Eeva Lahdenmäen äiti ja veli tutustuttivat hänet kirjoihin: – Veljeni Pekka oli huippukirjoittaja ja yritin jäljitellä hänen kirjoitustyyliään.
Eeva Lahdenmäen äiti ja veli tutustuttivat hänet kirjoihin: – Veljeni Pekka oli huippukirjoittaja ja yritin jäljitellä hänen kirjoitustyyliään.
Ihmiset

Eeva Lahdenmäen lapsuudenperhe alkoi murentua äidin sairastumisen jälkeen – ”Enää minun ei tarvitse jännittää, tapahtuuko jotain kauheaa”

Äidin menettäminen nuorena sai Eeva Lahdenmäen, 40, ymmärtämään, kuinka paljon perhe hänelle merkitsee. ”Onneksi sain lapset nuorena”, sanoo onnelliseksi tunnustautuva Eeva.
Teksti: Hannele Tavi Kuvat: Sampo Korhonen

”Synnyin helsinkiläisperheen hemmotelluksi kuopukseksi. Minulla oli kaksi isoveljeä, kahdeksanvuotias ja kymmenenvuotias. Vanhempani olivat käyneet suuret taistelut jo veljieni kanssa, joten sain olla rauhassa ja puuhastella, mitä halusin.

Olimme hyvin keskiluokkainen perhe. Isäni oli diplomi-insinööri, joka matkusteli työnsä vuoksi paljon, ja äitini oli kotiäiti siihen saakka, kunnes menin kouluun.

Asuimme ensin Etelä-Haagassa ja sen jälkeen Malminkartanossa uudessa lähiös­sä, jossa oli hirveästi lapsia. Par­tioon menin 8-vuotiaana, koska kerrostalon pihalta muutkin lähtivät sinne. Harrastin partiota 20-vuotiaaksi asti.

”Tiesin heti, että hän on se oikea.”

Tutustuin Petroon teini-ikäisenä partioleirillä ja tiesin heti, että hän on se oikea. Hän ei heti ollut ihan yhtä varma. Aloimme seurustella lukion jälkeen, ja nyt olemme olleet yhdessä 21 vuotta.

Kun olin kahdeksannella luokalla, äitini sairastui rintasyöpään. Hän sai jo kerran terveen paperit, mutta kun aloitin Kallion lukion, syöpä uusiutui. Hän kuoli seuraavana kesänä, heti kevätjuhlien jälkeen.

Äiti oli silloin 54, minä olin 16.”

”Asiat, joita olin pitänyt itsestäänselvinä, eivät sitä olleetkaan”

”Ajattelen sitä hetkeä lapsuusidyllin loppumisena. Veljeni Mikko ja Pekka eivät enää asuneet kotona, ja meidän lapsuudenkotimme myytiin. Minä muutin asumaan yksin sinä syksynä 17-vuotiaana.

Olin hyvin läheinen isoveljieni kanssa. Pian äidin kuoleman jälkeen Pekka kuitenkin sairastui psyykkisesti ja teki lopulta itsemurhan. Asiat, joita olin siihen saakka pitänyt itsestään selvinä, eivät sitä olleetkaan.

Eevan isoveljet Mikko ja Pekka ottivat hänet mukaan kaikenlaisiin puuhiin.

Eevan isoveljet Mikko ja Pekka ottivat hänet mukaan kaikenlaisiin puuhiin.

Lapsuudenperheeni murentuessa huomasin sen olleen minulle kauhean tärkeä. Siksi halusin – ja onneksi myös sain – lapset nuorena. Koin, että olin tosi onnellinen lapsuudenperheestäni ja nyt olen onnellinen, kun minulla on oma perheeni.

Muutin Petron kanssa yhteen, kun aloitin kirjallisuuden opiskelun Helsingin yliopistossa. Haaveilimme molemmat perheestä, emmekä keksineet, miksi olisimme jääneet vauvatoiveiden kanssa odottelemaan vaikkapa vakituisen työpaikan löytymistä. Jälkikäteen olen ihmetellyt sitä, ettemme olleet lainkaan huolissamme siitä, riittävätkö rahamme tai osaammeko olla vanhempia.

Lasten hankkiminen opiskeluaikana oli meille oikea päätös, sillä yhteinen arki sujui hyvin. Kerttu syntyi kesällä, kun olin juuri valmistunut kandiksi. Olin 21-vuotias.

Syksyllä menin graduseminaariin ja tein opinnot loppuun sinä vuonna. Lopulta valmistuin maisteriksi neljässä ja puolessa vuodessa. Opiskeluiden ansiosta pystyimme jakamaan vanhemmuuden tosi tasapuolisesti Petron kanssa. Nuorempi tyttäremme Kiuru syntyi pian sen jälkeen, kun olin valmistunut.

Olen iloinen siitä, että menin opiskelemaan kirjallisuutta siksi, että se kiinnosti minua enkä erityisesti ajatellut, mitä hyötyä siitä olisi. Pieni kauhu kyllä hiipi mieleeni siinä vaiheessa, kun olin vastavalmistunut kahden pienen lapsen äiti vailla ajatustakaan siitä, mitä voisin tehdä työkseni. Sitten pääsinkin kustantamoon ensiksi työharjoitteluun ja siitä muutaman mutkan kautta kustannustoimittajaksi eli juuri sille alalle, jota olin opiskellut. Ny­kyään olen yläkoulun ja lukion oppimateriaalien liiketoimintapäällikkö Otavalla.”

Voimaa ”täydellisestä” puolisosta

”Minulla on ollut lapset koko aikuis­ikäni, enkä ole kokenut sellaista työelämää, jossa ensiksi painetaan hirveän pitkiä päiviä ja sen jälkeen jäädään vauvakuplaan, joka on jossain työn ulkopuolella.

Ilman lapsia olisin varmasti hurahtanut töihini totaalisesti, mutta nyt lapset ovat rajanneet työaikaani.

Lasten syntymien jälkeen pystyimme jatkamaan samankaltaista elämää kuin ennenkin. Tytöt tulivat mukaamme, jos menimme kavereiden mökille tai illanviettoon. He olivat mukana retkillä ja telttailemassa – kaikessa sellaisessa, mikä on meille tärkeää.

”Mitä ylioppilasjuhlissa kuuluu tarjota?”

Suru äidin kuolemasta on vuosikymmenten aikana vaimentunut kovasti, mutta kulkee mukana edelleen. Monet asiat jäivät kysymättä. Omia lapsia odottaessani olisin mielelläni kysellyt, miten äidin raskausajat sujuivat. Synnyinkö laskettuna aikana vai sen jälkeen? Opinko ensin kävelemään vai puhumaan?

Tai sitten toisenlaiset asiat. Mitä ylioppilasjuhlissa kuuluu tarjota? Miten valmistetaan jouluateria koko suvulle? Ja kuinka pidetään yhteyttä vanheneviin sukulaisiin?

Viime aikoina olen katsonut lukio­ikäisiä tyttöjäni ja ajatellut olleeni juuri heidän ikäisensä äidin kuollessa. Silloin opettelin tekemään itse ruokaa, pesemään pyykit ja hankkimaan kotivakuutuksen. Pärjäsin mielestäni ihan hyvin, mutta äitiä olisi tarvittu sanomaan, ettei aina tarvitse pärjätä.

Perheen esikoinen Kerttu syntyi vuonna 2003, kun Eeva oli 21-vuotias.

Elämä näyttää nyt todella kivalta. Minulla on aikaa itselleni ja omille kiinnostuksenkohteilleni kuten merimelonnalle, juoksulenkeille ja kirjoneule­lapasten neulomiselle.

Petro on aivan täydellinen kenelle tahansa – mutta on ihanaa, että juuri minä saan olla hänen kanssaan. Olemme kasvaneet aikuisiksi yhdessä ja jaksaneet katsoa läpi niin helpot kuin kamalatkin päivät. Viiden viime vuoden aikana meillä on ollut valtavasti aikaa olla kahdestaan. Sellaista meillä ei ehtinyt olla pitkään ennen lasten syntymää.

Ajattelemme usein, että vitsit, olemme vasta vähän yli 40. Meillä on edessä mielettömän monta vuotta, jolloin voimme tehdä mitä vain. Monet asiat, joita olen hirveästi pelännyt, ovat jo tapahtuneet. Enää minun ei tarvitse jännittää, tapahtuuko jotain kauheaa. Juuri nyt minun ei tarvitse pelätä yhtään mitään.”

X