Vakityön puute ja hinku ulkomaille veivät Hannan Norjaan töihin, rakkaus sai hänet jäämään
Houkuttelevat työmahdollisuudet, rakastuminen tai halu kokea jotain erityistä. Eri puolilla maailmaa työskentelevät suomalaisnaiset kertovat, mikä on saanut heidät jäämään pysyvästi ulkomaille.
Hanna Lakso on huomannut, että kouluterveydenhoitajan työssä tarvitaan psykologista silmää.
Houkuttelevat työmahdollisuudet, rakastuminen tai halu kokea jotain erityistä. Eri puolilla maailmaa työskentelevät suomalaisnaiset kertovat, mikä on saanut heidät jäämään pysyvästi ulkomaille.
”Suunnitelmani olivat selvät”
Kaksikymmentä vuotta sitten juuri terveydenhoitajaksi valmistunut Hanna Lakso bongasi työvoimatoimiston seinältä kiinnostavan ilmoituksen. Siinä etsittiin sairaanhoitajaa pohjoisnorjalaisen Lakselvin terveyskeskuksen vanhustenosastolle. Koska Suomessa vakituiset työpaikat olivat tuolloin kiven alla, Hanna päätti tarttua tarjoukseen.
Pyhätunturin kupeessa, pienessä Kairalan kylässä kasvaneella Hannalla oli ollut lapsesta saakka kova hinku päästä maailmalle kokeilemaan omia siipiä.
Kun Hanna sitten saapui Lakselviin, hän ajatteli olevansa siellä korkeintaan kaksi vuotta.
– Suunnitelmani olivat selvät: maksan opintolainani pois parissa vuodessa, hankin itselleni verovapaan auton ja palaan Suomeen jatko-opintojen pariin.
Kun Hanna oli ehtinyt työskennellä kaksi kuukautta, hän kohtasi Torbjørnin, joka oli tullut terveysasemalle suorittamaan lääkärinopintoihin kuuluvaa työharjoitteluaan.
– Aluksi puhuimme työasioista, mutta pian siirryimme juttelemaan paikalliseen pubiin. Se oli sen jälkeen menoa.
Parin vuoden pesti venyi 20 vuodeksi
Tapaamisesta on nyt kulunut 20 vuotta. Tänä aikana perhe on kasvanut kolmella lapsella ja Hanna on kartuttanut hoitotyökokemustaan. Hän on työskennellyt muun muassa Pohjois-Norjassa Kirkkoniemen keskussairaalan sisätautiosastolla aivoinfarktipotilaiden parissa ja tutkimushoitajana lihavuuskeskuksessa Tønsbergin keskussairaalassa Nøtterøyssa, Etelä-Norjan aurinkorannikolla.
Viime elokuussa Hanna aloitti kouluterveydenhoitajan virassa 300 oppilaan maalaiskoulussa Kirkevollissa. Koululaiset, joista nuorimmat ovat 5-vuotiaita ja vanhimmat ehtineet täyttää 13 vuotta, kutsuvat Hannaa terveyssisareksi, norjaksi helsesøster. He myös tietävät, että Hannan työhuoneen ovi on aina auki niin hoitotoimenpiteitä kuin keskusteluakin varten.
Parasta työssä ovat Hannan mukaan ne hetket, jolloin hän saa muodostettua luottamussuhteen lapsen kanssa.
– Täällä Norjassakin lasten puheissa kuuluvat yksinäisyys ja kiusatuksi tuleminen. Moni kantaa huolta omista vanhemmistaan, jos perheessä on esimerkiksi sairautta, päihteiden käyttöä tai väkivaltaa. Pyydän usein vanhempia mukaan pohtimaan lapsen parasta, ja tarvittaessa tilannetta selvitetään vielä yhdessä toisten ammattilaisten ja sosiaalitoimiston kanssa.
Kouluterveydenhoitajan työ on itsenäistä, mutta kollegiaalinen tuki on vain puhelinsoiton päässä. Hanna kehuu työnantajaansa, joka kannustaa osallistumaan itseä kiinnostaviin ammatillisiin koulutuksiin ja konferensseihin. Viimeksi Hanna kävi työnantajan kustantamana kurssin, joka tarjosi välineitä, joilla ohjata koululaisten vanhempia kasvatustehtävissä ja vihanhallinnassa.
”Joskus kaipaisin rehellisen suoraa palautetta”
Norjalaista työkulttuuria Hanna kuvaa joustavaksi ja kohteliaaksi. Kahvin ja eväiden äärellä – Norjassa koulu- tai työpaikkaruokailua ei tunneta – rupatellaan kollegojen kanssa säästä, mutta poliittiset tai muut tulenarat aiheet kierretään kaukaa.
– Ripaus suomalaista jämäkkyyttä ei olisi pahitteeksi niin päätöksenteossa kuin kritiikin antamisessa. Joskus kaipaisin rehellisen suoraa palautetta, jotta voisin edelleen kehittyä ammatissani, hän pohtii.
Kesä- ja talvilomista norjalaiset pitävät kiinni jämptisti, mutta muutoin Hanna arvelee, että työtahti on rennompi kuin Suomessa. Yleensä aina joku on myöhässä palaverista, eikä muita haittaa lainkaan soitella perään.
– Aluksi tehokkaana suomalaisena ärsyynnyin tästä. Nyt olen oppinut ajattelemaan, että on tässä hyvääkin, kun koko ajan ei tarvitse suorittaa 110 prosentin tehokkuudella. Vähempikin riittää.
”Tiedostan katselevani asioita länsimaisen naisen silmin”
Kolme vuotta sitten Katariina Juusola sai LinkedIn-sovelluksen kautta yhteydenoton Ajmanin yliopiston businesskoulun dekaanilta. Yhteydenotto poiki pian työhaastattelun ja työpaikan yliopistossa, markkinoinnin apulaisprofessorina.
Katariina oli kuullut hyvää jo etukäteen Ajmanin yliopistosta, joka sijaitsee 40 minuutin ajomatkan päässä perheen Dubain-kodista. Hyvä maine ei ole Arabiemiraateissa itsestäänselvyys.
– Joissakin yliopistoissa pukukoodi on hyvinkin tiukka, työkulttuurissa voi esiintyä seksuaalista häirintää ja työnantaja saattaa kokea oikeudekseen lukea alaistensa henkilökohtaisia sähköposteja. Meillä ilmapiiri on rento ja salliva, vaikka t-paidassa en nyt ehkä lähtisikään luennoimaan.
Katariinan mukaan työtä on paljon ja tekemisen tahti on kiivas. Työtunteja on viikossa 40, joista 12 on varattu opetukselle. Muu aika kuluu hallinnollisissa tehtävissä sekä valmistelutöissä. Tämän lisäksi tehtävänkuvaan kuuluu tuottaa kaksi korkeatasoista tieteellistä artikkelia vuodessa.
– Tämä toki kuuluu akateemiseen työhön, mutta painetta luo se, että onnistuminen vaikuttaa työsopimuksen jatkoon eikä lopputulema aina ole omissa käsissä – joskus pitkänkin vaivannäön jälkeen artikkelia ei syystä tai toisesta julkaistakaan. Mikäli näin käy, työntekijällä on puoli vuotta aikaa korjata tilanne.
Ennakkoluulot muslimimaassa asumisesta karisivat nopeasti
Katariina saapui ensimmäistä kertaa Dubaihin 13 vuotta sitten, kun hänen puolisonsa sai sieltä työharjoittelupaikan. Kun pestiä aina vain jatkettiin, myös Katariina päätti jäädä Dubaihin.
Katariinan ennakkoluulot muslimimaassa asumisesta karisivat pian.
– Arabiemiraatteihin liittyvistä ihmisoikeusrikkomuksista uutisoidaan paljon, mutta suurin osa yrityksistä noudattaa lakeja ja huolehtii työntekijöistään. Tiedostan katselevani asioita länsimaisen naisen silmin, mutta pienellä kuukausipalkalla elävien työntekijöiden asema niin palkkaturvan kuin työterveydenkin suhteen on parantunut viiden viime vuoden aikana.
Viime vuosina Arabiemiraateissa on kehitetty myös lakia, joka turvaisi naisille enemmän oikeuksia.
”Oma missioni on säilyttää suomen kieli vahvana Sofian elämässä”
Dubaissa elinkustannukset ovat korkeat, mutta yliopiston maksama palkka riittää hyvin elämiseen. Myös työnantajan tarjoama työterveyshuolto on kattava. Työnantaja kompensoi suurimman osan myös pariskunnan nelivuotiaan Sofia-tyttären koulumaksuista, jotka muuten kohoaisivat 25 000 euroon vuodessa.
Koska työpäivät ovat pitkiä, Katariina viettää vapaa-aikansa mieluiten tyttärensä kanssa.
– Oma missioni on säilyttää suomen kieli vahvana Sofian elämässä. Meillä on kotona Muumi-kirjoja ja muita suomenkielisiä lastenkirjaklassikoita. Kerran viikossa käymme Suomi-koululla, jossa tyttäremme saa touhuta toisten suomenkielisten lasten kanssa. Myös omat ystäväni ovat suurimmaksi osaksi suomalaisnaisia, jotka asuvat samalla asuinalueella kanssamme.
Yhteyksiä Suomen-sukulaisiin viritellään viikoittain. Erityisesti Sofialle on tärkeää vaihtaa kuulumisia isovanhempiensa kanssa.
Vaikka Suomessa asuvia läheisiä onkin välillä ikävä, perhe aikoo viihtyä Dubaissa niin kauan kuin Katariinalla ja hänen puolisollaan on töitä.
– Olemme laskeskelleet, että seitsemän vuoden kuluttua voisimme eläköityä säästöjemme turvin ja muuttaa esimerkiksi Espanjaan. Suomi tulee jatkossakin olemaan rakas lomakohteemme.
”New Yorkin energisyys valloitti minut”
Kati Laakso oli vasta lukiolainen, kun hän työskenteli ensimmäistä kertaa ulkomailla. Hän oli silloin tarjoilijana ruotsalaisessa kesäkahvilassa. Ylioppilastutkinnon jälkeen hän meni kaveriporukan kanssa hanttihommiin lontoolaiseen kahvilaan ja hotelliin.
– Tartuin jokaiseen mahdollisuuteen päästä ulkomaille. Sosiaalinen luonteeni ja uteliaisuuteni uusia kulttuureita ja ihmisiä kohtaan lienee tullut verenperintönä, sillä isäni työskenteli eri maissa ja matkusteli paljon. Olen itse syntynyt Sveitsissä, käynyt koulua Suomen lisäksi Saksassa ja opiskellut Ruotsissa.
Vuonna 2006 Kati matkusti ensimmäisen kerran New Yorkiin ja aloitti työt Suomen kulttuuri-instituutin kesänäyttelyn valvojana.
– Kuuma ja kostea helle tuntui käärineen koko kaupungin sisäänsä. New Yorkin energisyys ja vilinä valloittivat minut puolelleen heti.
”New Yorkin suola ovat sen asukkaat”
Nykyisessä työssään Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin johtajana Kati käy paljon avajaisissa, näyttelyissä ja muissa kulttuuritapahtumissa. Amerikkalaiset, jos jotkut, osaavat jouhevan rupattelun ja verkostoitumisen taidon.
– New Yorkin suola ovat sen asukkaat. Kun käyt yhden tuttavan kanssa drinkillä, hän tutustuttaa sinut illan aikana vähintään kolmeen ystäväänsä. Vaikka työpäiväni ovat pitkiä, nautin siitä, että saan elää täysillä tässä mikrokosmoksessa. Olisin kulttuurin suurkuluttaja, vaikka en olisikaan tässä työssä.
Aikaeron vuoksi Katin aamut alkavat yleensä kahdeksan aikaan Suomen-palavereilla. Jos hän suuntaa kotikonttorin sijasta toimistolle, vajaan tunnin matka taittuu kolmella eri metrolla. Kun läppäri menee kiinni iltakuuden aikaan, Kati lähtee usein vielä työhön liittyviin edustustapahtumiin.
Kotikulmiaan Brooklynissa Kati kehuu varsinaisiksi käsityöläistaitajien aarreaitoiksi.
– Kaiken kaupallisuuden keskellä on vielä mahdollista astua suoraan kadulta sisään ja seurata esimerkiksi lasinpuhaltajaa työssään.
New York on kaupunki, johon monella on viha-rakkaussuhde. Valtavassa kaupungissa asuminen ei ole halpaa, ja inflaation myötä aletaan lähestyä jo kipurajaa. Esimerkiksi jääkahvista voi joutua maksamaan Katin lähikahvilassa 8,50 dollaria.
Työkulttuuri Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutissa on hyvin suomalainen kesälomineen ja vapaine viikonloppuineen, sillä instituutin rahoitus tulee Suomen kulttuuri- ja opetusministeriöltä. Koska amerikkalaiset yleensä pitävät lomaa enintään kaksi viikkoa vuodessa, instituutin paikalliset työntekijät arvostavat pitkää lomaansa – siitäkin huolimatta, että palkka ei julkisella puolella yllä samaan kuin vastaavasta tehtävästä saisi yksityisellä puolella.
Can do, vapaasti suomennettuna ”laitetaan hoitumaan”, toistuu Katin puheessa usein.
– Amerikkalaisilla ei ole tapana pelätä epäonnistumista, ja he lähtevät innokkaasti mukaan hankkeisiin. He uskovat, että asiat järjestyvät. Byrokratian ei anneta lannistaa eikä epäonnistumisista tunneta häpeää niin voimakkaasti kuin suomalaisessa kulttuurissa – niistä voi oppia jotain uutta.
”Pelkäsin Sofian osoittautuvan ränsistyneeksi”
Mari Railon arkiaamut Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa alkavat ennen aamuseitsemää. Mari ja hänen puolisonsa Timo herättelevät 16- ja 10-vuotiaat lapset aamupalalle, jonka jälkeen jälkikasvu jatkaa kansainväliseen kouluun oppilaitoksen järjestämällä bussikuljetuksella. Tämän jälkeen alkaa vanhempien työpäivä. Mari avaa läppärin ja alkaa käydä läpi suomalaisyritysten tarjouspyyntöjä.
Itä-Suomesta kotoisin oleva Mari on diplomi-insinööri ja omistaa miehensä kanssa it-alan yrityksen. Marin ja Timon yritys auttaa suomalaisia asiakkaita löytämään it-osaajia alihankintana Balkanin alueelta. Suurimmaksi osaksi etänä tehdyt työpäivät ovat pitkiä. Yrittäjänä Mari ei edes halua laskea työtuntejaan.
Kansainvälisellä alalla työkielenä on englanti. Bulgarialaiset puhuvat Marin mukaan englantia jopa liiankin hyvin, jotta oma bulgarian kielitaito pääsisi kunnolla kehittymään.
– Lapset puhuvat sujuvasti bulgariaa, minulta hoituvat paikallisella kielellä tavalliset askareet, kuten kauppa-asiat ja pöytävarausten hoitamiset.
”Tiesimme, että Bulgariassa oltaisiin nopeampia käänteissä”
Halu kokea työelämässä vielä jotakin muuta kuin mitä kotimaalla oli tarjota vei pariskunnan aluksi Italiaan.
– Koimme Italian yrityskulttuurin kuitenkin liian jähmeäksi omaan makuumme ja kaipasimme muutosta. Tiesimme, että Bulgariassa oltaisiin nopeampia käänteissä ja innokkaampia lähtemään mukaan hankkeisiin, mikä osoittautuikin todeksi.
Bulgarian pääkaupunki Sofia oli lopulta luonnollinen valinta, sillä yrityksellä oli siellä jo kontakteja valmiina.
Entä jos en tykkääkään paikasta? Mari epäröi ääneen hieman yli viisi vuotta sitten, kun lähtöä alettiin suunnitella.
– Olimme lomailleet Mustanmeren rannalla 16 vuotta aiemmin, mutta Sofiassa en ollut käynyt. Vaikka pelkäsin sen osoittautuvan hieman ränsistyneeksi teollisuuskaupungiksi, päätin lähteä matkaan hyvillä fiiliksillä. Myöhemmin opin, että Sofiasta löytyy sekä kaunista wieniläisvaikutteista vanhaa rakennuskantaa että neuvostoaikaisia taloja – ja modernia arkkitehtuuria.
Monet ovat ihmetelleet, miksi Railot ovat päätyneet Sofiaan
Monet ovat ihmetelleet, mistä syystä Railot ovat päätyneet juuri Sofiaan – Bulgariasta muutetaan usein ulkomaille parempien koulutusmahdollisuuksien perässä. Mari kuitenkin kehuu erityisesti matematiikan opetuksen tasoa vahvaksi.
– On ihanaa käydä Suomessa muutaman kerran vuodessa, mutta ihanaa on myös palata kotiin Bulgariaan. Suomen tavoin nautimme täälläkin neljästä vuodenajasta: talvisin laskettelemme ja lautailemme lasten kanssa vuorilla, kesäisin vuorilla on upeat pyöräily- ja ulkoilumahdollisuudet.
Hinta- ja palkkataso ovat Bulgariassa yleisesti ottaen alhaisempia kuin Suomessa. Kansainvälisellä it-alalla työskentelevillä tilanne on kuitenkin hyvä, sillä palkat ovat keskimääräistä korkeammat.
Mari uskoo, että perhe ei palaa enää pysyvästi Suomeen, mutta muutto johonkin toiseen Euroopan maahan on mahdollinen.
– Arki on asettunut uomiinsa, ja suhtaudumme tulevaisuuteen luottavaisesti. Ajattelen, että elämä muodostuu pitkälti sellaiseksi, joksi sen itse järjestää.
Juttu on julkaistu alun perin Anna-lehdessä 25-26/23.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous