Julkkikset

Kirjailija Jukka Viikilä ja Maija-vaimo: ”Lapsettomuus oli suhteemme isoin kriisi”

Pitkä yhteinen taival on opettanut kirjailija Jukka Viikilää ja hänen vaimoaan Maija Viikilää suhtautumaan erilaisiin vaiheisiin joustavasti. Eniten liittoa on koetellut seitsemän vuoden lapsettomuus. Jukan saama Finlandia-palkinto avasi perheelle uusia mahdollisuuksia, mutta myös rasitti parisuhdetta.

Teksti:
Tiina Suomalainen
Kuvat:
Niclas Mäkelä/Otavamedia

Jukka ja Maija Viikilä ovat 19 vuoden yhdessäolonsa aikana tukeneet toisiaan vuorotellen. Maija elätti perhettä Jukan kirjailijanuran alkuvaiheessa, ja siksi Jukka antoi Finlandia-palkintorahansa Maijalle.

Pitkä yhteinen taival on opettanut kirjailija Jukka Viikilää ja hänen vaimoaan Maija Viikilää suhtautumaan erilaisiin vaiheisiin joustavasti. Eniten liittoa on koetellut seitsemän vuoden lapsettomuus. Jukan saama Finlandia-palkinto avasi perheelle uusia mahdollisuuksia, mutta myös rasitti parisuhdetta.

Asunnon katto on korkealla, ja huoneiden seinät kaukana toisistaan. Täällä on tilaa hengittää. Erkkerin ikkunasta kurkistava kevätaurinko valaisee olohuoneen.

Yleensä mies istuu tuossa sohvalla ja nainen tässä erkkeriin sijoitetun pöydän ääressä. Molemmilla on läppäri edessään. Näpyttely katkeaa tuon tuosta jutteluun: ”Hei, mitä mieltä sä olet tästä?”, ”Ehditkö sä vilkaista tätä?”, ”Ootko sä muuten ajatellut, että…”

Finlandia-palkittu kirjailija Jukka Viikilä, 45, ja hänen sisustusarkkitehtivaimonsa Maija Viikilä, 39, nauttivat rauhallisesta elämänvaiheesta. Finlandia-palkintoa seurannut hulabaloo on loppunut, perhe kotiutunut Töölöön, 7-vuotias tytär Olivia käy jo eskaria.

Sekä Jukka että Maija tekevät tällä hetkellä töitä kotona. Se on uusi juttu pitkään yhdessä olleelle pariskunnalle. Jukan saama palkinto ja kirjanmyynti mahdollistivat sen, että Maija pystyi toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa: jäämään pois palkkatöistä kahvilassa ja heittäytymään kokonaan freelancer-sisustusarkkitehdiksi.

Yhdessä työskentely kotona on heistä ihanaa.

– Onhan tämä mieletön mahdollisuus. Koska tunnemme toisemme niin hyvin ja kumpikin tekee luovaa työtä, osaamme tukea toisiamme ja antaa toisillemme tilaa, Maija sanoo.

Tilanne saattaa muuttua piankin, sillä Maija on perustamassa yritystä ystävänsä kanssa. Jukka miettii, että nykyisen elämänvaiheen väliaikaisuus tekee siitä sitäkin ainutlaatuisemman.

– Saamme pitää yhteisiä lounastaukoja ja palavereja kahviloissa. Kohta olen koneeni kanssa taas yksin niin kuin muutkin kirjailijat.

Viikilät istuvat usein kahvikuppien ääressä juttelemassa. Tapa on peruja Jukan kotoa – hänen vanhempansa saattavat viipyä tuntikausia keittiössä keskustelemassa.

Levoton vaihe tuli ja meni

Aiemmin runokokoelmia julkaissut Jukka voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2016 romaanillaan Akvarelleja Engelin kaupungista. Se toi Jukalle rahaa ja mainetta – mutta Jukalle tärkein kaikista oli tunnustus siitä, että kirjoittaminen kannattaa.

– Taiteilijahan joutuu aina pohtimaan oman elämänsä ja työnsä merkityksellisyyttä. Saanko minä elää tällaista elämää? Finlandia-palkinto oli vahva mandaatti jatkaa kirjoittamista.

Palkinto käynnisti Viikilöiden perheessä hullun vuoden. Voitto kymmenkertaisti Jukan saamien esiintymiskutsujen määrän. Hän suhasi maata ristiin rastiin junalla ja lentäen, oli muutenkin levoton ja paljon poissa kotoa.

Maija kuitenkin ymmärsi tilanteen. Pariskunta on oppinut vaihtamaan rooleja sen mukaan, mitä kulloinenkin elämäntilanne on vaatinut.

– En olisi voinut kuvitellakaan, ettenkö olisi ymmärtänyt. Tiesin, että Jukan viilettäminen loppuu aikanaan. En kokenut olevani mikään pikkuvaimo täällä kotona, vaan kyllä minulla oli ihan omakin elämä, Maija korostaa.

Viikilät pohtivat, että jos heidän suhteensa olisi ollut vielä tuore, se ei olisi välttämättä kestänyt palkinnon aiheuttamaa myllerrystä.

– Osaamme suhtautua erilaisiin vaiheisiin kärsivällisesti. Nyt se kaikki levottomuus on jo mennyttä. Olen liki hautautunut tänne kotiin, Jukka naurahtaa.

Finlandia-huumasta selviytymistä helpotti se, että Jukalla oli uusia kirjoitusprojekteja jo sovittuna ja hän sai ryhtyä heti töihin.

– Palkinto voi vaikeuttaa kirjoittamista, tuoda paineita ja nostaa kirjoittamisen kynnystä, mutta minulle ei onneksi käynyt niin. Toisaalta, en voi jäädä lilluttelemaan, vaan minun on koko ajan kehityttävä kirjailijana. Seuraavien kirjojen on oltava entistä parempia.

Kiertäessään maata Jukka sai samalla aineksia uusimpaan kirjaansa Suomalainen vuosi, joka ilmestyi maaliskuussa. Kirjassa on humoristisia tarinoita suomalaisesta elämänmuodosta: parkkiruudun etsinnästä, kalan karkaamisesta tai riitelylomasta Kanariansaarilla.

Jukan ja Maijan suhde on kestänyt myrskyt ja tyvenet. Kuva on otettu vuonna 2005, jolloin he olivat olleet jo kuusi vuotta yhdessä.

Seitsemän vuoden odotus

Vuodet eivät ole himmentäneet hehkua, vaan Viikilöiden yhdessäolossa on edelleen sama pohjavire kuin nuorena.

– Mikä olisi kliseisempää kuin se, että toisen kanssa saa olla oma itsensä. Mutta niin se on, Maija sanoo.

Kaikki alkoi keväällä 1999, kun Maija oli abiturientti ja Jukka kirjailijanurasta haaveileva ”tyhjäntavoittelija”. Maija tuli juhlimaan Jukan veljen synttäreitä, koska hän oli veljen tyttöystävän parhaimpia kavereita.

– Siitä se alkoi. Maija jäi meille eikä enää lähtenyt. Aloimme heti viettää aikaa yhdessä – se oli todella intensiivistä. Maijan äiti soitteli perään, että mihin tyttö on oikein hävinnyt, Jukka muistelee.

Pian pariskunta muutti yhteen. Naimisiin he menivät vuonna 2005. Parisuhteessa kääntyi uusi sivu, kun Viikilöille syntyi tytär vuonna 2011.

Oliviaa odotettiin seitsemän vuotta tiiviisti ja hartaasti. Viikilät kävivät koeputkihedelmöityshoidoissa, ja vasta kolmannella eli viimeisellä kerralla onnisti. Sen jälkeen hoidot olisi pitänyt maksaa itse.

– Jännää, mutta tiesin heti sen kolmannen kerran jälkeen, että nyt tärppäsi. En olisi millään malttanut odottaa sitä, että saan tehdä raskaustestin. Raskaus sujui hyvin, ja Olivian syntymä tuntui mielettömän ihmeelliseltä, Maija kertoo.

Lapsettomuus oli suhteen suurin kriisi ja ravisteli liittoa. Juuri ennen viimeistä koeputkihedelmöitystä Viikilät olivat tehneet päätöksen: he jatkaisivat yhdessä, vaikka eivät koskaan saisi lasta.

Oliviasta on kasvanut raisu, vahvatahtoinen ja vilkas tyttö, joka on saanut nauttia vanhempiensa seurasta enemmän kuin moni muu työssäkäyvien vanhempien lapsi. Jukka on silti sitä mieltä, että hänen pitäisi viettää enemmän aikaa Olivian kanssa.

– Harvat työt ovat oikeasti niin tärkeitä, että ne menevät lapsen edelle. Hassua, miten helposti tulee kuitenkin valittua se työjuttu. Ja vaikka olen kotona, voin olla niin keskittynyt töihini, etten ole läsnä lapselle. Kello tikittää, eikä mennyttä aikaa saa takaisin.

Tällä hetkellä Maija viettää enemmän aikaa Olivian kanssa, koska hänen työnsä on projektiluonteista.

– Nautin Olivian kanssa viettämästäni ajasta täysillä. Emme ole nysvääjiä, vaan käymme teatterissa, elokuvissa, museoissa, uimassa ja leikkipuistossa.

Kun Olivia äskettäin otti reiät korviin, oli päivä erityislaatuinen.

– Hurrasimme Olivian rohkeudelle. Mikään ei ole oikeastaan suurempaa kuin tyttären ensimmäiset korvanreiät, Jukka sanoo.

Nyt on sinun vuorosi

Viikilöillä on aina toiminut vastavuoroisuus. Kun on ollut toisen aika panostaa täysillä uraansa, on toinen ollut kannatteleva voima. Esimerkiksi kun Maija teki gradua Aalto-yliopistoon, Jukka mahdollisti työskentelyllään sen, että Maija pystyi ottamaan vapaata töistä ja keskittymään opintoihin.

Kulttuurikotien kasvatteina molemmat ovat saaneet kipinän luovuuteen ja taiteisiin. Maija miettii, että yhteinen tausta ja luovalla alalla työskentely syventävät ymmärtämystä toisen työtä kohtaan.

– Olen aina uskonut Jukan lahjakkuuteen. Hän oli päämäärätietoinen jo tavatessamme ja kirjoitti päivittäin. Ensimmäinen riitamme syntyi, kun en pitänyt sopimustamme siitä, että Jukka saisi kirjoittaa rauhassa yhden illan, vaan ilmestyin ovelle, Maija muistelee.

Vastavuoroisuutta on sekin, että Jukka omisti 30 000 euron suuruisen Finlandia-palkinnon Maijalle. Se oli symbolinen ele kiitokseksi siitä tuesta, jota hän on saanut puolisoltaan vuosien mittaan.

Suurimman osan Finlandia-palkintosummasta Viikilät panivat säästöön, mutta osasta nautittiin. He tekivät muun muassa matkan Barcelonaan.

Perheen 15-vuotias Sipuli-kissakin on kotiutunut Töölöön.

Yhteiset vuodet kantavat

Viikilöiden olohuoneen ikkunasta on suora näkymä ravintola Eliten terassille. Jukka vitsailee, että ikkunasta on hyvä huhuilla toista kotiin.

Muutto Pohjois-Helsingistä kantakaupunkiin kävi vuosi sitten äkkiä. Asiasta oli keskusteltu, mutta lopulta kaikki meni niin vauhdikkaasti, että turvallisuushakuista Maijaa hieman hirvitti. Nyt molemmat ovat tyytyväisiä urbaaniin asumiseen. He ovat voineet luopua autostakin, mikä sopii ympäristötietoiselle pariskunnalle.

– Kun ajelin farmariautolla, en oikein uskonut itseeni. Olen identiteetiltäni niin vahvasti taiteilija. Minulle sopii paremmin haahuilu täällä Töölön kaduilla ja puistossa, kuin se, että ajan farkulla Citymarketiin, Jukka pohtii.

Maija kaataa lisää kahvia kuppeihin. Erkkerin ikkunalautaa koristavat anopinkieli ja orkideat. Viikilät istuvat usein tässä viihtyisässä nurkkauksessa juttelemassa.

– Olemme olleet niin pitkään yhdessä, että ihan kuin itsensä kanssa juttelisi. Siinä, mitä sanoo, ei ole suodatinta, vaan kaikki ajatukset tulevat punnittua toisen kautta, Jukka kuvailee.

Maija täydentää, että keskustelunaiheiden skaala ulottuu Olivian eskariasioista päivänpolttavien kysymysten kautta oman sisäisen maailman pohdintoihin.

Pariskunnan yhdessäolo vaikuttaa seesteiseltä, mutta sitä se ei kuulemma ole. Vääntöä ja riitoja kyllä on, mutta ne loppuvat aiempaa nopeammin.

– Puhumisen kulttuuri ja yhteiset vuodet auttavat meitä ymmärtämään, mikä on riitojen takana. Kun riidellään pöydän pyyhkimisestä, ei riidan taustalla todellisuudessa ole tiskirätti, vaan vaikkapa se, että omat tunteet eivät ole saaneet riittävästi tilaa, Maija sanoo.

Jukka nyökyttelee vieressä.

– Emme me ole mitään seesteisiä parisuhteilijoita. Parissakymmenessä vuodessa oppii jo vähän lukemaan toista ja antamaan toiselle tilaa. Mitä enemmän saa parisuhteessa toteuttaa omia mielitekojaan, sitä läheisempi suhde on.

X