Marianna Stolbow

Marianna Stolbowin kolumni: Miksi naisilta halutaan taas viedä oikeus raskauden keskeyttämiseen, vaikka se on ainoastaan naisen oma valinta?

Olisimmeko 1970-luvulla uskoneet, että miten vuonna 2020 vaaditaan nuorille lisää kuria ja naisten perusoikeudelle eli raskaudenkeskeytykselle perusteluita. Aivan kuin olisimme palanneet 50 vuotta ajassa taaksepäin, kirjoittaa Marianna Stolbow kolumnissaan.
Teksti: Marianna Stolbow

Jos joku vielä kuvitteli historian kulun olevan lineaarista, näkemys on rikottu viime aikoina ronskilla tavalla.

Kuka olisi 1970-luvulla kuvitellut, että Yhdysvalloissa istuu jonain päivänä presidentti niin tiukassa omalla pallillaan, ettei häntä saada ulos edes äänestämällä? Tai kuka olisi kuvitellut, että vain 30 vuotta siitä, kun vanhat diktatuurit saadaan kaadettua, Euroopassa oiotaan taas oi­keusvaltioperiaatteiden välistä ja operoidaan demokratiaa vastaan? Vai olisiko joku uskonut, että 2020-luvulla meillä joudutaan käymään keskustelua siitä, saako hakaristien kanssa marssia kaduilla?

Luen myös mediasta kansanedustajiemme kantoja, joissa peräänkuulutetaan nuorille lisää kuria ja rangaistuksia. Kuin olisi palattu ajassa viisikymmentä vuotta taaksepäin, vaikka tässä välissä on tehty varmaan hyllykilometreittäin tutkimuksia, jotka kertovat, mitä nuoret kaipaavat: turvaa, tulevaisuudennäkymiä ja perhettä.

Ehkä kaikkein kummallisinta olisi ollut nuoruudessani ajatella, että jonain päivänä kaivetaan uudelleen esiin oikeus raskaudenkeskeytykseen. En olisi uskonut, että tällaisille naisten perusoikeuksille vaaditaan selityksiä uudelleen. Nyt on naftaliinista kaivettu esiin muutakin kuin aiemmin kiellettyjä lippuja.

Hämmentyneimmän hetkeni koin, kun Ylen ajankohtaisohjelmassa suomalainen (mies)tutkija sanoi sangen kyseenalaisen USA:n presidentin pelastaneen enemmän syntymättömien lapsien henkiä kuin kukaan.

Olen kuullut niin sukkapuikolla kuin räntäsateen aikaan lumenluonnin voimalla tehdyistä aborteista.

Mistä pulpahtavat nämä miehet, jotka eivät ole kokeneet raskaudenkeskeytymistä kehossaan mutta kommentoivat sitä julkisesti?

Voisimme lukaista 50 vuotta vanhoja sanomalehtiä, joissa kommentoidaan samoja asioita pelottavan samasta näkökulmasta kuin tänään. Paitsi että silloin kukaan ei olisi kaivanut niitä tiettyjä ristilippuja piironginlaatikoista, koska sodasta oli kulunut niin vähän aikaa, että asia oli vielä tiukasti muistissa. Nyt ei ole. Eikä ole sekään, kuinka paljon hämäriä, väkivaltaisia raskaudenkeskeytyksiä tehtiin aikana, jolloin laillinen sellainen oli kielletty. Kannattaisi muistaa ja muistuttaa.

Olen kuullut niin sukkapuikolla kuin räntäsateen aikaan lumenluonnin voimalla tehdyistä aborteista. Turha sanoa, mikä riski ja kipu noihin hetkiin on liittynyt.

Ja juuri tuo kipuasia on unohtunut niiltä, jotka suunsa aiheesta avaavat.

Asia on kipeä, missä tahansa iässä tai tilanteessa siihen päädytän. Uskon, että muisto seuraa naista vuosikausia.

Ei ole sinun asiasi, keski-ikäinen mies, kommentoida hedelmällisessä iässä olevan naisen oikeutta kehoonsa. Ei edes silloin, jos hänen kehossaan kasvaa uusi keho.

Raskaudenkeskeytys tuottaa tuskaa ja syyllisyyttä. Se on itsestään selvää. Kyseessä on yksityinen valinta ja terveyteen liittyvä kysymys. Lineaarisesti on menty eteenpäin siinä, että ehkäisykeinojen lisääntyessä ja niiden saannin helpottuessa raskaudenkeskeytykset ovat vähentyneet roimasti. Silti niitä tarvitaan, valitettavasti.

Kivun lisäksi myös ratkaisun perusteleminen sattuu. Asia on kipeä, missä tahansa iässä tai tilanteessa siihen päädytän. Uskon, että muisto seuraa naista vuosikausia.

Kaivetaankohan historiankätköistä seuraavaksi oikeus avioeroon?

Samaan aikaan kun oma tahto yritetään saada kuuluville, Euroopassa on marssittu tosissaan sen puolesta, että naisilla säilyy oikeus raskaudenkeskeytykseen.

Meillä keskeytysten lukumäärä on painunut alle 10 000:n, mutta sekään ei kaikille riitä.

Minulla puolestaan ei riitä mielikuvitusta siihen, kuinka syvää naisvihaa täytyy ihmisen tuntea silloin, kun kieltäydytään ymmärtämästä abortin olevan vihoviimeinen keino. Vai pitäisikö kaivaa naftaliinista 80-luvun Tempakan ohjeet: ”Paras ehkäisykeino on pitää vetoketju kiinni”? Se herätti meissä nuorissa silloin valtavasti hihitystä, vaan eipä olisi naurattanut yhtään, jos olisimme arvanneet, että 40 vuotta myöhemmin maailmassa puhutaan jälleen raskaudenkeskeytyksestä.

Kestoaiheita siis näyttää löytyvän. Kaivetaankohan historiankätköistä seuraavaksi oikeus avioeroon, vaikka liian monet lapset ovat eläneet infernaalisissa ydinperheissä ja toivoneet, että vanhemmat edes asuisivat erillään, jottei näiden välienselvittelyä tarvitsisi ikuisesti kuunnella?

Anna Mariannalle palautetta: mstolbow @ liberamente.fi

X