Ihmiset ja suhteet

Tyttöjen Talo on monille tytöille kuin toinen koti: ”Tämä on se paikka, joka pitää mut elämässä kiinni”

Tyttöjen Talo Helsingin Hakaniemessä on henkireikä ja turvapaikka tytöille ja nuorille naisille. Täällä jotkut heistä ovat tavanneet ensimmäistä kertaa aikuisen, joka kuuntelee, arvostaa ja välittää.
11.10.2017 Teksti: Iina Alanko Kuvat: Heli Hirvelä/Otavamedia

– Täällä koen olevani erityinen ja tärkeä, Anna, 22, sanoo.

– Yli kolmen vuoden ajan tämä on ollut minulle turvapaikka. Täällä olen tutustunut moneen ihmiseen ja saanut apua ja itseluottamusta ja hyvien ihmisten läsnäoloa.

Anna puhuu Tyttöjen Talosta, joka sijaitsee Helsingin Hakaniemessä ja on tarkoitettu tukea tarvitseville tytöille ja nuorille naisille.

Koulukiusattu Anna löysi Tyttöjen Taloon lukioikäisenä. Oikeastaan Annan koko maailmankuva muuttui, kun hän Tyttöjen Talossa tapasi ”hyviä” aikuisia ja sai tunteen, että he kuuntelevat ja välittävät.

– Aikaisemmin sellaisia aikuisia ei elämässäni ollut.

Tyttöjen Talossa hän tuntee olonsa kohdatuksi ja hyväksytyksi. Siitä hän kiittelee Tyttöjen Talon työntekijöitä. Anna kehuu etenkin ”popparia” eli pop-up-vastaanottoa, jonne ei tarvitse varata aikaa.

– Siellä saa käydä juttelemassa aikuisen kanssa kahden kesken mieltä painavista asioista aina, kun siltä tuntuu.

”Tänne voi tulla omana itsenään”

Tyttöjen Talon 10–28-vuotiaille tytöille avoin kahvila on tuttuun tapaan auennut kolmen aikaan.

– Täällä tunnen tekeväni työtä, jolla on todellista merkitystä, Ninni sanoo. Hän on työskennellyt talossa jo 13 vuotta.

– Tänne jokainen voi tulla omana itsenään. Täällä ei tarvitse profiloitua jonkin syyn tai ongelman kautta. Nuoruudessa itsessään on jo niin paljon haasteita, että tällaisia matalan kynnyksen paikkoja tarvitaan, Ninni sanoo.

Kahvilahuoneen sohvalla istuu 27-vuotias Miia. Mitä Tyttöjen Talo hänelle on merkinnyt?

– Se on vähän kuin siinä harlemilaisesta tytöstä kertovassa Precious-kirjassa, Miia sanoo.

– Siinä sanottiin, että on se merkillistä, että vanhemmat tunsivat minut 16 vuotta ja vihasivat minua, ja sitten tapasin ventovieraan, joka rakasti minua sekunnin jälkeen.

Miia on käynyt Tyttöjen Talossa jo kymmenen vuoden ajan.

– Olen saanut täältä ajanviettopaikan ja empaattista seuraa. Olen myös ystävystynyt Mireten kanssa, joka on nykyään paras kaverini.

”On paljon tyttöjä, jotka voivat pahoin”

Nuudeliannos 80 senttiä, mehu 20 senttiä, pussillinen pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä euron. Jo kahvilan hinnastosta voi päätellä, että Tyttöjen Talolla tavoitellaan jotain ihan muuta kuin taloudellista voittoa. Terveelliset välipalat tai pikku illalliset ovat kuitenkin tarpeen, jos ruoka on kotona jäänyt syömättä.

Tyttöjen Talon johtaja Mari Uusitalo-Herttua oli primus motorina, kun ensimmäistä Tyttöjen Taloa perustettiin Suomeen 17 vuotta sitten.

– Silloin tyttöjen tai poikien erityistarpeita ei tunnistettu. Oli kuitenkin huomattu, että on paljon tyttöjä, jotka syystä tai toisesta voivat pahoin, Mari kertoo.

Mari Uusitalo-Herttua

Helsingin talon johtaja Mari Uusitalo-Herttua perusti Suomen ensimmäisen Tyttöjen Talon 17 vuotta sitten.

Samoihin aikoihin nousi esiin selvä tarve paikalle, jossa tytöt voisivat turvallisessa ympäristössä jutella juuri heille – tytöille – tärkeistä asioista.

– Tajuttiin myös, että on helpompaa käydä läpi omaan kasvuun liittyviä asioita aikuisen naisen kanssa, joka on tietoinen siitä, miten omaa sukupuolta arvioidaan ja arvotetaan. Aikuinen nainen voi näin toimia peilinä tytön omalle kasvulle, Mari kertoo.

Vuosien varrella toiminta on laajentunut, monipuolistunut ja vakiintunut. Nyt Tyttöjen Taloja on Suomessa seitsemän: Helsingin lisäksi Espoossa, Turussa, Oulussa, Tampereella, Kuopiossa ja Rovaniemellä. Pojatkin ovat saaneet omiin erityistarpeisiinsa keskittyvät Poi­kien Talot Helsinkiin ja Ouluun.

”Tunsin oloni hyljeksityksi ja rumaksi”

Nauru ja iloinen puheensorina täyttävät kahvilan. Paikalle on Miian lisäksi ilmaantunut kymmenkunta tyttöä ja nuorta naista, jotka haluavat kertoa kokemuksiaan Tyttöjen Talosta. Yksi heistä on itsetunto-ongelmista kärsinyt Mia, 20, joka tuli talon kuvisryhmään 13-vuotiaana.

– Isä toi minut tänne. Tunsin silloin oloni hyljeksityksi ja rumaksi. Olin epävarma tyylistäni enkä oikein tiennyt, kuka olen.

Seitsemän vuoden aikana Tyttöjen Talo ja etenkin kuvisryhmä ovat tulleet Mialle tärkeiksi.

– Olen saanut itseluottamusta. Ei se vieläkään ole ihan kohdillaan, mutta koko ajan enemmän olen se Mirette, joka tykkää tehdä asiat omalla tavallaan, Mia sanoo kutsuen itseään nettimaailman taiteilijanimellään.

Mia-Mirette on hyvä esimerkki siitä, kuinka Tyttöjen Talot eroavat muista nuorisotaloista. Siinä missä muorisotaloissa painotetaan toimintaa ja tekemistä, Tyttöjen Taloissa keskitytään sisäiseen kasvuun. Ryhmissä ja yksilökäynneillä opitaan tunnistamaan, kuka minä olen ja mitä haluan.

Taustalla on usko ihmisen omiin voimavaroihin ja hänen kykyynsä ratkaista ongelmia itse. Uskotaan siihen, että jokainen pärjää, kun ympärillä on riittävästi tukea, ja että vaikeidenkin vaiheiden jälkeen elämälle voi löytää uuden suunnan.

Tyttöjen Talossa opitaan myös tunnistamaan omia tunteita ja puhumaan siitä, miltä itsestä tuntuu. Kun saa ymmärrystä ja kokemuksen siitä, että itseä kuunnellaan, oppii myös pukemaan tuntemuksiaan sanoiksi.

Tukea ja apua jaksamiseen

Vuoden mittaan Helsingin Tyttöjen Talon ovi käy noin 9 000 kertaa, suunnitelmallista tukea saa noin 500 tyttöä ja talossa kokoontuu noin 60 ryhmää. Niistä osa on harrastusryhmiä, joissa opitaan joogaa, kädentaitoja tai vaikkapa Bollywood-tanssia. Jotkut tytöt taas käyvät talolla tekemässä läksyjään koulun jälkeen tai viettämässä aikaansa itsekseen tai kaverin kanssa kahvilassa. Ajanviettotapoja on monia.

– Monilla tytöillämme on kuitenkin selvä tuen tai avun tarve, jonka takia elämä seisoo paikallaan. Sen vuoksi he eivät jaksa käydä koulua, opiskella tai tehdä oikein mitään, Mari kertoo.

Erityistukea tarvitsevat tytöt tulevat Tyttöjen Taloon monenlaisia polkuja pitkin. Osa löytää paikan itse, mutta tyttöjä ohjataan taloon myös kouluista ja lastensuojelun tai psykiatrian puolelta. Ensimmäisellä kerralla työntekijät käyttävät paljon energiaa siihen, että tytölle syntyy tunne siitä, että täällä on oikeasti ihmisiä, jotka ovat hänestä kiinnostuneita.

Tyttöjen talo Helsinki

Monelle Tyttöjen Talo on kuin toinen koti, joillekin jopa omaa parempi.

Tukea tarvitsevilla tytöillä on taustallaan monenlaisia rankkoja kokemuksia. Heitä varten talossa toimii suljettuja, jonkin teeman ympärille syntyneitä ryhmiä, joita perustetaan tyttöjen omien toiveiden mukaan. Niitä ohjaa aina alan ammattilainen, useimmiten joku talon työntekijöistä.

– Meillä on yhdeksän sosiaali- tai hoitoalan koulutuksen saanutta työtekijää, muun muassa sosionomeja, erikoisnuorisotyöntekijöitä, kätilöitä ja seksuaalineuvojia. Kaikilla on lisäksi terapeuttista koulutusta taustallaan. Sekä yksilö- että ryhmätapaamisissa on mukana terapeuttisia elementtejä, mutta puhdasta terapiaa me emme täällä anna.

Talossa kokoontuu esimerkiksi ujojen ja arkojen tyttöjen ryhmä, ryhmä yksinäisille, masentuneille tytöille sekä ryhmä tytöille, joiden on vaikea poistua arkisin kotoaan. Myös seksuaaliväkivaltaa kokeneille on omat ryhmänsä. Talo tarjoaa mahdollisuuden myös yksilölliseen, kahdenkeskiseen tukeen. Neuvoja ja tukea saa muun muassa seksuaalisuuteen ja seksuaaliterveyteen liittyvissä asioissa.

Tyttöjen Talossa kokoontuu vuosittain myös toistakymmentä Nuoret äidit –ryhmää, jotka on tarkoitettu tukemaan alle 21-vuotiaiden odottajien raskautta ja äitiyttä.

Aikuisia, joille jutella

Ida on löytänyt Tyttöjen Talosta ystäviä ja juttelukavereita. Tänne hän on tullut aina, kun ei ole keksinyt muuta tekemistä.

– Olen 29, mutta koen olevani tyttö samalla tavoin kuin täällä käyvät kymmenvuotiaat – me vietämme yhdessä aikaa, ja voin joissain asioissa olla heille vertaistukena, Ida sanoo.

Ida on törmännyt siihen, että moni hänen tuttavansa on luullut Tyttöjen Talon tyttöjen olevan joko mielenterveysongelmaisia tai puhumassa täällä vain seksistä.

– Että täällä ei muka voi tehdä mitään muuta, vaikka täällähän voi tehdä kaikenlaista! Ei tarvitse olla mitään ongelmia. Ne sellaiset ovat median luomia juttuja, Ida päättelee.

Idallekin tärkeitä ovat aikuiset, joille voi jutella, jos omille vanhemmille ei oikein voi. Ida kertoo äitinsäkin jo kehottavan tytärtään kysymään Tyttöjen Talosta neuvoa sellaisissa asioissa, joissa ei itse osaa tätä auttaa.

– Aina vanhemmat eivät ole se paras mahdollinen tuki, Mia kommentoi.

Turvallisuutta ja sääntöjä

Kaikkien paikalla olevien tyttöjen puheissa toistuvat samat teemat: turvallisuus, hyväksytyksi tuleminen, aikuisilta naisilta saatu tuki, itsetunnon kasvaminen. Tyttöjen Talo koetaan liikuttavan yksimielisesti paikaksi, jossa on hyvä olla.

Onko tämä vähän niin kuin toinen koti?

– Todellakin! Tämän erottaa kodista vain se, että täällä ei saa kiroilla eikä nukkua, Mia sanoo ja saa muut nauramaan.

Tyttöjen Talossa on muitakin sääntöjä, joita kaikkien täytyy noudattaa. Tärkein niistä on toisen kunnioittaminen.

Tyttöjen Talo Helsinki

Tunnistatko sinä nämä vahvat naiset?

– Eikä saa kiusata. Kaikki pitää ottaa huomioon. Ovet huoneisiin pitää pitää auki muulloin paitsi ryhmä- ja yksilötapaamisten aikana, tytöt luettelevat.

Se on erilaista moneen kotiin verrattuna, joku huomaa. Täällä ei saa mennä oven taakse eristäytymään omaan maailmaansa.

– Eikä saa juosta, Ida muistaa.

Ihan pelkkää ristiriidatonta Onnelaa ei tyttöjen välinen kanssakäyminen aina ole täälläkään.

– Skismoja syntyy tietysti täälläkin esimerkiksi silloin, kun tuttuun, jo muotoutuneeseen porukkaan tulee uusia tyttöjä. Sitten katsotaan, miten he ottavat paikkansa ja miten muut antavat heille tilaa, talon johtaja Mari kertoo.

Vuorovaikutuksen hankaluudet otetaan herkästi keskusteluun.

– Toisaalta täällä käy todella erilaisia ja monenlaisia tyttöjä, ja valtaosin he ottavat toisensa ihan mielettömän hienosti huomioon.

Tässä yhteisössä kenenkään ei tarvitse pelätä. Siksi on luotu säännöt siihenkin, kuinka toisia kohdellaan.

Tietysti myös lakeja noudatetaan. Henkilökunnan kanssa käytävät keskustelut ovat luottamuksellisia, mutta esimerkiksi alaikäisiin kohdistuvasta väkivallasta kuullessaan työtekijöillä on ilmoitusvelvollisuus. Silloinkin asioiden etenemisestä keskustellaan aina tytön itsensä kanssa.

Talo on elämän rytmittäjä

Kaikki kahvilaan tulleet nuoret naiset ovat käyneet Tyttöjen Talossa vuosia. Rinnalla kulkevat ystävät, työntekijät ja vapaaehtoistyötä tekevät Isosiskot ovat tulleet tärkeiksi.

– Prosessit, joita täällä käydään läpi, ovat aika pitkiä, taide- ja liiketerapeuttisissa ryhmissä käyvä Joanna, 22, sanoo. Itse hän tuli talolle ensi kertaa Ninnin johtamaan eläinavusteiseen tunneryhmään 18-vuotiaana.

Kolmekymppinen Iiris on käynyt Tyttöjen Talossa vuodesta 2008 lähtien.

– Olin yksinäinen, ja elämäntilanteeni oli aika kriittinen silloin, kun talon 22-vuotiaana löysin. Kävin täällä vuosien ajan tosi aktiivisesti – usein tulin ensimmäisenä ja lähdin viimeisenä. Talo oli päiväohjelmani ja elämäni rytmittäjä.

Iiris on saanut talosta myös käytännön apua muun muassa asunnon etsimisessä, muutossa ja virallisten asioiden hoitamisessa. Hän laskee itsensä vielä tyttöihin, vaikka onkin ylittänyt talon virallisen 28 vuoden yläikärajan.

– Ikärajan täyttyminen oli minulle vaikea kohta, vaikka ymmärrän, että johonkin se raja on vedettävä, Iiris kertoo.

– Oli tärkeää saada kuulla, että minua ei heitetä pihalle. Että nämä ihmiset ja tämä paikka ovat edelleen minua varten olemassa.

Isosiskot ovat vapaaehtoisia tukihenkilöitä Tyttöjen Talossa.

Isosiskot ovat vapaaehtoisia tukihenkilöitä Tyttöjen Talossa.

Iiris tapaa yhä Ninniä kahden kesken. Yhdessä Ninnin ja muiden työntekijöiden kanssa mietitään, mitä seuraavaksi. Pohdittu on sitäkin, voisiko Iirikselle järjestyä tehtäviä täältä. Tällä hetkellä Iiris toimii musiikkiryhmän apuohjaajana.

– Vähitellen mennään eteenpäin. Ja onhan täällä paljon tapahtumia, joihin vanhemmatkin voivat tulla: tyttöjen päivän ja naisten päivän juhlat.

Silloin tänne kokoontuu satojakin naisia pitämään hauskaa, nauttimaan tyttönä olosta.

Tulevaisuus?

Vaikka Tyttöjen Talot ovat tarpeellisuutensa osoittaneet ja paikkansa vakiinnuttaneet, tulevaisuus jännittää Helsingin talon johtajaa Maria.

Tyttöjen Taloa pyörittää Kalliolan nuoret ry -niminen yhdistys. Talon rahoitus tulee monesta eri lähteestä, muun muassa Raha-automaattiyhdistykseltä ja opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Isoja rahoittajia ovat myös Helsingin kaupunki, nuorisoasiainkeskus ja sosiaali- ja terveysvirasto, jonka organisaatio menee Sote-uudistuksen seurauksena monella tavalla uusiksi.

– Valtaosa rahoituksesta on pysyvää, mutta osaa pitää hakea joka vuosi erikseen. Soten tullessa auki on moni asia, esimerkiksi se, mistä rahaa tulevaisuudessa haetaan. Toivottavasti saamme avustuksia myöhemminkin eikä meitä unohdeta, Mari sanoo.

Järjestölähtöinen auttaminen on Marin mukaan paitsi hirveän tärkeää – sille on aivan oma paikkansa palvelujärjestelmässä – myös taloudellisesti kannattavaa ja tuloksellista.

– Meidän työmme tuo yhteiskunnalle suuria säästöjä. Erikoissairaanhoidossa sama työ tulisi aivan hirvittävän kalliiksi.

Mitä jos Tyttöjen taloa ei olisi?

On uskallettava kysyä viimeinen, vähän pelottavakin kysymys. Mitä näille kahvilan tytöille olisi tapahtunut, jos Tyttöjen Taloa ei olisi ollut? Vastaukset mykistävät.

– Elämä ei olisi samanlaista, todellakaan. Minulla olisi ehkä yksi kaveri ja sen perhe. Minulla voisi ehkä olla myös mielenterveysongelmia, Ida arvelee.

– Mä olisin varmaan hoidossa tai sitten kuollut. Tämä on se paikka, joka pitää mut elämässä kiinni, Mia sanoo.

– Tämä voi kuulostaa dramaattiselta, mutta välillä ajattelen, etten välttämättä olisi hengissäkään, Iiris sanoo.

– Minulla on tuo sama. Niin vakavalta kuin se kuulostaakin, niin totta se on, sanoo Anna.

Julkaistu Anna 47/2016 -lehdessä.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi