Kolumnit

Jyrki Lehtolan kolumni: Kirja ei ole hyväiltävä objekti – se koostuu sanoista, jotka joko osuvat tai menevät ohi

Koska olemme vaimoni kanssa molemmat ns. sivistyskodeista, olemme tottuneet katselemaan kirjoja, joiden olemassaolossa ei periaatteessa ole enää mitään järkeä. Siinä ne ovat, pitkin seiniä niin kuin todella nolot metsästyssaaliit, kirjoittaa Jyrki Lehtola.
13.12.2018 Teksti: Jyrki Lehtola

Nyt eletään taas sitä aikaa vuodesta, kun kirjakaupat tuovat mieleen 70-luvun ja ovat täynnä kirjoja ostavia ihmisiä. Kirjoja ei tosin osteta itselle, vaan sille usein iäkkäämmän puoleiselle sukulaiselle, jolle ei tiedä, mitä hankkisi lahjaksi, mutta hämärä muistikuva on, että se piteli joskus kirjaa kädessään.

Kirjat ovat muutenkin palanneet hetkeksi marginaalista keskiöön, kun Helsinkiin avattiin joulukuun alussa Oodi, uusi keskustakirjasto, helsinkiläisten tuorein olohuone, jossa on myös kirjoja.

Koska ihminen on reaktioissaan luotettava, Oodi oli hädin tuskin ehtinyt avata ovensa, kun sen jo ilmoitettiin olevan pettymys.

Oodissa ei ole äänilevyjä lainkaan. Sen sijaan siellä on vääriä asioita: kahviloita, kokoontumissaleja, elokuvateatteri ja kokkausnurkkaus. Kirjoja siellä on vain 100 000 nimikettä, mikä on vähemmän kuin pienen kaupungin pääkirjastossa.

Väärin, kaikki väärin! Kirjallisuus on hiljaista, yksinäistä hiipimistä outojen, vielä tuntemattomien nimikkeiden seassa. Oodi perustuu sosiaaliseen kanssakäymiseen, kohtaamisiin, tapaamisiin ja kollektiivisten elämysten tuottamiseen, kaikki on väärin.

Pettymys Oodiin on ymmärrettävää, jos määrittelee kirjan ja kirjaston nostalgisesti, oman sivistyksensä fetisoinnin kautta. Ja on myös ymmärrettävää, jos kirja halutaan määritellä nostalgisesti, sen verran vanha käyttöliittymä se on ja kertoo vaivattomalla tavalla omistajastaan syvemmän tarinan kuin älypuhelin tai tietokone pystyvät kertomaan.

Perheemme elää keskellä ahdistavaa, jopa vaarallista nostalgiaa. Kirjahyllyt kiertävät raskaina asuntoamme niin, että eräs ystävämme pelästyi niiden kaatuvan ja alkoi ruuvata niitä välittömästi seiniin kiinni, jotta emme tappaisi viattomia Hannu Salaman tuotannolla.

Koska olemme vaimoni kanssa molemmat ns. sivistyskodeista, olemme tottuneet katselemaan kirjoja, joiden olemassaolossa ei periaatteessa ole enää mitään järkeä. Siinä ne ovat, pitkin seiniä niin kuin todella nolot metsästyssaaliit. Kukaan ei ole niihin vuosiin koskenut, selkämyksistä voi joskus tulla jokin muisto mieleen, tuskin kuitenkaan, pölyä lähinnä keräävät. Perillisillekään niistä ei ole kuin harmia. Tuhansista kirjoista voi ehkä muutamalla kymmenellä yksilöllä olla rahallista arvoa; lopuista kirjoista joutuu repimään kannet ensin irti ennen kuin niitä voi viedä edes paperinkeräykseen.

Siirryin 2010-luvun alussa ostamaan kirjat Kindle-lukulaitteelle, joten perijöiden elämä on helpottunut. Kindle-kirjojen jälleenmyyntiarvo on nolla euroa, mutta parisataa grammaa painava laite ei aiheuta fyysistä rasitusta, kun sen kiikuttaa elektroniikkaromun kierrätykseen.

Kindle on Amazon-kaupan lukulaite, johon mahtuu kymmeniä tuhansia kirjoja. Kirjaihmisissä se herättää edelleen yllättävän voimakasta paheksuntaa, koska kirjoja pitää voida kosketella, katsella, nuuhkia, alleviivata.

En ole koskaan nuuhkinut kirjaa enkä Kindleä, mutta Kindleä voi alleviivata ja vielä niin, että kaikki Kindle-kirjoissa alleviivatut kohdat löytyvät järjestyksessä yhdestä paikasta. Se on edistystä, sillä kirja koostuu sanoista, ei hajuista, ja se on sisustuselementti vain meille, jotka unohduimme väärille vuosikymmenille.

Viime vuosina kirjoista on puhuttu yhä enemmän sisustuselementtinä sen jälkeen, kun muutama tv:stä tuttu suomalainen ilmoitti, ettei heillä ole kotonaan kirjoja, koska kirjat eivät sovi kodin valkoiseen, ruumishuonetta muistuttavaan sisustukseen. Lausunnot herättivät nopeasti arvattavaa paheksuttavaa, kun niiden avulla saatiin taas puhua sivistyksen rappiosta.

Ei kirja ole jotain, jonka tulee määritelmällisesti olla muuttumaton ja jumittua sellaiseksi kuin se muistoissamme on. Ei kirjan täydy edes näkyä. Oodi-kirjastoon voi tilata kaikki haluamansa kirjat, kevyen lukulaitteen sisään mahtuu koko maailma, kirjaa voi lukea bussissa puhelimestaan. Ei kirja ole hyväiltävä objekti, se koostuu sanoista, jotka osuvat tai menevät ohi, ja teknologian kehittyessä on vain luonnollista ja suositeltavaa, että kirja etsii uusia tapoja hyödyntää sitä.