand up-koomikkona tunnettu Sami Hedberg.

– Maija ja Jalmari suunnittelevat maailmanympärysmatkaa, kun Maija yllättäen perii talon sukulaiselta, josta ei ole koskaan kuullutkaan, Kiti kertoo elokuvan alkuasetelmasta Linnanmäen Peacockin kahvilassa.

Unelmien matka vaihtuu talon mittavaan remonttiin.

– Ja kuten komediaan kuuluu, kaikki menee pieleen. Sitten parisuhde joutuu koetukselle, ja kuinkas sitten käykään…

Lue  myös: Kiti Kokkonen ei enää ymmärrä ilkeilyä: ”Ilkeys on pelkkää huonoa käytöstä”

Unelmien koti

Samankaltaisen ”aivan ihana” -fiiliksen Kiti koki itse kuutisen vuotta sitten, kun hän ensimmäistä kertaa saapui miehensä Olavi ”Olli” Tikan kanssa pienen, Espoossa sijaitsevan mummonmökin pihaan.

Talo ja piha hurmasivat pariskunnan välittömästi.

– Talo oli juuri sellainen kuin halusimme. Se ei ole kauhean iso eikä siinä ole kellaria – me molemmat pelkäämme isoa tilaa ja kellareita – ja se tuntui heti meidän yhteiseltä kodiltamme.

Eipä aikaakaan, kun pariskunta jo muutti taloon Ollin tyttären ja kissan kanssa.

– Sellaisesta kodista olin jo kauan unelmoinut. Olin asunut pitkään Helsingin keskustassa ja voin siellä koko ajan vähän huonosti. Klaukkalan pelloilla ja metsissä lapsena ja nuorena juosseena kaipasin maalle – jokin jännä vain kaihersi mieltä.

Perinteistä tyyliä edustava talo oli rakennettu 1995 ja remontoitu pieteetillä. Puutarhakin oli kaunis ja hyvin laitettu.

– Sisällä ei tarvinnut tehdä muuta kuin maalata lattiat ja vaihtaa joitakin tapetteja.

Mutta sitten kävi klassinen: kuntotarkastuksessa ilmeni, että katossa on – Kitin sanoin – ”jotain häikkää”.

Kiti ja Olli pyysivät mielipidettä kahdelta muultakin alan ammattilaiselta, ja toinen heistä heitti ilmaan epäilyksen asbestista. Kiti meni paniikkiin ja vaati, että katto korjataan heti.

– Se tehtiin viikossa, ihan humpsista vaan, Kiti kertoo.

Kun remontti oli vielä käynnissä, Kiti ja Olli saivat tietää, että 20-vuotiaalle talolle rakennettiin jo kolmatta kattoa.

– Eikä siinä vanhassa mitään asbestia tai muutakaan vikaa ollut. Teetimme siis kattoremontin täysin turhaan minun hysteriani takia, Kiti tunnustaa.

Mutta nyt Kiti haaveilee jo, että harjakaton tilalle tulisi paljon kauniimpi mansardikatto.

– Puolisoni on aivan kypsä, hän ei viitsi ajatusta edes kommentoida. Onhan se aika naurettavaa, että katon vaihtaisi ihan vain siksi, että uusi olisi kivempi. Enhän minäkään siinä ihan tosissani ole. Mutta olen minä vähän googlettanut ja ottanut selvää, olisiko se mahdollista.

Ja kauankos siitä edellisestä kattoremontista olikaan?

Kitiä naurattaa.

– Siitä on… kolmisen vuotta!

Terapeuttisia puutarhahommia

Espoon-talon pieni piha on saanut Kitin hurahtamaan puutarhahommiin.

– Minulle on auennut siitä aivan uusi elämä. Pihalla puuhaaminen on hirveän terapeuttista. Vaikka se on aktiivista tekemistä, se on aivoille sopivaa joutilaisuutta, joka samalla lataa mieltä. Kyllä siitäkin stressi tulee, mutta se on erilaista kuin työstressi.

Keväisin ja syksyisin Kiti viettää vapaa-aikansa pihalla. Siellä projektit seuraavat toisiaan.

– Olemme jo moneen kertaan siirtäneet puutarhan pensaita ja puita, Kiti kertoo.

Puita?

Kitiltä pääsee naurunkiherrys.

– Nii-in, puita, sellaisia vielä siirrettävän kokoisia.

– Olen esteetikko, ja esteetikot tykkäävät uudistaa ympäris­töään jatkuvasti. Ympäristö, joka miellyttää silmää, saa minut tuntemaan oloni seesteiseksi ja turvalliseksi. Se vaikuttaa hyvin paljon henkiseen hyvinvointiini, Kiti sanoo.

– Rakennan kai jonkinlaista kaunista ja esteettistä turvapaikkaa, jonne voin hetkeksi paeta hurjaa ja rajua maailmaa ja sen realiteetteja. Sellainen paikka pitäisi kaikilla olla.

Espoon-mökkiin muuttaessaan Kiti ajatteli, että nyt hän varmaan rauhoittuu.

– Mutta ei siinä mennyt kuin kolme vuotta, kun aloin miettiä, että isompi piha olisi kiva. Vähän ajan päästä aloin miettiä järveä, ja kohta jo olin etsimässä taloa järvenrannasta. En koskaan lopeta unelmoimista.

Innostuksissaan, Kiti myöntää, hän on tullut myös tuhonneeksi jotain ihan kivaa.

– Pihallamme kaikki asiat ovat olleet ihan hienosti, mutta sitten minulle on vain tullut jokin idea tai impulssi, jota olen alkanut toteuttaa sen kummemmin miettimättä. Jälkikäteen sitten olen katunut: miksi ihmessä tein noin hölmösti?

Kiti pysähtyy miettimään, voisiko jatkuvalla tekemisellä olla jotain tekemistä riittämättömyydentunteen kanssa.

– Voiko olla, että tämäntyyppisestä, konkreettisesta asioiden tekemisestä saa ainakin hetkellisesti sen tunteen, että riittää?

Kiti Kokkonen peri suuret saappaat

Riittämättömyyttä Kiti on kohdannut ajoittain työssäänkin. Hän katsoo omia tekemi­siään hyvin kriittisesti. Mieletön remppa -elokuvassa hän tuntee onnistuneensa – ainakin kerran.

– Elokuvassa on yksi niin älyttömän hauska kohtaus, että sitä katsoessa en tiennyt miten päin olisin ollut, minua nauratti niin.

Roolihahmoonsa Maijaan Kitillä on ristiriitainen suhde.

– Maijan naiivius tuotti minulle välillä tuskaa. Itse kasvoin itsenäiseksi ja omavaraiseksi naiseksi. Aiemmin en ole tällaisia miettinyt – ehkä hahmo sitten oli tavallaan lähellä minua, muttei sitten kuitenkaan.

Kiti työskentelee myös Suomen Komediateatterin taiteellisena johtajana. Kitin isä, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä Ere Kokkonen perusti sen edeltäjän, Komediateatteri Arenan vuonna 1995. Hän myös toimi sen johtajana vuoteen 2008 saakka, jolloin hän menehtyi.

Tuolloin kolmikymppinen Kiti oli tehnyt pitkään töitä mainosalalla mutta oli ollut mukana monissa Arenan produktioissa. Hän joutui surunsa keskellä miettimään koko teatterin tulevaisuutta.

– Isä oli ollut niin olennainen osa perustamaansa teatteria, että jonkin aikaa tuntui mahdottomalta jatkaa ilman häntä. Mutta siinä oli monenlaisia vastuita, esimerkiksi kymmenkuntapäisen henkilökunnan toimeentulo. Minulla oli myös valtava palo ja vimma tehdä teatteria ja jatkaa isän työtä.

Niinpä hän kääri hihansa ja ryhtyi hommiin, miettimään tulevia esityksiä ja niiden sisältöjä. Virallisesti Kitistä tuli teatterin taiteellinen johtaja paria vuotta myöhemmin, helmikuussa 2010.

– En ymmärtänyt aluksi yhtään, mihin saappaisiin yritin astua. Olin ollut mukana monissa näytelmissä ja revyissä, joten minulla oli niistä jonkinlaista kokemusta – ei kuitenkaan lähellekään sellaista tietämystä kuin nyt.

Muutos työntekijästä työn­antajaksi oli valtava.

– Kun olin mainosalalla, minä olin aina työntekijöistä just se, joka epäili pomoja salaliitoista ja jupisi, että täällä me raadetaan niska limassa ja johto vaan käy pitkillä lounailla. Sellaiset ajatukset kaikkosivat nopeasti, kun kävin teatterin budjetteja läpi.

Kiti tajusi, että teatterin toiminta jatkuu vain, jos produktiot onnistuvat kerta toisensa jälkeen. Huteja voi tulla, mutta ei monia peräjälkeen.

– Taiteellisena johtajana myös minä kannan vastuun siitä, että työntekijät saavat palkkansa.

Jännät paikat

Nyt taiteellinen johtaja hämmästyy astuessaan Peacockin kahvilasta 800-paikkaisen teatterin puolelle. Näyttämöllä joku vielä istuu mietteliäänä, mutta katsomo on typötyhjä.

– Ai harjoitukset loppui jo?

– Näin on, äänisuunnittelija Tapio Pennanen vahvistaa pöytänsä takaa.

Työpäivä Suomen Komedia­teatterissa oli tänään tavallista ly­hyempi, koska homma alkaa olla hanskassa. Ja hyvissä ajoin: Maailma on tehty meitä varten – musikaalin kantaesitykseen ja ensi-iltaan on vielä pari viikkoa. Ystävyydestä kertova musikaali perustuu Haloo Helsingin musiikkiin ja on Kitin ja Jenni Pääskysaaren käsikirjoittama.

– Kiinnostus on ollut kovaa, varmaan sekä Haloo Helsingin että Samuel Harjanteen takia. Hän on ohjannut Kinky Bootsin ja Pienen merenneidon, Kiti sanoo.

Hän kävelee katsomon portaat alas, nousee toisia pitkin näyttämölle ja kulkee sen läpi kulisseihin. Verhojen takaa paljastuu musikaalin rekvisiittaa – muun muassa pikkujouluinen ruokapöytä – ja puvusto, joka on järjestetty rooleittain ja koh­­tauksittain kukin omalle vaatepuulleen.

– Eikö ole hienosti? Mä niin arvostan tällaista järjestystä, Kiti kehuu tervehtimään rientävän pukusuunnittelijan Maria-Helena Lehdon työtä.

Musikaalin ensi-ilta jännittää Kitiä.

– Tämä on ollut hieno projekti ja iso satsaus, työryhmässäkin on 60 henkeä. Odotan ensi-iltaa ilolla, mutta saako esitys murskakritiikit vai ei? Koskaan ei tiedä.

– Mutta ei kyllä nyt saa, Kiti päättää sitten.

Peacockin teatteritilasta on parin viime vuoden aikana tullut Kitin toinen koti sen jälkeen, kun Suomen Komediateatteri parisen vuotta sitten vuokrasi paikan esitys- ja työtilakseen. Tänä vuonna teatteri viettää 25-vuotisjuhlavuotta ja Kitikin omaansa. Hän on ollut taiteellisena johtajana 10 vuotta.

Näyttelijä Kiti Kokkonen

– Taiteellisena johtajana myös minä kannan vastuun siitä, että työntekijät saavat palkkansa, Kiti Kokkonen sanoo.

Komediaa kyynelillä

Vuosiin on mahtunut monenlaista: sekä suuria onnistumisia että vaikeita aikoja. Vuonna 2015 teatterin nimi muuttui Suomen Komediateatteriksi samoihin aikoihin, kun se joutui luopumaan esitystiloistaan Hakaniemen Arena-talossa. Taiteellista vastuuta ovat Kitin rinnalla olleet jakamassa näyttelijä-ohjaajat Miika Muranen ja Petteri Summanen sekä näyttelijä Jarkko Tamminen.

– Periaatteessahan tämä on ihan hullun hommaa. Joskus esitykset onnistuvat ja joskus eivät, toisinaan yleisö löytää ne ja toisinaan ei.

Ammatillisesti vuodet ovat olleet antoisia.

– Tämä ei ole mikään oma leikkikenttäni, mutta työ on mahdollistanut minulle monia asioita. Olen päässyt kirjoittamaan ja näyttelemään, ohjannut Minna Kivelälle yhden monologin ja lavastanut yhden Hevisaurus-musikaalin mutta myynyt myös lippuja ja tehnyt mainoksia. En väheksy mitään töitä, teen mitä milloinkin tarvitaan.

Työssään Kiti on vienyt omaa, nykyistä tasa-arvoisempaa teatterinäkemystään eteenpäin. Komediaa kun pidetään usein ke­vyenä hömppänä, vaikka sen avulla voi käsitellä myös vakavia, jopa traagisia asioita.

– Katsojat ovat aina tykänneet komedioista, mutta alan sisällä on ollut tiettyä jakoa korkeakulttuuriin ja hömppäviihteeseen.

Kiti toivoo keskustelua yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta myös teatterimaailmaan.

– Olen itse kirjoittanut kaksi tragikomediaa, Uusio­per­h(s)e ja Myydään 3H + K. Uusioper­- h(s)eessä annettiin ääni bonusvanhemmille ja eroisille, Myydään 3 H + K -näytelmässä käsiteltiin lapsettomuutta, menetystä ja keski-ikää. Molemmat näytelmät olivat oikein hauskoja mutta myös itkettivät yleisöä.

Kiti haluaa jatkossakin käsitellä isoja, vakavia teemoja.

– Taide ja kaikki ilmaisumuodot vaikuttavat siihen, että ihmiset voivat hyvin, menevät eteenpäin, oppivat purkamaan asioitaan ja kasvattavat empatiakykyään.

Vakava suhde huumoriin

Tukena Kitillä on ollut rakastava ja läsnäoleva perhe sekä ystäväjoukko. He ovat toimineet tarvittaessa myös peilinä.

– Minua ei ole koskaan paapottu. Perheeni on ollut pikemminkin inhorealistinen, mutta kannustava. Tiukassa paikassa minulle on vakuutettu, että selviän.

Erityisen lämpimästi Kiti muistelee isänsä asennetta.

– Kun isä pienenä poikana jakoi lehtiä eikä olisi jaksanut sitä tehdä, hän keksi illalla olevansa intiaani. Tuon intiaanin oli pakko herätä aamuviideltä ja tosi nopeasti toimittaa ne lehdet. Mielikuvitus innosti häntä jaksamaan.

Isä opetti, että kaikki minkä tekee, kannattaa tehdä tosissaan.

– Vaikka saatan joskus vaikuttaa vähän hömpältä ja hajamieliseltä, suhtaudun asioihin kau­hean vakavasti.

Kitin julkinen kuva – etenkin Putouksen ja Tanhupallon jälkeen – on päinvastainen. Hänhän on se hauska komedienne!

– Olen avoin enkä kauheasti tunne häpeää, joten minusta saa ehkä sen vaikutelman, että olen hauska. Se on kuitenkin vain pin­taa, eräänlainen suojamuuri. Todellisuudessa olen vähän pessimistinen ja neuroottinen, suhtaudun kauhean vakavasti huumoriinkin. Päästän aika harvoja ihmisiä oikeasti lähelleni.

Lue myös: Tanhupallon 5 elämänohjetta: ”Rakkaus on tärkeintä koko maailmassa” – katso video!

Pesänrakennuspuuhia

Kun Kiti kaipaa omaa rauhaa, hän rakentaa kotinsa autokatoksessa linnunpönttöjä. Ne eivät ole mitä tahansa pönttöjä, vaan tarkkaan mietittyjä taideteoksia.

– Niissä on eri kuvioita ja värejä ja kulkuaukoissa krumeluurit, kullanväriset reunat. Ortena on vanhan lusikan pää, ja yhdessä on kolikoista tehty katto.

– Joku väitti, etteivät linnut pesi niin värikkäisiin pönttöihin, mutta meillä on kahdessa pöntössä asunut jo kaksi tai kolme talitinttiperhettä.

Kiti tykkää katsella lintujen touhuamista.

– Olen saanut videollekin, kun talitintit vievät ruokaa poikasilleen. Mutta se harmittaa, etten ole kertaakaan nähnyt poikasten pesästä lähtöä, vaikka olen kytännyt sitä kuinka. Ne lähtevät kuulemma ihan yhtäkkiä – yhtenä päivänä pöntöstä kuuluu, että piip piip piip ja seuraavana ne ovat jo tiessään.

Pidetään peukkuja, että Kitiä tänä keväänä onnistaa.

X