Feministisen kasvatuksen vaikeus
En halua housuja! Nämä ovat liian harmaat, näytän ihan pojalta”, tyttäreni huutaa. Lopulta pääsemme ulos, koska ulkohousujen päälle on puettu pitsireunainen mekko.
4-vuotias tyttäreni vaihtaa vaatteita useita kertoja päivässä. Hän ei hahmota, ettei Suomi ole Punavuoressa ja Kallio Espanjassa, mutta tietää kaikkien Disney-prinsessojen, keijujen ja merenneitojen nimet.
Ilman hametta hän näyttää mielestään pojalta, ja se on hänestä kamalaa. Yleensä hänellä on alla pitkä hame, ja sen päällä lyhyt mekko.
Mitä minun pitäisi feministinä tästä ajatella? Kannustaa supertyttöilyyn, jos se kerran on tytön intohimo juuri nyt? Vai pyrkiä himmaamaan värimaailmaa ja tyyliä vähän sukupuolineutraalimpaan suuntaan? Tai ehkä minun pitäisi vain korostaa, ettei sukupuoli ole niin tärkeä juttu.
Olen päätynyt sallimaan kaiken yltiötyttökulttuurin. Joskus kuitenkin epäilen, että koko tämä tyttökulttuuri on vain Disneyn tehokkaan elokuva- ja krääsämarkkinoinnin tulos. Olenko luovuttanut tyttöni suoraan markkinatalouden lampaaksi? Ehkä hän olisi ilman tuota markkinointikoneistoa 70-luvun WWF:n Panda-paidassa kulkeva unisex-luonnonlapsi.
Toisaalta, kun nyt olen seurannut sekä tytärtäni että poikaani, on ihan pakko nähdä ja myöntää heidän sisäsyntyiset, ilmiselvän tyttö- ja poikamaiset piirteensä. Tyttö on neljävuotias ja osaa jo nyt pukea päälleen paremmin kuin 11-vuotias poika. Hän tunnistaa värisävyt ja hoitaa pehmolelujaan. Poikaa kiinnostaa lähinnä yksi asia: pelaaminen.
Sanotaan, että älä koskaan kommentoi tyttäresi ulkonäköä. Mutta sillä tuskin tarkoitetaan sitä, ettei saisi sanoa miten suloinen tytär on. Koska hän on tyttömäisen suloisuuden huipentuma. Käsien asento, pään kallistus, halu keikistellä ihanissa asuissa… olisi suorastaan kylmää olla kertomatta hänelle, miten kaunis hän taas on. Koska hän on. Hän on siinä hyvä. Söpöstelyssä. Onko se asia josta ei saisi kehua?
Mutta jos kehun, annanko hänelle viestin, että nimenomaan ulkonäkö ja viehättävyys olisi hänessä tärkeää?
Sitten käyttäytyminen. Ehkä minun pitäisi valmentaa tytärtä tasa-arvoiselle uralle. Bisneselämässä on joitain outoja juttuja, jotka kokemukseni perusteella liittyvät siihen, että miehet ovat rakentaneet maailman itsensä näköiseksi.
Miehet haluavat mahtailla. Kuulin, että bisnesmiehiä pitää aina kuvata hieman alaviistosta, jotta kuva edustaisi valtaa. Ja kun kuuntelen miesten pitch-esityksiä tuotteistaan, hämmästelen aina mahtipontista itsekehua ja saavutusten luettelemista. Minusta se on noloa. Mutta kun päiväkoti-ikäisen poikani kaverit tulivat kylään, meno oli ihan samanlaista. Kundit sen kun mahtailivat. ”Mä tiedän kaikki futiksen säännöt”, yksi viisivuotias sanoi (ei pitänyt paikkaansa). Tai autopelissä ”Mä voitin!” (ajoi puolivälissä ulos radalta eikä päässyt maaliin).
Miehillä on myös tapana kertoa omia mielipiteitään yleisinä totuuksina. ”Ruskea väri toimii tässä parhaiten.” Sen sijaan, että he sanoisivat: ”Uskoisin, että ruskea väri toimisi tässä parhaiten.”
Minä en pidä ensimmäisestä tyylistä, mutta liike-elämässä sitä pidetään usein jämäkkänä ja oikeana. Kuten klaniksi leikattuja hiuksia, jäykkiä pukuja ja solmioita.
Joten, opetanko tyttärelleni, että kannattaa kehua itseään ja vaikka vähän valehdellakin? Opetanko puhumaan yksinkertaisesti ilman hienovireisyyttä?
Mietin myös sitä, että pitääkö tytön omaksua miesmäisiä tapoja pärjätäkseen työelämässä, jota miehet paljolti edelleen rakentavat ja hallitsevat, vai pitääkö hänen yrittää muuttaa työelämää sellaiseksi, että siellä arvostettaisiin enemmän naisten tapoja. Jos huonopalkkainen hoiva-ala on hänen juttunsa, niin pitäisikö hänen siitä huolimatta pyrkiä vähemmän naisvaltaiselle ja siksi paremmin palkatulle alalle? Vai pitäisikö taistella sen eteen, etteivät ne alat, joissa nainen on tyypillisesti hyvä ja vahva, olisi enää huonommin palkattuja?
Suoraan sanottuna en tiedä vastauksia. Vaikeaa!
Ainakin haluan opettaa tyttärelleni, että tyttöys on hieno ja arvokas juttu. Hänen ei tarvitse matkia poikakulttuuria eikä pukeutua sukupuolineutraalisti. Lisäksi yritän varmistaa, ettei kukaan saa koskaan ujutettua hänelle ajatusta siitä, että tyttöys ja naiseus olisivat jotenkin ristiriidassa minkään muun kiinnostavan asian kanssa –kuten yhteiskunnallisen arvostuksen, johtamisen tai hyvän palkan. Tätä kai kutsutaan korkokenkäfeminismiksi. Kannatan.
Pauliina Seppälä on yrittäjä ja kevyen sarjan maailmanparantaja, jonka saa parhaiten kiinni sosiaalisesta mediasta.
Kommentit
Feministi triggeröityi?
Ideologianne on kulkenut matkansa päätökseen, olette voittaneet kaiken ja jäljellä on vain mitättömiä pikkujuttuja kuten korkokengät ja ’manspreading’.
Naiset ovat 2000 luvulla menneet kaikilla mittareilla miesten ohi.
Tämä kolmannen aallon lesbofeminismi on kuolonkouristuksissaan.
Kommentit
Mitä vittua minä juuri luin. Voiko idioottimaisempaa mietintää olla?
Antaa lapsen olla lapsi ja pukeutua niin kuin tykkää. Toisekseen eiköhän lapsi itse opi pärjäämään elämässäkin jos niin haluaa. Vanhemmat eivät voi olla kuin mukana tukemassa, että lapsi oppii omista virheistään ja tälle annetaan tilaa kasvaa.
Toki lapsella pitää olla rajansa ja niistä pitää kiinni samoin kuin pitää neuvoa ja kertoa suoraa että esim. huumeita ei kannata kokeilla, tupakointi tappaa samoin kun alkoholikin, mutta alkoholia voi ottaa kohtuudella kun muistaa rajansa.
Tuossapa melkein yleisimmät ohjeet mitä lapselle voi ja pitää antaa. Lopussa voi olla mukana neuvomassa sen mitä osaa esim. nikkaroinnin / tanssin / autoilun jne. kanssa, mutta muuten annetaan lapsien olla sellaisia kuin ovat.
Millään femakkohömpällä ja kultti ajatuksilla ei pidä lapsen päätä pilata. Feminismiä ei missään tapauksessa pidä opettaa lapselle, koska tällöin oppii vain epätasa-arvo, oppii luulemaan itsestään liikoja jos on tyttö ja syyttämään yhteiskuntaa ja miehiä kuten kirjoituksessa äitinsä kaikista ongelmista, kun taas jos on poika niin vihaamaan itseään koska kaikki miehethän ovat ”raiskaajia” ja ”rikollisia”.
Totuus sattuu, mutta näin se vain menee.
Vain suoraa puhetta – http://www.miesasia.fi
Hahahaha!! Hyvä vitsi.
Feministi triggeröityi?
Ideologianne on kulkenut matkansa päätökseen, olette voittaneet kaiken ja jäljellä on vain mitättömiä pikkujuttuja kuten korkokengät ja ’manspreading’.
Naiset ovat 2000 luvulla menneet kaikilla mittareilla miesten ohi.
Tämä kolmannen aallon lesbofeminismi on kuolonkouristuksissaan.
”Vai pyrkiä himmaamaan värimaailmaa ja tyyliä vähän sukupuolineutraalimpaan suuntaan?”
Eli tytöstä pojaksi?
Onko mielestäsi tyttö vain huono poika, tai tyttömäisyys kiellettyä feministin mielestä?
Tämä teksti on mielestäni todella outoa pohdintaa. Miteköhän outo lapsesta tulee jos äiti kelailee tuonlaisia. En tarkoita pahalla mutta jotkut vaan ovat tyytyväisiä noudattaessaan sukupuolistereotypioita, eihän siinäkään pitäisi olla mitään pahaa?
Ensimmäiset kommentoijat tuntuvat missanneen koko kirjoituksen pointin. Siinähän nimenomaan mainittiin, että että mikäli lapsi kokee olevansa stereotyyppisesti mitä tahansa sukupuolta (tai muuta jollain tavalla ulkoisesti määrittävää tekijää), se on ok ja antaa mennä. Kirjoituksessa kysyttiin myös sitä, kuinka paljon lapsen mielipteisiin markkinatalous on päässyt vaikuttamaan. Että minkälainen lapsi olisi, jos mitään näitä stereotyyppisiä tyttö- tai poikajuttuja ei olisi heille aina esimerkiksi televisiossa ja elokuvissa tuputettu. Tyttö saattaisi silti pitää prinsessoista ja poika urheilusta, mutta onhan sitä mielenkiintoista pohtia.
Tytöille on aikoinaan opetettu helposti pehmeämpiä toimintamalleja kuin pojille, minkä toteaminen ei ole miesvihaa tai naisten korostamista. Jos lapsi pitää prinsessoista ja pehmeistä arvoista (oli hän mitä sukupuolta tahansa), on hänelle silti tervettä opettaa, että omat mielipiteet saa sanoa, niillä on väliä ja elämässä saa pyrkiä juuri niin pitkälle kuin itsestä tuntuu. Aina näin ei ole juuri naissukupuolelle opetettu, mutta miehiltä sitä on odotettu.
Pointin missaus on vähän hölmö argumentti.
Jos Kirjoittaja pohtii että pitäsikö ohjata neutraalimpaan suuntaan, kertoo se mielestäni sitä kieltä että hänen mielestään neutraali on parempi, jollain oudolla tavalla.
Mikäli hän olisi tosissaan sitä mieltä että kukin saa olla millainen haluaa, ei tälläistä kirjoitusta olisi syntynyt alkujaan. Tuntuu että tässä kirjoituksessa katsellaan maailmaa ja kasvatusta jonkin oudon akateemisen ismin läpi (feminismi) ja sitten pähkäillään että johan on maailman ihmeellinen.
Hei, ongelmahan on se että naislla on vähemmän valtaa ja rahaa maailmassa – ja vaikka vanhempi ajattelisi että kaikki värit ja tyylit, tyttömäisyys ja poikamaisuus, ovat yhtä hyviä, hän voi silti ajatella pärjäämistä maailmassa. Jos tytöt kasvatetaan esimerkiksi ajattelemaan että heissä on kiinnostavinta ulkoinen olemus, he saattava jäädä murehtimaan sitä aikuiseksi kasvaessaan eivätkä keskity elämänsä rakentamiseen. Esimerkiksi näin.
Hei vaan Pauliina.
Hienosti puit sanoiksi tämän näkökannan josta kirjoitin 🙂
Sanot että miehillä on enemmän rahaa etc..
Olen mies, missä on rahani ja hallituspaikat yms. valta tässä yhteiskunnassa? Ei ole vielä näkynyt, en tiedä kauanko niitä pitää odottaa että ne maagisesti minulle tupsahtaa?
Se on varmaan alle 1% miehistä joilla tuo raha ja valta on. Suurempi prosentti miehistä on esim. linnassa tai kodittomana.
Joten jos vaikka kohdeltaisiin ihmisiä yksilöinä eikä että: ”nuo miehet on niiiin pahoja kun niillä on tuota rahaakin, öyh.”
Tosin turhaan tässä kirjoittelen, idealistille on huono selittää vastakkaita mielipiteitä. Heillä on omat totuutensa.
Moi! Totta! Mutta taustahan on se että miehet ihan yhtenäisenä ryhmänä aiemmin pitivät valtaa. Ja naisilla ei ollut mitään oikeuksia. Tämä ei ollut yksilökysymys, vaan nimenomaan ryhmäkysymys. Sitten naiset saivat tasaveroiset oikeudet, mutta tuon vanhan valta-asetelman luomat mallit ja rakenteet eivät häipyneet tuosta vain. Tasa-arvon eteen pitää edelleen tehdä työtä.
Samaan aikaan tietysti täytyy tehdä muunkin tasa-arvon eteen työtä, kuten luokkatasa-arvon, mikä taas ei ole sukupuolikysymys (vaikka nämä asiat kietoutuvatkin yhteen).
Olen sen verran vanha, että muistan 70-lun, jolloin tytöt ja pojat pukeutuivat oikeasti samanoloisiin vaatteisiin, -kuosisiin ja varmaan värisiinkin. Vaaleanpunaiset prinsessajutut työnnettiin kauppoihin kai kasarin puolivälissä, lasten ”muodit” ja ”tyylit” ovat menneet siitä eteenpäin mielestäni häränpyllyä.
Ihan vakavasti, tuohon aikaan oli helppoa olla tasa-arvoinen mukula. Nykyään lapsuus ja vanhemmuuskin vaikuttaa aikamoiselta taitolajilta, onnea matkaan.
Niin, itsekin olen 70-luvun lapsi ja juuri noin se oli silloin. Kyllä se taisi olla edistyksellisempää aikaa!
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous