Kolumnit

Jyrki Lehtolan kolumni: Jos osaat reklamoida tomaatista, osaat tehdä sen myös silloin, kun elämä tarjoaa sinulle sitruunoita

Ihmisen ominaisuuksista keskusteltaessa kiistellään usein siitä, mistä ne ovat seurausta: ympäristöstä vai geeneistä. Uusperheessämme on kaksi reklamoijaa ja kaksi, jotka eivät halua reklamoida. Reklamoijat ja ei-reklamoijat eivät ole keskenään verisukulaisia, kirjoittaa Jyrki Lehtola.
14.2.2019 Teksti: Jyrki Lehtola

On kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka reklamoivat, ja niitä, jotka eivät.

Ihmisen ominaisuuksista keskusteltaessa kiistellään usein siitä, mistä ne ovat seurausta: ympäristöstä vai geeneistä. Uusperheessämme on kaksi reklamoijaa ja kaksi, jotka eivät halua reklamoida. Reklamoijat ja ei-reklamoijat eivät ole keskenään verisukulaisia.

Perheemme nuorin lapsi ja minä karsastamme reklamointia. Kun ostin aikoinaan hänelle lahjaksi lasten lelutietokoneen, kone ei käynnistynyt kertaakaan, mutta meidän molempien mielestä koneen palauttaminen kauppaan olisi ollut liian iso reaktio rikkinäiseen koneeseen. Ei tämä niin suuri epäoikeudenmukaisuus ole, ei nyt juututa tähän, emmä jaksa soittaa minnekään.

Tampereelta on lähtöisin sanonta ”Ei tehrä tästä ny numeroo”, joten oma asenteeni voi olla seurausta tamperelaisesta alkuperästäni. Perheen nuorimman asennetta Tampere ei selitä, hän on käynyt Tampereella alle kymmenen kertaa.

Puolisoni ja tyttäreni ovat normaaleja reklamoijia ja ottavat yhteyttä, jos kokevat saaneensa muuta kuin tilasivat. Jos ravintolan ateriasta löytyy naula, puolisoni huomauttaa asiasta, mutta minä laitan naulan suustani vaivihkaa taskuun. Usein puolisoni ja tyttäreni kehottavat myös minua ja perheen nuorinta taistelemaan itseemme kohdistuvaa epäoikeudenmukaisuutta vastaan, jolloin me katselemme kiusaantuneina asunnon seiniä ja mumisemme jotain ei-sitovaa kaukaisesta tulevaisuudesta, jolloin ehkä avaamme suumme, tuskin kuitenkaan.

Olen törmännyt yhä useammin myös niihin, jotka tuntuvat saavan reklamaatiomahdollisuudesta tarvittavaa lisäenergiaa elämäänsä.

Siivoojan jäljiltä löytyi kaapin alta pölyhiukkanen, kun oikein tarkasti taskulampulla etsi! Ostin viime viikolla viisi tomaattia, ja nyt yksi niistä on jo epäilyttävän pehmeä! Törmäsin autolla parkkihallin pylvääseen, joka oli väärässä paikassa! Reklamaatio, reklamaatio, reklamaatio!

Ymmärrän, että reklamointihalu kumpuaa ihmisen itseensä kohdistuvasta oikeudenmukaisuuden tarpeesta. Siitä huolimatta jotain luotaantyöntävää siinä on aina ollut, kun se niin usein perustuu käsitykseen reklamoijan omasta erehtymättömyydestä ja kohdistuu niin pieniin asioihin, että ne voisi saman tien unohtaa.

Vaikka reklamaatiokynnykseni on korkealla, viime aikoina olen lähestynyt sitä.

Tanssiharrastuksessa tapahtuneen kaatumisen seurauksena tyttäreni polvi kipeytyi. Menimme tutkituttamaan sen yksityiselle lääkäriasemalle, koska olin aikoinani hankkinut tyttärelleni onnettomuus- ja tapaturmavakuutuksen.

Lääkäriasemalla diagnosoitiin polvet ja todettiin molempien tarvitsevan leikkausta. Tässä vaiheessa vakuutusyhtiö yritti jo sälyttää leikkauskustannuksia tanssikoululle ja kenelle tahansa muulle siinä kuitenkaan onnistumatta. Leikkauksen he onnistuivat saamaan omaan sairaalaansa, vaikka en sitä halunnut.

Sairaalassa leikattiin ensin vasen polvi, minkä jälkeen fysioterapiassa polvea vähän heiluteltiin. Puoli vuotta myöhemmin leikattiin oikea polvi, mutta leikkaus epäonnistui ja lääkärit puhuivat jotain ”hajonneista jänteistä”.

Tyttäreni polvi oli niin kipeä, että hän joutui päivittäin syömään särkylääkkeitä, ja puolen vuoden kuluttua oikea polvi leikattiin uudestaan.

Senkin leikkauksen jälkeen polvea särki, tytär ei pystynyt kävelemään portaita ja sai poikkeusluvan käyttää koulussa hissiä. Kaikki rasitus sattui, ja pomppivasta tytöstä oli tullut flegmaattinen laahautuja.

Siirsin hoidon yksityiseltä puolelta kunnalliseen terveydenhuoltoon. Siellä potilas nähtiin kokonaisuutena ja ymmärrettiin, että jalassa on muitakin osia kuin polvi. Jo fysioterapeutti kauhistui: paitsi että 16-vuotiaan polvet olivat edelleen hajalla, nilkat olivat pahasti vääntyneet ja toisen jalan lihakset olivat alkaneet surkastua.

Jaa-a. Hmm. Ehkä elinikäisessä reklamoinnissa on puolensakin; se on valmistautumista yhä suurempiin taisteluihin. Jos olisin aikoinani harjoitellut reklamointia tomaateilla, tietäisin nyt, miten ja millä asenteella toimia.

Kommentit (1)

Taas kerran loistavaa Jyrkiä-niinhän se on. Minäkin opin tuon taidon vasta täytettyäni 60 ja nyt olen siinä jo melkeinpä liiankin ”haka”.Aina olen saanut palautteen ja uuden tuotteen. Onneksi reklamoitavaa Suomessa on kohtalaisen vähän-raaka broileri oli miusta sen arvoista.
Iloista kevättä vaan koko perheelle-täällä lunta ja pakkasta mutta hyvä niin,pääsenhän lämpöön heti kun tarve vaatii.

Taas kerran loistavaa Jyrkiä-niinhän se on. Minäkin opin tuon taidon vasta täytettyäni 60 ja nyt olen siinä jo melkeinpä liiankin ”haka”.Aina olen saanut palautteen ja uuden tuotteen. Onneksi reklamoitavaa Suomessa on kohtalaisen vähän-raaka broileri oli miusta sen arvoista.
Iloista kevättä vaan koko perheelle-täällä lunta ja pakkasta mutta hyvä niin,pääsenhän lämpöön heti kun tarve vaatii.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *