Julkkikset

Toiminnanjohtaja ja pappi Marianne Heikkilä: ”Alaisteni mielestä olen malttamaton, kontrolloiva ja kiireinen”

Marianne Heikkilä, 48, on työelämässään perustanut uutta, saneerannut vanhaa ja joutunut oppimaan, että kaikki eivät toimi yhtä nopeasti kuin hän.

Teksti:
Eveliina Lauhio
Kuvat:
Anton Reenpää/Otavamedia

Marianne Heikkilä, 48, on työelämässään perustanut uutta, saneerannut vanhaa ja joutunut oppimaan, että kaikki eivät toimi yhtä nopeasti kuin hän.

Marianne Heikkilä tekee vähintään 20 päätöstä päivässä. Hän ottaa kantaa hankehakemuksiin, budjettiin, lomatoiveisiin, kokousten ajankohtiin, sijoitussuunnitelmiin…

Marttaliiton toiminnanjohtajan arki on täynnä kokouksia, nopeasti muuttuvia tilanteita – ja jatkuvaa päätöksentekoa. Juuri siitä Marianne nauttii.

Päätöksenteko on aina ollut Mariannelle helppoa. Hän inhoaa asioiden vatkaamista ja haluaa tehdä nopeita ratkaisuja. Jos on tehtävä leikkauksia tai järjesteltävä uudelleen järjestön organisaatiota, hän ei epäröi tarttua toimeen.

– Nopeudellani on myös kääntöpuolensa. Alaisteni mielestä olen varmasti pahimmillani malttamaton, kontrolloiva ja kiireinen. Olen periksiantamaton keskustelija, joka vaatii päätöksille seikkaperäiset perustelut.

Varsinkin nuorempana ja kokemattomampana Marianne kärsi nopeudestaan. Hänen oli vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset eivät toimi yhtä suurella draivilla.

– Yksi opettavaisimmista kokemuksistani työelämässä on ollut muutosprosessin vieminen läpi liian nopeasti. Opin silloin, että työpaikkaa, jossa ihmiset ovat saattaneet työskennellä kymmeniä vuosia, ei voi muuttaa liian vauhdikkaasti. Hötkyilyllä voi saada aikaan huonoa jälkeä ja ilmapiirin, jossa työntekijät eivät ole sitoutuneita uudistuksiin.

– Olen suurien linjojen ihminen. Pidän siitä, että saan johtaa ihmisiä ja hallita isoja kokonaisuuksia. Kärsivällisyyteni ei aina riitä yksittäisten asioiden läpikäyntiin.

Lue myös: Ujo, näin pärjäät työelämän kiperissä tilanteissa ja etenet urallasi – 6 ongelmaa ja ratkaisua

”En ole koskaan joutunut hakemaan töitäni”

Mariannen ura on ollut värikäs. Hän on muun muassa myynyt hammasharjoja Savonlinnan torilla, toiminut mallina Pariisissa, työskennellyt toimittajana iltapäivälehdessä, toiminut yrittäjänä, juontanut tv-ohjelmia, hoitanut papin virkaa ja työskennellyt johtajana.

Urallaan pitkälle päässyt nainen tietää itsekin olevansa etuoikeutetussa asemassa.

– En ole koskaan joutunut hakemaan töitäni. Työhaastatteluihin minut on aina headhuntattu, mutta sen jälkeen solveltuvuuteni on toki testattu.

Marianne on tehnyt kaikenlaista mallintöistä muutosjohtamiseen.

Mitä hän on oppinut työelämästä? Miltä työntekijöiden irtisanominen on tuntunut? Tai yksinäisen vainajan hautaaminen? Lue lisää Annasta 23/2016, jonka ilmestymispäivä on 9.6.

Lue myös:

Tiedätkö, mitä muut töissä ajattelevat sinusta? – 8 askelta hyväksi työkaveriksi

Julkkispomot kertovat: näin menestyt työelämässä

X