Anni Hautalan ja Ilkka Ihamäen poika syntyi vuosi sitten lokakuussa. Paria kuukautta myöhemmin Anni ryhtyi kirjoittamaan kolmatta keittokirjaansa.
Julkkikset

Anni Hautala kertoo loistavan esimerkin, mitä eroa on ensimmäisellä ja toisella lapsella: ”Nyt osaan olla rennompi äiti kuin aiemmin”

Kun Anni Hautala tuli ensimmäistä kertaa äidiksi 12 vuotta sitten, hän stressasi lapsen hoidosta ja valvotuista öistä. Toisella kerralla hän on osannut olla armollisempi itselleen.
Teksti: Annan toimitus Kuvat: Liisa Valonen

Kolinaa ja kopsahtelua. Tohinaa ja hihkumista. Lattiatasosta kuuluvasta äänten sekamelskasta on tullut jokapäiväistä juontaja ja toimittaja Anni Hautalan kotona. Annin ja hänen puolisonsa Ilkka Ihamäen perheessä eletään nyt vaihetta, jolloin yksivuotias poika konttaa vauhdilla paikasta toiseen ja kiskoo kaikki mahdolliset laatikot auki. Erityisen innokkaasti hän tyhjentää keittiön lattialle kauhat, lastat ja vispilät. Ne ovat hänen suosikkejaan.

– Hän on myös onnistunut irrottamaan kotoamme kolme lattialistaa. Mutta tiedän, että tämä on vaihe, jota kestää vain vähän aikaa. Seuraavaksi opetellaan kävelemään, ja siinä on omat haasteensa muksahteluineen, Anni sanoo ja naurahtaa.

Vauvavuosi hujahti vauhdilla, ihan kuten Anni oli arvellut. Tämän viikon perjantaina hän palaa vanhempainvapaalta takaisin Radio Suomipopin Aamulypsy-lähetykseen Jaajo Linnonmaan ja Tuukka Ritokosken seuraan. Samalla juhlitaan ohjelman 15-vuotissyntymäpäivää.

– Tietysti vanhempainvapaan päättyminen on vähän haikeaa. Toisaalta minulla on ollut valtava ikävä työkavereitani ja sitä, että pääsen taas päivittäin hassuttelemaan heidän kanssaan.

12-vuotiaan esikoisensa vauva-aikana Anni odotti malttamattomana pojan seuraavia kehitysaskeleita: ryömimistä, kääntymisiä ja seisomaan oppimista.

– Nyt toivoisin voivani pysäyttää ajan kulun hetkeksi. Ei ihanaa vauva-aikaa voi tankata varastoon, vaikka kuinka nauttisi joka ikisestä hetkestä.

Anni tekee perjantaina paluun vanhempainvapaalta Radio Suomi­popin Aamulypsy-lähetykseen Jaajo Linnonmaan ja Tuukka Ritokosken seuraan.

Anni tekee perjantaina paluun vanhempainvapaalta Radio Suomi­popin Aamulypsy-lähetykseen Jaajo Linnonmaan ja Tuukka Ritokosken seuraan.

Aurinkoinen päivä on hulvaton esimerkki esikoisen ja toisen lapsen äitiydestä

Äitinä Anni huomaa suhtautuvansa lastenkasvatukseen ja -hoitoon kepeämmin.

– Tiedän kaikkien vaiheiden menevän nopeasti ohitse. Päivät ovat välillä pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Turha stressaaminen teki äitiydestä ensimmäisenä vauva-aikana rankempaa.

Aiemmin hän kantoi herkemmin huolta siitä, ettei lapselle vaan kävisi mitään ikävää.

– Thaimaan-lomalla verhosin esikoiseni päästä varpaisiin uv-vaatteisin, sivelin hänet luomuaurinkorasvalla ja läträsin jatkuvasti käsidesillä. Toinen lapseni sai kirmata helteisessä Suomen kesäsäässä vapaammin. Nyt osaan olla rennompi äiti kuin aiemmin.

Suuri muutos on tapahtunut myös Annin suhtautumisessa materiaan.

– Pojallamme on hyvin vähän leluja, ja itse olen ostanut hänelle vain yhden helistimen. Hän ei tunnu kaipaavan niitä, vaan viihtyy vispilöiden kanssa.

Esikoiselleen hän osteli jatkuvasti uusia leluja.

– Älyttömin hankintani oli liikkuva koira, jonka tarkoitus oli stimuloida lasta ryömimään sen perässä.

Jälkikäteen Anni on tunnustanut itselleen hamstranneensa aikoinaan esikoisen vauva-ajalle liikaa harrastuksia.

– Äitiydestä tuli suorittamista. Lapsi nukkui huonosti, mutta silti pyörin vauvauinneissa ja muskareissa väsyneenä ja imetyksestä laihtuneena luurankona.

”Ensimmäisellä kerralla kannoin huolta työmahdollisuuksistani. Nyt olen varmempi asemastani.”

Aikaiset aamut ovat tulleet vauva-arjessa Annille tutuiksi, joten paluu kuudelta alkaviin lähetyksiin ei tuo elämään merkittävää muutosta. Anni myöntää, ettei ole koskaan oppinut noudattamaan niin sanottua ”aamujuontajarytmiä” eli menemään iltaisin ajoissa nukkumaan ja seuraamaan samaa kaavaa viikonloppuisin. Sen sijaan hän on porskuttanut arkipäivät liian lyhyillä yöunilla ja nukkunut vapaapäivinä varastoon.

Esikoisensa kanssa Anni valvoi paljon vuosien ajan, mutta kuopus on osoittautunut helpommaksi nukkujaksi. Ensimmäiset todella repaleiset yöt tulivat eteen vasta tänä syksynä korvatulehduksen myötä. Nyt Annia haukotuttaa, mutta hän suhtautuu hetkelliseen univajeeseen rauhallisesti.

– Välillä valvottuja öitä tulee eikä se haittaa. Olen hyväksynyt sen, ettei alle yksivuotiailla lapsilla ole uni-valverytmiä.

Anni tuli ensimmäistä kertaa äidiksi 27-vuotiaana, toisella kerralla 38 vuoden iässä. Ensimmäisen lapsen saaminen oli suurempi elämänmuutos, koska kaikki oli uutta. Silloinkin hän jäi vanhempainvapaalle Aamulypsystä.

– Ensimmäisellä kerralla kannoin enemmän huolta töihin paluusta, omista työmahdollisuuksistani ja siitä, jatkuuko kaikki ennallaan vanhempainvapaan jälkeen. Nyt olen paljon varmempi ja luottavaisempi asemastani ja osaamisestani.

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 43/2021, jonka on kirjoittanut Anneli Juutilainen. Miten Anni ja Ilkka kertoivat vauvauutiset Aamulypsyn kuuntelijoille? Millainen ruokailija ruokakirjoja kirjoittanut Anni oli itse lapsena? Mistä virasta Anni haaveili ennen uraansa radiossa? Lue koko juttu numerosta 43/2021 tai digilehdestä. Voit tilata digilehden täältä!

X