Ihmiset ja suhteet

Bloggaaja Karoliina Pentikäinen tajusi terapiassa, millaista taakkaa hän oli vuosia kantanut: ”Kovan kuoren rakentaminen oli keinoni selviytyä”

Bloggaaja Karoliina Pentikäisen elämä tuntui onnelliselta, mutta outo möykky sisällä ei jättänyt häntä rauhaan. – Jos en olisi mennyt terapiaan, en olisi ikinä toipunut lopullisesti, Karoliina sanoo.

Teksti:
Emilia Saloranta
Kuvat:
Liisa Valonen, Karoliina Pentikäisen Kotialbumi

Karoliina Pentikäisen terapeutti on auttanut häntä näkemään asioita toisin.

Bloggaaja Karoliina Pentikäisen elämä tuntui onnelliselta, mutta outo möykky sisällä ei jättänyt häntä rauhaan. – Jos en olisi mennyt terapiaan, en olisi ikinä toipunut lopullisesti, Karoliina sanoo.

Vuoden 2022 alussa kaikki oli enemmän kuin hyvin. Niin hyvin, että Karoliina Pentikäistä, 37, välillä hävetti. Vaikka alkuajat puoliso Atte Pentikäisen kanssa vuonna 2019 syntyneiden kaksosten vanhempina olivat olleet rankkoja, elämä oli onnellista. Rakastunut pari jakoi tasaisesti myös perheen kolmannen, Karoliinan edellisestä suhteesta syntyneen tyttären vanhemmuuden. Unelmakoti oli löytynyt Tampereen Pyynikiltä yhteisöllisestä taloyhtiöstä. Karoliina oli juuri aloittanut reilua vuotta aikaisemmin markkinointipäällikkönä, ja hän oli yksi maan seuratuimpia somevaikuttajia.

Elämän rajallisuuden kohtaaminenkin oli lisännyt kiitollisuutta; Karoliinan isä oli selvinnyt vaikeasta koronasta.

– Kaikki oli niin hyvin, mutta silti minusta kumpusi tietyissä tilanteissa outo vihaisuus ja kireys.

Karoliinan äiti patisti tytärtään hakeutumaan terapiaan.

– Äiti sanoi monta kertaa, että menneet aikuiselämäni asiat vaatisivat vielä työstämistä. Vaikka tiesin, että olin joutunut kauheisiin ja kohtuuttomiin tilanteisiin, niin vänkäsin vastaan, että eiköhän ne olleet käsitelty.

Mutta mietti Karoliina takakireyttäänkin: olisiko oikein häntä itseään ja nykyistä perheonnea kohtaan, että outo möykky varjostaisi tätä kaikkea loppuelämän?

Karoliina myöntää ajatelleensa vielä Me too -kampanjan aikaan, että miksi naiset tulivat kokemuksien kanssa esille vasta vuosien päästä. – Nyt ymmärrän, että jotkut asiat ovat liian arkoja ja ihmiset vereslihalla, että niistä voisi nousta esiin heti epäkohtien tapahtuessa.
Karoliina myöntää ajatelleensa vielä Me too -kampanjan aikaan, että miksi naiset tulivat kokemuksien kanssa esille vasta vuosien päästä. – Nyt ymmärrän, että jotkut asiat ovat liian arkoja ja ihmiset vereslihalla, että niistä voisi nousta esiin heti epäkohtien tapahtuessa.

”Kasvoin ajatukseen, että olen vahva ja pystyvä”

Karoliina kasvoi Hankasalmella onnellisessa ydinperheessä. Hän oli kolmesta tyttärestä vanhin. Reipas esikoinen, joka tarvittaessa kokkasi perheelle ruoat ja otti vastuuta. Karoliina pääsi Jyväskylään opiskelemaan äidinkielenopettajaksi, ja sai pian oman alansa työpaikan Helsingistä sekä kasvatti Kolmistaan-blogistaan yhden luetuimmista.

– Kasvoin ajatukseen, että olen vahva, voimakas ja pystyvä ihminen. Ja että vain jotkut nössöt ajautuvat tilanteisiin tai ihmissuhteisiin, joissa on henkistä väkivaltaa. Sellaista pelon ilmapiiriä ja manipulointia on vaikea selittää sellaiselle, joka ei ole sitä itse kokenut.

Usein henkistä väkivaltaa käyttävä ihminen kieltää uhriaan puhumasta tapahtuneista. Karoliinakin vaikeni, kunnes luottoystävät ja lapsuudenperhe alkoivat huomata hänen voivan huonosti.

– Jollakin tavalla ymmärsin tilanteen vakavuuden, mutta hyvin epänormaalejakin asioita alkaa pitää normaaleina, kun ne ovat jatkuvia. En olisi uskaltanut tehdä asialle mitään ilman läheisteni apua, koska olin siinä vaiheessa jo niin pelokas.

Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut

Annan tilaaja pääsee käsiksi kaikkiin klubietuihin.

Tilaaja: Kirjaudu tai luo tili tästä.

Kirjaudu

Mikäli et ole vielä tilaaja, tilaa Anna tästä.

Tilaa

Pulmatilanteissa ole yhteydessä asiakaspalveluun.

X