Kansanedustaja Susanna Koskella nähtiin kultaseppämestari Jouni Salon työstämä olkapääkoru, safiiritimanttiperhonen.

Susanna Kosken yllä Linnan juhlissa timanttiperhonen ja turkiksia

Kansanedustaja Susanna Koski asteli Linnaan keijuteemaisessa iltapuvussa. Satuyönsinisen luomuksen kruunaa olkapäällä istuva timanttiperhonen.

Kansanedustaja Susanna Kosken yllä on tänään yksi upeimmista uniikkikoruista, joita Linnan juhlissa on ikinä nähty.

Susannan oikealle olkapäälle sijoitettu satumaisen herkkä koruperhonen sisältää safiireja sekä timantteja noin 10 karaatin edestä. Jalokivet hehkuvat Suomen väreissä sinisinä ja valkoisina.

Timanttiperhonen on A. Tillanderin kultaseppämestari Jouni Salon taidonnäyte. Hänen mielestään korusta ja Susanna Kosken asukokonaisuudesta tuli uskomattoman kaunis.

 Koru on kauneimpia, joita olen urallani tehnyt. En ole koskaan aiemmin tehnyt tai nähnyt korua, joka istuu olkapäällä. Susanna on kuin metsän keiju tai hengetär, Jouni Salo muotoili.

Susanna on pukeutunut Marita Huurinaisen suunnittelemaan keijuteemaiseen, yönsiniseen iltapukuun, jossa on turkiskoristeita. Huurinainen käyttää WILD-tuotteissaan vain Suomen luonnossa syntyneiden ja kasvaneiden, kannansäätelysyistä metsästettyjen tai liikenteessä menehtyneiden eläinten turkiksia.

susannakoski

susanna-kosken-olkapaakoru

Olkapäällä olevaa korua kannattelee paikallaan kaksi tukineulaa, jotka menevät iltapuvun kankaan alle.

Mitä överimpi sen parempi

Jouni Salo paljastaa, että perhoskoru haluttiin nimen omaan Susanna Kosken oikealle olkapäälle, jotta se ei jäisi varjoon kansanedustajan kätellessä presidentti Sauli Niinistöä ja rouva Jenni Haukiota.

Salon mukaan korun suunnitteleminen Susanna Koskelle oli helppoa:

 Hän ei tyrmää mitään ideoita, joten hänelle voi ehdottaa. Mitä överimpi niin sitä parempi, sanoo Salo, joka valmisti Koskelle korun myös viime vuoden Linnan juhliin.

Lue lisää:

Sinuhe Wallinheimon Kaisa-vaimo Linnan juhliin yli 100 000 euron timanttikoruissa

Muistatko vielä nämä Linnan juhlien erikoisimmat asut?

Marko Björsin jättiyllätys: suunnitteli 10 000 euron korut Linnan juhliin

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *